Naapurini tuli sitten avautumaan minulle leikkikavereiden puuttumisesta lapsellaan

[tapaus]

Meillä on erityislapsi, jolla on sekä fyysistä että kielellistä ongelmaa.

Yksi kaveri sanoi: "Mä en leiki tuollaisen kanssa, joka ei osaa puhua".

Toinen käveri äidilleen tapaamisen jälkeen äidin kysyessä tarkemmin: "En mä huomannut kaverissa mitään erikosta."

Jännä, että toinen lapsi ei huomaa mitään erityistä ja toinen kieltäytyy jo heti ensi hetkellä edes tutustumasta toiseen. Mistä lie johtunee?

 

[Hertta Pesonen]

Oliko täällä joku pakottamassa lastaan leikkimään väkivaltaisen kaverin kanssa ketä lapsikin pelkää?

Jostain syystä nämä muutamat muut sitten tulkitsivat heti erityislapsen väkivaltaiseksi, vaikka kyse sitten olikin vain epäselvästä puheesta. Siksi kannattaisi katsoa näitä juttuja vähän avarammin silmin eikä heti ohjata lasta pois sen etityislapsen (tai muuten yksinäisen lapsen) luota.

Siis mä kommentoin noihin viesteihin missä oli kyse nimenomaan väkivaltaisesta lapsesta.

 

["krista"]

Oletko itse täydellinen? Valitettavasti et, olet itsekäs. Meidän lapset ovat leikkineet sekä Down-lapsen kanssa että erityislapsen kanssa. Kappas vaan ei ne jankuttaneet erilaisuudesta niin kuin sinä.

 

[Hertta Pesonen]

[QUOTE="krista";28907880]Oletko itse täydellinen? Valitettavasti et, olet itsekäs. Meidän lapset ovat leikkineet sekä Down-lapsen kanssa että erityislapsen kanssa. Kappas vaan ei ne jankuttaneet erilaisuudesta niin kuin sinä.[/QUOTE]

minulleko kommentoit vai ap:lle?

jos minulle, niin kantani on edelleen se että en minäkään pakota lastani leikkimään väkivaltaisen lapsen kanssa, tuskinpa sinäkään niin tekisit. Vai tekisitkö?

 

["krista"]

minulleko kommentoit vai ap:lle?

jos minulle, niin kantani on edelleen se että en minäkään pakota lastani leikkimään väkivaltaisen lapsen kanssa, tuskinpa sinäkään niin tekisit. Vai tekisitkö?

ap:lle oli komentti. kyseessä ei ollut väkivaltainen lapsi. jos olisi niin miettisin mistä väkivaltaisuus johtuu.

 

[leijona-76]

Näistä jutuista on usein aikuisen vaikea ottaa selkoa, varsinkin sitten, kun on vähänkin isommasta lapsesta kyse ja lapset ulkoilevat ilman aikuisen valvontaa.

Meillä asuu naapurissa "erityislapsi", poika, joka on iältään sopivasti kahden oman poikani välissä. Kumpikaan omistani ei ole halunnut tämän pojan kanssa kaveerata, ei, vaikka olen heitä siihen aikani kannustanut. Varsinaista syytä en ole kuullut kai koskaan. Voin vain arvailla, mutta voin myös yrittää seurailla (ikkunasta kyttäämällä ja kuulopuheita suodattamalla), mitä syitä taustalla saattaa olla.

Silti olen myös hyväksynyt poikieni valinnan. Ystävänsä (ja kaverinsa) saa jokainen valita itse. Koulussa joutuu työskentelemään kaikkien kanssa, mikä on hyvä, ja omat poikani kykenevät tähän. Työelämässä joutuu työskentelmään kaikkien kanssa, mutta kaveri ei ole pakko olla eikä viettää vapaa-aikaansa kenen tahansa kanssa.

Eli olet kannustanu etkä määränny että yksi on jätettävä ulkopuolelle ja vain yksi kaveri pääsee teille leikkimään? Tuo on minusta väärin että aikuinen toimillaan aiheuttaa sen että yksi putoaa ja kehottaa suosimaan toista kaveria.

