Muutto miehen luo

[Menneisyyden haamut]

Taloon jossa on asunut hänen monta exäänsä ja lapsetkin aikoinaan. Tunnen oloni kyllä miehen luona kotoisaksi, mutta välillä ajatukset hänen edellisistään ja menneisyydestään vaivaa ajatuksia, itse haluaisin aloittaa yhteisen tulevaisuuden ns. puhtaalta pöydältä niin, että muutettaisiin omaan yhteiseen taloon. Pääsisikö menneisyyden haamuista missään vaiheessa eroon, tulisiko se tuntumaan omalta kodilta missään vaiheessa.. Mietin myös ihan niinkin pitkälle, kuin että mikäli en omistaisi talosta osaakaan, niin talo menisi miehen lapsille eikä minulle vaikka menisimme naimisiin (yhteisiä lapsia emme hanki) - jos siis kävisi niin että viettäisimme onnelliset vuosikymmenet siellä yhdessä mutta mies lähtisi täältä ennen minua.

Asiallisia kommentteja ja ajatuksia, kokemuksia vastaavasta? Itse olen asunut pitkään yksin, ja luopuisin "kaikesta" jos myisin oman omaisuuteni ja pakkaisin kimpsuni ja kampsuni miehen luo. Välillä ajatus ahdistaa aika paljon, koska jotain päätöksiä jossain vaiheessa on tehtävä suhteemme tulevaisuuden kannalta (vaikka yksi vaihtoehto olisikin asua erillään ja vain seurustella, mutta haluan kuitenkin elämänkumppanin jakamaan kanssani kaiken).

 

[Ankelika]

"Asiallisia kommentteja ja ajatuksia, kokemuksia vastaavasta?"

Harvassa asunnossa välttyy entisten asukkaiden haamuilta. Jos uskoo haamuihin ja aaveisiin on aika pahassa liemessä. Tuskin pystyy matkustamaan julkisillä liikennevälineillä. Penkilläsi on taastusti istunut moni muukin

Mieti missä viihdyt parhaiten. Siellä on myös kotisi.

 

[eukkoli]

Muistelisin, että leskellä on oikeus jäädä asumaan asuntoon, missä hän on puolisonsa kuollessa asunut - vaikka ei sitä perisikään. Ja voihan mies testamentissaan määrätä talosta sinulle vaikka 10% prosenttia ja sitten sinua ei ainakaan voida häätää. Tai voit ostaa osan talosta, tai hän voi lahjoittaa jo eläessään

Kyllä asiat aina järjestymään saa.

 

[Ap.]

Kiitos kiitos vastauksista. No, haamuilla tietenkin tarkoitinkin lähinnä ihan jo muutenkin meidän elämässä olevia exiä, en osaa olla ajattelematta heidän yhteistä elämäänsä noin ylipäätänsäkään, saati että se olisi tavallaan koko ajan läsnä siellä talossa. Toisaalta pidän kyllä taloista joilla on historiansa, ja jos paikka tuntuu kuitenkin kotoisalta, niin eipä siinä sen kummempia. Minusta vain tuntuu että joutuisin näkemään paljon vaivaa, että saisin niinsanotun asemani sen talon emäntänä, ja mies joutuisi tekemään paljon kompromisseja sen suhteen, miten eletään - ja aina voisi vedota siihen, että talo on hänen. Jostain syystä minulla on syvälle iskostunut se etten halua menettää itsenäisyyttäni ja kaikkea minkä eteen olen tehnyt töitä, ja kun olen oman asunnon itselleni ostanut ja siellä nyt vuosia asunut ja aina olen ajatellut, että kun sen oikean tapaan, eteen tulee yhteisen asunnon/talon ostaminen, ei ns. valmis paketti. Niin se elämä vaan yllättää.

 

[vaihtoehtoja]

1. Onko mahdollista että mies myy talon ja ostatte uuden? Oletko ehdottanut ja miten mies reagoi?

2. Jos muutat miehen luokse voitko pitää nykyisen asuntosi ja laittaa sen vuokralle?

 

[Ap.]

