Mustasukkaisuus

[Kuka tahansa]

Seurustelukumppanini olohuoneessa olevassa kaapistossa on hänen omia lapsuuskuvia, omia perhekuvia sekä kuvia hänen exästään. Enkä voi sietää niitä ex-kuvia. Tuntuu kuin ne olisi hänen tärkeimpiä kuviaan, ja siellä on siis viimeisimmästä entisestä kuvia. Olen itkenyt koko illan, kai olen epävarma itsestäni. Mutta ne kuvat loukkaavat minua aivan helvetisti. En uskalla puhua tästä, kun minulla ei olisi oikeuksia penkoa toisen kotona. Minusta on koko huushollissa vain yksi kuva. Enpä tiedä, kaikkea on tapahtunut, eikä minusta tunnu hyvältä se, että en tunne itseäni yhtä tärkeäksi kuin tämä entinen, ei tunnu siltä, että saisin saman kohtelun ja oikeudet kuin tämä ex, eikä minun vuokseni tehdä yhtä paljon. Olen elämässäni kärsinyt omasta mustasukkaisuudestani paljon, enkä ikinä turhaan, ainakaan tätä ennen.

 

[nainen]

Voi lapsi hyvä, älä vertaa itseäsi muihin! Sinä olet sinä ja ex on joku ihan toinen ihminen. Eri ihmisten kanssa tehdään erilaisia asioita ja niiden vertaileminen ei kerro mitään tunnesiteiden vahvuudesta tai syvyydestä.

Jos olet epävarma miehen tunteista sinua kohtaan, puhu asiasta, mutta älä pengo tavaroita ja yritä lukea niistä jotakin mitä ne eivät voi kertoa. Tavaroiden ja esineiden tulkitseminen ei koskaan kerro totuutta.

Mitä jos ex on pitänyt kuvattavana olemisesta, häntä on valokuvattu ja mies ei ole saanut kuvia heitettyä pois?

Jos et voi unohtaa kuvia, puhu asiasta. Älä päästä mustasukkaisuuttasi tuhoamaan suhdettasi. Äläkä anna mustasukkaisuutesi lietsoa itseäsi penkomaan ja vakoilemaan miestäsi.

 

[mies]

Eikä se mies ymmärrä mitä ne kuvat merkitsee sinulle. Miehillä voi jokin ex:stä muistuttava asia jäädä ikään kuin vahingossa esille. Minusta kuvan esilläpitäminen on tyhmyyttä mieheltä ja voit aivan hyvin kysyä, että onko tuo naama pakko olla esillä.

 

[Kuka tahansa]

Tiedän sen, että jatkaessani tällaista, pilaan suhteen. En minä aivan lapsi ole, ehkä sopiva määritelmä olisi nuori aikuinen En vain voi sille mitään, etten kestä, että kumppanillani on ollut elämää, ja kuulemma ihan hyvääkin elämää ennen minua. Kaikki edelliset suhteeni ovat päättyneet katastrofeihin (toisten osapuolten aiheuttamiin), ja niiden jälkeen olen vannonut, ettei minua enään ainakaan täysin 6-0 kusta silmään. En vain kestä, että puolitututkin ihmiset kyselevät, että eikö kumppanini olekaan enään exänsä kanssa, vaikka olen itse olen juuri ilmoittanut, kuka kumppanini on ja kenen kanssa olen suhteessa. Ja kyselevät minulta, että kumpi jätti toisensa, kumppanini vai hänen ex. Kyselevät minulta jopa tämän exän puh.nroa, jos hän sattuisi olemaan vapailla markkinoilla. Kaiken lisäksi kehuvat tätä exää minulle.Ahdistaa.

 

[Kuka tahansa]

Siis ne kuvat ovat kaapissa, ei esillä. Enkä tahtoisi tunnustaa penkoneeni.