 

[Lokki]

[QUOTE="kaikkea kanssa";28907615]Hienoa että olen saanut puolestakin puhujia
Tämä ei luojan kiitos ole väkivaltainen vaan ongelma ettei hänen puheesta saa selkoa ja tietysti lapseni turhautuu joten katsoin fiksummaksi vihjata lapselleni että on tuon toisen naapurin lapsen kanssa.[/QUOTE]

Miulla on lapsi, joka ei puhu kuin muutaman sanan. Muutoin on ikäistään vastaavalla tasolla, ja jopa ikäistään vanhempien tasolla. Sanotaanko että kyllä harmittaa sekä lasta että vanhempia,kun esimerkiksi päiväkodissa ei pääse leikkeihin mukaan juurikaan. Ja siksi,ettei puhu. Lapsi ei ole väkivaltainen tms sen ihmeemmin kuin muutkaan, mutta ilmeisesti paremmin puhuvilla on oikeus sanoa tyhmäksi ja sulkea pois leikeistä siksi ettei puhu. Eipä paljoa auta kuntoutuksen vuoksi päiväkodissa oleminenkaan, jos ei leikkihinkään pääse mukaan harjoittelemaan.

 

[Petronelliina]

Jos kyseessä on jokin noinkin mitätön juttu, kun puheentuottamisessa oleva häikkä (ei ole täysin ennalta arvaamaton väkivaltainen, impulssiivinen itsenäisesti melskaava riiviö) ja lapsen käytös ja tavat on sellaisia, että ei tule koko ajan konfliktia, niin sitten sanoisin aloittajalle vain että : HÄPEÄ!

Oma veljeni ei ole eläessään puhunut sanaakaan ja on jo päälle parikymppinen mies. Ei siinä kuule paljon haittaa, jos jotenkin epäselvää on jonkun puhe.

Minulle ja lapselleni ei ole väliä, millaisia erityispiirteitä toisilla on esim. liikkumisen, puheen jne. suhteen. Mutta jos pihalla oleminen ja leikkiminen on tosiaan sellaista, että koko ajan saa pelätä, koska leikkikaveri alkaa kuristaa tai lyö, niin mielestäni viisainta on opettaa lapselle, että sellaisesta tilanteesta on lupa poistua tai olla edes menemättä.

 

[Anatolia]

Erityisten, sen enempää kuin ei-erityistenkään, kaveri ei mun mielestä tarvitse olla jos ei halua. Ei kaikkien kanssa vaan kemiat kohtaa, eikä leikit suju.

Kiusata ei kuitenkaan saa. Ei haukkua, ei syrjiä. Jos ollaan pihassa hiekkalaatikolla, niin siihen pitää kaikkien pihan lasten mahtua. Jos ollaan piiloleikkiä pihassa, niin kaikki saavat tulla mukaan. Jne.

Eli toimeen täytyy tulla, vaikka ei kaveriksi alkaisikaan.

Väkivaltaiset lapset on asia erikseen. Oli lapsella diagnoosi taikka ei, niin kenenkään ei tarvitse toimia toisen nyrkkeilysäkkinä ja patoumien purkamisen kohteena. Joissain tapauksissa väkivaltaisuus ja arvaamattomuus selittyy (osittain) sillä, että lapsi on erityislapsi, ja joissain taas ei, mutta oli miten oli niin muiden lasten ei tarvitse sitä kestää, että joku hakkaa ja potkii.

Puhevika. Ööh. Sellaisessa tapauksessa voi vanhemmat vaikka toimia "tulkkina". Eikä se, että potkitaan palloa yhdessä tms, vaadi edes yhteistä kieltä.

 

[Hertta Pesonen]

[QUOTE="krista";28907916]ap:lle oli komentti. kyseessä ei ollut väkivaltainen lapsi. jos olisi niin miettisin mistä väkivaltaisuus johtuu.[/QUOTE]

tottakai. Ja joskus jotkut lapset yksinkertaisesti vain ovat väkivaltaisia, ilman että se syy on jossain ulkopuolella. Ja vaikka syy olisikin kauheassa lasisessa lapsuudessa ja vaikka olisi annettu huonot eväät ja vaikka olisi valmiiksi pilalla kaikki niin silti, silti, silti, ketään ei voi eikä tarvitse pakottaa leikkimään pelossa ja sellaisen lapsen kanssa jonka kanssa joutuu koko ajan olemaan varuillaan.