1. Ei oikeastaan. Sukukalleus.

2. Voin, onneksi Mutta myyminen olisi kivempi siinä mielessä, että saataisiin rahaa remontteihin ja voisin lunastaakin osan talosta vaikka heti itselleni, tai ainakin myöhemmin. Tämä on todennäköisin vaihtoehto tällä hetkellä (vuokralle laittaminen), mutta en haluaisi mitään "kokeiluja", eli pitäisi asennoitua niin että en tuohon omaani enää palaa.

Toki vaihtoehtoja on.. ja niistä pitää keskustella vielä lisää.

 

[Viisaasti järjen kanssa]

1. Ei oikeastaan. Sukukalleus.

2. Voin, onneksi Mutta myyminen olisi kivempi siinä mielessä, että saataisiin rahaa remontteihin ja voisin lunastaakin osan talosta vaikka heti itselleni, tai ainakin myöhemmin. Tämä on todennäköisin vaihtoehto tällä hetkellä (vuokralle laittaminen), mutta en haluaisi mitään "kokeiluja", eli pitäisi asennoitua niin että en tuohon omaani enää palaa.

Toki vaihtoehtoja on.. ja niistä pitää keskustella vielä lisää.

Omasi myyminen ja tuoton sijoittaminen miehen taloon missä tahansa muodossa on huono. Se jopa ennustaisi ongelmia tulevaisuudessa lähes aina, kun mielipiteet menevät ristiin.
Asunnon vuokraus sen sijaan on ihan hyvä ja viisaskin vaihtoehto. Ei se tarkoita "kokeilua", vaan sitä, jotta pidät pääomasi tallessa ja sehän tuottaisi vielä kuukausittain. Niillä rahoilla voit ostaa ja sisustaa taloa mieleiseksesi, jotta siitä häipyvät ne haamut. Varsinaiset remonttikulut maksaa se, joka omistaa, eli mies, koska ne ovat kiinteä osa taloa ja sen arvoa nostavia.

Työni opetti kovin konkreettisesti näkemään, miten ihmiset sekoittavat rahan ja tunteen järjenkäytön unohtaen. "Vara on viisautta eikä vahingon enne." Se kannattaa muistaa aina. Siten ennaltaehkäisee ongelmatilanteita ja säästyy monelta mielipahalta ja riidalta.

 

[Ap.]

Valitettavasti kyllä minun taloudellinen panostus on aika välttämätöntä mikäli haluan remonttia ja muutenkin talon laittamista. Tunne ja järkihän tässä taistelee koko ajan ja loppujen lopuksi se, että mihin olen valmis jotta voin elää yhdessä rakastamani miehen kanssa. Eniten pelkään nimenomaan niitä ongelmia mitä tulevaisuudessa voi tulla, tehtiin miten tehtiin. On talo osittain minun tai vain miehen niin taloparka voi joutua aina jonkinlaiseksi taistelun aseeksi tai keinoksi. Varmaankin pitää vain ensimmäiseksi miettiä sitä että mitkä ovat ns. minimivaatimukset siihen, että muuttaisin sinne. Eihän tässä kiire mihinkään ole.

 

[kauppaehdot]

Ok. Jos kyseessä on sukukalleus niin onko miehesi oikeasti halukas myymään sinulle siitä sellaisen osan että äänesi myös päätöksissä kuuluu?

Minkä suvun kalleus se on sitten, jatkossa? Menisikö miehesi lapsille vai sinun suvullesi?

 

[Kokemusta sekäettä]

Valitettavasti kyllä minun taloudellinen panostus on aika välttämätöntä mikäli haluan remonttia ja muutenkin talon laittamista. Tunne ja järkihän tässä taistelee koko ajan ja loppujen lopuksi se, että mihin olen valmis jotta voin elää yhdessä rakastamani miehen kanssa. Eniten pelkään nimenomaan niitä ongelmia mitä tulevaisuudessa voi tulla, tehtiin miten tehtiin. On talo osittain minun tai vain miehen niin taloparka voi joutua aina jonkinlaiseksi taistelun aseeksi tai keinoksi. Varmaankin pitää vain ensimmäiseksi miettiä sitä että mitkä ovat ns. minimivaatimukset siihen, että muuttaisin sinne. Eihän tässä kiire mihinkään ole.

