Naisystävälleni kunto-ohjelma?

[vapaaehtoisuus on tärkeintä]

"Toisaalta jos itse naisena olisin samassa tilanteessa, niin kyllä miehen toteamus "rakastan sinua kyllä, mutta kun kerran kysyt niin rehellisesti sanottuna olet lihonut aika paljon, ja mielestäni olit haluttavampi ja hehkeämpi normaalipainoisena" varmaan toimisi jonkinlaisena motivaationa..."

Buahhahhah, mulle se toimisi kyllä voimakkaana motivaationa lähteä koko suhteesta! Toisaalta mulla on niin hyvä itsetunto, etten ole koskaan kysellyt keneltäkään, olenko lihonnut tai näytänkö hyvältä jossain vaatteessa, koska vastauksen tiedän itse.

Täällä on moni jo sanonut: Liikunnanhalun on lähdettävä omasta itsestä. Kuten aiemmatkin ehdottivat, pyydä naista mukaan ulkoilemaan ja liikkumaan. Tee yksin ruokaostokset ja osta terveellisiä ruokia ja kokkaile ne ruuat myös!

 

[sebi (ap.)]

Kiitoksia taas vastauksistanne arvon ellit! En siis missään vaiheessa ole moittinut naiseni ulkomuotoa, eli hyvässä hengessä olen yrittänyt hänelle joskus ruokavalion vahtimista ehdottaa. REhellisesti kyllä ajattelen, että naiseni olisi paremman näköinen hoikkana, mutta kelpaa hän ihan nykyiselläänkin jos vain oppisi kantamaan kilonsa häpeilemättä. Se, mikä siinä lihomisessa ärsyttää, on juuri naisen oma lisääntynyt epävarmuus ulkonäkönsä suhteen. Eli todellakin, hän häpeilee läskejään ja pukeutuu kotona isoihin peittäviin t-paitoihin ym., mitä hän ei vielä suhteemme alussa ikinä tehnyt. Muutenkin enää harvemmin näen naistani esim. kauniissa alusvaatteissa (ilmeisesti ne eivät enää mahdu hänen päälleen). Ja ihan itse hän keksejä, suklaata ja jäätelöä kantaa kaupasta evääkseen, itse tosiaan täytän jääkaapin järkevällä ruualla.

Masentunut hän ei ole, olen kyllä keskustellut asiasta hänen kanssaan. Stressaantunut varmaan jonkin verran, mutta kukapa ei olisi? Mitään syytä lihomiselle ei ole, paino on vaan noussut parissa vuodessa mässytyksen vuoksi. JA liikunta ei kuulemma maita, sohvalla on mukavampi rentoutua työpäivän jälkeen selluliittien päällä kellien.

Olen tässä miettinytkin, että haluanko katsella tuota ihmistä vielä pitkään, koska jos tahti jatkuu samana tulee hänestä hillitön läski varmaan muutamassa vuodessa (ja ilman mitän sairautta tms, eli omasta laiskuudesta johtuen). Mitään järkyttävää ihrakasaa en ala katselemaan, eli jos tuo paino nyt vielä nousee niin sitten kyllä häivyn. Ja uskon että se on ihan kohtuullista, että odottaa toisen huolehtivan edes hieman ulkomuodostaan ja terveydestään.

 

[paksu muija]

En tarkkaan lukenut koko ketjua, mutta jos vielä, mahdollisista epäonnistumisista huolimatta ehdottaisit yhteislenkkejä. Itse olen parisuhteen aikana paisunut ja kilojen karistaminen olisi paljon kivampaa jos rakas mieheni tulisi yhdessä lenkille kanssani. Se olisi romanttista. Yksin taapertaminen on tylsää.

Eikö naisesi halua tehdä yhdessä mitään, pariskuntana? Itse ainakin olisin ikionnellinen jos mieheni kutsuisi minut romanttiselle kävelylle. Siinä kunto kohoaa ihan huomaamatta.