 

[mietis]

No mutta, kun tästä elämästä ei koskaan tiedä. Entä ap jos sun lapsi joutuu onnettomuuteen tai saa sairauden josta seurauksena on puhekyvyn menetys. Tämän seurauksena kaverit katoavat kiska eivät saa puheesta selvää.
Onko reilua?
Tee toiselle niin kuin toivoisit itsellesi tehtävän.

 

["ompus"]

Minä ymmärrän kyllä, että jos erityislapsi on varsin haastava, ei häntä tarvitse ainakaan ilman vanhempiaan pyytää sisälle leikkiin. Ymmärrän myös varsin hyvin säännön, että vain yksi kaveri kerrallaan sisälle leikkimään (meillä on sama sääntö, mutta johtuu lähinnä siitä, että pojan kaverit alkaa niin usein tapella keskenään ja en jaksa jatkuvasti vieraiden lasten riitoja lähteä selvittämään). Mutta lapset voisivat aivan hyvin leikkiä pihalla kaikki keskenään. Itse pyytäisin lastani tekemään näin.

Meidän pihassa käy usein lähistöllä asuva down-poika leikkimässä meidän lasten kanssa. Hänellä on tosin kyllä äiti aina mukana. Leikit meidn "terveiden" lasten kanssa sujuu tosi hyvin ja meidän koululainen on ihan tohkeissaan kun saa tälle down-pojalle opettaa uusia asioita!!!

 

[Happygirl-91]

Kaikkien kanssa leikitään ja ketään ei saa jättää ulkopuolelle - tuon opettaminen on aikuisen tehtävä! Joten ap sinuna kasvattaisin lapsesi tulemaan toimeen kaikenlaisten kavereiden kanssa ja puuttuisin välittömästi kiusaamiseen/syrjimiseen.

Syrjiminen on periaatteessa rikos. Lapsille tulee opettaa rajat ja säännöt, miten saa ja ei saa toimia. Äitinä voisit ajatella miltä itsestäsi tuntuisi jos toinen lapsi ei päästäisi sun lastasi leikkiin mukaan?

 

[Rigel]

Eli olet kannustanu etkä määränny että yksi on jätettävä ulkopuolelle ja vain yksi kaveri pääsee teille leikkimään? Tuo on minusta väärin että aikuinen toimillaan aiheuttaa sen että yksi putoaa ja kehottaa suosimaan toista kaveria.

No joo. Lisäksi tosiaankin kyseessä isommat lapset...

Tuosta puheen erilaisuudesta vielä: jos on itse kielellisesti taitava, ymmärtää myös sitä, joka puhuu huonommin. Jos on vähänkään heikompi, voi olla kykenemätön ymmärtämään sellaista, joka puhuu erittäin huonosti. Ihan vain sivuhuomiona...

 

["vieras"]

Ei ole pakko ottaa omaan kotiin leikkimään, vaikka kuinka olisi naapuri.
Erityilapsi ei ehkä tottele aikuista tms., ja minäkin ymmärrän säännön että yksi lapsi kerrallaan sisällä leikkimässä. Omaan kotiin ei ole pakko kutsua sellaista ketä ei sinne halua, ja kenen kanssa oma lapsi ei kertakaikkiaan halua leikkiä. ULKOleikit on asia erikseen. Siellä voi opettaa lapsille että kaikki otetaan leikkiin mukaan!

 

["vieras"]

Meillä on erityislapsi, jolla on sekä fyysistä että kielellistä ongelmaa.

Yksi kaveri sanoi: "Mä en leiki tuollaisen kanssa, joka ei osaa puhua".

Toinen käveri äidilleen tapaamisen jälkeen äidin kysyessä tarkemmin: "En mä huomannut kaverissa mitään erikosta."

