Mustasukkaisuutta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Totaalisen deadend
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Totaalisen deadend

Vieras
Tutustuessamme olin avoin, suht sosiaalinen ja puhelias ihminen. Minulla oli paljon miespuolisia kavereita ja sain joskus jopa apua yksinhuoltaja-arkeeni vanhassa talossa.

Perustettuani miehen kanssa perheen, alkoi kaikki muuttua. En tajunnutkaan, kun kohta minulla ei ollut edes naispuolisia ystäviä enää. En saanut puhua elämästämme kenellekään, koska se oli hänen yksityiselämäänsä samalla. En saanut kertoa hänen työttömyydestään, en raskausaikana paljastuneista kymmenien tuhansien ulosottoveloista. Sulkeuduin ja jossain vaiheessa olin niin yksinäinen, järkyttynyt ja pettynyt, että hain ulkopuolista apua saadakseni puhua edes jonkun kanssa.

Mies on vuosia ollut työtön, tullut ja mennyt miten sattuu. Minä en saa tietää aikatauluja, koska jos tietäisin, koska hän tulee, voisin helpommin pitää muita miehiä. Hän karauttaa pihaan silloin tällöin, kontrolloi autojen jäljet ja mitä täällä on tehty. Hän tutkailee kaikkea ja jos minulla on meikkiä, nälvii hän miesvieraista. Myös puhdas suihkunraikkaus kertoo kuulema samasta (en uskallakaan enää käydä yhtä usein suihkussa kuin aiemmin). Joskus joku kääntää auton pihatiellämme ja saan hirveän ryöpytyksen siitä, kuinka olen ovela valehtelija, kun ilmekään ei värähdä hänen kysyessään kenen auto siinä pyörähti huomaten hänen olevan paikalla peruuttaen äkkiä pakoon eikä pikapanot onnistukaan. Kirpputorilla olen nyt rampannut ihan hävettävän paljon etsimässä lapsille monoja ja suksia. Kun jo tutuksi tulleelle myyjämiehelle hymyilin tervehtiessäni, mies lähti raivoissaan kävelemään autolle pitäen puhuttelun siitä, kuinka jäimme lähes rysän päältä kiinni.

Mies ihmettelee, kuinka voin olla näin puolustautumaton, kuinka en tee mitään puhdistaakseni mainettani. Hänen mielestään olen pettänyt luottamuksen jo tapaamisaikanani, koska silloin minulla oli niin "paljon miehiä", enkä ole koskaan sitä saanut takaisin. Itse en ymmärrä yhtään mitään hänen puiheistaan, nälvimisistään ja syytöksistään. Olen vain täydellisesti lasten kanssa yksin kotiäitinä, enkä oikeastaan tapaa ketään koskaan.

Jos joskus puolustaudun kertomalla, kuinka pahalta minusta raskausaikana tuntui saada tietää ulosottoveloista ja tajuta miehen työttömyyden syvä tila täysin hänen puheidensa vastakohtana, räjähtää hän vain, että "ahaa, hyökkäys on paras puolustus" ja silmät leiskuvat.

Mulla alkaa olla tämän asian kanssa voimat jo niin loppu, että en miehen läsnäollessa meinaa jaksaa enää mitään, haluaisin vain "pois", johonkin turtuneeseen tilaan, vaikka mitään päihteitä en käytäkään. Miehen poissaollessakin olo on kuin tukehdutettu.
 
Yleensä aina tälläsissä sanon että hankkikaa jostain apua ja yrittäkää vielä löytää yhdessä jokin ratkaisu. Nyt sanon että ota ero! Tuo on ihan sairasta käyttäytymistä sun miehen puolelta enkä ymmärrä miten oot jaksanu noinkin pitkään tuollaista. :(
 
Taidat jo itsekin tietää, että liikut vaarallisilla vesillä. Suosittelen lähtemistä lasten kanssa pois. Tuollainen mustasukkaisuus ei parane itsestään, päinvastoin, sillä on taipumus pikemminkin pahentua.

