Narsismista

[lasuri]

Hei,

Onko kenelläkään lähisuvussa narsistista ihmistä ? Olisin halunnut kuulla, että miten tulette heidän kanssaan toimeen yms. Meidän suvussa yksi (ainakin ) tämänlaisen persoonallisuushäiriön omaava on ja aiheuttaa kyllä melkoisesti ongelmia... Itse olen hänen uhrinaan ollut jo muutaman vuoden ja nyt alkaa hiljalleen kyllästyttää.

 

[Cartel]

Onhan noita ja suvun ulkopuolellakin.

No sellaisten kanssa saatta pärjätä, jos tekee kaiken niiden mieliksi ja jättää aivot siksi aikaa vaatekoukkuun.

Tuon sortin ihmisiä on niin hankala pitää tyytyväisenä, että parempi kuin katkoo välit niihin, kun ei terapiaakaan voi suositella, ei ne itsessään mitään vikaa näe. Sitten ne puhuu vähän aikaa susta p.skaa ja loppu hoituu itsestään, ne ei enää ole sua näkevinäänkään.

 

[Riikka 35v]

Kyllä, valitettavasti seurustelin tällaisen henkilön kanssa. Vaikeaa oli tehdä hänen mielikseen mitään ja hänen piti saada olla kaikkein kaunein ja komein henkilö. Ei mitään miespuolisia tuttuja minulla.
Mikään ei ollut hyvin ja kokoajan naama väärinpuolin. No juttua riittäisi pitkästikin...
Lopulta onnistuin katkomaan välini häneen mutta pelkkä oma ponnistus ei siihen riittänyt.
Nyt onneksi onnellisesti uudessa parisuhteessa.

 

[tsemppi]

:wave: kiinnostaisi tietää miten olet (alkuperäiskirjoittaja) kyllästynyt häneen ja kerroit olleesi uhri? millälailla?Ärsyynnytkö jos koet olevasi useimmiten asioissa väärässä, ja tiedostat hänen olevan oikeassa mutta et halua myöntää sitä itsellesi. Ärsyynnytkö jos hän on yhtä vahva luonteinen kuin ehkä sinä itse, etkä kestä niin sanotusti häviön tunnustamista? Vai mistä on kyse? Mielestäni narsismia voisi nähdä jokaisessa , mutta toiset eivät vaan uskalla tuoda rohkeasti mielipiteitään esille, jonka takia joutuvat ristiriitaisuuksiin ihmisten kanssa helpommin. Toki ulkoinen narsismisuus on eri asia, henkilö joka korostaa omaa ulkonäköään suuresti. Mutta sellaisen uhriksi tuskin kukaan voi joutua, kyse on varmaan luonteesta ja persoonallisuudesta. mielenkiintoista, mikä on persoonallisuus häiriö? tunttuu että sitä viljellään kuin muotisanaa. Persoonallisuus häriönä voisi pitää väkivaltaisuutta, ailahtelevaisuutta, arkuutta, yliaktiivista ihmistyyppiä, kasvisintoilijoita, urheiluintoilijoita/fanaatikkoja ym ym.

 

[tuituitui]

:wave: kiinnostaisi tietää miten olet (alkuperäiskirjoittaja) kyllästynyt häneen ja kerroit olleesi uhri? millälailla?Ärsyynnytkö jos koet olevasi useimmiten asioissa väärässä, ja tiedostat hänen olevan oikeassa mutta et halua myöntää sitä itsellesi. Ärsyynnytkö jos hän on yhtä vahva luonteinen kuin ehkä sinä itse, etkä kestä niin sanotusti häviön tunnustamista? Vai mistä on kyse? Mielestäni narsismia voisi nähdä jokaisessa , mutta toiset eivät vaan uskalla tuoda rohkeasti mielipiteitään esille, jonka takia joutuvat ristiriitaisuuksiin ihmisten kanssa helpommin. Toki ulkoinen narsismisuus on eri asia, henkilö joka korostaa omaa ulkonäköään suuresti. Mutta sellaisen uhriksi tuskin kukaan voi joutua, kyse on varmaan luonteesta ja persoonallisuudesta. mielenkiintoista, mikä on persoonallisuus häiriö? tunttuu että sitä viljellään kuin muotisanaa. Persoonallisuus häriönä voisi pitää väkivaltaisuutta, ailahtelevaisuutta, arkuutta, yliaktiivista ihmistyyppiä, kasvisintoilijoita, urheiluintoilijoita/fanaatikkoja ym ym.

Sen verran halusin kommentoida, että persoonnallisuushäiriö on todellakin sairaus, eikä muotisana. Ja narsistin uhriksi voi todellakin joutua. Narsismia varmasti on jokaisessa ihmisessä, mutta sitä joissakin tapauksissa valitettavasti on sairauteen asti.