Ja ihan oikeesti: tunteilla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Miehen rakkaus ei riipu siitä sijoitatko hänen omistamaansa taloon rahaa remontteina. Eli jätät sijoittamatta. Ethän vuokra-asuntoonkaan sijoittaisi jollet saisi siitä jotain vastineeksi?

Suosittelen: sijoita asuntoon vasta, jos omistat siitä jotain, tai sinut ja mies vihitään jolloin talo on avio-oikeuden alaista. Jos suhteenne on tuore suosittelen odottelemaan parempia aikoja remonttien suhteen. Voitte tehdä remontteja kunhan mies rahoittaa ne. Jos suhteenne kariutuu na kaikki on mennyttä.

Oma asunto kannattaa säilyttää vaikka vuokrattuna, kunnes tulevaisuutenne vuosien mittaan selkiintyy. Jos avioidutte voit ostaa miehen asunnosta itsellesi esim. puolet (jos rahat riittää, en tiedä mitkä niiden arvot on). Sitten se olisi teidän asunto. Tai ehkä ostatte todella puhtaalta pöydältä yhteisen asunnon.

Materia on kuitenkin toissijaista ihmissuhteiden rinnalla: miten tulet toimeen hänen exien, lasten ja muiden sukulaisten kanssa. Ei tarvitse kertoa, mutta mieti itseksesi. Sillä on nimittäin paljon merkitystä kotiutumisessasi. He pitävät mieheen yhteyttä enemmän tai vähemmän, tavalla tai toisella. Exiä lukuunottamatta ristiriitatilanteessa voit helposti jäädä heidän jalkoihin niin sanotussa omassa kodissasi. Mies voi vannoa vaikka mitä, että pitää sinun puoliasi, mutta kun todellisus lyö miestä naamaan mies voi vaieta tai vielä pahempaa, muuttaa mieltään. Jos suhteet on jo entuudestaan kunnossa voi muutettuasi silti tulla tilanteita kun he vertailevat asuntoa "ennen ja jälkeen". Vaikka eivät tarkoittaisi pahaa saatat silti tuntea itsesi ulkopuoliseksi. Nuo tilanteet tulee eteen ajan mittaan jos on tullakseen. Mutta ainakaan ennen kuin olet mittauttanut asemasi asunnossa ei kannata rahoittaa sen remontteja tai kunnossapitoa. Sitä paitsi, sillä myös varmistat ettei mies ole hankkinut sinua vain osarahoittajaksi. Kuulostaa kyyniseltä, mutta et olisi ensimmäinen etkä viimeinen nainen jota älytetään aidoilla tunteilla. Joskus asunnot on sittenkin tärkeämpiä kuin naiset.

Jos talo jo ennen sinne muuttoa uhkaa kulminoitua taistelun kohteeksi kannattaa vielä ottaa vähän ekstra-harkinta-aikaa muuton suhteen. Oikeesti.

 

[xxvaixxx]

Meillä miesystäväni kanssa samanlainen tilanne. Yhteenmuuttoa ollaan mietitty kolmen seurusteluvuoden jälkeen. Minulla kerrostaloasunto, miehellä omakotitalo. Mies on pyytänyt sinne muuttamaan, mutta vaikka siellä viikonloppuisin viihdynkin, niin omaksi kodikseni en sitä miellä.
Onneksi tunnen itseni ja tiedän, ettei sinne muuttaminen ole hyvä ajatus.
Etsimme omaa yhteistä asuntoa/taloa, jonka yhdessä sisustamme kodiksemme. Sinne ovat molempien lapset tervetulleita vierailemaan.
Talot ja asunnot ovat vain materiaa ja uskon, että miehesi seuraa tunnettaan ja etsii sinun kanssasi yhteisen asunnon.

 

[Onkeli]

Miksi sinun tai lapsesi pitäisi saada miehen suvun talosta edes nurkkahirttä?

