Naapurisopua, tai pikemminkin epäsopua. Nyt paloi käämit lopullisesti!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja chef
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Kumkvatti:
Mä ymmärrän sua kyl niin hyvin. Meillä tilanteena se, että asumme neljännessä kerroksessa, mutta alakerrassa asuu ulkomaalainen perhe, heidän mekkalansa kuuluu meille niin, että ihan kuin he hyppisivät meidän katolla. Heillä ei ihan pieniä lapsia ole, oisko nuorin n. 7vee eli sen ikäisen kyl pitäis jo vähän käsittää ajan päälle jotain.

Eilen viimeksi aloittivat illalla klo 21 meuhkaamisen. Siis ne isot lapset juoksee siellä sisällä, hakkaa pattereita, kiljuu ja karjuu. Sitä kestää vähintään se 2,5 tuntia. Hiljaisuus toki alkaa vkloppuisin vasta klo 23, mutta siltikin. Kai sitä joku raja voi olla, kun eivät ole kuitenkaan etukäteen ilmoittaneet asiasta mitään, että kuuluisi enempi ääniä.
Eli ongelma naapurit meillä TAAS. No, mutta isännöitsijään pidän yhteyttä ja jouluna on sitten syytä soitella ne poliisitkin jos meno tosiaan tollanen on. Me ollaan asuttu tässä vasta 1,5kk. Niin joulunahan tuo metelöinti menee sitten jo joulurauhan rikkomisen piikkiin. Näiden mekkala kun ei ole ainoastaan iltaista, vaan myös aamuista ja päiväistä. Ei koko ajan, tiettyihin kellonaikoihin.

Mies eilen illalla hakkasi vasaralla lattiaa, kun meteli oli niin kova, että meidän kuopus (3v) rupes sängyssä itkemään ja huusi vaan hysteerisesti mistä ääni kuuluu. Tämän jälkeen kyllä hiljenikin. :/

no huh huh... voi vittu mitä kyyliä ootta...
 
Muuttakaa omakotitaloon, mieluummiin taajaman ulkopuolelle. Ei ole häiriötä naapureista ja saa elää niin kuin mieli tekee. Naapureiden kanssakin tulee hyvin toimeen, kun ei olla kylki kyljessä kiinni. Suosittelen. Ps. kerrostalossa elämä on tuollaista, ja tuo teidän kokema on mun mielestäni melko pientä verrattuna esim. huumehörhöihin tai vaikka bilettävään nuorisoon tai vanhapiikaan/poikaan, joka vahtii onko roskat lajiteltu oikein ja kaivelee lehtiroskikset yksityispostin toivossa, kuuntelee korva seinässä vedetäänkö vessaa nyt ihan hiljaisuuden aikana ja kopiseeko vieraiden kengät vielä kello 22 portaikossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hellalettas:
Normaaliin elämisen kuulluu ne aamimekkaloinnit, joten joshiljsaisuus pättyy klo 6.00 saa sen jälkeeen juosta jne...

jos yhden kerran soitetaan musikkia aj asiallisestion ilmoitetu, sen kestää. Minäkin valitan helosti, mutta se että joku herää aikaisin,e i oel syy valittaa

Mun mielestä kerrostalossa ei mihinkään kellonaikaan juosta sisällä. Ja pitäis jokaisen sen verran tajuta, että kello 6 aika moni ihminen nukkuu, ja pitää ne aamumetelöintinsä sen verran hiljasina ettei häiritse naapureita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kumkvatti:
Mä ymmärrän sua kyl niin hyvin. Meillä tilanteena se, että asumme neljännessä kerroksessa, mutta alakerrassa asuu ulkomaalainen perhe, heidän mekkalansa kuuluu meille niin, että ihan kuin he hyppisivät meidän katolla. Heillä ei ihan pieniä lapsia ole, oisko nuorin n. 7vee eli sen ikäisen kyl pitäis jo vähän käsittää ajan päälle jotain.

