Mutta olen silti onnellinen (Pitkää tekstiä)

[Mialee]

Tänään palstalla on käyty paljon keskustelua siitä millaista elämä oli ennen verrattuna nykypäivään, millaista äitiys oli ennen ja nyt, millaista lapsuus ja lasten kasvatus oli ennen ja nyt. Tämä sai minut miettimään omaa lapsuuttani ja suhtautumistani nykyajan elämään, ja myös omien lasteni kasvatusta. Itse olen 80-luvulla syntynyt.

Minulla oli melko köyhä lapsuus. Ei meillä nälkää nähty, mutta nötkötti ja makaroni tuli tutuksi, kuten myös sika-nautajauheliha eri muodoissa. Nykyään tuollainen ruoka on huonoa. Silti minä muistan vain, miten hyvää ruokaa äiti teki. Koskaan en ole missään saanut niin hyvää perunamuusia kuin mitä äitini teki.

Meillä ei käyty lomilla ulkomailla niin kuin monen luokkakaverin perheessä. Minä en saanut jatkuvasti uusia vaatteita tai uusia leluja. Kun kännykät yleistyivät, äitini osti vähistä rahoistaan minulle upouuden kännykän. Se oli minulle jotain uskomattoman hienoa, se kännykkä oli minulla monta, monta vuotta.

Me vietimme paljon aikaa perheenä, pelasimme afrikan tähteä, muistipelejä, lätkimme korttia. Kävimme eväsretkillä läheisessä metsässä, kävimme uimassa, grillasimme omalla pihalla. Kavereiden kanssa pystytettiin teltta, otettiin mukaan jotain naposteltavaa ja hihiteltiin yöhön asti. Äitini järjesti päiviä, jolloin sain parhaiden kavereideni kanssa valita jotain hyvää, mitä leivomme, ja äitini avustamana saimme leipoa ihan itse. Kaverini olivat haljeta innosta, heillä kotona ei moista tehty, he kävivät särkänniemessä ja puuhamaassa.
Minä olen keikkunut puissa ja kiipeillyt kalliolla.

Me jopa siivosimme ja teimme muitakin kotitöitä kaikki yhdessä koko perhe kaikki omien kykyjensä mukaan. Ei se tuntunut mitenkään oudolta tai vastenmieliseltä, eikä meille todellakaan maksettu siitä. Me lapset olimme enemmänkin innoissamme kun saimme "olla isoja" ja pyyhkiä pölyjä, viikata vaatteita, pinota isän kanssa halkoja ja mitä milloinkin.


Nyt kun olen aikuinen, olen edelleen melko köyhä, huonosti kun on nykypäivänä töitä. Mutta minua se ei haittaa niin paljon kuin monia muita, minä olen tottunut elämään vaatimattomasti. Olemme mieheni kanssa saaneet jopa säästöjä aikaan. Minulla ei ole koskaan ollut astianpesukonetta, en koe tarvitsevani sellaista. Minulla ei myöskään ole koskaan ollut kuivausrumpua.

Olen halunnut siirtää omat ihanat lapsuudenmuistoni omille lapsilleni, käymme usein retkillä kävellen, pyörällä tai hiihtäen (pienin tietysti kulkee sitten mukana muilla tavoin) otamme evästä mukaan. Leivomme yhdessä. Lapset ovat innokkaita apulaisia keittiössä, tahtovat aina olla pienimässä tai sekoittamassa jotain. Pidämme elokuvailtoja, silloin teemme kaikille pedit olohuoneen lattialle ja nukumme koko perhe siellä rivissä.
Yhtenä aamuna heräsin keittiöstä tuleviin ääniin. Lapset siellä tekivät voileipiä esikoisen johdolla, ja vastassa oli hymyileviä kasvoja "Äiti, me tehtiin eväät, tänään mennään retkelle" Silloin ajattelin, että olen tehnyt jotain oikein.

Kaikki tuntuu nykyään olevan kiinni rahasta, ihmiset eivät enää näe sitä kaikkea kaunista ja hyvää mikä tässä maailmassa on täysin tai melkein kokonaan ilmaista. Jokainen saa toki elää miten tahtoo, mutta usein kuulee valitusta siitä kun ei ole varaa siihen tai tähän enkä koskaan pääse ulkomaille. Joskus on hyvä miettiä mikä on oikeasti tärkeää.

Minä olen melko lailla koko elämäni ollut "köyhä ja kurja", mutta olen silti onnellinen.

 

["vieras"]

Ihana kirjoitus Moni vois lukea ja ottaa opiksi. Voi, kun vielä osaisi itekki nauttia tuollaisesta. Nykyään vaan tuo raha ja kulutus on tahtoo olla "onnellisuuden" mittari. Jopa meillä.