Koita verhota liikunta romantiikan taakse, toimisiko se? Kuutamokävelyt, metsäkävelyt käsi kädessä, uintireissut joissa voisit luvata että lillutte yhdessä lämpimässä altaassa kunhan olette uineet ensin edes puoli kilometriä tms. Auttaisiko? Metsäänkin voisi ottaa kesällä eväskorin mukaan ja pitää riittävän liikunnan jälkeen romanttisen piknikin eväillä, jotka sinä olet pakannut mukaan. Ehkä naisesi ei alkuun edes tajuaisi että tässähän liikutaan. Ja kipinä liikkumiseen syntyisi huomaamatta.

Tai sitten jos ostaisit hänelle lahjaksi uudet hienot lenkkivermeet tai uuden nätin uimapuvun, innostuisiko naisesi käyttämään niitä siihen tarkoitukseen, johon ne ovat tehdyt?

Voih, minusta ainakin yhteiset retket luontoon ovat niin romanttisia. Olisiko naisesi samanlainen?

 

[paksu muija]

Niin, tuli vielä mieleen että onnistuisitko narraamaan naistasi siten, että alat puhua kuinka tunnet panostaneesi liian vähän parisuhteeseen ja kuinka _sinä_ alat vastedes huomioida naistasi enemmän. Vähän niinkuin nolona veisit naisesi kaikenmaailman romanttisille kävelyille sillä varjolla, että juuri sinä haluat tarjota naisellesi enemmän romanttisia hetkiä parisuhteessa. Naisesi eläisi siinä käsityksessä, että hän ei ole tehnyt mitään väärää ja hän kelpaa sellaisenaan, eikä toisaalta kehtaisi varmaan kieltäytyä lenkeistä jos sinä ne tarjoaisit ikäänkuin romanttisena eleenä. Siinä hän hykertelisi hiljaa mielessään että voi voi kun tuo mies nyt tajusi panostaa lisää suhteeseen ja vie minua kaikkialle ja sinä saisit hiljaa mielessäsi hykerrellä että vihdoinkin muija lähtee liikkeelle.

Ei ehkä ihan reilu keino, mutta jos ei muu auta.

 

[Yhteisiä lenkkejä]

En tarkkaan lukenut koko ketjua, mutta jos vielä, mahdollisista epäonnistumisista huolimatta ehdottaisit yhteislenkkejä. Itse olen parisuhteen aikana paisunut ja kilojen karistaminen olisi paljon kivampaa jos rakas mieheni tulisi yhdessä lenkille kanssani. Se olisi romanttista. Yksin taapertaminen on tylsää.

Eikö naisesi halua tehdä yhdessä mitään, pariskuntana? Itse ainakin olisin ikionnellinen jos mieheni kutsuisi minut romanttiselle kävelylle. Siinä kunto kohoaa ihan huomaamatta.

Koita verhota liikunta romantiikan taakse, toimisiko se? Kuutamokävelyt, metsäkävelyt käsi kädessä, uintireissut joissa voisit luvata että lillutte yhdessä lämpimässä altaassa kunhan olette uineet ensin edes puoli kilometriä tms. Auttaisiko? Metsäänkin voisi ottaa kesällä eväskorin mukaan ja pitää riittävän liikunnan jälkeen romanttisen piknikin eväillä, jotka sinä olet pakannut mukaan. Ehkä naisesi ei alkuun edes tajuaisi että tässähän liikutaan. Ja kipinä liikkumiseen syntyisi huomaamatta.

Tai sitten jos ostaisit hänelle lahjaksi uudet hienot lenkkivermeet tai uuden nätin uimapuvun, innostuisiko naisesi käyttämään niitä siihen tarkoitukseen, johon ne ovat tehdyt?

Voih, minusta ainakin yhteiset retket luontoon ovat niin romanttisia. Olisiko naisesi samanlainen?

Jos nyt rehellisesti puhutaan lenkkeilystä eikä rauhallisesta kävelystä niin saattaa se vähän miestä turhauttaa jos on enemmän lenkkeillyt ja tekee sellaisia 15km lenkkejä ja jos tuo toisella loppuu kunto kesken 5km jälkeen. Eli siinä joutuu sitten ottamaan 3-6kk treenikauden toiselle, että päästään samalle viivalle.