Eilen viimeksi aloittivat illalla klo 21 meuhkaamisen. Siis ne isot lapset juoksee siellä sisällä, hakkaa pattereita, kiljuu ja karjuu. Sitä kestää vähintään se 2,5 tuntia. Hiljaisuus toki alkaa vkloppuisin vasta klo 23, mutta siltikin. Kai sitä joku raja voi olla, kun eivät ole kuitenkaan etukäteen ilmoittaneet asiasta mitään, että kuuluisi enempi ääniä.
Eli ongelma naapurit meillä TAAS. No, mutta isännöitsijään pidän yhteyttä ja jouluna on sitten syytä soitella ne poliisitkin jos meno tosiaan tollanen on. Me ollaan asuttu tässä vasta 1,5kk. Niin joulunahan tuo metelöinti menee sitten jo joulurauhan rikkomisen piikkiin. Näiden mekkala kun ei ole ainoastaan iltaista, vaan myös aamuista ja päiväistä. Ei koko ajan, tiettyihin kellonaikoihin.

Mies eilen illalla hakkasi vasaralla lattiaa, kun meteli oli niin kova, että meidän kuopus (3v) rupes sängyssä itkemään ja huusi vaan hysteerisesti mistä ääni kuuluu. Tämän jälkeen kyllä hiljenikin. :/

Pitäis ymmärtää, että jos hiljaisuus on klo 23 niin sitä ennen tapahtuva äänekäs meno on luvallista. Pitäis ymmärtää myös hieman erilaisia ihmisiä, joillakin ihmisillä käy vieraita ja on vilkkaampi seuraelämä, kaikki ei vietä joulua tai viettää eri tavalla. Ei kaikki odota jouluhartautta ja pistä sen jälkeen maata. Kerros-tai rivitalossa pärjätäkseen on pakko sietää vähän muutakin kuin oman napansa. Jollakin voi olla vaikka koliikkivauva, joka huutaa joka ilta tai tunnin välein öisin. Pitäisikö nekin häätää pois?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vai:

Ai että klo 23 asti saa huutaa ja huudattaa stereoita ja hakata pattereita niin paljon ku sielu sietää? Ei se nyt ihan niinkään mene... Ja vauvan itku on täysin eri asia kuin isojen ihmisten apinamainen älämölö.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kerttu-Kyllikki:
ihme mielipiteitä taas täällä... Mä oon asunu monessa kerrostaloasunnossa, sekä yksityisessä että kaupungin, eikä missään ikinä oo meno tollasta ollut. :o
Mun mielestä mihinkään aikaan ei öykkäröidä naapureita häiritsevästi, oli päivä tai yö.

Minäkin olen asunut...ööö, kuudessa kerrostalossa Suomessa (plus kolmessa ulkomailla), eikä meno ole ollut tuollaista missään.

Ap; aamun metelistä en valittaisi, niin ärsyttävää kun sellaisen kuunteleminen onkin. Mutta yöllinen mekkala on sellaista, mitä ei pidä sietää. Järjestyssäännöt koskee kaikkia talon asukkaita, eikä se, että ei tykkää kuunnella öistä mekkalaa, tee kenestäkään kyylää.

Mä muuttaisin tuollaisesta paikasta pois ja vähän äkkiä. Kerrostalo, missä ramppaa lastensuojelu, eläinsuojelu, ja missä naapurit vetää sähköt rappukäytävästä koska lasku on maksamatta, ei ole sellainen paikka missä suostuisin edes vierailemaan, saatikka asumaan ja lapsiani kasvattamaan :| :x . Mutta en mä kyllä omakotitalossakaan haluaisi vapaaehtoisesti asua :saint:
 