Olen myös uusioliitossa. Omistan kesäpaikan joka jää tasan tarkkaan vain minun lapsilleni. Vakituisen asuinpaikan omistamme puoliksi. Silloin kun muutimme yhteen, mies myi oman kotinsa ja rahat sijoitimme yhteiseen asuntoon. Miksi ette tekisi käänteisesti samoin? Eli asutte miehen talossa, jonne teette teidän näköisiä muutoksia ja sinä ostat kesämökin. Näin molempien omaisuus menisi omille jälkeläisille oikeudenmukaisesti. Meillä ainkin toimii ja mies kokee olevansa mökin isäntä tasa-arvoisesti kanssani.

 

[kankkulan kaivo]

Miksi sinun tai lapsesi pitäisi saada miehen suvun talosta edes nurkkahirttä?

Voi kiesus mikä kommentti! Jos kerran upottaa rahaa siihen taloon niin kai siitä nyt kuuluu jäädä muutakin kuin tuulen huuhtoma perse??? Niinhän sulla ja ukollaskin on, omistatte sitä mihin ootte rahaa laittanut.

Toisaalta, ihan sama mitä puuhaatte. Ns. normikansalaiset ei joudu tommoisia pohtimaan kun hoidetaan se eka liitto niin ettei tarvii sun ja mun mukuloita pohtia.

 

[Onkeli]

Voi kiesus mikä kommentti! Jos kerran upottaa rahaa siihen taloon niin kai siitä nyt kuuluu jäädä muutakin kuin tuulen huuhtoma perse??? Niinhän sulla ja ukollaskin on, omistatte sitä mihin ootte rahaa laittanut.

Toisaalta, ihan sama mitä puuhaatte. Ns. normikansalaiset ei joudu tommoisia pohtimaan kun hoidetaan se eka liitto niin ettei tarvii sun ja mun mukuloita pohtia.

Pointti se, ettei upota. Vaan rahaa upotetaan yhteiseen, uuteen omistamiseen. Jos remonttiin laittaa rahaa, niin ne rahat täytyy erottaa selkeästi paperilla, esim jonkinlaisella velkakirjalla. Selkeääkin selkeämpää kun on, että sukutila pysyy yhdessä suvussa, eikä päädy riitojen vuoksi vasaran alle.
Ns. normikansalinen? Kyllä se siperia sinuakin vielä opettaa. Ihan varmasti

 

[Chop Suey]

Ymmärrän, että jos talo on vaikka miehen lapsuudenkoti, on sillä hänelle muutakin kuin rahallista arvoa. Kannattaa muistaa, että hän ja eksänsä ovat todella eronneet - talo ei ole monumentti heidän onnelleen, vaikka siellä toki on perheen ilot ja surut jaettu.

Onko miehesi valmis tekemään kompromisseja kanssasi esimerkiksi sisustuksessa? Voisiko kompromissi olla sellainen, että miehen taloa asuessasi voisit tuoda omia huonekalujasi, ja sisustatte talosta uuden kodin teille kummallekin, jokaista kaappia ja laatikkoa myöten?
Remonttikin on hyvä keino uudistaa talon ilmettä, jotta siitä tulee enemmän koti molemmille, mutta täällä on jo varoiteltu, että jos laitat rahaa remonttiin talossa, joka ei ole sinun omistuksessa, et saa mitään, jos suhde kariutuukin. Irtaimeen on helpompi sijoittaa siten, että sen omistajuus on helposti osoitettavissa. Rautalangasta: laattoja tai tapetteja seiniltä ei voi pakata muuttolaatikkoon, kotiteatterin voi.