Myös itse olen huomannut naisilla pahan taipumuksen pullahtaa suhteen alkamisen jälkeen. Ehkä ei parisuhteessa eläessä ole enää niin suurta motivaatiota oman ulkonäön suhteen, kun ei enää tarvitse näyttää kauniilta saadakseen itselleen miehen.

 

[paksu muija]

No mutta jos muuta vaihtoehtoa ei ole? Emäntä ei inahda mihinkään ja paisuu kuin norsu? Ei se varmasti äijää rasita muuta kuin henkisesti jos raahaa muutaman kerran viikossa sitä norsua rauhallisille kävelyille. Jos erota ei halua vielä ja toinen ei tajua mistään mitään.

 

[nainen80]

"Toisaalta mulla on niin hyvä itsetunto, etten ole koskaan kysellyt keneltäkään, olenko lihonnut tai näytänkö hyvältä jossain vaatteessa, koska vastauksen tiedän itse."

Tai luulet tietäväsi. Monestihan ihmiset huomaavat vasta esim. valokuvista että onpa tullut lihottua, kun peilikuva vääristyy päässä.

Kun kerran ap tosiaan aikoo lähteä suhteesta mikäli nainen vielä paisuu, niin eikö se olisi sama kertoa sitä nyt. Yhtä pahalta se tuntuu sitten jos tulee jätetyksi. Ja kun se kerran on totta, turha mielestäni esittää naiselle ettei ylipaino vaivaa, vaikka muut sanoisivat kuinka pinnalliseksi. Ja voihan siitä nykyisestä epävarmuudesta mainita, eikös ihmiset muutenkin kerro mikä toisessa ärsyttää. Ei tietenkään ketään voi pakottaa laihduttamaan/pysymään nykyisessä painossa/käyttämään kivoja alusvaatteita tai mitään muutakaan, mutta ei ketään voi pakottaa myöskään pysymään suhteessa. Eihän tässä tosin niin pitkälle olla vielä tultu mutta kuitenkin.

 

[tsik]

"Myös itse olen huomannut naisilla pahan taipumuksen pullahtaa suhteen alkamisen jälkeen. Ehkä ei parisuhteessa eläessä ole enää niin suurta motivaatiota oman ulkonäön suhteen, kun ei enää tarvitse näyttää kauniilta saadakseen itselleen miehen."

Ite lihon yleensä jonku 4-5kiloo suhteessa ja laihdutan ne aina pois ku suhde päättyy. Syyt lihomiseen on että mies vinkuu yhteistä aikaa joka on pois mun liikunta-ajasta, ja että mies ostaa koko ajan sipejä ja muuta hyvää viikonloppuisin, mitä en itse tekisi. Siinä sitten sohvannurkassa nyhjätään ja napsitaan. Minulla on selkärankaa olla ostamatta nameja, mutta jos pussit on pöydällä auki, se onkin jo vaikempaa :/

Mistään "parisuhteessa saa repsahtaa"-ajattelumallista ei ole kyse.
Niin ja mies tietty on hoikka kun mikä ja saa mättää kilokaupallalihomatta grammaakaan. epäreilua on.

 

[Cha cha cha]

Suosittelen tanssikurssia yhteiseksi liikuntaharrastukseksi; saa kaksi asiaa samalla kertaa. Hauskaa liikuntaa ja mukavaa yhdess'oloa, läheisyyden tarvekin tulee samalla hoidettua. Ja ehkä parisuhteenkin "kunto" nousee.

 

[Yksi vaan täältäkin]

Ei kyllä ole järkeä olla suhteessa, jossa ei voi rehellisesti toiselle sanoa esim. toisen äkkiä tulleesta ylipainosta. Mitä muuta silloin jätätte keskustelematta? Pitkän päälle sellainen suhde ei kanna.

 

[--neito--]

Ei kyllä ole järkeä olla suhteessa, jossa ei voi rehellisesti toiselle sanoa esim. toisen äkkiä tulleesta ylipainosta. Mitä muuta silloin jätätte keskustelematta? Pitkän päälle sellainen suhde ei kanna.