 

[voi voi]

Minä nyt sanon vähän ilkeästi, mutta kasva aikuiseksi hyvä ihminen. Jokaisella meistä on menneisyytensä, myös miehelläsi. Useimpien menneisyyteen kuuluu exiä. Mitä enemmän tulee ikää, sitä enemmän exiä on - siis useimmilla. Minusta menneisyyttä ei tarvitse heittää roskikseen vain siitä syystä, että on uusi tyttöystävä. Minä en ainakaan heittäisi pois kuvia exästäni, koska niitä on otettu mukavilla lomamatkoilla, sukujuhlissa ja vaikka missä. Monissa kuvissa on myös muita ihmisiä, joiden kuvia haluan säilyttää. Exien kuvat ovat menneisyyttä, sinä olet nykypäivää ja ehkä tulevaakin, älä ota noin hirveitä paineita valokuvista. Ne on vain paperia. Ja älä todellakaan vaadi miestä hävittämään kuvia, annat vain kuvan siitä, että olet todella hankala ja kohtuuton ihminen. Vaikka olisitkin, haluatko, että miehesi tietää sen varmasti? Ja ps. penkominen oli kyllä ikävästi tehty. Etkä saanut aikaiseksi muuta kuin pahan mielen itsellesi. Kannattiko?

 

[Haluaisin miesten mielipiteitä]

Samaan asiaan olen törmännyt minäkin. Mieheni väittää, että ne kuvat eivät merkitse mitään ja hän on unohtanut ne sinne. Mutta voinko uskoa tämän selityksen?

Haluaisinkin nimenomaan miesten mielipiteitä tästä asiasta. Onko todellakin niin, että jos säilytätte ""vahingossa"" kuvia tms. muistoja, niin eikö tällaiset asiat eivät merkitse enää mitään? Tottahan on, että jos haluaa muistella toista, niin eihän siihen kuvia tarvitse. Parhaimmat muistot suhteesta lienee kuitenkin omassa muistin lokerossa.

Itse olen mustasukkaisuuten taipuva ihminen ja tullut aiemmissa suhteissa petetyksi. Nyt luulen löytäneeni sellaisen ihmisen rinnalleni jonka kanssa haluan elää koko loppuelämäni. Vaikka en voi sietää sitä, että mieheni säilyttelisi mitään muistoja exästään, niin en kuitenkaan haluaisi pilata tätä suhdetta mokomien kuvien takia. Mutta väkisinkin tulee mieleen, että onko hän täysin päässyt yli tästä exästään, jos kerta on tarvetta säilytellä näitä kuvia? En vain haluaisi tulla enää petetyksi.

MIEHET, kertokaa oma mielipiteenne! Ja miten itse suhtautuisitte, jos kumppanillanne olisi säilössä valokuvia exästään? Eikö se haittaisi teitä ollenkaan? Ne olisivat vain kuvia, ei mitään muuta?

 

[Mies]

...minulla on joitakin kuvia eksästä tallessa vanhassa kuva-albumissa. Ne ovat siellä koska olen ne sinne päättänyt jättää - en niitä ole katsonut koko nykyisen suhteeni aikana, eikä ole tehnyt mielikään, vaikka kivoja kuvia varmasti ovatkin.

Tavallaan siis voisin kai sanoa että ne vain ovat. Jos nykyinen kumppani haluaisi niistä eroon, varmasti hävittäisin kuvat.

Hyvin suuren osan eksän kuvia tuhosin tietoisesti niihin aikoihin kuin edellinen parisuhde oli loppumetreillään. Olin suhteessa jättäjä, pettämisen vuoksi, enkä siis säästä kuvia siksi että haikailisin jonkin asian perään.

Olen miettinyt muutamia kertoja, josko minun pitäisi vipata loputkin kuvat menemään ihan vain siitä syystä ettei nykyiselle tulisi paha mieli jos joskus erehtyisimme vanhoja albumeja selailemaan - en kuitenkaan usko että hän olisi enää mustasukkainen tai muuta kuvien suhteen, sillä asia on kovin kaukainen meille molemmille jo.