 

[tsemppi]

niin sairauksia on monia, alkoholismi on sairaus, samoin väkivalta, samoin mustasukkaisuus..monet asiat voivat olla sairaudeksi asti. Mutta ennen kuin kukaan lähtee toista nimittelemään sairaaksi ja kutsumaan henkilöä tai tuttavaansa, sukulaistaan, ystäväänsä persoonallisuus häriöiseksi, se on yhtä paha kuin väittäisi jonku olevan psykopaatti tm vastaavaa nimikettä käyttäen. siksi olisinkin mielelläni kuullut mitkä ovat aiheuttaneet ap kirjoittajan tuntemaan olevansa uhri? ja minkä takia ei jaksa enää? mitkä ovat nuo syyt? Pelkkä toisen syyttely ei minun mielestäni anna aihetta yhtyä, koska samaahan on esim koulukiusaaminenkin. Kiusattu syyttelee ja osottelee sormellaan toista, ja syy voi olla ihan pelkästään kateus mm.ja silloin kiusaaja voi käyttää mielestään oikeutettuja nimikkeitä toisesta kuten ääliö, sairas, idiootti, persoonallisuushäiriöinen, dille ym. niin huomaatko , ensin pitää selvittää miksi joku on valmis luonnehtimaan toista ja nimittelemään sairaaksi, täytyy ensin todeta onko kyseinen väite totta vai ei? Kaikkii ei aina ole niin mustaa ja valkoista, tosin itse kyllä myönnän että haluan elää siten että tekisin oikein niin lapselleni kuin perheelleni ja itselleni.

 

[tuituitui]

Jeps, kyllä olen kanssasi samaa mieltä, mutta tuossa aiemmin halusin vain kommentoida noin yleisesti, että narsisimin uhriksi todella voi joutua ja persoonnallisuushäiriö on sairaus, en muuta. =)

 

[Elämänlähde]

Minkälainen ihminen on narsistinen??

 

[Sprite]

Kyllä, valitettavasti seurustelin tällaisen henkilön kanssa. Vaikeaa oli tehdä hänen mielikseen mitään ja hänen piti saada olla kaikkein kaunein ja komein henkilö. Ei mitään miespuolisia tuttuja minulla.
Mikään ei ollut hyvin ja kokoajan naama väärinpuolin. No juttua riittäisi pitkästikin...
Lopulta onnistuin katkomaan välini häneen mutta pelkkä oma ponnistus ei siihen riittänyt.
Nyt onneksi onnellisesti uudessa parisuhteessa.

Kuin suoraan mun näppikseltä..

 

[Cartel]

Elämänlähde: googleta narsismi-sana, tietoa löytyy. Myös siitä, mitä tarvitaan tämän sairauden diagnoimiseksi. Dg:n tekeminen on erittäin hankalaa, lue, niin tiedät miksi.

 

[lasuri]

Tarina on pitkä ja monitahoinen, mutta tässä siloiteltu ja erittäin lyhyt versio... Useampi vuosi sitten tutustuttuamme kaikki sujui hyvin. Pikkuhiljaa tuli esille mitä erilaisempia asioita, jotka tapahtuessaan tuntuivat pieniltä, kummallisilta kiusanteoilta, mutta painoimme asiat kauan "villasella". Kummallisuuden koskivat myös muita sukulaisiamme, joten olimme yhdessä ihmeissämme (eniten kuitenkin minua). Yritin puolustella ko. henkilöä sukulaisten puheilta ja ajatella jo yksin ammattinikin puolesta, että kaikilla on omat syynsä miksi käyttäytyä tietyllä tavalla jne. Hiljalleen asiat luisuivat siihen suuntaan, että sain haukkumapuheluita, jotka menivät henkilökohtaisuuksiin. Olin sanalla sanoen toivoton. Ilkeydet koskivat (koskevat edelleen) myös pieniin lapsiimme, joka oli minulle se herättävä "pointti". Siihen asti olin syyllistänyt itseäni ja ajattelin huonolla itsetunnolla varustettuna olevan juuri niin onneton tapaus, mitä tämä rouvas-henkilö puhelimessa laukoi. Sain itsestäni irti ja hain apua. Siellä silmäni aukenivat ja nyt olen tilanteessa, että suhtaudun häneen "kohteliaan etäisesti". Sekään vain ei tunnu riittävän, eikä sekään, että asun tällä hetkellä hänestä useamman tuhannen kilometrin päässä. Itseni puolesta ei enää harmita, mutta lapsieni puolesta kyllä. (Terapeutti oli sitä mieltä, että sukulaiseni on klassinen persoonallisuushäiriöinen ja oli ihmeissään, etten ole aiemmin törmännyt vastaavaan ihmiseen. On kuulemma yleistymään päin.) Siksi olisin kysellyt miten muut vastaavassa tilanteessa olevat ovat jaksaneet ? Pahoittelen, että teksi on epäjohdonmukainen, pieniä lapsia on useampia ja kotona aika vilske tätä kirjoittaessani

