Nainen ei päästä irti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja van Eliot
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

van Eliot

Vieras
Mitä tehdä tilanteessa, jossa nainen ei suostu päästämään irti suhteesta? Seurustelimme alle vuoden, jonka jälkeen riitojen, erilaisuuden ja rakkauden loppumisen myötä päätin lopettaa suhteen.

Toinen osapuoli ei kuitenkaan halua lopettaa suhdetta. Sähköpostini ja puhelimeni täyttyy viesteistä ja puhelimeni soi lakkaamatta. Jos en vastaa puheluihin ja tekstiviesteihin, exäni tulee asunnolleni ja alkaa soittaa ovikelloa. Ovikellon soittelu voi jatkua kaksikin tuntia. Exäni tietää työnumeroni ja soittaa myös sinne. Työpuhelimestani en näe kuka soittaa, joten minun on pakko vastata puheluihin.

Teki hän mitä tahansa näistä, hän on itkuinen ja hysteerinen ja kertoo, että kaikki on huonosti suhteen loppumisen vuoksi ja miten hän ei kestä sitä ja miten meidän on palattava yhteen. Vaikka kerron kuinka ponnekkaasti, etten halua jatkaa suhdetta, ja että pettäisin vain molempia palaamalla yhteen, koska minulla ei enää ole sellaisia tunteita, sama vain jatkuu. Tätä on nyt jatkunut kaksi viikkoa aivan joka päivä. Koska en halua exääni itkemään oveni taaksi kahdeksi tunniksi ovikelloa soittamaan ja oven läpi huutamaan, olen joutunut joka ilta puhumaan puhelimessa reilun kahden tunnin ajan. Puhelinkeskusteluissa exäni itkee hysteerisesti ja muistelee hyviä hetkiämme.

Mitä tässä pitäisi tehdä? Yhteen palaaminen ei tule kysymykseen. Olen nyt viettänyt viikonlopun muualla ja pitänyt kännykkää kiinni. Päätellen siitä, että sähköpostini on täyttynyt viesteistä ja että joudun huomenna maanantaina palaamaan omalle asunnolleni töiden takia, vuorossa on kolmas piinaviikko. Kestäisin tämän varmasti, mutta tiedän, että exäni kaikki aika viimeisen kahden viikon aina on mennyt tähän prosessiin, joten olen hänestä huolissani.

Koskaan ennen en ole törmännyt tällaiseen. Olen joskus kuullut miehistä, jotka voivat tehdä näin. Myös exäni on ollut aikaisemmissa suhteista ja niistä hän on (omasta tahdostaan) eronnut. Hän ei kuitenkaan näytä suovan muille oikeutta lopettaa suhdetta, jos hän itse haluaisi sitä jatkaa.

Kaikenlaisia lähetymiskieltoja on toki olemassa, mutta sellaiset tuntuvat kovin ilkeiltä tällaisessa tilanteessa. Mutta kovin montaa viikkoa tällaista piinaa en enää kestä. Yhteisiä lapsia, kummilapsia tms. meillä ei ole eikä exäni ole raskaana.
 
Joo, olen saman kokenut, ehkä hiukan lievemmässä muodossa. Erikoiseksi tilanteen tekee se että kysymys on aikuisista, pitkässä aviosuhteessakin olleesta naisesta jonka pitäis tajuta elämän realiteetit. Ilmeisesti kysymys on siitä että nainen kokee kumppanuuden niin loistavaksi kokemukseksi elämässään, kuin lottovoitoksi.
Kohdallani koen asiani niin, että osaksi julkisuudenkin henkilönä, jolla on osohko ystäväpiiri samansuuntaisia ihmisiä, nainen kokee saaneensa suhteesta niin paljon elämäänsä ettei millään hyväksy suhteen loppumista.

Eniten minua ihmetyttää juuri se, että kysymys on aikuisista, elämää kokeneista ihmisistä.
 
Mitä tehdä tilanteessa, jossa nainen ei suostu päästämään irti suhteesta? Seurustelimme alle vuoden, jonka jälkeen riitojen, erilaisuuden ja rakkauden loppumisen myötä päätin lopettaa suhteen.