Jännä, että toinen lapsi ei huomaa mitään erityistä ja toinen kieltäytyy jo heti ensi hetkellä edes tutustumasta toiseen. Mistä lie johtunee?

Meidän puheentuoton ongelmista kärsivän kanssa olen huomannut etenkin pienempänä, jolloin puhe oli tosi epäselvää, että joillakin ihmisillä ei olleut mitään ongelmia ymmärtää lapsen puhetta, kun taas toiset eivät ymmärtäneet siitä mitään. Annoin lapsen itse hoitaa puhepuolen, mutta tulkkasin sitten, jos vastapuoli ei ymmärtänyt.

Meidän lapsi on erittäin sosiaalinen ja osaa käyttää muitakin kuin verbaalisia kommunikaatiokeinoja hyvin. Etenkin ulkomaalaiset lapset viihtyi hyvin hänen seurassaan leikkipaikoilla, yhteisen kielen puuttuminen ei siinä haitannut.

 

[Madicken04]

Tästä vanhempien sekaantumisesta lasten kaveruuksiin...

Ei tietenkään voi pakottaa ketään kaveriksi ja kaikilla jutut ei synkkaa yhteen eikä tietenkään kenenkään pidä päätyä toisen nyrkkeilysäkiksi jne. Mutta eikö vanhemmat voi yhtään tunnustella ja vähän ohjaillakin noita kavaruussuhteita? Aika moni kuitenkin on valmis asettumaan väliin jos lapsella on kaveri jolta tämä saa selkeästi huonoja vaikutteita. Eikö voisi jotenkin olla tukemassa myös sitä että ne "kiltit", yksinäiset lapset saisivat kavereita?

Siis jos vaikka naapurissa asuu samanikäinen lapsi jolla ei ole kavereita ja äitinsäkin kertoo lapsensa kärsivän yksinäisyydestä niin eikö siltä omalta lapselta voi kysyä haluaisiko tämä joskus leikkiä Maijan kanssa? Jos vastaus on "ei" niin ehkä voisi kysellä vähän tarkemmin miksi näin. Mikäli syy on siinä että Maija suuttuessaan lyö ja rikkoo tavarat, sotkee leikit jne niin ok. Ei sellaista tarvi sietää.

Mutta mikäli se syy on tyyliin siinä että Maija puhuu oudolla murteella, änkyttää, hänellä on silmälasit tai ylipainoa, rumat vaatteet tms niin ehkä Maija noista puutteistaan huolimatta voisi olla ihan kiva kaveri kun häneen tutustuisi. Eikö silloin voisi kuitenkin kannustaa lastaan pyytämään Maijaa johonkin mukaan tms? Jos heillä ei synkkaa sitten yhteen niin ei siinä mitään, mutta kai sen tilaisuuden voi silti antaa. Ihan vaan harjoitteluna sille ettei aikuisenakaan kannata liian hätäisesti "tuomita" toista vaan suhtautua vähän avoimemmin erilaisiin ihmisiin. Ystäviä voi löytää joskus yllättävistä paikoista.

 

["vieraana"]

Mulla on erityislapsi.

Ei käytösongelmainen, ei väkivaltainen, ei käyttäydy muualla huonosti vaikka kotona kiukutteleekin. On erityislapsi pitkäaikaissairautensa vuoksi. Yllättävän moni vanhempi on suhtautunut ennakkoluuloisesti. Lapsen sairaus ei ole tarttuva. Samoin useimmat (melkein kaikki) vanhemmat jättävät kutsumatta hänen uudelleen syntymäpäiville, kun selviää että hän on vaikeasti alllerginen erityisyytensä lisäksi. Siitä huolimatta, että aina on tarjouduttu laittamaan omat eväät mukaan.

Onneksi on niitä muutamia helmiäkin.

 

["vieraana"]

Tästä vanhempien sekaantumisesta lasten kaveruuksiin...