 

[Koko]

Asialla ei ole mitään tekemistä miehenne tai hänen exänsä kanssa vaan kyse on omasta menneisyydestänne ja omasta epävarmuudestanne. Ei ole reilua vahdata ja kiusata miestä sen takia että olette itse tyytymättömiä itseenne ja elämäänne.

Ja kuinka reilua on olla kateellinen sille exälle ja vaatia unohtamaan kaikki mihin ex liittyy vaikka kyseinen ihminen on jatkanut omaa elämäänsä eikä ole teille mitään pahaa tehnyt. Vai onko väärin että joku on menneisyydessä yrittänyt suhdetta miehenne kanssa eikä ole ajatellut että ""enhän minä voi tuon miehen kanssa seurustella koska hänellä voi olla joskus tulevaisuudessa joku toinen kumppani enkä halua pahoittaa kyseisen naisen mieltä. Mehän emme varmaankaan onnistu rakentamaan pysyvää suhdetta joten antaa olla"". Kyllä kai jokaisella on oikeus yrittää uskoa onneen ja jos se ei kestä, jatkaa elämäänsä ilman tulevien kumppaneiden aiheetonta katkeruutta. Eri asia sitten jos exä häiriköi eikä ole jatkanut eteenpäin.

Pitäisikö näiden exien automaattisesti haihtua valokuvista että mies voi ne säilyttää? Siinäpä olisikin jollekin insinöörille markkinarako: keksiä valokuva josta exät häipyy automaattisesti eron tultua.

 

[Putki]

Voi hyvät ihmiset! Jokaisella on menneisyyttä ja se on vain hyväksyttävä että itselle tärkeällä ihmisellä on myös ollut niitä exiä.

Itse olen nainen ja olen törmännyt tähän ""valokuvailmiöön"" muutaman kerran elämäni varrella. Eli pari ystävääni ovat vauhkonneet miestensä exien kuvista ja nyyhkytelleet olkaani vasten miesten petollisuutta...

Kyllä se nyt vaan on niin, että miehet yleisesti ottaen eivät vain yksinkertaisesti ajattele asiaa samalla tavalla. Heille ne kuvat ovat VAIN kuvia, ei sen kummempia pyhiä lehmiä.

Minulla itsellänikin on kuvia varmaan jokaisesta exästäni eikä tulisi mieleenkään heittää niitä pois. Miksi ne pitäisi heittää pois??? Ne ovat elettyä elämää eivätkä ainakaan minussa herätä minkäänlaisia helliä tunteita. Mutta siellä kuvien joukossa on ihan mukaviakin muistoja joita on sitten kiva kiikkustuolissa muistella.

 

[Eräs elli]

Ei mene mun jakeluun tuo että kaikki entisistä suhteista kertova heitetään pois. Poistuuko ne muistot myös?

Ihme juttu että jotkut voivat olla jopa ystäviä eron jälkeen.

 

[Kuvat ja kortit]

Siinäpä se pointti juuri onkin, että herättääkö nämä muistot mitä tunteita. Jos ne ovat vain kivoja muistoja elämän varrelta, niin eihän siinä mitään. Mutta jos niihin sisältyy kaipausta, niin sitten asia onkin jo eri juttu.

Entäpäs kortit? Esim. tunteella kirjoitetut syntymäpäiväkortit? Miksi ihmeessä tällaisia pitää säilyttää? Nekin ovat vain kortteja, ei mitään muuta, vai?

 

[Kuka tahansa]

Minun ja kumppanini suhteeseen liittyy salailuakin. Esim. mulle selvisi, että kumppani lainaa exälle (silloin tällöin?) rahaa. Minulta salaa. Ja keittiönkaapin oven sisäpuolelle oli liimattu exän kuva. Kuvan takana luki ""I love you forever"". Hermothan siinä meni. Meni pari kk, ennenkuin uskalsin huomauttaa asiasta. Kumppani sanoi, et se on unohtunut siihen. Melkein vuodeksiko, niinpä niin! Onhan mullakin elämää ollut, mutta en tahdo hehkuttaa lainkaan edellistä elämääni, kun en ole ainoa mustasukkainen meidän suhteessa.