yläkerrassa pianoa soittava nainen.siis ns.hakkaava soittaja ei osaa edes soittaa
ei kestä ja kantapäällä kävelijät joka tykkää keitellä kaalisoppaa useampana päivänä.haju käytävässä kamala mutta minnekkäs lähdet kun asuntoja vaikeata löytää
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Kumkvatti:
Mä ymmärrän sua kyl niin hyvin. Meillä tilanteena se, että asumme neljännessä kerroksessa, mutta alakerrassa asuu ulkomaalainen perhe, heidän mekkalansa kuuluu meille niin, että ihan kuin he hyppisivät meidän katolla. Heillä ei ihan pieniä lapsia ole, oisko nuorin n. 7vee eli sen ikäisen kyl pitäis jo vähän käsittää ajan päälle jotain.

Eilen viimeksi aloittivat illalla klo 21 meuhkaamisen. Siis ne isot lapset juoksee siellä sisällä, hakkaa pattereita, kiljuu ja karjuu. Sitä kestää vähintään se 2,5 tuntia. Hiljaisuus toki alkaa vkloppuisin vasta klo 23, mutta siltikin. Kai sitä joku raja voi olla, kun eivät ole kuitenkaan etukäteen ilmoittaneet asiasta mitään, että kuuluisi enempi ääniä.
Eli ongelma naapurit meillä TAAS. No, mutta isännöitsijään pidän yhteyttä ja jouluna on sitten syytä soitella ne poliisitkin jos meno tosiaan tollanen on. Me ollaan asuttu tässä vasta 1,5kk. Niin joulunahan tuo metelöinti menee sitten jo joulurauhan rikkomisen piikkiin. Näiden mekkala kun ei ole ainoastaan iltaista, vaan myös aamuista ja päiväistä. Ei koko ajan, tiettyihin kellonaikoihin.

Mies eilen illalla hakkasi vasaralla lattiaa, kun meteli oli niin kova, että meidän kuopus (3v) rupes sängyssä itkemään ja huusi vaan hysteerisesti mistä ääni kuuluu. Tämän jälkeen kyllä hiljenikin. :/

no huh huh... voi vittu mitä kyyliä ootta...

No joo, pakostikin tulee kelloa katottuna varsinkin iltasella. Ne lapset kuitenkin siellä käyvät koulua ja kyllä ton ikäisten pitäis olla sängyssä viimeistään klo 22. Se on sellasta se meteli, et se todellakin herättäis vaikka pienen vauvan unesta. Toki meiltäkin ääniä kuuluu, mutta iltapuuhat alkaa kuitenkin ajoissa illasta ja ei meillä huudeta ja räyhätä eikä varsinkaan patteireita paukuteta enää illasta. Ja pattereiden paukutus on kiellettyä muutenkin, koska se kuuluu muuallekin kuin vaan alakertalaisille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mirena04:
Alkuperäinen kirjoittaja vai:
Alkuperäinen kirjoittaja Kumkvatti:
Mä ymmärrän sua kyl niin hyvin. Meillä tilanteena se, että asumme neljännessä kerroksessa, mutta alakerrassa asuu ulkomaalainen perhe, heidän mekkalansa kuuluu meille niin, että ihan kuin he hyppisivät meidän katolla. Heillä ei ihan pieniä lapsia ole, oisko nuorin n. 7vee eli sen ikäisen kyl pitäis jo vähän käsittää ajan päälle jotain.

Eilen viimeksi aloittivat illalla klo 21 meuhkaamisen. Siis ne isot lapset juoksee siellä sisällä, hakkaa pattereita, kiljuu ja karjuu. Sitä kestää vähintään se 2,5 tuntia. Hiljaisuus toki alkaa vkloppuisin vasta klo 23, mutta siltikin. Kai sitä joku raja voi olla, kun eivät ole kuitenkaan etukäteen ilmoittaneet asiasta mitään, että kuuluisi enempi ääniä.
Eli ongelma naapurit meillä TAAS. No, mutta isännöitsijään pidän yhteyttä ja jouluna on sitten syytä soitella ne poliisitkin jos meno tosiaan tollanen on. Me ollaan asuttu tässä vasta 1,5kk. Niin joulunahan tuo metelöinti menee sitten jo joulurauhan rikkomisen piikkiin. Näiden mekkala kun ei ole ainoastaan iltaista, vaan myös aamuista ja päiväistä. Ei koko ajan, tiettyihin kellonaikoihin.