 

[Non compos mentis]

Juu, olen aika lailla samalla kannalla kanssasi. Tosin matkailimme jonnin verran (1988 Ruotsissa 2 vkoa, 1989 Kanaria, 1993 UK, 1995 Viipuri, 1997 Turkki jne.) saavutettuani kouluiän. Olen aina tehnyt sikana töitä, pienestä lähtien. Asuimme vaatimattomasti aina siihen asti, että ysiluokan kevätlukukausi alkoi kohdallani.

Anteliaisuus ja toisista huolehtiminen on ollut tärkeintä kasvaessani. Harva se päivä, jolloin ei tullut ylimääräisiä ruokavieraita tai muita avustettavia. Asuin suurimman osan lapsuudestani neljän sukupolven taloudessa, siinä kuuli asioita, joista muuten ei oppisi mitään. En minä tajunnut, että olimme vietävän köyhiä pitkän aikaa; äiti teki iltaruoasta juhlaa laittamalla kynttilät pöytään palamaan, vaikka söimme jotain puuroa ja joimme teetä.

Ei meillä paljon ollut, mutta ei ollut monella muullakaan. Vietimme lähes kaikki juhlapyhät koko suvun voimin ja niistä ajoista on rakkaita muistoja. Ihmisten itsekkyys tekee heistä köyhiä, vaikka rahaa olisikin paljon. Olin hädin tuskin yläasteen aloittanut, kun kuljin mummini seurana syöpähoidoissa pitämässä hänelle seuraa, kävin kaupassa suvun vanhuksille ja niin edelleen. Vaihdoin 13 vuotta nuoremman serkkuni vaippoja ja ulkoilutin kummisedän koiraa jne.

 

["tea84"]

Aivan ihana kirjoitus,kiitos siitä.

Itsekin olin lapsi 80-luvulla (ja 90-luvun alkupuolella.) Minä olen jäänyt paitsi juuri tuosta ihanasta,perheen yhteisestä ajasta. Isäni oli ja on edelleen yrittäjä ja aina töissä. Äiti oli meidän kanssa kotona ja saimme häneltä kaiken sen rakkauden jota hän lähes yksin pystyi meille arjessa tarjoamaan. Siitä olen kiitollinen että sain viettää lapsuuden kotona eikä tarvinnut kärsiä pienistä ryhmäkoista ja kovasta metelistä päiväkodissa.

Olihan meillä kännykät,lumilaudat,skootterit ja käytiin ulkomialla kerran vuodessa viettämässä sitä "laatuaikaa" yhdessä kun siihen ei muulloin ollut muka aikaa. Mutta mikään raha tai materia ei korvaa vanhemman läsnäoloa ja rakkautta. Isäni on edelleen minulle tosi etäinen vaikka asumme parinkymmenen km päässä toisistamme. Parhaansa hänkin kai yritti,elättää perheensä ja tarjota omille lapsilleen jotain parempaa mitä itsellään oli ollut. Mutta ehkä on myöhemmin tajunnut valinneensa väärän polun,en tiedä.

Nyt kun saan pian oman lapsen,tiedän mikä on tärkeää. Juuri nuo mainitsemasi asiat yhdessä perheen kanssa <3 Sen kun vaan saisi siirrettyä omillekin lapsille tässä materian maailmassa.

 

["vieras"]

Hieno kirjoitus.

Missä vaiheessa ulkomaan lomista on tullut synonyymi onnelliselle lapsuudelle? Meillä olisi varaa käydä ulkomaan lomilla, mutta vielä ei olla käyty ja lapsi on pian 7 v.

Ei oikein vedätä ne turistikohteet, jossa vanhemmat viettävät kaljanhuuruista laatuaikaa hotellin altaalla lasten kanssa...

 

[Mialee]

[QUOTE="vieras";23381146]Hieno kirjoitus.

Missä vaiheessa ulkomaan lomista on tullut synonyymi onnelliselle lapsuudelle? Meillä olisi varaa käydä ulkomaan lomilla, mutta vielä ei olla käyty ja lapsi on pian 7 v.

Ei oikein vedätä ne turistikohteet, jossa vanhemmat viettävät kaljanhuuruista laatuaikaa hotellin altaalla lasten kanssa...[/QUOTE]

Siinä 90-luvulla oli ainakin täällä päin vähän sellaista, että rikkauden ja yltäkylläisen elämän merkki oli vuosittaiset ulkomaanmatkat, joilla sitten nämä ulkomailla käyneet leveilivät minkä ehtivät

 

[...]

Itketti

 

[Dongxi]

En kyllä tunne ketään, kenellä ois kuivausrumpu kotikäytössä. En oo koskaan ees käyttäny sellasta.

