Toggle sidebar

mikä mättää???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ihmejakumma?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
I

ihmejakumma?

Vieras
Nyt se on sitten omakohtaisesti todettu biologian vaikuttavan suuresti parinvalintaan! Ei tätä oikein muuten osaa selittää...
Seurustelin aikanani yli kolme vuotta ihanan miehen kanssa, joka tuntee minut edelleen paremmin kuin kukaan ihminen tällä pallolla.
Olin kuitenkin suhteellisen nuori ja kokeilunhalu ja elämä vei mennessään. Erosimme siis. Minulla oli monia lyhyitä suhteita ja annoin palaa. Aloimme kuitenkin kaipailla exäni kanssa toisiamme ja välimme lämpenivätkin taas. Tapailimme ajoittain, emme kuitenkaan alkaneet seurustella. Me molemmat tapailimme myös muita ihmisiä. Välillämme oli ja on aina ollut jotain selittämätöntä. Exäni on ihminen, jonka luokse varmasti juoksen jos minulla on hätä ja hänen lähellä tunnen olevani kotona. Kaikki on tuttua ja turvallista. Kuitenkin jotain puuttuu!!?? Seksi on kyllä ihanaa ja läheisyys ja kaikki, mutta jokin sisälläni sanoo koko ajan, että ei. Se jokin puuttuu.

Tapasin kesällä miehen, joka ensihetkestä alkaen vei jalat altani. Hän on komea, mukava, hellä, läheinen....Mutta hänellä on myös oma elämä. Hän aiheuttaa minulle sydämen tykytyksiä ja suoranaisia fyysisiä oireita. Seksimme on parasta koko elämäni aikana. Hän haluaisi suhdetta kanssani.

Minun on tehtävä valinta! Molempia miehiä en voi saada. Exäni kanssa voisin helposti muuttaa yhteen asumaan, tietäisin melkein mitä tuleman pitää. Hän olisi maailman paras isä ja ihannepoikaystävä. Tunnemme toisemme perinpohjin. Mitä hemmettiä voin vielä pyytää!!??? Miksen vaan voi tyytyä?? Menetänkö elämäni rakkauden jos en palaa exäni luo?
Toisen miehen kanssa elämäni olisi epävakaampaa, uskallusta uuteen ja suuria tunteita. Onko muilla kokemuksia? Toivottavasti saitte selvää tilanteestani:).
 
Ex-miehesi vaikuttaa enemmän isähahmolta kuin kumppanilta. Kyllä sellaisen kanssa on mukavaa ja turvallista, mutta ""se jokin"" eli intohimo jää yleensä puuttumaan.

Toinen vaihtoehto on ilmeisesti turvattomampi ja mahdollisesti kuluttavampi suhde, jossa kuitenkin on räiskettä ja säpinää.

Enpä voi valita sinun puolestasi, mutta sinun on pistettävä tärkeysjärjestykseen ne asiat, joita parisuhteessa arvostat. Tee valinta sitten sen mukaisesti.
 
Saitte ehkä väärän kuvan uudemmasta suhteestani. Olen pari kertaa miettinyt ihan samaa miehestä: näytteleekö hän? Onko hän vain niin hemmetin taitava, että on nyt saanut minut maagisesti otteeseensa? En todella voi uskoa tätä. Hän vaikuttaa kuitenkin varsin jalat maassa olevalle, rehelliselle ja todellisesti tykästyneeltä minuun. Kaikessa hänen tekemisessään paistaa välittäminen ja hellyys minua kohtaan. Ikää minulla on karttunut jo sen verran, että en luulisi enää haikailevani pinnallisten piirteiden perään. Luulisin tunnistavani teennäisyyden ja tekemällä sanotut kohteliaisuudet. Enemmän minulle merkitsee se, miltä minusta tuntuu olla hänen kanssaan, oikeastaan missä vain. Tavattuani hänet, olen tavannut muutaman kerran myös ex-miestäni. Kauheata sanoa, mutta hänen läheisyytensä ei tunnu enää oikein miltään. Vaikka kuinka olen yrittänyt ajatella jotenkin romanttisesti ja järkevästi, että olen nyt kulkuni kulkenut ja palaisin taas lähtöruutuun, ns.kotiin....Ei, en mä tosissaan voi palata.
Totta on myös tuo pointti, että niiden ""paskavaippojen"" lomassa suuret tunteet saattavat hyvinkin viilentyä. Kyse ei uuden miehen kanssa kuitenkaan ole vain niistä suurista tunteista, vaan aidosta välittämisestä myös.
Vaikka uudesta ""suhteestani"" ei tulisikaan ikinä mitään, uusi mies on kuitenkin (kamala sanoa) tuhonnut minulta sen pienenkin intohimonrippeen ex-miestäni kohtaan. Ihan kamalaa...
 