Mies eilen illalla hakkasi vasaralla lattiaa, kun meteli oli niin kova, että meidän kuopus (3v) rupes sängyssä itkemään ja huusi vaan hysteerisesti mistä ääni kuuluu. Tämän jälkeen kyllä hiljenikin. :/

Pitäis ymmärtää, että jos hiljaisuus on klo 23 niin sitä ennen tapahtuva äänekäs meno on luvallista. Pitäis ymmärtää myös hieman erilaisia ihmisiä, joillakin ihmisillä käy vieraita ja on vilkkaampi seuraelämä, kaikki ei vietä joulua tai viettää eri tavalla. Ei kaikki odota jouluhartautta ja pistä sen jälkeen maata. Kerros-tai rivitalossa pärjätäkseen on pakko sietää vähän muutakin kuin oman napansa. Jollakin voi olla vaikka koliikkivauva, joka huutaa joka ilta tai tunnin välein öisin. Pitäisikö nekin häätää pois?

Ai että klo 23 asti saa huutaa ja huudattaa stereoita ja hakata pattereita niin paljon ku sielu sietää? Ei se nyt ihan niinkään mene... Ja vauvan itku on täysin eri asia kuin isojen ihmisten apinamainen älämölö.

Näinpä. Joku ymmärtää sentään. Mutta jos Suomeen muuttaa, niin kyllä sitä sitten asutaan silleen kerrostalossa kuin säännöissä sanotaan. Mutta kosto on suloinen, jos ne sellasta haluaa. Edellisten asukkaiden mukaan, hekin ovat vasta tähän muuttaneet, enkä ihmettele vaikka eivät kauan asuiskaan. Tämä perhe kun ei häiritse vain meitä, vaan myös muita tässä talossa kovan metelöinnin takia.
 
Jokainenhan ymmärtää, että elämisestä lähtee ääniä, eikä vaadi mitään ehdotonta hiljaisuutta ja hiippailua kodissaan. Mutta ei kai täällä kukaan voi väittää, että on ihan normaalia paiskoa ovia, tapella niin että perheestä jokaikinen huutaa ja karjuu kurkkusuorana, sisällä juostaan, rapussa juostaan ja huudetaan jnejne. Ja aloittaa tämä kaikki klo 6 aamulla, kun suurin osa ihmisistä kuitenkin nukkuu.

Nyt vain hakemaan uudekka tarmokkuudella toista asuntoa.
Pelkäänpä, että nyt viimeistään olet joutunu silmätikuksi.

Mutta nuo aamuherätykset..
Kerrostaloissa pitäs olla ympäsi vuorokauden hailjaisuus, jos aletaan elämään siihen malliin, että ketään se ei häiritsisi.

Veljeni asui aikoinaan rivitalossa, jossa eräs asukas oli alkanu valittaan, joka asui parkkipaikkojen päätdyssä olevassa osakkeessa, että veljeni häiritsi häntä käynnistämällä auton klo 5aikaan :D
Ihan vaan, että ei niin aikaisin töihin lähtä.
Ja auto ei ollut mitenkään äänekäs, vaan uusi auto..
Että meitä mahtuu moneen junaan, osa jää asemalle ja osa porukasta ei edes löydä asemaa!
 
kerrostalossa asutaan ja lapsia on 4 alle kouluikäistä. ei meillä ylipäätään juosta ja huudeta sisällä, saati aamulla taikka ihan illalla riehuta ja kiljuta. enkä anna esim. pianoa soittaa aamulla, sanon syyksi että naapurit nukkuu vielä.
kyllä kerrostaloasumisessa täytyy pikkusen kunnioittaa seinänaapureitaan, ei siitä elosta muuten mitään tuu......
 