Mitä jos "vaihdatte" omistajuuksia molemman omaisuuden kesken siten, että miehestäsi tulee 50% omistaja asunnostasi ja sinä saat asunnon puolta hintaa vastaavan omistusosuuden omakotitalosta. Se ei toki ole 50%, mutta se on kuitenkin osaomistus. Voitte laittaa yhdessä omistamanne asunnon vuokralle ja jakaa vuokratulot tasan. Myöhemmin voit halutessasi tasata omistajuutta omakotitalossa. Ajattelisin, että yhteisomistajuus toisi konkreettisemmaksi sen, että olette todella yhdessä, ettekä vain "kokeilemassa" mitään. Kuitenkin, JOS suhteessa kaikki ei sujukaan, molemmat asuinpaikat ovat edelleen teidän ja oletettavasti asuntomarkkinoilla omakotitalojen ja kerrostaloasuntojen hinnat kulkevat jokseenkin käsi kädessä, joten voitte "vaihtaa" omistajuuksia takaisinkin halutessanne.. kiinteistöjen hinnat ovat ehkä nousseet tai laskeneet, mutta rahallisesti todennäköisesti alkuperäisessä vaihtokaupassa saamasi omistusosuus omakotitalosta olisi edelleen 50% asunnosta. Tiedän tuttavaperheen, joka ratkaisi samantyyppisen ongelman noin. Tämä ei ole enää mikään "back up" heidän suhteelleen (aluksi oli), mutta he ovat tyytyväisiä, etteivät myyneet pienempää asuntoa, vaan saavat nyt jatkuvaa vuokratuloa siitä.

Onnea teille elämään!

 

[Ap.]

Paljon kiitos kommenteista! Todella hyviä pointteja! Minulla ei ole lapsia ja tuskin tuleekaan, joten en ole tässä omille jälkeläisilleni mitään varmistelemassa - takaraivossa vaan todellakin se pelko, että jos suhde kariutuu, mitä minulle sitten jää.. Oman asunnon pitäminen vuokralla on kyllä ehdottomasti paras vaihtoehto. Sisustaminen ja omien huonekalujen vienti miehen taloon on varmasti ihan mahdollista. Ihmissuhteet on kunnossa, en usko siis miehen suvun ainakaan aiheuttavan ongelmia, ehkä koen hieman ahdistavaksi myös sen että anoppikokelas selvästi odottaa, että muutan sinne. Tavallaan itseäni kismittää se, että sitä pidetään niin itsestään selvyytenä.

 

[tsemavaa]

Oman asunnon pitäminen vuokralla on kyllä ehdottomasti paras vaihtoehto. Sisustaminen ja omien huonekalujen vienti miehen taloon on varmasti ihan mahdollista..

Juu, sinne pitää mahtua kummankin kalusteet. Tila voi loppua kesken jolloin kumpikin joutuu luopumaan jostain. Kalusteet voi myös viedä mukanaan mahdollisessa erotilanteessa. Ja ehkäpä ostatte jotain uutta yhteistä - muistakaa kirjallisesti kenelle ne kuuluu. Viiden vuoden kuluttua jakotilanteessa 3000 euron kaapistosta puolet ei enää ole 1500 e.

Ihmissuhteet on kunnossa, en usko siis miehen suvun ainakaan aiheuttavan ongelmia, ehkä koen hieman ahdistavaksi myös sen että anoppikokelas selvästi odottaa, että muutan sinne. Tavallaan itseäni kismittää se, että sitä pidetään niin itsestään selvyytenä.

Tästä on hyvä jatkaa tarkkailua - positiiviessa mielessä tietenkin, muttei sinisilmäisessä. Anteeksi kyynisyyteni mutta haluaako suku taloon emännän..? Siinäkään ei ole mitään pahaa jos "rooli" sinulle maistuu, miehen kanssa suhde on kuitenkin tunnepohjainen ja suku aitoja ihmisiä. Suku voi silti pitää huolen ettet koskaan tule omistamaan plantaasista mitään. Sinänsä ikävää jos sisimmässään tuntee ettei ole kotonaan jollei omista jotain. Tai jos suku anoppi kuka tahansa käyttää oikeuksiaan sinun ohitse, antaa ymmärtää ettei sinulla ole sananvaltaa. Tämä voi tulle eteen juuri remonteissa ja sisustuksessa jos siellä on paljon perintökrääsää joka ei sinua miellytä tai ei sovi teidän elämäänne.

Antaisit itsestäsi melko paljon sinne muuttaessasi. Mitä sinä siitä saat, ja tuntuuko se sinusta ok:lta. En tarkoita että pitää laskelmoida paperille sulle/mulle tyyliin, mutta luontevalle sen täytyy tuntua. Ihastumisvaiheessa on helppo kuvitella olevansa valmis vaikka mihin, mutta sitoutuessa on jo jotain karikoita yhdessä tarvottu. Ei sitten itseä harmita jälkeenpäin jos oli liian vietävissä. Yhdessä asuminen ilman asuntoon sitoutumista on parhainta harjoittelua.