Ei kannata jäädä exän kanssa. Tiedän omasta kokemuksesta, että kun se on menoa niin se on menoa. Ja joku aikaisempi kirjoittaja olikin sillä linjalla, että uusi suhde saatta olla räiskyvä ja kuluttava. Pitää omalla kohdallani paikkansa, suuri rakkaus, suuret panokset.

Silti, vaikka tuo uusi ukkoni jättäisi minut tähän paikkaan, ja osoittautuisi miksi tahansa siniparraksi, en enää tämän kokemuksen jälkeen voisi koskaan palata entiseen.

En halua myöskään epäkunnioittaa exääni sillä, että otan hänet ""second best""-vaihtoehtona takaisin.

Ja se ei ole mitään kamalaa. Näitä tulee ja menee, eikä ensimmäinen pitkä suhde oikein perustu muulle kuin sille, mikä on teininä liikkunut päässä. En nyt muista monesko se exä sulle oli, mutta itse aloitin nuorena, 7v kun meni niin uudet tuulet alkoi puhaltaa.
Kannattaa jatkaa eteenpäin, mutta sen vain sanon, että älä enää juokse kenenkään exän luo jos on hätä, kun sen uuden miehen kanssa alat.
Elämä on valintoja, ja kyllä se uusi mies susta huolen pitää jos on pitääkseen. Nämä asiat on sellaisia että ei miehiä voi vain käyttää hätä varana, se on joko tai. Muu tietää ongelmia.

Itse ainakin pystyisin vertaamaan tuota exän luo palaamista jopa siihen, että nyt noin 29-vuotiaana pitäisi muuttaa takaisin vanhempien luokse asumaan. Ei helvetin kuustoista, se ei vain mene niin ja sillä sipuli.
Kun on mentävä, on mentävä. Ja ihmiset kyllä pärjää, exäsi löytää myös uuden naisen. En usko että hän siihen musertuu jos alat vaimoksi sille jannulle kenelle alat, exä saa keskittyä omaan elämäänsä.
 
""En todella voi uskoa tätä. Hän vaikuttaa kuitenkin varsin jalat maassa olevalle, rehelliselle ja todellisesti tykästyneeltä minuun. Kaikessa hänen tekemisessään paistaa välittäminen ja hellyys minua kohtaan. Ikää minulla on karttunut jo sen verran, että en luulisi enää haikailevani pinnallisten piirteiden perään.""

Minusta sinun lähtökohtasi on erikoinen. Olet selvästi imarreltu. Kun sinä puhut ex:stä mainitset hänen olevan maailman paras isä jne, siis todella tärkeitä tunteita puolisoa kohtaan. Mutta kun mainitset ihastuksesi, niin päällimmäiseksi nousee, miten hyvin hän huomioi sinut. Ruokkiiko hän heikkoa itsetuntoasi? Oletko sittenkään aikuistunut? Mitä se kertoo ihmisestä, jos hän huomioi sinut todella hyvin. Minulle se kertoo sen, että hän huomioi sinut, mutta ei se mitään muuta kerrokaan. Siitä toisesta sinä tunsit kaiken ja tiesit hänen olevan hyvä. Vaikka siitäkin analyysistä jäi paistamaan se, että ex tuntee minut täysin, siis sekin oli minä-perustainen arvio.