Millanen perhe tarvii kuivausrummun? En keksi muuta ko jos on suurperhe ja niin paljon pyykkiä ettei riitä tila kuivata kaikkea. Valaiskaa mua ihmiset.

Ei mullakaan lapsuudessa ollu ko yks matka ulkomaille eikä enemmälle ollu tarvistakaan. Kesälomat oli kiva viettää ihan kotona kavereiden kanssa.

Leluja oli tarpeeksi ja kivat vaatteet. Kännykän sain myöhemmin kuin muut, mikä joskus harmitti mutta minkäs sille mahto ko sille ei vaan ollu tarvista.

Mun lapsuudessa ei yksinhuoltajaäidin köyhyys näkyny missään, ja oon samaa mieltä siitä että kotiruoka oli parasta, vaikka mun lapsuusaikana jo käytettiinkin hieman einesruokia.

Edit. Tuleeko kuivausrummusta nahkeaa vai täysin kuivaa pyykkiä? Oon uuno. :ashamed:

 

["Miu"]

Paljon mutta asiaa!

Joskin minä olen kyllä sitä mieltä, että edellä mainitut eivät tarvi sulkea toisiaan pois.
Vaikka rahasta ei olisikaan puutetta, voi silti nauttia elämän pienistä iloista, niistä ilmaisistakin.
Mutta silti matkailu ym. voi silti kuulua elämään.

Mä muistelen omaa lapsuuttani lämmöllä. Eleltiin elämäni 16 ensimmäistä vuotta kerrostalo kaksiossa tai kolmiossa (4 ihmistä), mökkeiltiin, retkeiltiin, käytiin uimassa, telttailtiin oluhuoneen lattialla jne. Lisäksi matkailtiin aika ajoin, ja niistä myös on ihania muistoja.
Samalla kuviolla ollaan menty nyt omankin perheen kanssa. Lomat käytetään matkusteluun, mutta arki on pieniä iloja, ihan niitä samoja joita itse muistan omasta lapsuudestani.

Elämäkään ei aina ole ihan vain musta-valkoista...

 

[En tiedä]

En kyllä tunne ketään, kenellä ois kuivausrumpu kotikäytössä. En oo koskaan ees käyttäny sellasta.

Millanen perhe tarvii kuivausrummun? En keksi muuta ko jos on suurperhe ja niin paljon pyykkiä ettei riitä tila kuivata kaikkea. Valaiskaa mua ihmiset.

Ei mullakaan lapsuudessa ollu ko yks matka ulkomaille eikä enemmälle ollu tarvistakaan. Kesälomat oli kiva viettää ihan kotona kavereiden kanssa.

Leluja oli tarpeeksi ja kivat vaatteet. Kännykän sain myöhemmin kuin muut, mikä joskus harmitti mutta minkäs sille mahto ko sille ei vaan ollu tarvista.

Mun lapsuudessa ei yksinhuoltajaäidin köyhyys näkyny missään, ja oon samaa mieltä siitä että kotiruoka oli parasta, vaikka mun lapsuusaikana jo käytettiinkin hieman einesruokia.

Edit. Tuleeko kuivausrummusta nahkeaa vai täysin kuivaa pyykkiä? Oon uuno. :ashamed:

Palstalla kyllä saa sen käsityksen, että kaikilla on nykyään kuivausrumpu ihan vakiovarusteena...

 

["Heh"]

Ihmeen vähän vastauksia tullut tähän, eivät taida porvarimammat kyetä sanomaan mitään

 

[Todellakin]

Up!

 

[näin]

En kyllä tunne ketään, kenellä ois kuivausrumpu kotikäytössä. En oo koskaan ees käyttäny sellasta.

Millanen perhe tarvii kuivausrummun? En keksi muuta ko jos on suurperhe ja niin paljon pyykkiä ettei riitä tila kuivata kaikkea. Valaiskaa mua ihmiset.

Edit. Tuleeko kuivausrummusta nahkeaa vai täysin kuivaa pyykkiä? Oon uuno. :ashamed:

Useimmilla perheillä jotka tunnen, kuivausrumpua tulee käytettyä tosi vähän, mutta meillä se pyörii lähes päivittäin. Meillä on kuivausrumpu, vaikka on vain me vanhemmat ja yksi vauvaikäinen. WC/kylpyhuone on pitkä ja kapea, eikä sinne mahdu pyykkiteline, kuten ei oikein mihinkään muuallekaan tässä kerrostalokolmiossa ja minusta on myös ikävän näköistä pitää telinettä vaikka olohuoneessa. Pyykkinarujakaan ei viitsi vetää pieneen suihkutilaan tai koko vessan poikki. Parvelaseihin meillä ei ole toistaiseksi ollut varaa, joten parveke on käytännössä pois käytöstä, kun sinne tulee niin paljon pölyä ja roskaa. Kasvatin siellä yrttejä ensimmäisen kesän, mutta sitten huomasin että roska-auton käydessä pihalla, siitepölyhiukkasen lentävät maasta meidän 2. kerroksen parvekkeelle saakka ja mieleen tuli että mitä muuta kivaa sieltä lentää...