 

[Koko]

Eli todellinen ongelma ei ole ne valokuvat.

 

[kuvat ja kortit]

Kuinka kauan te sitten olette jo olleet yhdessä? Ei kuullosta kovin normaalilta käytökseltä mieheltäsi, jos olette olleet jo kauemmin yhdessä. Jospas asia on niin -ikävä kyllä- että miehesi ei ole päässyt vielä exän yli? Itse en kyllä tykkäisi siitä, että minun mieheni lainailisi exälleen rahaa. Edellisessä suhteessani, tai sen eron jälkeen, lainasin kyllä exältäni joskus rahaa. Mutta molemmat emme silloin vielä seurustelleet.

 

[Kuukatti]

En jaksanut lukea koko ketjua.

Ihan lyhyesti:
Minulla on myös kaapissa kuvia KAIKISTA existä, enkä niitä aio hävittää mihinkään. Jos muutamme yhteen poikakaverini kanssa, pakkaan ne kyllä laatikkoon ja kannan kellariin, mutta en todellakaan hävitä niitä! Eikä tämä vähennä MILLÄÄN tavalla rakkauttani nykyistä miestä kohtaan.

 

[Kuka tahansa]

Noin vuoden verran yhdessä.

 

[semmottista]

Ymmärrän hyvin tunteesi ja häpeäkseni voin tunnustaa että tunnen ihan samoja fiiliksiä kuin sinä. En ole ennen ollut mustasukkainen ja nyt olen aivan hullun mustasukkainen mieheni vanhoista suhteista. Hän puhuu niistä (ensirakkaus noin 10 vuoden takaa, seuraava suhde joka päätyi alttarille asti ja niimeisin ennen minua, mikä päättyi vain päiviä ennen kuin tapasimme) ja minä myös olen kysellyt niistä uudstaan ja uudestaan. luulin, että minulla on ollut hyvä itsetunto ennen tätä, mutta nyt vertaan itseäni mieheni exiin, joita en ole yhtäkään koskaan nähnytkään. en todellakaan tunne itseäni riittäväksi miehelleni ja uskon, että entiset ovat olleet niin paljon minua fiksumpia ja filmaattisempia... kaikkea mahdollista voitte varmaan kuvitella. Tietenkin hän on kertonut naisten hyviä puolia ja miksi heihin rakastui, millaista heillä oli yhdessä.... kaikkea olen udellut ja kääntänyt veistä omissa haavoissani.
Olemme vasta muuttaneet yhteen ja yksi päivä tässä aloin purkamaan yhtä pahvilaatikkoa joka vielä lojuu olohuoneen nurkassa purkamatta ja törmäsin kirjeisiin, joita ensirakkaus ja hänen vaimonsa oli aikanaan hänelle kirjoitellut. Pakkasin äkkiä kaiken takaisin laatikkoon, ettei hän huomisi,e ttäolin laatikolla käynyt, vaikken sinne tutkimaan mennytkään.

Mieheni vakuuttaa rakastavansa minua. ettäolen ihana, ja kaunein nainen joka hänellä on koskaan ollut ja parasta mitä hänelle on koskaan tapahtunut. Haluasn uskoa häntä ja yhdessä ollessamme uskonkin, mutta esimerkiksi näin töissä ajatukseni vaan seikkailevat asioissa mitä entiset ovat olleet ja tehneet enkä voi uskoa, että voin kelvata miehelleni tällaisena kuin olen.
Joskus hän myös huomauttaa, jos en vaikka ilmoita hänelle menoistani tai muuta ja uskon etten osaa edes seuraustella niin kuin hän haluaa. Olen ollut kerran elämässäni pidemmässä suhteessa, mikä päättyi kumppanini pettämiseen ja muuttoon uuden naiosensa luokse. Mieheni taas on seurustellut elämästään yli kymemnen vuotta ihmisten kanssa joita hän on rakastanut ja jotka ovat häntä rakastaneet.
Muutama tosi paha riita on näistä vanhoista käyty ja nyt olen päättänyt etten sanallakaan enää palaa menneeseen, vaikka kunka haluaisin, sillä silloin suhteemme loppu on enemmän kuin lähellä.
Nytkin tuli pala kurkkuun.