Olen siis epäileväinen uudesta suhteesta, mutta ex:ääkin olet kyllä seikkailuillasi loukannut jo tarpeeksi. Eli katso mihin maailma kuljettaa.
 
MIelestäni minä-lähtöisyys on aivan oikeutettua tuossa vaiheessa. Kuka on onnellinen missään parisuhteessa jos nainen ei ole? Onko naisen tarkoitus valita mies jostain muusta lähtökohdasta kuin omastaan? MIesten puoliako hänen pitäisi pitää ennenkuin seurustelu on edes alkanut? Ei maailma sentään niin ruusuinen paika vielä ole tietääkseni. Ja aina naiset kitisee siitä kuinka vähän meitä mies huomioi, joten eikö ole parempi varautua siihen jo alunperinkin, ja valita mies sen perusteella huomioiko hän MINUA.
 
Minusta olet pelisi pelannut. Sanoit jo itse, ettet voi palata exän luo.Haloo, mikä olikaan kysymyksesi? Sekö, että haluat minun taputtavan? Eläköön. Peräti kaksi miestä maailmankaikkeudessa haluaa sinut.Olet kohtalosi ansainnut.
 
""Ex-miehesi vaikuttaa enemmän isähahmolta kuin kumppanilta. Kyllä sellaisen kanssa on mukavaa ja turvallista, mutta ""se jokin"" eli intohimo jää yleensä puuttumaan.

Toinen vaihtoehto on ilmeisesti turvattomampi ja mahdollisesti kuluttavampi suhde, jossa kuitenkin on räiskettä ja säpinää. ""

Onpa kyynistä ja järkyttävää miehen esineellistämistä. Puhutte miehistä kuin dildoista.

 
Anna palaa sen uuden kanssa. Pidä exä vain hyvänä ystävänä. Mulla oli just samanlainen tilanne. Turhaan exällesi annat toiveita, jos siitä ei tulekaan mitään. Säilytä ihmessä ystävyyssuhteenne, ei se exä mihinkään karkaa:) Miehiä tulee ja menee, niin kauan kuin löytyy se, joka sinut pysäyttää.
 
esteri,
Minä en koskaan valitsisi puolisoa sillä perusteella, että hän huomio minua. Koska totta ihmeessä hän minua huomio, jos on kiinnostunut. Eli aika suuri olisi se joukko mistä valita.
Minulle merkitsee enemmän kaikki muut elämisen taidot.

 
Hyviä huomioita kaikki! Kiitos kommenteista.
Minä muoto kirjoituksissa todella paistaa läpi.

Minä voin sanoa vain mitä minä tunnen. Toisen osapuolen ajatukset ja tuntemukset jätin avaamatta teille. Asianlaita ei kuitenkaan ole sellanen, ettenkö ottaisi toisia huomioon. Ajattelen tapaamaani miestä ja hänen motivaatiotaan, mutta etenkin jatkuvasti exäni tunteita!! Seurustelun aloittaminen uudelleen hänen kanssaan ei todellakaan kävisi kädenkäänteessä. Seurustelustamme on kulunut jo niin kauan aikaa, että uudelleen yrittämistä voisi järjellisestikin ajatella. Näin olemme yhdessä miettineet. Olemme molemmat kasvaneet ja osittain muuttuneetkin. Vaikkakin olemme edelleen läheisiä, ei menneet asiat varmasti ole hänen mielestään koskaan poispyyhittyjä. Hän on sanonut ymmärtäneensä täysin suhteemme katkeamisen ja antaneensa anteeksi, koska tuntee minut ja tiesi sen olleen välttämätöntä.

Kesällä en todellakaan ollut etsimässä mitään vakavaa. Olin todella paljon aivan yksin ja nautin siitä. Eksäni kanssa pidimme satunnaisesti yhteyttä ja tapailimmekin muutamia kertoja lähinnä ystävinä. Meidän on helppo puhua toisillemme, koska tunnemme toisemme niin hyvin. Hänellä oli joku toinen silloin, muttei vaikuttanut ollenkaan onnelliselle. Jonkin ajan kuluttua hän soittikin ja kertoi eronneensa. Olin pahoillani, koska hänelle jos kelle haluan vain ja ainoastaan hyvää. Itselläni ei ollut ollut pitkään aikaan yhtään mitään.