Kuivausrummussa on eri ohjelmia erilaisille kangaslaaduille ja eri kuivuusasteita silityskuivasta täysin kuivaan.

 

[kiva kommentti]

[QUOTE="Heh";23381635]Ihmeen vähän vastauksia tullut tähän, eivät taida porvarimammat kyetä sanomaan mitään[/QUOTE]

Porvarimammat... Aina pitää päästä osoittamaan omaa ylemmyyttään, siitä tulee kiva mieli, eikös juu? Sinä et ole kuitenkaan tainnut tajuta sitä, että kaikista eniten kirjoituksia tulee ketjuihin, joissa käsitellään aihetta joka herättää paljon vastakkaisia mielipiteitä. Mikä järki olisikaan jokaisen tämän palstan lukijan käydä kertomassa, että "Olen samaa mieltä", "Minä myös", "Niin minäkin":O

 

["Jeppe"]

Tänään palstalla on käyty paljon keskustelua siitä millaista elämä oli ennen verrattuna nykypäivään, millaista äitiys oli ennen ja nyt, millaista lapsuus ja lasten kasvatus oli ennen ja nyt. Tämä sai minut miettimään omaa lapsuuttani ja suhtautumistani nykyajan elämään, ja myös omien lasteni kasvatusta. Itse olen 80-luvulla syntynyt.

Minulla oli melko köyhä lapsuus. Ei meillä nälkää nähty, mutta nötkötti ja makaroni tuli tutuksi, kuten myös sika-nautajauheliha eri muodoissa. Nykyään tuollainen ruoka on huonoa. Silti minä muistan vain, miten hyvää ruokaa äiti teki. Koskaan en ole missään saanut niin hyvää perunamuusia kuin mitä äitini teki.

Meillä ei käyty lomilla ulkomailla niin kuin monen luokkakaverin perheessä. Minä en saanut jatkuvasti uusia vaatteita tai uusia leluja. Kun kännykät yleistyivät, äitini osti vähistä rahoistaan minulle upouuden kännykän. Se oli minulle jotain uskomattoman hienoa, se kännykkä oli minulla monta, monta vuotta.

Me vietimme paljon aikaa perheenä, pelasimme afrikan tähteä, muistipelejä, lätkimme korttia. Kävimme eväsretkillä läheisessä metsässä, kävimme uimassa, grillasimme omalla pihalla. Kavereiden kanssa pystytettiin teltta, otettiin mukaan jotain naposteltavaa ja hihiteltiin yöhön asti. Äitini järjesti päiviä, jolloin sain parhaiden kavereideni kanssa valita jotain hyvää, mitä leivomme, ja äitini avustamana saimme leipoa ihan itse. Kaverini olivat haljeta innosta, heillä kotona ei moista tehty, he kävivät särkänniemessä ja puuhamaassa.
Minä olen keikkunut puissa ja kiipeillyt kalliolla.

Me jopa siivosimme ja teimme muitakin kotitöitä kaikki yhdessä koko perhe kaikki omien kykyjensä mukaan. Ei se tuntunut mitenkään oudolta tai vastenmieliseltä, eikä meille todellakaan maksettu siitä. Me lapset olimme enemmänkin innoissamme kun saimme "olla isoja" ja pyyhkiä pölyjä, viikata vaatteita, pinota isän kanssa halkoja ja mitä milloinkin.


Nyt kun olen aikuinen, olen edelleen melko köyhä, huonosti kun on nykypäivänä töitä. Mutta minua se ei haittaa niin paljon kuin monia muita, minä olen tottunut elämään vaatimattomasti. Olemme mieheni kanssa saaneet jopa säästöjä aikaan. Minulla ei ole koskaan ollut astianpesukonetta, en koe tarvitsevani sellaista. Minulla ei myöskään ole koskaan ollut kuivausrumpua.

Olen halunnut siirtää omat ihanat lapsuudenmuistoni omille lapsilleni, käymme usein retkillä kävellen, pyörällä tai hiihtäen (pienin tietysti kulkee sitten mukana muilla tavoin) otamme evästä mukaan. Leivomme yhdessä. Lapset ovat innokkaita apulaisia keittiössä, tahtovat aina olla pienimässä tai sekoittamassa jotain. Pidämme elokuvailtoja, silloin teemme kaikille pedit olohuoneen lattialle ja nukumme koko perhe siellä rivissä.
Yhtenä aamuna heräsin keittiöstä tuleviin ääniin. Lapset siellä tekivät voileipiä esikoisen johdolla, ja vastassa oli hymyileviä kasvoja "Äiti, me tehtiin eväät, tänään mennään retkelle" Silloin ajattelin, että olen tehnyt jotain oikein.