 

[semmottista]

anteeksi kaikki kirjoitusvirheet äskeisessä viestissä, mutta kiireessä roiskuu kun rapataan....... helpotti jo pelkästään että sain asiasta kirjoittaa, sillä se on todellinen ongelma, jos ei muuten niin minun korvieni välissä.

 

[Sari]

Poikakaverillani on muutamasta entisestä tyttöystävästään kuvia. Yhdestä tytöstä on oikein monta kuvaa. Yksi kuva välillä painoi mieltäni tosi paljon: siinä he istuvat sohvalla, poikakaverini käsi on tytön harteilla ja molemmat hymyilevät iloisena. Aluksi sanoin, että mun kuvaa ei sitten kerätä tuonne tyttöystävien keräilykansioon (vaikkei siellä kaikkien tyttöystävien kuvia olekaan). Nyt kun olemme jo muutaman kuukauden seurustelleet, olen sanonut, että koska otat minusta myös valokuvan. No, se sanoo, että vaikka heti eikä mitään tapahdu. Sanoo, että silloin hän oli tosi innokas kuvaamaan. Ekan kerran kun katsoin kuvia, ne saivat mut tosi mustasukkaiseksi ja suutuinkin siitä. Mutta kun poikakaverini nosti ison metelin, että mitä nyt menneistä suutut, niin olen vähitellen alkanut uskomaan. Silti tämä tyttö josta on monta iloista kuvaa kummittelee välillä mieleeni ja tekee pahan mielen.

 

[Inhorealisti]

Minulla on lukollinen laatikko, missa on seurusteluhistoriani. Kirjeita, kortteja, kuvia ym. Lisaksi albumeissa on valokuvia, joissa osassa joku ex:kin esiintyy. Mina en ikipaivana havittaisi menneisyyttani kenenkaan naisen takia. En tosin muista, etta olisin muistojani koskaan penkonutkaan. Ne vain ovat ja pysyvat.

Muistan yhden ainoan kerran, kun silloinen naisystavani vaati minua polttamaan sen laatikon. Yritin selittaa, etta minulla on ollut elamaa ennen hantakin, mutta en ela menneessa. Se suhde kuitenkin kaatui naisen mustasukkasuuteen. Joitain kuukausia eromme jalkeen nainen olisi halunnut tulla yoksi luokseni. Sanoin sille kertoneeni jo aiemmin, etten harrasta seksia ex:ni kanssa. Taisi olla ensimmainen kerta, kun se nainen uskoi puheeni, etta mennet ovat menneita. Tosin se oli jo myohaista...

 

[Anni]

Nimimerkille Elipiteitä. Minulla on existäni pieniä paperilappusia reissuiltamme, valokuvia, kortteja ym. En kaipaa ollenkaan heitä. Minulla on vain mukava muisto siltä ajalta elämästä ja haluan ne säilyttää. Mukava muisto, että minua on silloinkin rakastettu ja minä olen ollut rakastunut ja tyytyväinen elämääni siinä vaiheessa.

 

[Aikuinen]

Olen yli 50-vuotias ja samoin on mieskaverini. Minulla on elämäni aikana ollut lähes 10 ""vakavaa"" seurustelusuhdetta. Yhden miehen kanssa olin nuorena aviossa muutaman vuoden, seuraavan kanssa asuin avoliitossa ja sain lapsenkin, pisin suhde kesti noin 20 vuotta, nykyisen kanssa olen ollut parisen vuotta.