Alkuperäinen kirjoittaja pähkylä:

Näin just. Mun mielestä niiden, jotka haluavat elää kuten haluavat muista välittämättä, pitäis muuttaa sinne korpeen omakotitaloon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hellalettas:
Alkuperäinen kirjoittaja sef:
Katsoin tuon hilajisuuden ja meillä se on klo 7 asti...eli tällöin kai isännöitsijän pitäisi puuttua jollei sitten niihin lasten mekkalointeihin niin edes vanhempien aamuhuutamisiin, eikö?

Ei vauvaa herttileijaa voikkaan estää huutamasta, mutta kyllä mielestäni 3-, ja 6 vuotiaiden kanssa pitäisi vanhemmilla olla sellainen puheyhteys, ettei tarvitse puolin ja toisin joka aamu huutaa. Minä yhden lapsen kokemuksella olen ainakin toistaiseksi tähän pystynyt.

kyllä neljästä lähte ääntä enemmän kuinyhdestä. tiedn omassta kkemuksesta.
meillä ainkin joutuu joskus huutamaan, kun asunto on iso 122 neliötäaj alakerrasta ei kuulu välttämättä ylös.
Meillä lasten on herättävä vimeisään klo 6.15,jos meinaavat ehtiä syömään aamupalaakin enen kouluunlähtöä varsinkin kahdeksan aamuina.

Mut vaikka teidän olisi herättävä klo 04 aamulla, ei se tarkoita, että koko muun talon pitää herätä myös. Aamutoimet voi varmaan hoitaa huutamatta ja melskaamattakin? Vaikka asunnossa olisi sitten vaikka 10 ihmisetä, säännöt on samat kuin sille yksinasujalle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja LLL:
Veljeni asui aikoinaan rivitalossa, jossa eräs asukas oli alkanu valittaan, joka asui parkkipaikkojen päätdyssä olevassa osakkeessa, että veljeni häiritsi häntä käynnistämällä auton klo 5aikaan :D
Ihan vaan, että ei niin aikaisin töihin lähtä.
Ja auto ei ollut mitenkään äänekäs, vaan uusi auto..
Että meitä mahtuu moneen junaan, osa jää asemalle ja osa porukasta ei edes löydä asemaa!

Hih :D, olikohan se Iiro...jotenkin kuulostaa tutulta tuollainen nipotus. Iiroa häiritsee suuresti esim. hissin käyttö yö- ja aamuaikaan. Rappuja pitkin pitäisi siihen aikaan kulkea, toisaalta taas siitä tuleva äänikin häiritsee Iiroa. Auton käynnistysäänistä puhumattakaan (ellei se ole Iiron oma auto). Iiro oli ennen kuulemma asunut rivarin päädyssä :xmas:

Iiro on mun entinen yläkertalainen, jonka nimesin Saniteettikyttääjäksi, valitti siitä että meillä vedetään vessa kello 22-07 välisenä aikana. Olin raskaana ja oksentelin pitkin yötä & pissahätäkin vaivasi jatkuvasti....
Toi mm. meidän postilaatikosta järjestyssäännöt, oli alleviivannut siitä milloin on hiljaisuus, ja mukana oli lappunen missä luki että "teillä ei ilmeisesti järjestyssääntöjä ole, joten otin kopion omastani" :laugh:

Kerran kutsui minut luokseen katsomaan, miten se vessa kuuluu oikeaoppisesti vetää :D . En viitsinyt sanoa sille, että kyllä meillekin kuuluu selkeästi se, kun hän käy toiletissa...60-luvulla rakennettu kerrostalo oli kyseessä.

Ja kaikki tämä alkoi siitä, kun uskalsin käydä kerran kello 23 vihjaisemassa, että sitä kitaraa voisi soittaa jo vähän pienemmälläkin volyymilla, ja olla hakkaamatta lattiaan tahtia jalalla.