Kaikki tuntuu nykyään olevan kiinni rahasta, ihmiset eivät enää näe sitä kaikkea kaunista ja hyvää mikä tässä maailmassa on täysin tai melkein kokonaan ilmaista. Jokainen saa toki elää miten tahtoo, mutta usein kuulee valitusta siitä kun ei ole varaa siihen tai tähän enkä koskaan pääse ulkomaille. Joskus on hyvä miettiä mikä on oikeasti tärkeää.

Minä olen melko lailla koko elämäni ollut "köyhä ja kurja", mutta olen silti onnellinen.

Olipas hieno kirjoitus tähän rahan palvomispaskan sekaan, iso kiitos tästä. Näin olen minäkin kokenut lapsuuteni, ei ollut rahaa eikä mitään mutta sitäkin enemmän teimme vaikka mitä. Ja rakkautta riitti sekä yhteisöllisyyttä, toisista ja ihmisistä pidettiin huolta ja välitettiin.

 

[Best Regards]

Jaaha. Minä olen 60-luvulla syntynyt. Nötkötti ja makaroni olivat juhlaruokaa. Sikanauta vielä enemmän. Olet siis ollut prinsessa minuun verrattuna. Ulkomailla kävin ensimmäisen kerran 22-vuotiaana kun isäni kuoli, ja perinnön turvin se oli mahdollista. Minulla ei ollut varaa lankapuhelimeen, kännykästä en olisi uskaltanut edes haaveilla.

Meillä ei vietetty aikaa perheenä eikä pelattu lautapelejä. Kerran muistan pelanneeni Afrikan tähteä, mutta itselläni ei mitään pelejä ollut eivätkä vanhempani olisi suostuneet moiseen ajanhaaskuuseen. Ei olut retkiä, matkoja tai mitään. Kavereita ei meillä saanut olla.

Kotitöitä sain toki tehdä, mutta äiti kulki koko ajan perässä haukkumassa. Minun tekemänäni työt eivät kelvanneet. Puuhamaat ja Särkänniemet olivat kyllä täysin turhaa haavielua. Olen kyllä nyt aikuisena niihin päässyt kun olen oman lapseni vienyt.

Metsät ja kalliot ovat toki tuttuja, ne olivat ainoat huvitukset. Enpä ole omalle lapselleni siirtänyt tätä perintöä, olen sen verran armollinen. Ole hyvä vaan ja haikaile kauniin ja hyvän perään. Olet naiivi ja tyhmä. Onnea valitsemallasi tiellä.

 

[Dongxi]

Useimmilla perheillä jotka tunnen, kuivausrumpua tulee käytettyä tosi vähän, mutta meillä se pyörii lähes päivittäin. Meillä on kuivausrumpu, vaikka on vain me vanhemmat ja yksi vauvaikäinen. WC/kylpyhuone on pitkä ja kapea, eikä sinne mahdu pyykkiteline, kuten ei oikein mihinkään muuallekaan tässä kerrostalokolmiossa ja minusta on myös ikävän näköistä pitää telinettä vaikka olohuoneessa. Pyykkinarujakaan ei viitsi vetää pieneen suihkutilaan tai koko vessan poikki. Parvelaseihin meillä ei ole toistaiseksi ollut varaa, joten parveke on käytännössä pois käytöstä, kun sinne tulee niin paljon pölyä ja roskaa. Kasvatin siellä yrttejä ensimmäisen kesän, mutta sitten huomasin että roska-auton käydessä pihalla, siitepölyhiukkasen lentävät maasta meidän 2. kerroksen parvekkeelle saakka ja mieleen tuli että mitä muuta kivaa sieltä lentää...

Kuivausrummussa on eri ohjelmia erilaisille kangaslaaduille ja eri kuivuusasteita silityskuivasta täysin kuivaan.

Kiitos tästä tiedosta, nyt on juntti hieman viisaampi. :xmas:

 

["vieras"]

Jaaha. Minä olen 60-luvulla syntynyt. Nötkötti ja makaroni olivat juhlaruokaa. Sikanauta vielä enemmän. Olet siis ollut prinsessa minuun verrattuna. Ulkomailla kävin ensimmäisen kerran 22-vuotiaana kun isäni kuoli, ja perinnön turvin se oli mahdollista. Minulla ei ollut varaa lankapuhelimeen, kännykästä en olisi uskaltanut edes haaveilla.