Tietenkin asiasta voi puhua. Paljon asiaan vaikuttaa, kuinka asian ottaa puheeksi. Tarkoituksena ei liene kuitenkaan loukata toista? Toisaalta kuitenkin voi pohtia sitä, että kuinka paljon vaikutusta on toisen "olet lihonnut, ala laihduttaa" kommentista. Nykyaikana tuskin voi sanoa, että en tiedä miten saan nämä kilot karistettua. AP:n nainen tietää varmasti olevansa ylipainoinen, tietää varmasti keinot miten painoa saa pudotettua, tietää varmasti että painovartija tms. on hyvä vaihtoehto, jos paino haluaa saada tippumaan. Tietoa hänellä on varmasti riittävästi. "Ongelma" on hänen päässään. Syystä tai toisesta hän on antanut painon nousta ja sietää kiloja. Masennus on yksi vaihtoehto, mutta luultavasti epätodennäköistä. AP:n naisen itsekunnioitus on hävinnyt jonnekin. Kehottaisin AP:ta edelleen keskustelemaan rakentavasti asiasta. Auttamaan naista pohtimaan sitä miksi hän on antanut kilojen nousta. Miksi hän ei enää välitä omasta ulkonäöstä ja terveydestä. Syyttelyt eivät auta. Asia on sellainen, ettän AP:n nainen vaatii aikaa asian suhteen. Vaikka hän itse tietäisi asian, niin sitä voi olla vaikea pukea sanoiksi. Yhteiset liikuntahetket voisivat piristää myös. Jos liikunta ei ole harrastanut aikoihin, niin ei sitä voi aloittaa 15 km lenkillä saman tien. Kunto ei riitä ja tuollainen rääkki heti alkuunsa tappaa myös motivaation. Valitettavasti se on aloitettava siitä 5 km lenkistä. Siitä sitten pikkuhiljaa eteenpäin. Houkuttele naisesi kanssasi romantisille kävelylenkeille metsään, lähtekää uimaan, pelatkaa tennsitä/sulkapalloa. Alkuun naisesi kunnon ehdoilla. Valitettavasti sitä täytyy mennä huonompikuntoisen ehdoilla, mikäli mielii hänen innostuvan asiasta. Jos rääkki on liian kova, niin hän tuskin innostuu... Miellyttävällä aloituksella on helpompi innostua asiasta. Kysele toki naiseltasi millaisista liikuntaharrastuksista hän on kiinnostunut. Tehkää kaksistaan jotain mukvaa! Pian tulee kesä ja voi lähteä vaikka pyöräilemään! Panostakaa suhteeseenne ja tehkä asioita yhdessä.

 

[--neito--]

Jatkoa edelliseen.

Monelle miehellä tuntuu olevan töksäyttelevä taktiikka puhua asioista ja myös luulo sitä, että naiset olisivat jotenkin suoraviivaisia. Valitettavasti useimmat naiset eivät pidä töksäyttelevästä puhumistaktiiksasta ja naiset eivät ole "yksinkertaisia". Luulen, että monet miehet eivät myöskään malta kuunnella naistaan. Monesti nainen saattaa ruveta kertomaan asioita, kun on riittävän rauhallinen ja mukava tilanne. Ota vaimosi kainaloosi, keskustele ja malta kuunnella häntä! Luultavasti naisesi ei ole tyytyväinen elämäänsä, mussuttaa herkkuja, jotta hänelle tulisi parempi mieli. Joku/jotkut asiat painavat hänen mieltään, ja hän luultavasti kokee, että syömällä hän saa edes hetkeksi hyvän mielen. Asioita voi ilmaista monella tavalla. Syyttelemällä asia ei etene lainkaan. Mikäli mahdollista asiat kannattaa pukea minä muotoon, ja eikä kannata syytellä! Esim. Minä olen huolissani sinusta, koska.... Minä haluaisin auttaa sinua, koska rakastan sinua. Toivon ja haluan sinun parasta, koska olet minulle tärkeä ihminen. Toivon, että voisit kertoa minulle mikä mieltäsi painaa, koska haluan auttaa sinua. Asiat kannattaa aina esittää positiivisessa muodossa, mikäli haluat oikeasti koko sydämestäsi auttaa.