Ota yhteys perheeseesi/johonkin läheiseen ihmiseen ja pyydä apua.
 
käytkö vielä juttelemassa jossakin? ammattilaisella? jos et, niin mene, ja ajan kanssa saat itsetuntosi ja omanarvontuneesi takaisin niin saat voimia häipyä lasten kanssa. ellet yrittäisi sitä jo aiemmin? onko ketään vanhaa hyvää ystävää jonka puoleen voisit kääntyä asian kanssa? voimia.
 
Voi ei :/ Kuulostaa todella vakavalta tuo teidän tilanne. Neuvoisin ottamaan yhteyttä paikalliseen terapiakeskukseen. Sieltä saat apua, ja kenties jopa miehesi. Saat apua ja voimia pääsemään irti sairaasta suhteesta. Sinulle ei luultavasti tule edes taloudellista ongelmaa vaikka lähtisit suhteesta. VOIMAA!!

Mitä olet itse ajatellut suhteesta? Haluatko erota, yrittää pelastaa liittonne? Miten lapset jaksavat kaiken tuon keskellä???
 
Olen jäänyt ihan yksin.

Vanhat tutut ja ystävät luulivat taannoin minun hylänneen heidät tavattuani "elämäni miehen". Näin ei kuitenkaan ollut, vaan karsin kaiken pois pelätessä miehen reaktioita. Mustasukkaisuudesta tai muista ongelmista en ole saanut puhua kenellekään.

Käyn psykologilla ja lupasi juuri tiheämpiä käyntikertoja, koska viime aikoina on ollut vielä rankempaa.
 
Kolme ehdotusta, eroa, eroa ja eroa! Toi käytös on ihan samaa kun mun faijapuolella, ja se on tollasten lisäks vielä niin mustasukkanen, että mun äiti ei ole nyt pitänyt hametta, uimapukua tai meikkiä 20 vuoteen. Sä et halua tuollaista elämää. Ja sitäpaitsi melkeen aina noissa ylimustasukkasuus-tapauksissa käy lopulta ilmi että se epäillyt osapuoli on pettänyt vaikka kuinka ja paljon. Mä luulen että jos itse pettää mennen tullen, tajuaa kuinka helppoa on olla jäämättä kiinni, ja samaan aikaan takaraivossa alkaa kaivertamaan että yhtä helppoahan se tolle toisellekin on, ja epäilykset alkaa jossain vaiheessa lähtemään käsistä. Mutta oikeeasti, jos mies kyttää sun suihkussäkäymistäkin niin suosittelen juoksemaan ja ihan helkkarin lujaa.
 
[QUOTE="Alkup";22658110]Olen jäänyt ihan yksin.

Vanhat tutut ja ystävät luulivat taannoin minun hylänneen heidät tavattuani "elämäni miehen". Näin ei kuitenkaan ollut, vaan karsin kaiken pois pelätessä miehen reaktioita. Mustasukkaisuudesta tai muista ongelmista en ole saanut puhua kenellekään.

Käyn psykologilla ja lupasi juuri tiheämpiä käyntikertoja, koska viime aikoina on ollut vielä rankempaa.[/QUOTE]

Mikä sinut pakottaa tottelemaan miestäsi? Ota yhteys ystävääsi ja kerro, mikä tilanteesi on: kyllä he ymmärtävät. Ja ota yhteyttä nopeasti; tilanteenne kuulostaa vaaralliselta.
 
Sairaalloista mustasukkaisuuttahan tuo on. Joka valitettavasti harvoin paranee, yleensä vaan pahenee. Ota lapset ja lähde, älä alistu moiseen suhteen irvikuvaan. Teet mitä vaan, tai olet tekemättä, aina mies keksii uuden syyn epäillä sua. Ihan näin kokemuksen rintaäänellä kerrottuna. Mä onneksi pääsin eroon miehestä, joka oli vielä väkivaltainenkin. Päivääkään en ole katunut! Meillä ei onneksi ollut lapsia.
 
Apua miten paha mieli tuli sun puolesta :hug:
Mä en yleensä reagoi näihin huonoihin parisuhdeviesteihin. Ihan kamala tilanne sinulla. Mulla kävi kanssa mielessä sun mies luultavasti pettää sua. En usko että toi tilanne kamalan helposti raukeaa. Sulla menee luultavasti kaikki voimat siihen että jaksat edes päivästä toiseen ja hoitaa lapset.