Toinen osapuoli ei kuitenkaan halua lopettaa suhdetta. Sähköpostini ja puhelimeni täyttyy viesteistä ja puhelimeni soi lakkaamatta. Jos en vastaa puheluihin ja tekstiviesteihin, exäni tulee asunnolleni ja alkaa soittaa ovikelloa. Ovikellon soittelu voi jatkua kaksikin tuntia. Exäni tietää työnumeroni ja soittaa myös sinne. Työpuhelimestani en näe kuka soittaa, joten minun on pakko vastata puheluihin.

Teki hän mitä tahansa näistä, hän on itkuinen ja hysteerinen ja kertoo, että kaikki on huonosti suhteen loppumisen vuoksi ja miten hän ei kestä sitä ja miten meidän on palattava yhteen. Vaikka kerron kuinka ponnekkaasti, etten halua jatkaa suhdetta, ja että pettäisin vain molempia palaamalla yhteen, koska minulla ei enää ole sellaisia tunteita, sama vain jatkuu. Tätä on nyt jatkunut kaksi viikkoa aivan joka päivä. Koska en halua exääni itkemään oveni taaksi kahdeksi tunniksi ovikelloa soittamaan ja oven läpi huutamaan, olen joutunut joka ilta puhumaan puhelimessa reilun kahden tunnin ajan. Puhelinkeskusteluissa exäni itkee hysteerisesti ja muistelee hyviä hetkiämme.

Mitä tässä pitäisi tehdä? Yhteen palaaminen ei tule kysymykseen. Olen nyt viettänyt viikonlopun muualla ja pitänyt kännykkää kiinni. Päätellen siitä, että sähköpostini on täyttynyt viesteistä ja että joudun huomenna maanantaina palaamaan omalle asunnolleni töiden takia, vuorossa on kolmas piinaviikko. Kestäisin tämän varmasti, mutta tiedän, että exäni kaikki aika viimeisen kahden viikon aina on mennyt tähän prosessiin, joten olen hänestä huolissani.

Koskaan ennen en ole törmännyt tällaiseen. Olen joskus kuullut miehistä, jotka voivat tehdä näin. Myös exäni on ollut aikaisemmissa suhteista ja niistä hän on (omasta tahdostaan) eronnut. Hän ei kuitenkaan näytä suovan muille oikeutta lopettaa suhdetta, jos hän itse haluaisi sitä jatkaa.

Kaikenlaisia lähetymiskieltoja on toki olemassa, mutta sellaiset tuntuvat kovin ilkeiltä tällaisessa tilanteessa. Mutta kovin montaa viikkoa tällaista piinaa en enää kestä. Yhteisiä lapsia, kummilapsia tms. meillä ei ole eikä exäni ole raskaana.

Talleta viestit, pyydä puhelioperaattoriltasi luettelo sinulle tulleista puheluista ja mene poliisin puheille. Tee valitus kotirauhan häirinnästä sekä hae lähestymiskielto kyllä loppuu.
 
Viimeksi muokattu:
Sähköpostiin voit luoda säännön viestistä, jotta tältä lähettäjältä ei vastaanoteta viestejä. T. laitat eston tai niin, jotta viesti palautuu lähettäjälle.

Puhelimeenkin voit laittaa numerokohtaisen eston.

Ovikellon voi irroittaa tai hiljentää vaikkapa vaahtomuovin palasella.

Henkilölle voi ilmoittaa kirjatulla kirjeellä, jotta jollei hän lopeta häiriköintiä, teet ilmoituksen kotirauhan häirinnästä. Siinähän voit samalla kertoa, jotta tällaisella käytöksellä hän pahentaa omaa asemaansa, että ihmisten välisten suhteiden loppuminen on normaalia, etkä todellakaan aio palata hänen kanssaan yhteen. Ehkä mustavalkoista paperilla konkretisoisi asiaa. Kiität hyvistä ajoista, mutta ne ovat nyt takanapäin eivätkä enää palaa. Selkeästi, asiallisesti ja lyhyesti, ei moittien.