Meillä ei vietetty aikaa perheenä eikä pelattu lautapelejä. Kerran muistan pelanneeni Afrikan tähteä, mutta itselläni ei mitään pelejä ollut eivätkä vanhempani olisi suostuneet moiseen ajanhaaskuuseen. Ei olut retkiä, matkoja tai mitään. Kavereita ei meillä saanut olla.

Kotitöitä sain toki tehdä, mutta äiti kulki koko ajan perässä haukkumassa. Minun tekemänäni työt eivät kelvanneet. Puuhamaat ja Särkänniemet olivat kyllä täysin turhaa haavielua. Olen kyllä nyt aikuisena niihin päässyt kun olen oman lapseni vienyt.

Metsät ja kalliot ovat toki tuttuja, ne olivat ainoat huvitukset. Enpä ole omalle lapselleni siirtänyt tätä perintöä, olen sen verran armollinen. Ole hyvä vaan ja haikaile kauniin ja hyvän perään. Olet naiivi ja tyhmä. Onnea valitsemallasi tiellä.

Minäkin olen 60-luvulla syntynyt. Mä taas kykenen samaistumaan aloittajan kirjoitukseen. Rahaa ei ollut, mutta perheenä me tehtiin ja paljon. Ei ollut mitään internettiä josta etsiä menovinkkejä, mutta silti me käytiin mitä erinäköisemmissä kissanristiäisissä joita silloin oli tarjolla.

Oli karkkirasteja Ruskeasuon ympäristössä ja siellä sai valtavasti (lapsuuden mielikuvissa) karkkia. (taisi olla Fazerin sponssaama). Seurasaari tuli todella tutuksi säännöllisten kävelyretkien ja oravan syöttöreissujen ansiosita. Talvisin hiihdettiin Otaniemestä jäätä myöten Akseli Gallen-kallelan museolle ja juotiin siellä kuumaa kaakaota.

Äidin kanssa sai tehdä ruokaa ja kesät mummollassa maalla olivat ihanaa aikaa.

Kotona pelattiin yhdessä paljon ja muutoinki mulla on ollut aivan ihana perhelapsuus. Se jopa kantaa yli sen nuoruuden jolloin en tullut isäni kanssa toimeen ja lähdin käskystä kotoa 18-vuotiaana.
Tämä on ehkä se tärkein opetus ollut mullekin; onnellinen lapsuus tuo mukanaan vain hyvää ja pitää katkeruuden loitolla. Sen ja yhdessätekemisen ilon haluan jakaa omalle lapselleni.

 

[Mialee]

Jaaha. Minä olen 60-luvulla syntynyt. Nötkötti ja makaroni olivat juhlaruokaa. Sikanauta vielä enemmän. Olet siis ollut prinsessa minuun verrattuna. Ulkomailla kävin ensimmäisen kerran 22-vuotiaana kun isäni kuoli, ja perinnön turvin se oli mahdollista. Minulla ei ollut varaa lankapuhelimeen, kännykästä en olisi uskaltanut edes haaveilla.

Meillä ei vietetty aikaa perheenä eikä pelattu lautapelejä. Kerran muistan pelanneeni Afrikan tähteä, mutta itselläni ei mitään pelejä ollut eivätkä vanhempani olisi suostuneet moiseen ajanhaaskuuseen. Ei olut retkiä, matkoja tai mitään. Kavereita ei meillä saanut olla.

Kotitöitä sain toki tehdä, mutta äiti kulki koko ajan perässä haukkumassa. Minun tekemänäni työt eivät kelvanneet. Puuhamaat ja Särkänniemet olivat kyllä täysin turhaa haavielua. Olen kyllä nyt aikuisena niihin päässyt kun olen oman lapseni vienyt.

Metsät ja kalliot ovat toki tuttuja, ne olivat ainoat huvitukset. Enpä ole omalle lapselleni siirtänyt tätä perintöä, olen sen verran armollinen. Ole hyvä vaan ja haikaile kauniin ja hyvän perään. Olet naiivi ja tyhmä. Onnea valitsemallasi tiellä.

Olen pahoillani että olet noin katkera elämälle. Minun ei ollut kirjoituksellani tarkoitus nostaa kenenkään traumoja pintaan.

 

[ohhoh]

Jaaha. Minä olen 60-luvulla syntynyt. Nötkötti ja makaroni olivat juhlaruokaa. Sikanauta vielä enemmän. Olet siis ollut prinsessa minuun verrattuna. Ulkomailla kävin ensimmäisen kerran 22-vuotiaana kun isäni kuoli, ja perinnön turvin se oli mahdollista. Minulla ei ollut varaa lankapuhelimeen, kännykästä en olisi uskaltanut edes haaveilla.