Tapaamisemme jatkui satunnaisesti ja välillä olikin sitten enemmän kuin vain ystävien jutustelua. Kummallekin riitti, että toinen piti hyvänä aina välillä. Molemmat oltiin jotenkin niin kyllästyneitä etsimään mitään uutta ja usein purnattiinkin kaikenmaailman pettymyksiä toisillemme. Meidän tilanteemme oli täysin määrittelemätön, olimme juuri niin kuin tuntui hyvälle olla. Välillä oli yhden illan juttuja, ajoittain ei mitään. Kumpikaan ei halunnut olla tilivelvollinen.

Ja sitten tämä uusi ihminen vain astui eteeni. Yllättäen, etsimättä. Säikähdin sitä kaikkea ihanaa mitä hän toi elämääni. Olin jo ehtinyt ajatella vanhenevani yksinään tai toisaalta salaa ehkä toivoin elämäni jatkuvan yhtä seesteisenä hamaan loppuun eksäni kanssa, vaikkakin eri osoitteissa. Meillä on aina ollut jokin yhteys vaikka olemme olleet eri poluillakin. Luulin, että sydämeni kuului hänelle ja kaikki välissä olleet suhteet ovat olleet vain nuoruudenhömpötystä.

Ja sitten tämä uusi ihminen tuli ja sekoitti pakan aivan täysin. Olen ollut todella varpaillani ja kuulostellut itseäni tarkkaan, jotten tule sanoneeksi tai tehneeksi mitään ""liikaa"" tapaamani miehen kanssa. En halua loukata tai vedättää tätä miestä yhtään. Oikeastaan olen suorastaan vängännyt vastaan, vaikka tunteet ovatkin olleet aivan toista. Kuulostaa ehkä järjettömälle, mutta olemme molemmat sitä mieltä, että on kuin olisimme tunteneet aina.

Ensi hetkestä alkaen. Ei tarvitse selitellä, olla vain. Ja tunteet, fyysiset reaktiot...luoja...Järkeni sanoo, että ei tämmöinen voi olla kuin hetken huuma (nyt kestänyt noin 4 kk), mutta ilmankaan en kai voi olla. Mies haluaisi alkaa seurustella, minua epäilyttää, koska olin niin varma, että olin hiljaa mielessäni omistanut sydämeni eksälleni.

Molemmat miehet haluiaisivat siis suhteeseen kanssani. Eksäni kanssa menneet asiat painavat kuitenkin, vaikka ne olisivatkin anteeksi annetut. Hän totesi tietävänsä, että minä olen se oikea. Hän ei painosta minua millään tavalla suuntaan eikä toiseen. Hän tietää, että olen tapaillut tätä toista miestä. Keskinäinen rakkautemme ja huolehtivaisuus on jotain sanoinkuvaamatonta. Mutta edelleen puuttuu se jokin!
Toinen mies haluaisi edetä myös seurusteluun. Minua pelottaa ottaa askelta suuntaan tai toiseen. Haluaisin luottaa intuitioon ja tuntemuksiini ja jatkaa elämääni. Olen oikeastaan haluamattani joutunut tilanteeseen, jossa olen enemmän kuin läheinen myös tämän uuden ihmisen kanssa. Eteenpäin menemällä tuhoan kaiken takanani. Ystävinä eksäni kanssa varmasti säilymme aina, mutta muu onkin sitten poissuljettua. Joku kirjoitti eksäni olevan minulle kuin isähahmo. Tämä voi osittain olla totta.