 

[Rouva 45v]

Vaikuttaa siltä, ettei naisesi itse ihan ole ymmärtänyt miten paljon hän on lihonnut ja miltä hän nyt näyttää siitä päätellen, että hän edelleen käyttää pieniksi jääneitä vaatteita. Voisit yrittää ottaa hänestä valokuvia, moni ei "näe" itsestään totuutta peilistä eikä vaakalukematkaan aina tahdo ns. mennä perille. Ymmärrän huolenaiheesi - varsinkin jos hän vielä, niin kuin olin ymmärtävinäni - on alle 30-kymppinen. Oma mieheni on myös lihonnut avioliiton aikana kovasti, ja nyt ylipaino alkaa olla myös todellinen terveysriski. Olen ottanut asian puheeksi suoraan ja kaunistelematta, ja nyt yritämme yhdessä saada painoa alas.

Tiedän, että tämä on varsinkin monelle naiselle erittäin arka aihe. Minusta kuitenkin ainoa järkevä tapa on ottaa asia puheeksi suoraan. Naisesi todennäköisesti loukkaantuu ja pahoittaa mielensä joten saat varautua siihen, että tilanteesta voi ensin tulla erittäin epämiellyttävä. Tilanteen rauhoituttua hän toivottavasti kuitenkin ymmärtää että kyseessä on karu totuus, ja että hän tällä vaudilla tuhoaa sekä terveytensä että parisuhteenne. Voit tietysti yrittää lähestyä ongelmaa terveysargumenteilla ja yrittää jättää ulkonäköpointit minimiin. Naisesi syöminen ei muutenkaan vaikuta erityisen terveelliseltä joten sillekin asialle olisi varmaan syytä joka tapauksessa tehdä jotain. Mihinkään masennuksiin tms en ihan usko, suoraan sanottuna puoli Suomea on siinä tapauksessa "masentunut".

Minusta on muuten aivan täyttä puppua että nainen automaattisesti lihoisi iän myötä tai että lihominen yleensäkään olisi erottamaton osa ikääntymistä. Olen itse erittäin liikunnallinen (kestävyysjuoksu) ja painoindeksini on edelleen 21. Tuttavapiirissäni on monia liikunnallisia ja terveitä elämäntapoja harrastavia 50-60v pariskuntia, ja he ovat myös säännöstään normaalipainoisia. Ja oli niin tai näin, mitään "ikä-lihomista" ei nyt kaiken järjen mukaan pitäisi tapahtua ainakaan vielä kolmenkympin kieppeillä. Jos ihminen päästää painonnousun karkaamaan käsistä jo alle 30 vuotiaana eikä asialle tehdä mitään, on hyvin todennäköistä että hän on sairaalloisen lihava 10-15 vuotta myöhemmin. Silloin se alkaa jo haitata elämistä ja olemista aika lailla.

 

[liikunnan iloa kevätsäille...=)]

Suosittelen ap, että otat vaan asian suoraan puheeksi ja kerrot mitä ajattelet. Kyllä minun itsetuntoni kesti kuin kestikin sen, että mieheni muuteman yhdessäolon vuoden jälkeen sanoi, että liikunta tekis mulle hyvää kun perse alkaa jo pahasti roikkumaan.(Itse hän elää liikkumista varten) En ollut itse edes sitä huomannut, liikunta oli jäänyt pikkuhiljaa vähemmällä ja toden totta, perse oli kauhea littana laatikko.

Ryhdistäydyin ja aloin taas liikkua entiseen tapaan, kuin apinan raivolla, heh.. Kiitän silloin tällöin miestäni hänen vuosia sitten sanomista suorista sanoistaan. Ilman niitä olisin varmaan tänä päivänä joku sohvalla voimattomana makaava vuori joka nyyhkisi ylikilojaan. (herkut nimittäin maistuvat) Toisinaan suorat sanat ovat tarpeen, vaikka ne ehkä sillä hetkellä loukkaavatkin. Liikkumattomuus ja runsas ylipaino kun eivät kenestäkään tervettä tee.