Ei tietenkään voi pakottaa ketään kaveriksi ja kaikilla jutut ei synkkaa yhteen eikä tietenkään kenenkään pidä päätyä toisen nyrkkeilysäkiksi jne. Mutta eikö vanhemmat voi yhtään tunnustella ja vähän ohjaillakin noita kavaruussuhteita? Aika moni kuitenkin on valmis asettumaan väliin jos lapsella on kaveri jolta tämä saa selkeästi huonoja vaikutteita. Eikö voisi jotenkin olla tukemassa myös sitä että ne "kiltit", yksinäiset lapset saisivat kavereita?

Siis jos vaikka naapurissa asuu samanikäinen lapsi jolla ei ole kavereita ja äitinsäkin kertoo lapsensa kärsivän yksinäisyydestä niin eikö siltä omalta lapselta voi kysyä haluaisiko tämä joskus leikkiä Maijan kanssa? Jos vastaus on "ei" niin ehkä voisi kysellä vähän tarkemmin miksi näin. Mikäli syy on siinä että Maija suuttuessaan lyö ja rikkoo tavarat, sotkee leikit jne niin ok. Ei sellaista tarvi sietää.

Mutta mikäli se syy on tyyliin siinä että Maija puhuu oudolla murteella, änkyttää, hänellä on silmälasit tai ylipainoa, rumat vaatteet tms niin ehkä Maija noista puutteistaan huolimatta voisi olla ihan kiva kaveri kun häneen tutustuisi. Eikö silloin voisi kuitenkin kannustaa lastaan pyytämään Maijaa johonkin mukaan tms? Jos heillä ei synkkaa sitten yhteen niin ei siinä mitään, mutta kai sen tilaisuuden voi silti antaa. Ihan vaan harjoitteluna sille ettei aikuisenakaan kannata liian hätäisesti "tuomita" toista vaan suhtautua vähän avoimemmin erilaisiin ihmisiin. Ystäviä voi löytää joskus yllättävistä paikoista.

Eikä tarvitse edes sanoa, että leikitkö Maijan kanssa. Voi aikuisena kutsua Maijan ja tämän vanhemman kylään, jolloin lapset tutustuvat.

Lapsellani on ollut myös sellainen hyvin vaikeasti käytöshäiriöinen, väkivaltainen kaveri. Ensimmäinen reaktio oli minullakin se, että pois meidän elämästä koko "häirikö", jos ihan rehellinen olen. Sitten päädyin siihen, ettei ulkopuolelle sulkeminen ainakaan paranna kenenkään käytöshäiriöitä. Yhteistä leikkiaikaa rajattiin, niin että se oli sellaisissa rajoissa että pystyin aina olemaan oikeasti kunnolla läsnä ja ohjaamaan/tarkkailemaan. Päivittäin en olisi jaksanut, enkä montaa kertaa viikossa. Mutta silloin tällöin. Se oli ihan toimiva siinä tapauksessa.

 

["vieraana"]

Meillä on erityislapsi, jolla on sekä fyysistä että kielellistä ongelmaa.

Yksi kaveri sanoi: "Mä en leiki tuollaisen kanssa, joka ei osaa puhua".

Toinen käveri äidilleen tapaamisen jälkeen äidin kysyessä tarkemmin: "En mä huomannut kaverissa mitään erikosta."

Jännä, että toinen lapsi ei huomaa mitään erityistä ja toinen kieltäytyy jo heti ensi hetkellä edes tutustumasta toiseen. Mistä lie johtunee?

Mun erityiseni, jolla on "vain" pitkäaikaissairaus, on aina kerännyt kavereikseen muita erityislapsia, tai muuten sellaisia tapauksia jotka jäävät ulkopuolelle. Oli sitten syynä kehitysviive, ujous, jokin fyysinen sairaus tai vamma. Ei hän yleensä siis mitenkään kiinnitä huomiota siihen, että jollain on kehitysviive tms, mutta suhtautuu todella ennakkoluulottomasti muihin. Ei mieti, etten voi leikkiä tuon kanssa kun sillä on sellainen ja sellainen perhe, tai etten voi olla tuon kanssa, kun se puhuu oudosti tai että tuolla on rumat vaatteet.