Naiset tuhoavat eurooppalaisen Euroopan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Onpa kamalaa, että saa ilmaisen gyne-tutkimuksen ja lisää rahaa perhevapaalla.
 
"– Tässä paineet kohdistetaan naisiin. Ja mitä tämä kertoo suhtautumisesta lapsiin? Ovatko lapset hyödykkeitä, joiden tärkeys mitataan näin, kansakunnan varustautumisen kautta, Lafon kysyy."

Miesten spermanlaatu tutkitaan ja paineet kohdistuvat naisiin. (y)
 
"Nuoret alle 35-vuotiaat ranskalaiset miehet kokevat feminismin useammin uhaksi kuin vanhemmat. Kaikista ranskalaisista miehistä 40 prosenttia pitää normaalina, että naiset lopettavat työnteon saatuaan lapsia. Osuus on kasvanut viime vuosina.

Yli puolet 25–34-vuotiaista naisista kertoo olleensa jonkinlaisessa seksuaalisessa kanssakäymisessä vastoin tahtoaan. Samanikäisistä miehistä lähes neljäsosa ajattelee, että joskus on välttämätöntä olla väkivaltainen tullakseen kunnioitetuksi."

Miten musta tuntuu, että alle 35-vuotias Yves ei ole sen konservatiivisempi kuin isä Pierrekään, mutta sen sijaan konservatiivisista kulttuureista tulleiden ranskalaismiesten suhteellinen osuus on kasvanut.
 
Jep, pitää osata lukea rivien välistä kun ei haluta suoraan sanoa että muslimit haluaa konservatiivisempaa menoa.
 
Yhteistyössä