Teoriassa pahalta ja epäsuhtaiselta näyttävä tilanne voi kuitenkin tosiasiassa muuttua molemminpuoliseksi onneksi, eikä omistussuhteet koidu kulmakiveksi. Onhan niitä ihmisiä jotka kokee yksistään helpotuksena ettei tarvitse alkaa taloja rakentamaan eikä halua edes omistaa niitä.

 

[Ap.]

Anoppi taitaa olla sitä mieltä että nyt olisi löytynyt sellainen tyttö pojalleen, jonka itsekin siihen taloon hyväksyy - monenlaista hiihtäjää siellä on majaillut, ja jos silloinkaan anopilla tai suvulla ei ole ollut mitään sanomista niin tuskin nytkään. Eli talo on siis miehen, vaikka tietenkin tunnearvoa on myös hänen äidilleen lapsuudenkodista. Yritän pohdiskella itsekseni, miksi tuo omistusasia olisi niin tärkeä minulle, tai onko oikeasti. Ehkä haluan vain pitää kovasti kiinni siitä, että en ole vain yksi muista ja että jos sinne muutan, niin sitten oikeasti ollaan tosissaan ja talo on myös minun kotini. Aikaisintaan muutto voisi olla ajankohtainen kesällä. Joku kirjoitti aiemmin, että mieti missä viihdyn parhaiten, siellä on kotini. Tällä hetkellä viihdyn miehen luona ja omassa kotonani tunnen oloni lähinnä yksinäiseksi. En jaksa omassa kotona enää edes siivota, miehen luona kyllä.

Ehkäpä se ratkaisu ja vastaus tulee jossakin vaiheessa. Sitten "tietää" kun sen aika on.

 

["joku kirjoitti"]

"Joku kirjoitti aiemmin, että mieti missä viihdyn parhaiten, siellä on kotini."

Lupasin jo ellien kahvitunnilla palstalla pysyä erossa tästä palstasta. Saan aina ikäviä kommentteja jutuistani. Ihana lukea, että joskus joku tykkääkin ajatuksistani.

Elävässä elämässä moni on sanonut, että joku sanomani lause on jäänyt mieleen.
Eräs nuori nainen kuulema usein siteeraa "kaikki me asumme saman tähtitaivaan alla."
Olen kuulema joskus sanonut lauseen lapselleni ja hän sitten kertonut eteenpäin.

Yritin kerran selvittää mistä olen oppinut tuon viisauden.

Kotini on linnani. Se on vanha hokema. Tällä hetkellä haaveilen elämästä pilvenpiirtäjässä.
Viihdyin niin hyvin hienossa hotellissa ihaillen lokin lentoa. Sama lintu oli näköjään tallentunut videollemme Kaivopuistossa. Olen aina ollut lokkifani ja siitäkin asiasta ex-miesystäväni naureskeli.
Nukuin yhden vapun sairaana ja sitten heräsin. Ensimmäisenä menin ikkunan ääreen ja nauroin, kun lintu lennähti lipputangon nuppiin. Sellainen poksahtaa jonkun päähän Lapinlahden lintujen biisissä. Nyt en höpise enempää. Minulla on kiire junalle toiseen työhön.

Varmasti anoppi on onnellinen, jos pojalla on vihdoin onnea naisasioissa. Mitä se Aleksis Kivi kirjoittikaan. Päivä on pilvinen ilman aitanpolulla kävelevää emäntää.

 

[in loov]

En jaksa omassa kotona enää edes siivota, miehen luona kyllä.

rakkavus ja pesänrakennsuvietti sen tekkee ))

 

[Eeva_Liisa]

Taloon jossa on asunut hänen monta exäänsä ja lapsetkin aikoinaan.