Onhan siinä huolen aihetta, kun toinen reagoi noin. Ei silloin ole "kaikki kotona" ja terapiaa tarvitaan. Sinä et kuitenkaan ole oikea henkilö sitä tekemään. Ota yhteyttä hänen johonkuhun luotettavaan ystäväänsä ja pyydä häntä toimittamaan henkilö hakemaan apua itselleen. Terveysasema (työpaikankin) on oikea paikka aloittaa.
 
Kannattaisiko naisen kanssa käydä yksi rauhallinen keskustelu kasvokkain. Sopisit tapaamisen vaikka viikonlopulle etukäteen ja ilmoittaisit, ettet halua yhteydenottoja ennen sitä. Tapaamisessa hän saisi mahdollisuuden keskustella suhteen loppumisen syistä yms, jos sellaista tarvetta on vielä jäänyt ja voisit vastata hänen kysymyksiinsä jos sellaisia on jäänyt mieltä kaihertamaan ja selittää vielä kertaalleen perinpohjaisesti miksi et ole enää suhdetta jatkamassa. Tämän jälkeen voisit ottaa puheeksi sen, että joudut turvautumaan tiukempiin toimenpiteisiin, mikäli nainen ei ymmärrä ja usko puhettasi ja että hänen toiminnallaan ei ole, eikä tule olemaan hänen toivomaansa vaikutusta.
 
Tuskin. Mielenterveydeltään järkyttynyt ihminen kuvittelee tapaamisesta vaikka mitä, odotukset on korkealla, eli todennäköisesti nainen tulee ykkösissä paikalle, High Hopes, ja totaalinen katastrofi on valmis.
 
Samaa mieltä! Tuo on lupaus uudelleen aloittamisesta, jos lupaa tavata hänet myöhemmin, ja toisekseen, jos jo puhutaan parin tunnin puheluita, eiköhän sanottava ole saatu jo sanottua. Ei missään nimessä mitään vastaantuloa, koska hän käsittää sen varmasti ihan toisin! Selkeä ei. Kuten tuossa edellä viisaasti sanottiin, jämäkästi, ystävällisesti, moittimatta, mutta ehdottomasti antamatta MITÄÄN tulkinnanvaraa ja toiveiksi käännettävää. Hän ei tunnu ihan tasapainoiselta, tai siis ei läheskään tasapainoiselta, ja sellaisen kanssa on oltava lähinnä - no, varovainenkin jo ehkä. Ohjeet numerokohtaisesta estosta ym. olivat myös hyviä. Olet sanonut jo sanottavasi, nyt poikki!
 
Viimeksi muokattu:
Ilmoita hänelle, että hänen kaikki viestinsä talletetaan ja niistä kootaan aineisto oikeuteen, jossa todetaan hänen aiheuttama kotirauhan rikkomisensa. Ja jos se ei auta ja hänellä on omia lapsia, niin ilmoita hänelle, että häiriköintiviestit talletetaan ja lähetetään lastensuojeluviranomaisille, jotka sitten päättävät onko hän kykenevä toimimaan huoltaja noin epävakaana ja tietysti vaadit häirinnän lopettamista. Tietysti hän voi tulla puukon kanssa pimeässä vastaan, mutta todennäköisesti lopettaa.
 
Sovi että voitte puhua puhelimessa puoli tuntia kerrallaan kerran viikossa kuukauden ajan. Nainen ei saa tulla asunnollesi, laittaa sähköpostia tai tekstiviestejä eikä yrittää tavoitella puhelimella siinä välissä tai seuraava "konsultointiaika" peruuntuu automaattisesti. Näin naisella on siedettävä viikon jakso josta pitää aina kerrallaan selvitä ja sinä ehkä kestät ne puolituntiset jos saat muuten olla rauhassa.

Taannoin seurustelin erään miehen kanssa jonkin aikaa. Kun suhde alkoi, mies ei täsmentänyt miten vähän aikaa oli ollut sinkkuna. Asia tuli ilmi, kun miehen eksä ilmestyi paikalle työstämään asiaa. Todella mukavaa... Esimerkiksi kerran nainen makasi autoni alla niin etten päässyt töihin omalla autolla vaan tilasin taksin. Ja kerran kiipesi paloportaita makuuhuoneen ikkunaan ulvomaan (siis konkreettisesti ulvoi kuin susi). Itsemurhauhkauksia yms. normaalia aikuisten välistä kanssakäymistä. Minä en jäänyt katsomaan miten homma päättyi, mutta poliisiin mies oli ainakin yhteydessä.

Joillakin vissiin ottaa vaan niin koville se ero, että on tehtävä hirmu tarkat pelisäännöt ja jossakin vaiheessa julistettava sitten ihan totaalinen radiohiljaisuus.
 
Kannattaisiko naisen kanssa käydä yksi rauhallinen keskustelu kasvokkain.

Kuulostaako ap:n kuvailema ihminen sun mielestä tosiaan siltä, että järkipuhe menee perille?

Tsemppiä ap, karsea tilanne. Ilmoitus kotirauhan häirinnästä poliisille, näin suosittelen minäkin. Ovikellon junttaaminen vaahtomuovilla ei auta, koska silloin ovea hakataan ja potkitaan.
 
Viimeksi muokattu:
Voi hyvä luoja, miten kylmäsydämisiä vastauksia tähän on tullut.

AP: olisiko sellainen mahdollista, että ottaisit yhteyttä johonkin hänen ystäväänsä ja kertoisit tilanteesta hänelle? Jos nainen ei kuuntele järkipuhetta sinulta, ehkä hän kuitenkin saattaisi kuunnella hyvää ystävää. Kuulostaa siltä, että exäsi on tosi pahasti järkyttynyt, ja hänelle tekisi hyvää saada puhua jonkun muunkin kanssa kuin niitä toivottomia puheluita sinun kanssasi. Sinuna kokeilisin kaikki muut konstit ensin ennen kuin tekisin poliisi-ilmoituksen. Asiat voi hoitaa paremminkin.
 
Herranjumala, avaajahan on täyden terrorin ja häirinnän uhri! Ei hänellä on velvollisuutta hoitaa vinksahtanutta eksäänsä, eksähän käyttää jokaisen kortin jolla saa yhteyden avaajaan.

Veikkaan, että kun nainen pikkuisen rauhoittuu, hän alkaa "asiasyillä" olla yhteydessä. Milloin on jotain hukassa ja kysellään onko vaaja nähnyt, milloin tarvitaan apua, neuvoa tai fiksaajaa.

Ystäviin yhteyden ottaminen on tämän höyrähtäneen naisen tehtävä, ei miehen.
 
Viimeksi muokattu:
No mutta tuossahan ylempänä jo ehdotettiin, että ap ottaisi exänsä johonkin ystävään yhteyttä. Ei siinä mitään.

Mutta tilannehan on lähinnä se, että exän kanssa keskusteleminen jne voisi olla ihan ok periaatteessa, jos asioita voitaisiin käsitellä neutraalimmin, mutta ex on nyt järkkyneessä mielentilassa ja asioiden SELITTÄMINEN hänelle ei onnistu.

Lisäksi kenelläkään ei ole velvollisuutta selittää exälle eron syitä "niin kauan että se toinenkin ymmärtää". Se "jätetty" ei välttämättä ymmärrä tai hyväksy tätä koskaan.

Plus, alkuperäisellä kirjoittajalla on todennäköisesti sekin ongelma, että exä pyytää häntä "selittämään" ja samalla toivoo hänen tulevan takaisin. Ts "selittäminen" toimii tavallaan tekosyynä tai epätoivoisen oljenkortena - niin kauan kuin on mahdollisuus puhua, niin toinen voi elätellä toiveita yhteen paluusta.

Toivottavasti tilanne tuosta rauhoittuu, mutta jos ei rauhoitu, on pakko olla jossain määrin "kova". Exä tarvitsee apua ensisijassa omilta ystäviltään ja ehkä terapia-apua, mutta ap ei voi häntä varsinaisesti "auttaa" niin kauan kuin on kriisi päällä.
 
Yhteistyössä