 

[Tunnesyöppö]

Painonnousun syynä voi olla myös se, että ihminen on ns. tunnesyöppö. Ihmiset eivät aina syö nälkäänsä, vaan omaan pahaan oloonsa. Paha olo on jotenkin tiedostamatonta, epämääräistä, jota ei osata selittää. Ruoka siinä tapauksessa lohduttaa ja tuo turvaa, ruokaa käytetään lääkitsemään sielun haavoja. Syyt voivat löytyä ja usein löytyvätkin lapsuudesta tai varhaisnuoruudesta. Jos näin on, pitäisi hoitaa alkuperäinen tunnevamma ensin kuntoon, senjälkeen syöminenkin normalisoituu. Toinen ääripää on se, kun ihminen lopettaa kokonaan syömisen, siinäkin ruokaa käytetään tunne-elämän ongelmien ratkaisemiseen (anorexia). Olihan vasta Ilta Sanomissa Tanja Karpelan haastattelu: En voinut enää syödä. En lukenut lehteä, vain otsikon, mutta avioero eli suru ja murhe todennäköisesti veivät ruokahalun kokonaan. Ruokailu ja syöminen eivät enää ole vain ruokahalun tyydyttämistä, vaan paljon monimutkaisempi ilmiö, etenkin nyky-yhteiskunnassa.

 

[MiH]

Kuten edellinenkin kirjoittajakin sanoi,keskustele suoraan ja selvästi,mutta asiallisesti;ei siinä mitkään konstit ja juonet auta.Jos hänen lihomisensa on selvä uhka teidän parisuhteellenne,on siinä muutakin keskusteltavaa ja selvitettävää.Eikä pidä syyllistää eikä etsiä syyllistä,vaan kumpikin kertoo oman näkemyksensä ja mielipiteensä ja yhdessä etsitte ratkaisuja.Laihtumiseen ei ole muuta keinoa kuin ruokavalio ja liikkuminen,etsikää molempia kiinnostava liikuntamuoto,valinnanvaraa on.Uinti,pyöräily,ratsastus,kanoottisoutu,jne...

Toitotan joka käänteessä kaikille,että keskustelkaa ja kommunikoikaa! Se on avain toistensa ymmärtämiseen ja yksimielisyyteen.

Me olemme keski-ikäinen pariskunta.Minulla ei ole ollut paino-ongelmia,mutta mieheni lihoi n.25 vuoden aikana aika reippaasti hyvän ruokahalun ja oluen vaikutuksesta.Hän koki sen hankalaksi itsekin ja minäkin huomauttelin hänelle suoraan,että rajoittaa vähän.Huomautteluni ei kylläkään vaikuttanut siihen että hän on laihduttanut 1,5 vuoden aikana yli 30 kiloa kävelemällä ja tiukalla ruokavaliolla.Myös alkoholi on jäänyt pois.Oma päätös se on ollut,terveyden vuoksi,ikä on jo yli kuusikymppiä.

 

[yhteinen projekti]

Voi voi, en kyllä tiedä miten tuon asian voisi ottaa esiin hienovaraisesti... Minun mies vihjailee pikkuhiljaa, niin että paino ei ehdi nousta kuin pari kiloa... En oikein tiedä edes miten sen tekee... Hän kehuu paljon, ja saattaa sivulauseessa sanoa että onpa minulla nestettä kertynyt jalkoihin/käsivarsiin ja hänpä vähän hieroo ;D SItten tulee itselle olo, että elä nyt kun selluliittiä lotisee reisissä jne... ja otan painon takaisin hallintaan. Minusta se on ihanaa huolenpitoa, tunnen oloni paremmaksi.