Minkä ikäisiä olette ja kuinka monta exää siellä on asunut? Kuinka pitkään hän noiden exien kanssa on avoliittoa harrastanut ja kauanko te olette olleet yhdessä? Mitä ovat olleet eron syyt? Mikä saa luottamaan että juuri tämä liitto kestää? En kysy pahalla, olen itsekin asunut kolmen miehen kanssa, nyt on neljäs (uskon vakaasti, että tämä on se viimeinen) ja ikää on lähes viisikymmentä vuotta.

 

[Ap.]

Kolme hänelläkin, ja vuosia ne ovat kestäneet. Alle nelikymppisiä olemme ja nuoripari siinä mielessä, että olemme olleet vasta noin vuoden yhdessä. Ehkä en erojen syihin tässä mene, ja ehkä kysyitkin retorisesti. Enpä minä meidän suhteen kestämisestä osaa tietenkään mitään sanoa.. ehkä olisi hyvä seurustella useampi vuosi ennen yhteenmuuttoa, mutta eipä tässä toisaalta nuorrukaan enää. Suhde on alusta asti vaan tuntunut oikealta meistä molemmista, siis rakkautta ensisilmäyksellä

 

[Rasite?]

Tottakai jokin ratkaisu tulee.
Viisaas olet kyllä, jollet omastasi luovu, vaikka kuinka se talo remonttirahaa tarvitsisikin. Se oman asuntosi laittaminen vuokralle on ainut viisas ratkaisu. Jos avioon menette, avioehtosopimus ehdottomasti.

Kokemuksesta tiedän, että vaikka sukutalo miten on miehen omistama ja välit suvun kesken kunnossa, sisältyy siihan paikkaan sellaisia tunnearvoja, joita et vielä edes aavista. Niin anopillasi kuin muilla sisaruksilla on sisimmässään tunne, että siitä jotakin on vielä heidänkin ja se pullahtaa pintaan viimeistään silloin, kun tulee ero tai mies kuolee. Silloin räjähtävät sukuriidat ja kaikki sisimmät tunteet esille.

Osaomistus siihen paikkaa ei ole sinulle myöskään viisasta. Avopareille sellaisen jakaminen on vielä vaikeampaa kuin aviossa ollessa, jos siihen tilanteeseen joudutaan.

Työssäni ja omassa elämässäni näitä asioita olen joutunut näkemään hyvin läheltä. Monta. Nytkin on menossa yksi sellainen, jota katselen vierestä. Muutama kuukausi sitten kaikki oli mitä parhain päin, nyt ei mikään.

Siksi neuvon aina, jotta laittakaa mustaa valkoiselle silloin, kun kaikki on hyvin ja sopikaa asioista mahdollisten tulevien tilanteiden varalta. Elämä tuo aina yllätyksiä, eihän se elämää muutoin olisikaan. On paljon helpompaa, kun ennalta sovitaan ja varaudutaan, kuin yrittää selvittää repivää riitaa. Sinisilmäisyys ha hyväuskoisuus on tyhmää, realismi näissä asioissa kultaa.

 

[sama jama]

Itse tehtiin näin: asuin yhdessä ensin siinä "haamukämpässä" mieheni kanssa - näin testasimme miten hyvin sovimme asumaan yksissä, ja kun 2v päästä totesimme että sovimme yhteen niin mies myi haamukämppänsä ja ostimme fifti-fifti ihan "vieraan" asunnon, jossa ei kummittele eksät eikä muut.

 

[totta turiset]

Minkä ikäisiä olette ja kuinka monta exää siellä on asunut? Kuinka pitkään hän noiden exien kanssa on avoliittoa harrastanut ja kauanko te olette olleet yhdessä? Mitä ovat olleet eron syyt? Mikä saa luottamaan että juuri tämä liitto kestää? En kysy pahalla, olen itsekin asunut kolmen miehen kanssa, nyt on neljäs (uskon vakaasti, että tämä on se viimeinen) ja ikää on lähes viisikymmentä vuotta.

Nimenomaan. Kehottaisin myös tutkailemaan tuota menneisyyttä. Miksi hän on hairahtunut sitten sellaisiin epämääräisiin ämmänrotkoihin?

Menneisyys on tulevaisuuden paras ennustaja.