Meillä ei vietetty aikaa perheenä eikä pelattu lautapelejä. Kerran muistan pelanneeni Afrikan tähteä, mutta itselläni ei mitään pelejä ollut eivätkä vanhempani olisi suostuneet moiseen ajanhaaskuuseen. Ei olut retkiä, matkoja tai mitään. Kavereita ei meillä saanut olla.

Kotitöitä sain toki tehdä, mutta äiti kulki koko ajan perässä haukkumassa. Minun tekemänäni työt eivät kelvanneet. Puuhamaat ja Särkänniemet olivat kyllä täysin turhaa haavielua. Olen kyllä nyt aikuisena niihin päässyt kun olen oman lapseni vienyt.

Metsät ja kalliot ovat toki tuttuja, ne olivat ainoat huvitukset. Enpä ole omalle lapselleni siirtänyt tätä perintöä, olen sen verran armollinen. Ole hyvä vaan ja haikaile kauniin ja hyvän perään. Olet naiivi ja tyhmä. Onnea valitsemallasi tiellä.

Olet katkera kuin itse piru. Otan osaa.

 

["jep"]

Taas saa sellaisen käsityksen että jos on rahaa, ei ole yhdessä oloa ja jos ei ole rahaa, on yhdessäoloa. Minun lapsuudessani meillä oli rahaa (ei nyt rikkaita oltu, mutta hyvintoimeentulevia) ja kyllä muistan että tosi paljon tehtiin perheen kanssa kaikkea. Pelatiin lautapelejä, retkeiltiin ja matkustettiinkin. Oma lapsuuteni on täynnä läsnäoloa ja rakkautta.

Nyt itselläni on kolme lasta ja rahaa ihan ok, tosin siitä aimo siivun nappaa esikoisen harrastus ja lainanlyennys, silti lapsemme saavat läsnäoloa (pelaamisesta, retkeilystä ja yhdessä tekemisestä) käydään niin seurasaaressa kuin korkeasaaressakin. En näe sitä miksi raha sulkisi läsnäolon pois, tokihan näinkin voi olla, esikoisella on koulukaveri, jonka vanhemmilla on rahaa kuin roskaa, silti tämä lapsi on jäänyt yhdessäoloa vanhempien kanssa (tosin tämä ei johdu siitä että tekisivät töitä niin paljon, vaan perheen isä on ollut paljon pois töistä, kun ei tarvii mennä töihin) ongelmat siinä perheessä ovat enemmänkin persoonissa. Tämä lapsi oli yhteenvaiheeseen paljon meillä ja oli aina tosi iloinen kun pääsi leipomaan ja laittamaan ruokaa minun kanssani, yökylässä kun oli nyhjäsi sylissä ja haki läheisyyttä paljon, toisaalta tiedän myös köyhemmistä perheistä tulevia lapsia, jotka käyttäytyvät samalla tavalla. Kyllä minun mielestäni se läheisyys ja yhdessäolo tulee hyvin paljon vanhempien arvoista ja persoonista, ei niinkään rahasta.

Sinänsä hyvä pointii ap:n kirjoituksessa oli ettei sitä rahaa ja ulkomaanmatkoja tarvita, että lapsuus olisi onnellinen.

Kuivausrummusta: Meillä on semmoinen, lähinnä kuivataan siinä lakana-ym isot pyykit, joiden kuivattaminen meidän viisihenkisessä perheessä veisi kohtuuttomasti aikaa, jos ne kuivaisi narulla. Varsinkin kun meillä tulee extra pyykkiä lasten harrastusten takia aika paljon. Lisäksi kuivana rummussa pyykkipäivänä ne vaatteet, jotka saa rummussa kuivata, yleensä pesen kerralla useamman koneellisen.

 

[Jebs]

En kyllä tunne ketään, kenellä ois kuivausrumpu kotikäytössä. En oo koskaan ees käyttäny sellasta.

Millanen perhe tarvii kuivausrummun? En keksi muuta ko jos on suurperhe ja niin paljon pyykkiä ettei riitä tila kuivata kaikkea. Valaiskaa mua ihmiset.

Ei mullakaan lapsuudessa ollu ko yks matka ulkomaille eikä enemmälle ollu tarvistakaan. Kesälomat oli kiva viettää ihan kotona kavereiden kanssa.

Leluja oli tarpeeksi ja kivat vaatteet. Kännykän sain myöhemmin kuin muut, mikä joskus harmitti mutta minkäs sille mahto ko sille ei vaan ollu tarvista.

Mun lapsuudessa ei yksinhuoltajaäidin köyhyys näkyny missään, ja oon samaa mieltä siitä että kotiruoka oli parasta, vaikka mun lapsuusaikana jo käytettiinkin hieman einesruokia.