Viime keväänä sain innostuksen treenata itseni rantakuntoon, mies lähti mukaan kunnonkohennukseen vaikka hänellä ei näkyvää paino-ongelmaa ollutkaan. Mietittiin yhdessä kivoja lajeja, palloteltiin ajatuksilla, tehtiin siitä yhteinen projekti. Painosta ei puhuttu, vaan kunnosta ja vaatevaraston uudistamisesta (siitä me naiset tykätään!). Minä sitten puhelin myös uusista bikineistä, teinpä tilausta ulkomaille saakka.

Kaikenlaista tuli kokeiltua, miehen mielestä mieluisin (minun tekemänäni!) oli Carmen Electran strip-tease jumppa (dvd). Siinä sai paitsi kunnon/muodot, niin myös itseluottamusta oman kropan hallintaan. Enpä tiedä mitä rouvasi pitäisi, jos sitä ehdottelisit, jokuhan voisi loukkaantuakin... Mutta jos on rentomielinen kulta, niin voi ottaa huumorilla ja tsemppimielellä ehdotuksen vastaan. Meille ainakin toi kovasti säpinää!

 

[NeitiQQ]

Monet naiset lihovat jonkin verran suhteen alettua.

syyt? a) hormoniehkäisy, joka hidastaa aineenvaihduntaa ja saa kehon turpoamaan
B) miehen hiilihydraatti-rasvapitoisempi ruokavalio.naiset yksinään ovat tottuneet syömään keveämmin salaattia ja keittoa. monet miehet mussuttavat kaljaa, sipsejä ja kermakastikkeita ilman mitään seuraamuksia.

Liikuntaa on täällä melko turha tarjota. Asiantuntijoiden mukaan ainoa tapa vaikuttaa painoon radikaalisti on kalorien määrän rajoittaminen ja aineenvaihdunnan nopeuttaminen (hormonit pois).Liikuntaa saisi harjoittaa maratonin verran joka ikinen päivä, jotta sillä yksinään olisi tehoa.
niin että miten on, alkuperäinen mies? aiotko ryhtyä itsekin salaattilinjalle vaiko vain kiristää naistasi laihtumaan kun syöt makkaraa vieressä?

 

[Voe pyhä yksinkertaisuus]

Monet naiset lihovat jonkin verran suhteen alettua.

syyt? a) hormoniehkäisy, joka hidastaa aineenvaihduntaa ja saa kehon turpoamaan
B) miehen hiilihydraatti-rasvapitoisempi ruokavalio.naiset yksinään ovat tottuneet syömään keveämmin salaattia ja keittoa. monet miehet mussuttavat kaljaa, sipsejä ja kermakastikkeita ilman mitään seuraamuksia.

Liikuntaa on täällä melko turha tarjota. Asiantuntijoiden mukaan ainoa tapa vaikuttaa painoon radikaalisti on kalorien määrän rajoittaminen ja aineenvaihdunnan nopeuttaminen (hormonit pois).Liikuntaa saisi harjoittaa maratonin verran joka ikinen päivä, jotta sillä yksinään olisi tehoa.
niin että miten on, alkuperäinen mies? aiotko ryhtyä itsekin salaattilinjalle vaiko vain kiristää naistasi laihtumaan kun syöt makkaraa vieressä?

Ai että miehestä tulee joku vinkuheinä vai? Miksi pitää apinoida kaikkea? Täytyy kai sitä itse tajuta jokaisen, paljon napa kestää ja sen mukaan syödä. Enkä tosin usko että ap. edes syö makkaraa tai sipsejä koska liikkuu paljon ja syö TERVEELLISESTI.

 

[kamppailu kiloja vastaan]

Miehillä Suomessa on kanssa hirveästi ylipainoa, ei vain naisilla. Ei siihen auta kuin ruokavalion korjaus ja liikunta yhdessä. Liikunta pitää aloittaa pienillä annoksilla, esim. 15 min päivässä. Jos aloittaa rankalla ohjelmalla heti alkuun, seuraa uupumus ja kyllästyminen. Siihen on kaatunut monen liikuntaharrastus, kun heti alussa pitäisi juosta 10 km, sitten ihmetellään kipeitä lihaksia ja urheiluvammoja. Ja vielä: naisissa on prosentuaalisesti enemmän rasvaa kuin miehissä ihan luonnostaan.