Sama tyyppi, viikonloppuisä, antoi poikansa pelata sisällä korista ja futista pitkin päivää niin, että meillä heilui kattolamput ja astiat helisi kaapissa, ja koko talo raikasi. Isännöitsijä (isäni ystävä :saint: ) kävi kerran talkkarin kanssa meillä kuuntelemassa sitä ääntä, totesi että ei helvetti, ja kävivät sitten sanomassa että ei kerrostalossa saa päiväsaikaankaan IHAN mitä tahansa tehdä, pihassa on pelikenttä jonne voi mennä...Kesäisin he sitten menivät poikansa kanssa pelikentälle, pelasivat metelin kera ainakin puoli yhteentoista illalla, jonka jälkeen kävivät suihkussa, vaikka vessan ja kylppärin käyttö siis oli hänen mukaansa ankarasti kielletty kello 22 jälkeen :whistle: . Poika leikki ja metelöi vielä puoliltaöinkin aika ajoin.

Mun mies raasu ei uskaltanut vetää vessaa yöllä töistä tullessaan, tai käydä suihkussa, koska yritti olla mahdollisimman hissukseen, ettei kenenkään tarvitse tulla urputtamaan miten ulkomaalainen metelöi eikä osaa elää maassa maan tavalla :| . Isännöitsijä sitten sanoi sille, että suihkussa saa käydä ja vessankin vetää, sanoi yläkerran persreikä mitä tahansa :saint:

Vauvan öisestä itkusta se ei uskaltanut sanoa mitään, mä kun sanoin sille kerran rappiksessa kun se oli avaamassa suutaan että joo, tiedän ettei kello 22-07 saisi hiiskahtaakaan, mutta ei meidän vauva tunne kelloa, eikä sen varmaan pidäkään vielä tuntea, kun ei tunnu sun kouluikäinen poikasikaan tuntevan B)
 
Alkuperäinen kirjoittaja hellalettas:
Alkuperäinen kirjoittaja sef:
Katsoin tuon hilajisuuden ja meillä se on klo 7 asti...eli tällöin kai isännöitsijän pitäisi puuttua jollei sitten niihin lasten mekkalointeihin niin edes vanhempien aamuhuutamisiin, eikö?

Ei vauvaa herttileijaa voikkaan estää huutamasta, mutta kyllä mielestäni 3-, ja 6 vuotiaiden kanssa pitäisi vanhemmilla olla sellainen puheyhteys, ettei tarvitse puolin ja toisin joka aamu huutaa. Minä yhden lapsen kokemuksella olen ainakin toistaiseksi tähän pystynyt.

kyllä neljästä lähte ääntä enemmän kuinyhdestä. tiedn omassta kkemuksesta.
meillä ainkin joutuu joskus huutamaan, kun asunto on iso 122 neliötäaj alakerrasta ei kuulu välttämättä ylös.
Meillä lasten on herättävä vimeisään klo 6.15,jos meinaavat ehtiä syömään aamupalaakin enen kouluunlähtöä varsinkin kahdeksan aamuina.

sinä siis ymmärrät näitä häiriköitä, koska teillä häiriköidään? etkös sinä ole se teidän taloyhtiön sääntökirja?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras79:
voi taivas :o jos et kestä ääniä sen takia että teet vuorotyötä niin muuta omakotitaloon,,et voi olettaa että koko hemmetin naapurusto elää sun tarpeittes mukaan.
meillä aikoinaan kun asuttiin rivarissa ja niissä on aika usein puiset kierreportaat niin naapuri tuli valittaa kun hän ei pysty nukkumaan kun lapset menee portaissa,,,,kai ne äänet nyt kuuluu kun yksi oli niin pienei että peruutti alas ja siitä kolisee......se ihminen kastettiin rouva kolmivuoroks :D

säkin taidat kuulua niihin, jotka ei ajattele toisia ollenkaan.

Näitä ihania naapureita taitaa olla maailma pullollaan =) MEillä oli joskus yks nipo naapuri, joka soitti poliisit kun meillä huudettiin niin kovaa, että hän kuuli puheenkin selvästi omalle parvekkeelleen, varmaan kun kaveri puhui parvekkeella puhelimeen :laugh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja minä minä :
Alkuperäinen kirjoittaja vieras79:
voi taivas :o jos et kestä ääniä sen takia että teet vuorotyötä niin muuta omakotitaloon,,et voi olettaa että koko hemmetin naapurusto elää sun tarpeittes mukaan.
meillä aikoinaan kun asuttiin rivarissa ja niissä on aika usein puiset kierreportaat niin naapuri tuli valittaa kun hän ei pysty nukkumaan kun lapset menee portaissa,,,,kai ne äänet nyt kuuluu kun yksi oli niin pienei että peruutti alas ja siitä kolisee......se ihminen kastettiin rouva kolmivuoroks :D

säkin taidat kuulua niihin, jotka ei ajattele toisia ollenkaan.

kyllä ajattelen mutta jos asuisin kerrostalossa en oleta että siellä saa aina sillon unirauhan kun itse sitä haluaa,koska en ole ainoa siinä talossa.mutta jos mun lapset alkais aamulla 6 aikaan kiljuu ja tappelee niin että naapurit siitä häiriintyy niin kyllä minä ne hiljentäisin,.
tämän takia että meidän elämän tavat ja lasten äänet eivät häiritse muita niin asutaan omakotitalossa,ja myöskään naapurit ei häiritse meitä.
asian pointti olikin se että jos haluaa rauhaa ympärilleen niin sillon kannattaa asua muualla kuin kerros/rivitalossa.
 
Kerrostaloelämä voi olla kuvailelemasi kaltaista, naapurisi ei riko sääntöjä, aamuisin ei enää hiljaisuutta ole ja hän kuitenkin ilmoitti pippaloista. (minusta kestokaan ei ollut mikään paha) Häneltä kuitenkin puuttuu taito asua muita huomioiden kerrostalossa.

Oma sukulaiseni joutui häirkön uhriksi talossa jossa hän oli ainoa vuokralainen. Yläkerta ei vuokralaisista tykännyt ja yökaudet huudatti musiikkia täysillä, jynttäsi maata jalallaan ja karjui pilleri(?)huuruissa rivouksia ja solvauksia sukulaiselleni. Minusta sellainen on aivan käsittämätöntä, tuossa sinun yläkertasi tapauksessa on vaan sellainen minäminä-ihminen jota ei kiinnosta muiden viihtyvyys, sellaisia vaan riittää, et häntä mitenkään saa rauhoittumaan tai häädettyä pois, ainoa vaihtoehto on itse lähteä pois.
 
harmi kun sinä ap et alkanut kampanjoimaan taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi itse. Koskas ne seuraavat vaalit on? =)
Mutta oikeasti ei se maailmaa kaada jos ennakkoilmoituksen kera kerran vuodessa vähän biletetään (eri juttu jos se joka viikonloppuinen juttu olisi).
ja toinen asia mikä pisti silmään oli lapsen itku tiettyyn epäsopivaan kellonaikaan. Ei se pieni lapsi mikä paljon itkemällä viestii ymmärrä sitä koska saa parkua ja koska ei. ja uhmiskin saa sen kohtauksen koska saa eikä sillekään mitään ihmekeinoja varmaan muilla kuin superäidille ole.
 
Mulla ei ole kuin yksi neuvo: muuta pois. Ikävää, että teidän rytmi on vuorotöiden vuoksi erilainen kuin muilla, mutta sen vuoksi ei muiden tarvitse elämäänsä rajoittaa. Jos jonkun lapset heräävät klo 6:15 niin siihen sinulla ei ole nokan koputtamista. Jos ei kestä kerrostalossa muiden asumisen ääniä, niin on parempi muuttaa omakotitaloon.

Pakko kysyä, mutta miten olette ensinnäkään tuollaiseen sanojesi mukaiseen vuokraslummiin edes päätyneet, jos kummatkin käytte töissä ja hoidatte asianne? Eiköhän rahat riittäisi muuhunkin kuin kaupungin vuokrataloon?
 
Vuorotyöläinen ja lasten äiti kirjottelee täälläkin. Itse saan nukkumaan laitettuani kyllä nukuttua esim.yövuoron jälkeen vaikka päivällä kuuluukin normaaleja elämisen ääniä, liikennettä jne. Jos olet herkkäuninen niin kannattaa ottaa myös tämä huomioon ja käyttää esim.korvatulppia jne.

Meillä vuorotyöstä johtuen aamuvuoro alkaa klo 7 eli lasten kanssa lähdetään päiväkotiin ennen puolta seitsemää. Vaikka lapset ovatkin "jo" 3- ja 6-vuotiaita eivät hekään aina herää hyväntuulisina ja hiljaisina "isoina lapsina" vaan molemmilla voi olla itkuisuutta ja protestointia aikaisen heräämisen vuoksi. Toki osaan lapsia rauhoitella mutta ymmärrän myös, että niin aikuisella kuin lapsellakin voi olla huono aamu. Lapsen itkemisen ja kiukuttelun kyllä ymmärrän, aikuisena osaan pitää volyymin pienemmällä aamulla.

Miksi ylipäänsä asutte tuollaisessa talossa? Kuulostaa sellaiselta asuinalueelta/talolta, jonne on sijoittunut tietynlaista väkeä. Jos siellä pätee viidakon lait ja harrastetaan järkiään kyseenalaista toimintaa niin ei teidän yhden perheen oikeudenmukaisuus taida johtaa mihinkään. Jos olette molemmat työssäkäyviä ja kunnon ihmisiä, miksi edes haluatte asua siellä? Kertomasi mukaan ei kuulosta hyvältä kasvuympäristöltä lapsille saatikka muutenkaan.

Ja kannattaa myös miettiä omalla kohdallaan tuota, että jos olette kerrostaloon muuttaneet asumaan niin siellä on monenlaista asujaa ja ääntä. Etenkin jos asukkaat on "lain ulkopuolella" eläviä. Lasten äänistä ette voi mielestäni valittaa mihinkään kellonaikaan (voi olla yöllisiä kauhukohtauksia jne). Myös ilmoitetuista juhlista ei voi heti klo 22 jälkeen mielestäni mennä valittamaan, mutta tietenkin jos meno jatkuu pitkälle yöhön niin silloin. Ymmärrystä kerrostaloelämä kuitenkin vaatii puolin ja toisin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Prkl:
Mulla ei ole kuin yksi neuvo: muuta pois. Ikävää, että teidän rytmi on vuorotöiden vuoksi erilainen kuin muilla, mutta sen vuoksi ei muiden tarvitse elämäänsä rajoittaa. Jos jonkun lapset heräävät klo 6:15 niin siihen sinulla ei ole nokan koputtamista. Jos ei kestä kerrostalossa muiden asumisen ääniä, niin on parempi muuttaa omakotitaloon.

Pakko kysyä, mutta miten olette ensinnäkään tuollaiseen sanojesi mukaiseen vuokraslummiin edes päätyneet, jos kummatkin käytte töissä ja hoidatte asianne? Eiköhän rahat riittäisi muuhunkin kuin kaupungin vuokrataloon?

Eihän tässä nyt kyse ollut normaaleista asumisäänistä. Vai onko teillä normaalia, että jos heräätte klo 6 aamulla, niin pistätte stereoista siivousmusaa ja alatte imuroimaan, samalla kun lapset huutaa ympärillä ja juoksee edestakaisin?
 
Yhteistyössä