Minulla on siis monenlaisia muistoja entisistäni - myös kuvia. Enkä aio niitä hävittää missään vaiheessa. Tosin en pidä kuvia esillä, mutta kansioissa ne ovat ja välillä katselenkin niitä, kun haluan muistaa jonkin matkan tms. Ex-miehiäni muistelen ketä milläkin mielellä - kaikkien kanssa oli hyviäkin hetkiä, mutta ketään heistä en haluaisi takaisin.

Nykyisellä mieskaverillanikin on ollut useita vuosia kestäneitä seurustelusuhteita. Niistä puhutaankin välillä, kun liittyvöt johonkin tärkeään tapahtumaan tms. Hänellä on myös kirjahyllyssään kuva, jossa hän on ex-naisensa kanssa. Minua se ei häiritse millään tavalla - se on hänen asiansa. Tiedän, ettei hän haikaile entisensä perään enää, vaan minä olen hänen naisensa nyt.

Mustasukkaisuus on pienenä ripauksena ihan hyväkin asia - se on kuin suola keitossa. Mutta jos se alkaa vaivata niin, että pitää kaivella toisen kaappeja, se on sairaalloista ja silloin kannattaa pysäyttää itsensä ja hakea apua joko ystäviltä tai sitten ihan ammattilaisilta.

 

[Kuka tahansa]

Helpoin ratkaisu olisi se, että kumppanini siirtäisi valokuvat exästään johonkin komeroon, eikä pitäisi niitä kansiossa olohuoneen kaapistossa. Mutten usko, että hän sitä osaa oma-aloitteisesti, tai tajuaa tehdä. Ehkä taustalla on sitäkin, että kukaan ei ole pitänyt minua ikinä ainutlaatuisena, vaikka tiedän, että olen sitä. Tahdon korostaa, etten kiellä ikinä kumppaniani menemästä, tekemästä, ajattelemasta tai sanomasta, mutta tahdon, että hänelle ja muille on selvää, että hän on MINUN KUMPPANINI. Ja tahtoisin ajatella, ettei hänellä ikinä ole ollut ketään muita kuin minä, näin voisin tuntea itseni arvostetuksi. Ne kuvat exästä vain pilaavat tämän haaveeni. En pidä itseäni sairaalloisen mustasukkaisena, koska en koe tekeväni helvettiä kumppanini elämästä. Niinkuin oma ex-kumppanini teki mustasukkaisuudellaan minun elämästäni.

 

[Inhorealisti]

Oletko tullut ajatelleeksi, etta miesystavasi eletty elama on muovannut hanesta sellaisen, johon sina olet voinut ihastua?

Miksi komero on kaapistoa parempi sailytyspaikka? Kunhan nyt ei nakyvilla ole, niin miksi silla on niin paljon merkitysta?

Miksi ihmeessa sinun omanarvontuntosi on kiinni miesystavastasi? Miksei se ole riippuvainen sinusta itsestasi? Tai mika pahinta, omanarvon tuntosi on riippuvainen miesystavasi entisista naisista. Miksi sina annat niille naisille niin suuren vallan omaan elamaasi ja hyvinvointiisi?

Ihminen voi olla sairaalloisen mustasukkainen, vaikkei sita toisikaan esille. Mielisairaskaan ei ole terve, vaikka oireet pysyvat laakityksella kurissa.

Jos entinen miehesi teki sinun elamastasi helvetin, luulisi sinun ymmartavan, kuinka tuhoisaa mustasukkaisuus voi olla. Toisekseen, jos sinulla on omakin seurusteluhistoria, niin mikset suo sita miesystavallesi?

Milta sinusta tuntuisi, jos miesystavasikin ajattelisi tavallasi? Haaveilisi mielessaan sinusta neitsytmorsionaan? Pitaisi sinua jotenkin epakelpona menneisyytesi vuoksi. Eiko se sinusta olisi sairaalloista?

Jos et kaikesta huolimatta paase ongelmastasi yli, kannattaisi vakavasti harkita yksin olemista ja itsetunnon vahvistamista. Myoskin extreme-uskovainen tai muuten muille kelpaamaton mies voisi olla ratkaisu ongelmaasi.