Onko ketään vanhaa tuttua tai perheenjäsentä jolta voisit pyytää apua? Lähde pois ja aloita uusi elämä.
 
Jonkun aikaa olen alkanut hahmottaa, että ehkä itse en olekaan syypää kaikkeen, eikä auta, vaikka kuinka muuttuisin. Olen tajunnut, että en kestä tätä oikeasti hengissä, mutta en osaa/ jaksa lähteäkään. Olen oikeasti aivan täydellisen yksin ja reippauteni, urheuteni, sisukkuuteni yms. olen hukannut tämän parisuhteen aikana. En tiedä, kuinka edetä. Ammattiauttajatkin ovat ohjeistaneet, että otan täydellisen irtioton ja kerron siitä koko tukiverkolleni, jonka avulla vähitellen pääsen irti ja kestän haukut ja miehen vihan.

Mutta kun ei sitä tukiverkkoa ole.
 
itse ihmettelen kunka olet edes ryhtynyt suhteeseentuollaisenihmisen kanssa joka alkumetreiltä on rajoittanut elämääsi,
mutta koskavahinko on jo sattunut niin ainut keino sen ratkaisuun on ero. nyt heti. ei huomenna ei ens viikolla vaan heti. olet päässyt jo pitkälle myöntämällä et jotain on pielessä joten seuraava askel on poistuminen tuosta suhteesta. turvakodit, sukulaiset, ystävät ovat seuraavana listallasi. joku varmasti ottaa teidät vastaan NYT HETI!
 
Tuleeko mieleesi menneisyydestäsi ketään jolle voisit soittaa ja kertoa miksi katosit kuvioista? Joku empaattinen ihminen joka voisi auttaa.

Onhan tämä palsta aika heppoinen tukiverkko, mutta ainakin täältä saat kannustusta ja henkistä tukea.
 
Itse miehenä elin tuollaisessa suhteessa, jossa naisella oli aivan vastaavaa käytöstä. Mustasukkaisuutta, jota ei järjellä voinut selittää. Oman käytöksen muuttaminen vaan lisäsi toisen sairasta epäilyä ja kyttäämistä. Se mustasukkaisuus vaan kasvaa vuosien kuluessa. Lähde kun vielä ehdit.
 
[QUOTE="Alkup";22658229]Jonkun aikaa olen alkanut hahmottaa, että ehkä itse en olekaan syypää kaikkeen, eikä auta, vaikka kuinka muuttuisin. Olen tajunnut, että en kestä tätä oikeasti hengissä, mutta en osaa/ jaksa lähteäkään. Olen oikeasti aivan täydellisen yksin ja reippauteni, urheuteni, sisukkuuteni yms. olen hukannut tämän parisuhteen aikana. En tiedä, kuinka edetä. Ammattiauttajatkin ovat ohjeistaneet, että otan täydellisen irtioton ja kerron siitä koko tukiverkolleni, jonka avulla vähitellen pääsen irti ja kestän haukut ja miehen vihan.

Mutta kun ei sitä tukiverkkoa ole.[/QUOTE]

:hug:

Mä muuten luulen, että se entinen turvaverkko elpyy hetkessä, kun kerrot, mikä tilanteesi on ja mikset ole pitänyt yhteyttä. Eli rohkeasti otat kontaktia vanhoihin ystäviin. Onko sinulla sukua?
 
Oikeastaan vain netistä voisi löytyä tukea. Turvakodissa kävin juttelemassa kesällä, mutta siellä oli paikalla vain sosiaalipäivystäjä, joka pyöritteli päätään voivotellen, ettei voi olla tottakaan.

Lähisukulaisia ei ole ja muutama hyvä ystävä elää ihan eri elämänvaihetta ollen ymmärrettävästi kiireissä kykenemätön auttamaan. Minut on myös hieman leimattu käytökseni vuoksi ja on vaikea selittää mitään, koska mies on näyttäytynyt rinnallani vain harvoin esittäen silloin aivan muuta.
 

Similar threads

Yhteistyössä