 

[iisi aloitus]

Minusta AP voisi aluksi viedä naisensa kävelylenkille. Tosin jos kävelee rauhallisesti, niin eihän sillä ole oikeastaan laihduttavaa vaikutusta, mutta kyse onkin aloituksesta. Kun laiskottelija tottuu siihen, että aikaa voi viettää muutenkin kuin sohvalla tai jääkaapin ääressä, niin siitä voi jatkaa eteenpäin. Tietysti liikunta on aluksi inhottavaa, jos esimerkiksi kaikki ulkoiluvaatteet kiristävät. Rauhallinen liikunta rentouttaa eikä ole lihakset jumissa. Kun käy aluksi 3-4 kertaa viikossa kävelyllä, niin sitten voi miettiä jo muitakin vaihtoehtoja. Esimerkiksi kotialueen uimahallit voi käydä kokeilemassa yksi kerrallaan. Vesijuoksu ja vesijumppa ovat kivoja lajeja huonokuntoiselle pullukallekin. Myös fillarikausi on ihan kohta käsillä, joten autolla liikkumisen sijasta kauppakäynnit voi tehdä aluksi vaikka kerran viikossa pyöräillen.

Minusta liikunta vähentää stressiä, lisää kuntoa ja vastustuskykyä, auttaa painonhallinnassa ja lisäksi on juuri sitä yhteistä tekemistä oman rakkaan kanssa.

 

[kova tyyli]

Itse olen kyllä ottanut suoran linjan tässä. Mieheni nimittäin on aika ylipainoinen, painaa 130 kiloa, pituutta 190 cm. Miehellä on hinku naimisiin ja olen sanonut että mennään vaan - sitten kun hänen painonsa on kaksinumeroinen.

Olen perustellut sitä terveydellisillä syillä, meillä on ikää lähes 50 vee. Vielä ei miehellä ole mitään sairauksia, kolesterolikin on hyvä mutta polvet alkaa pettää alta. Kohta on edessä polvileikkaus ellei paino putoa, milloin tahansa voi iskeä siihen omenavartaloon kakkostyypin diabetes ym. Sanoin että haluan vielä ainakin 30 yhteistä vuotta ja mieluummin hyväkuntoisia vuosia. Mies liikkuu kyllä, jopa sauvakävelee mutta heikot polvet estää kohta sen. Lihomisen syynä on ilman muuta rasvainen ruoka ja olut ja liian vähät vihannekset ja kuidut, koko ajan suu käy ja sinne menee huomaamatta juustoa, makkaraa, vaaleaa leipää.... Ei syö makeita eikä mitään sipsejä..

Tottakai mies loukkaantui, vielä ei ole mitään tapahtunut mutta pidän kiinni siitä mita sanoin, naimisiin en mene yli satakiloisen kanssa.

 

[Atkins]

Olut on yksi pahimmista lihottajista ja lisää ruokahalua, etenkin makkaranhimoa ja suolaisennälkää. Oluet ja hiilarit pois, kyllä se paino alkaa laskemaan.

 

[lahjaksi kuntokuuri]

Me innostuttiin miehen kanssa molemmat taekwondosta ja treenataan yhdessä. Samalla kurssilla on paljon perheitä ja pariskuntia, laji sopii siis kaikille. Ja takuulla tulee hiki ja kunto nousee ja kroppa kiinteytyy. Yhdessä treenaaminen on antoisaa ja lujittaa parisuhdetta. Alkukunnolla ei ole merkitystä, kaikki lähtevät samalta viivalta.

Keksi siis joku yhteinen laji ja anna naisellesi lahjaksi sen alkeiskurssi.

 

[vanha klisee]

Nainen kun on päässyt naimisiin, sen on lupa läskistyä, koska on miehen saanut. Lupa rupsahtaa. Mutta eipä kaikki miehet tykkää läskistä muijasta. Alkaa sit kattelemaan muita naisa, tietysti paremman näköisiä.