Ehkä tosiaan olen keskittynyt eniten omaan napaani, mutta mitä muuta tässä ristiriitaisessa tilanteessa voin tehdä?! En kuitenkaan tunne olevani noin itsekäs ihminen mitä jotkut kirjoittavat täällä. Mutta kiitoksia silti, olette antaneet ajattelemisen aihetta. :)
 
En minä halua sinulta onneasi kieltää, mutta kaikki kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Olisipa kyseessä vain minun epäilevä asenne.
Minä olen joutunut kokemaan pettymyksen, silloin kaikki oli niin hyvää. Minä törmäsin sairaaseen ihmiseen, joka otti minut haltuunsa antamalla juuri sitä mitä kaipasin. Sitä vain alkaa uskomaan ja sokeutuu.
Nyt minä toivon kuulevani toiselta ihmiseltä kaikkia inhimillisiä asioita, silloin minä tiedän että hän on aito ihminen.
Kaikesta huolimatta onnea teille, mutta muista se, että sinulla on oikeus omiin päätöksiin ja omiin mielipiteisiin AINA.
 
Kiitos edelliselle. Se minua juuri ehkä jarrutteleekin ja myös epäilyttää, että kun kaikki tuntuu niin hyvälle. Voiko tosiaan olla totta tämmöinen?

Olen kovasti pahoillani, että olet joutunut läpikäymään tuollaisen kokemuksen. Vie varmasti uskoa ihmisiin ainakin hetkellisesti. Voimia sinulle!

Ehkä olen lapsellinen, ehkä hyväuskoinen, ehkä romantikko, mutta elettävä kai tässä on jos meinaa..Kai minun on katsottava tämä uusi tuuli, vaikka se sitten kaataisikin. Muuten en taida saada sielulleni rauhaa.

Jos kuvitelen tilanteen, jossa palaisimme eksäni kanssa yhteen...en usko, että saisin toista miestä pois itsestäni. Minussa on jotain järkkynyt ja todella. Jos jatkan uuden miehen kanssa, tilaisuus eksäni kanssa seurusteluun on ikuisesti mennyttä. Ehkäpä en ota kumpaakaan kun näyttää yöunetkin menevän tämän jutun miettimiseen:)
 
Itselläni oli lähes samanlainen tilanne, paitsi että olin tämän ""isähahmon"" kanssa vielä yhdessä kun toinen mies tuli ja vastaan taistelusta huolimatta hurmasi jalat altani.

Yritin jatkaa tämän turvallisen vaihtoehdon, mutta eihän siitä mitään tullut kun toinen mies kummitteli mielessä vaikka katkaisin häneen kaiken yhteydenpidon ja yritin tosissani saada suhdettani toimimaan.

Ei siitä vain tullut enää mitään, vaikka mitään muuta ongelmaa ei ollutkaan kuin että ""se jokin"" puuttui. Erosin miehestäni ja yritin sitten tämän toisen kanssa. Yhdessä ollaan edelleenkin - kuin vuoristorataa on ollut, mutta sähköä riittää edelleenkin.

Exäni on mielestäni ihana ihminen ja edelleen minulle ystävänä läheinen. En kuitenkaan voisi kuvitellakaan seurustelevani hänen kanssaan enää.
 
Kiitos ap. :)
Mukava kun täällä on näitä jutun sotkijoita.
Itse en missään nimessä pidä eksäni kanssa yhteen palaamista itsestään selvänä asiana. Edelleen ajattelen kuitenkin, että peli on aika selvä. Minut on tavallaan tahtomattani kiskaistu tielle, jossa en yhtään tiedä miten menetellä. Kaikki on jotenkin niin uutta ja yllättävää. Takaisin ""turvaan"" ei ole enää palaamista. On muutaman kerran tullut mieleen, että onko tässä elämässä sittenkin jotain johdatusta...elämän käsikirjoitusta, jonka mukaan tämä vain menee...
Haluaisin tietenkin, että ystävyyteni eksäni kanssa säilyisi edes jonkinlaisena ja meidän tapauksessamme kuvittelisin sen olevan mahdollista. Taas jutuistani paistaa kovasti tuo minäminäminä-asenne. En halua vaikuttaa itsekkäälle, mutta voin edelleen kertoa vain ja ainoastaan oman näkemykseni, toiveeni jne. Toivottavasti en kaikkien mielestä ole vaikkuttanut samanlaiselta miksi nim.merk.Ukko minua nimitti..Mukavaa päivää kaikille.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa