Näin yöllä enkelin ja aamulla suru uutinen kohtasi...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja outoa vai mitä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
ne on niitä unihalvauksessa tapahtuvia asiota , jotak sitten yhdistetään tällaisin juttuihin. Enneunia toki voi nähdä, mutta enkeleitä ei, koska ihminen, kuten muutkin maalliset oliot muuttuvat tomuksi,maatuvat ja ovat osa uutta elämän kiertokulkua

Tää on sun uskomukses! Joku muu taas uskoo eri tavoin, ja se on jokaisen oikeus! Ethän sinä pieni ihminen voi tietää sen enempää kuolemasta kuin kukaan muukaan täällä tallaava! Et nyt sentäs rupea ihan jalustalle itteäas nostamaan...
 
Olisin halunnut ottaa lapset minulle ja lapsille läheisen isäpuoleni (olin 2v. kun tuli meille) hautajaisiin, mutta sanoi ettei käy. Piti sitten etsiä lapsenvahtia. Äitini sanoi jotta voimme olla pois, jos ei onnistu. Äitini aina päättää kaikki sukuasiat. Ja niihin ei vastustelua.
 
Minä uskon että on olemassa jotakin yliluonnollista, enkeleitä yms. Uskon että jotkut käyvät hyvästelemässä läheisensä vielä kuoleman jälkeen ja uskon myös että kuoleman jälkeen on jotakin, jokin paikka mihin sielumme pääsevät. Uskon myös enneuniin. Tai ainakin haluan uskoa näihin asioihin :)
 
Toki me kaikki tiedämme mitä ihmisen ruumiille tapahtuu, menee kiertokulkuun aivan niinkuin sanotkin. Sielusta nyt on kyse, ja kuten tiedät niin sillä ei ole mitään tekemistä ihmisen ruumiin kanssa.
 
ne on niitä unihalvauksessa tapahtuvia asiota , jotak sitten yhdistetään tällaisin juttuihin. Enneunia toki voi nähdä, mutta enkeleitä ei, koska ihminen, kuten muutkin maalliset oliot muuttuvat tomuksi,maatuvat ja ovat osa uutta elämän kiertokulkua

Tämä asia on pakko oikaista. Enkelit ovat enkeleitä. Ihminen ei muutu kuollessaan enkeliksi vaikka niin yleisesti ajatellaakin.
 
[QUOTE="Mie";28983968]Minä uskon että on olemassa jotakin yliluonnollista, enkeleitä yms. Uskon että jotkut käyvät hyvästelemässä läheisensä vielä kuoleman jälkeen ja uskon myös että kuoleman jälkeen on jotakin, jokin paikka mihin sielumme pääsevät. Uskon myös enneuniin. Tai ainakin haluan uskoa näihin asioihin :)[/QUOTE]

Uskonasiat ovat USKONasioita, joten ei kai voi kuin ihmetellä miten täysjärkiswn oloiset ihmiset uskoo enkeleihin. Mutta yo. kirjoituksessa piilee se ydin, jota ihmettelen ehkä eniten uskovaisissa. Oma 4-vuotiaani kiteytti asian hyvin kun mummo pälätti taivashöpinät: "jos x on taivaassa MITEN sillä voi olla hyvä olla kun meillä muilla on näin paha olla? X:llä täytyy olla minua hirvittävä ikävä". Eli itse en ole koskaan ajatellut että haluan sieluani yhtään mihinkään. Pitää elää hyvä elämä ja se riittää.

No, kuitenkin:
Suosittelen lapsen mukaanottamista. Me pidettiin ihan konkreettiset harjoitukset lelujen kanssa. Siis arkulla käynti kukkienlaskuineen ja omaisten huomiointi + itse tilanne ("Tässä oli arkku, tässä pappi, nukke soittaa urkuja, täti x itkee aika kovaa tuossa eturivissä").

Mutta lämmin osanotto ap:lle! Toivon todella, että sait voimaa enkelikokemuksesta! Olen varma, että JOS jumala olisi olemassa ei hän ainakaan jaksaisi pelotella ihmisiä. Paljon voimia sinulle ap.
 
Mun äiti randomisti kertoi tänään, että sai etiäisen eilen vähän ennen neljää yöllä, ja itse säpsähdin 3:50 hereille enkä saanut enää unta.

Tänään illalla tuli tieto, että lapsuudenkaverimme on kuollut yöllä neljän maissa.
 
Osanottoni.
Itse olen oppinut lukemaan iltarukouksen jo lapsena. Vaikka en kirkossa käykään, rukoilen yhä iltaisin ja joskus muulloinkin.
Minulla on rukouksissani ritirimpsu poisnukkuneiden nimiä, joiden puolesta iltaisin rukoilen ja pyydän lähettämään terveisiä ja hyviä vointeja. Voisitko sinä opettaa lapsellesi tämän tavan? Se jotenkin rauhoittaa ja helpottaa hyväksymään asian. Vaikka omaisen ruumis poistuu, sielu ei koskaan kuole, näin haluan uskoa. Mummi on vastassa, siellä jossakin, kun se aika muille koittaa.
Itse olin lapsena monissa hautajaisissa, niin olivat omat lapsenikin. Kenellekään ei jäänyt traumoja asiasta. Se on todellista elämää, vai pitäisikö sanoa kuolemaa.
Ei ihminen voi kieltää enkelien olemassaoloa.
 
Voimia suureen suruusi. ENkeleitä onko heitä...............minusta on otettu aura kameralla kuva ja siinä mahani kohdalla on enkeli siivet auki ja se ei ole paidassa ja minulla on se kuva tallessa sähköpostissa...elin silloin tosi vaikeata aikaa jolloin tarvin apua ja en syö mitään lääkkeitä ....en ollut aikaisemmin ajatellu enkeliasiaa vaan tämä oli tässä minun apunani.
 
Todista ettei muutu. Ihmiset ovat enkeleiden toukkavaihe.

Yhtä hyvin voisin esittää vastaväitteen että todista että muuttuu. Eikö?

Ihmisistä tulee kuoltuaan henkiolentoja, joita me olemme jo tavallaan nyt tämän ulkokuoremme sisässä. Voit toki nimittää sitä myös enkeliksi mutta oikeat enkelit ovat jotain ihan muuta. He ovat suuria valon olentoja, jokaisella oma tehtävänsä universumissa. Heillä on myös tarkka hierarkia. Enkelit tulevat Jumalan sydämestä. Näin lyhyesti.
 
Tottakai lapsi hautajaisiin mukaan, muuten asiasta tulee vielä suurempi mörkö.
Ja jutelkaa siitä kuolemasta sen verran, kun lapsi sitä esille tuo. Voit ihan hyvin kertoa, että kaikki kuolevat joskus, mutta sano tosiaan, että äiti ja isä elää vielä pitkään.
Löytyiskö kirjastosta jotain aiheeseen sopivaa lastenkirjaa?
 
Mun p-siskoni oli aikoinaan 3v. pappani hautajaisissa.
Oma tyttäreni ei ollut oman mummonsa eikä pappansakaan hautajaisissa, miehen puolen suvusta jotkut oli sitä mieltä ettei 3v. voi hautajaisiin mennä enkä minäkään ollut niissä hautajaisissa.
 
[QUOTE="huoh";28981576]Jahas, vai ei enkeleita ole olemassa. Milläs sen todistat? Moni on nähnyt enkeleitä, onko ne kaikki pelkkää sattumaa ja mielikuvitusta?

ne on niitä unihalvauksessa tapahtuvia asiota , jotak sitten yhdistetään tällaisin juttuihin. Enneunia toki voi nähdä, mutta enkeleitä ei, koska ihminen, kuten muutkin maalliset oliot muuttuvat tomuksi,maatuvat ja ovat osa uutta elämän kiertokulkua[/QUOTE]

Idiootti *2
 

Yhteistyössä