Edit. Tuleeko kuivausrummusta nahkeaa vai täysin kuivaa pyykkiä? Oon uuno. :ashamed:

Mä haluaisin kuivaurummun sen takia, et se kerää suuren osan karvasta ja pölystä. (koira+2 kissaa) Astmaatikoille tämä on myös eduski ja heillä yleensä on kuivaurummut kotona. En tiedä onko ketään vastannut sinulle vai ei, kun en lukenut koko ketjua.

Ap, meillä tehtiin noita kaikkia juttuja kanssa Arvostan edelleen pieniä asioita elämässä. Eilen näin ekat pajunkissat! Kevät tulee! Ihanaa!

Ihanaa kevättä kaikille =)

 

[Mialee]

[QUOTE="jep";23383878]Taas saa sellaisen käsityksen että jos on rahaa, ei ole yhdessä oloa ja jos ei ole rahaa, on yhdessäoloa. Minun lapsuudessani meillä oli rahaa (ei nyt rikkaita oltu, mutta hyvintoimeentulevia) ja kyllä muistan että tosi paljon tehtiin perheen kanssa kaikkea. Pelatiin lautapelejä, retkeiltiin ja matkustettiinkin. Oma lapsuuteni on täynnä läsnäoloa ja rakkautta.

Nyt itselläni on kolme lasta ja rahaa ihan ok, tosin siitä aimo siivun nappaa esikoisen harrastus ja lainanlyennys, silti lapsemme saavat läsnäoloa (pelaamisesta, retkeilystä ja yhdessä tekemisestä) käydään niin seurasaaressa kuin korkeasaaressakin. En näe sitä miksi raha sulkisi läsnäolon pois, tokihan näinkin voi olla, esikoisella on koulukaveri, jonka vanhemmilla on rahaa kuin roskaa, silti tämä lapsi on jäänyt yhdessäoloa vanhempien kanssa (tosin tämä ei johdu siitä että tekisivät töitä niin paljon, vaan perheen isä on ollut paljon pois töistä, kun ei tarvii mennä töihin) ongelmat siinä perheessä ovat enemmänkin persoonissa. Tämä lapsi oli yhteenvaiheeseen paljon meillä ja oli aina tosi iloinen kun pääsi leipomaan ja laittamaan ruokaa minun kanssani, yökylässä kun oli nyhjäsi sylissä ja haki läheisyyttä paljon, toisaalta tiedän myös köyhemmistä perheistä tulevia lapsia, jotka käyttäytyvät samalla tavalla. Kyllä minun mielestäni se läheisyys ja yhdessäolo tulee hyvin paljon vanhempien arvoista ja persoonista, ei niinkään rahasta.

Sinänsä hyvä pointii ap:n kirjoituksessa oli ettei sitä rahaa ja ulkomaanmatkoja tarvita, että lapsuus olisi onnellinen.

Kuivausrummusta: Meillä on semmoinen, lähinnä kuivataan siinä lakana-ym isot pyykit, joiden kuivattaminen meidän viisihenkisessä perheessä veisi kohtuuttomasti aikaa, jos ne kuivaisi narulla. Varsinkin kun meillä tulee extra pyykkiä lasten harrastusten takia aika paljon. Lisäksi kuivana rummussa pyykkipäivänä ne vaatteet, jotka saa rummussa kuivata, yleensä pesen kerralla useamman koneellisen.[/QUOTE]

Vastaus nyt tulee vähän myöhään, mutta kaivoin huvikseni tämän ketjun esiin.

En tarkoittanut sitä, etteikö varakkaissakin perheissä olisi sitä yhdessäoloa ja pienten asioiden arvostusta, mutta niin kovin usein nykymaailmassa asiat tuntuvat olevan siitä materiasta ja varallisuudesta kiinni, raha on onnellisuuden mitta. On todella hienoa, että nykyäänkin löytyy perheitä, jotka osaavat arvostaa sitä tärkeintä, yhdessäoloa, pieniä ja monesti niin arkisiakin asioita jne.

 

[Mialee]

Mä haluaisin kuivaurummun sen takia, et se kerää suuren osan karvasta ja pölystä. (koira+2 kissaa) Astmaatikoille tämä on myös eduski ja heillä yleensä on kuivaurummut kotona. En tiedä onko ketään vastannut sinulle vai ei, kun en lukenut koko ketjua.

Ap, meillä tehtiin noita kaikkia juttuja kanssa Arvostan edelleen pieniä asioita elämässä. Eilen näin ekat pajunkissat! Kevät tulee! Ihanaa!

Ihanaa kevättä kaikille =)

Ihanaa kevättä sinullekkin Sieltä se kesä taas tulee pitkän talven jälkeen