 

[tsemppi]

kiitos kun vastasit, ja totta totisesti yritit kirjoittaa, mutta en oikein ymmärrä ihan tarinaasi selkeästi, pääpiirteittäin jonkseenkin kyllä.Kertoisin näin, minua on syytetty tällä nimikkeellä , lähimmät sukulaiseni. en kuitenkaan ole sinun vihattu sukulaisesi, itse en ikinä voisi lapsia vetää mihinkään aikuisten välisiin konflikteihin. Minua siis syytettiin ja käytettiin tuota nimikettä. Olin todella pöyristynyt, sillä lähisukulaiseni suorastaan teki diagnoosia avain kuin olisi lääkäri taikka asian syväkin ammattilainen. Olen jo unohtanut koko jutun, enää se ei haittaa tuon taivaallista, mutta sen tuo teki että välimme on viilenneet molemmin puolin. Oudointa tässä on se, että ainoa minkä virheen minä puolestaan tein, jonka takia hän diagnisoi minut tuolla nimikkeellä, oli että sanoin tai oikeastaan kysyin minkä takia hän ei halunnut pitää yhteyttä, varsinkin kun tiesi että sen hetkinen elämän tilanteeni oli vaikea, ja tarvitsin tukea ja apua asioiden hoidossa. Tästä alkoi sen mittainen sanasota , jonka tuloksena oli minun syyttäminen ja nimitteleminen, koska kuulemma sanon asiat liian loukkaavasti ja puutun asioihin jotka ei kuulu minulle. Mietin, niin kyllä saatoin loukatin, mutta mielestäni halusin sanoa asiat ääneen jotta toinen osapuoli ymmärtäisi avata silmänsä ja nähdä että on elämää myös elämällä toisin, uskaltamalla elää toisin. Mutta en olsi saanut nähtävästi kipeitä asioita tuoda esille.
sinun vuoro lasuri, tai joku muu kenties.

 

[Lumi-Marja]

Olin narsistin kanssa naimisissa 11 vuotta. Saimme neljä lasta, joista vanhimmat kärsivät suunnattomasti ja käyvät edelleen terapiassa. Erosta viisi vuotta ja olen uudessa avioliitossa josta yksi lapsi ja toista suunnitellaan.

Ne vuodet jotka narsistin kanssa vietin, oli aluksi hemmottelua ja tunsin olevani kuin jumalatar. Asiat kuitenkin mutkistui ja lopuksi tajusin olevani eristyksessä muusta maailmasta ja minulla ei ollut enää omaa minuutta jäljellä ollenkaan. Olin narsistin luoma ihminen, joka ei uskaltanut enää olla muuta kuin mitä hän minulta odotti. Pelko ja ahdistus olivat lähsnä kaikessa kaikenaikaa. Hän manipuloi ihmisiä ja sai ystäväni katkaisemaan suhteensa minuun kertomalla valheita ja hän osasi olla vakuuttava.

Hän vahti minua alati. Ilmoitin haluavani eron, mutta siitä vasta sota alkoi. Hän muuttui uhkailuista tekoihin ja sain tuntea fyysistä väkivaltaa lasten kanssa pelkän uhittelun sijaan. Asella uhaten hän esti pariin kertaan minun lähdön äitini luokse kylään ja pakotti minut soittamaan äidilleni, etten halua enää olla hänen kanssaan tekemisissä.

Tuota kaikkea ei voi sanoiksi pukea eikä kukaan ymmärtää, joka ei sitä ole kokenut. Eräänä talviyönä kuitenkin pääsin karkuun vauva sylissäni ja isommat lapset perässä juosten. Narsistikin teki virheen ja unohti takalukita oven siksi aikaa, kun lähti poikien kasa ryyppäämään. Se oli minun onneni ja se, että sain soitettua romukännykällä hätänumeroon. eihän minulla omaa puhelinta saanut olla eikä muutakaan.

Tästä on nyt muutama vuosi ja edelleenkään en osaa luottaa ihmisiin. Mieheeni opin luottamaan vähitellen. Hän tuli elämääni vuosi eron jälkeen ja kertoi tietävänsä mihin narsisti pystyy ja kuunteli minua. Luottamus kasvoi pala palalta ja hänen avullaan sain äitini takaisin elämääni. Muutama ystävä aikojen takaa palasi elämääni, mutta minä en voi vieläkään käsitellä asioita heidän kanssaan. Tunnen edelleen häpeää, voimattomuutta ja pelkään edelleen, teenkö jotain väärin tai manipuloidaanko elämääni jollain tavalla. Olen hyvin vähän tekemisissä ihmisten kanssa ja liikun kotoa pois vain silloin, kun on pakko. Jäljet narsistin uhrina olosta näkyy minussa edelleen. Lapset eivät myöskään luota ihmisiin. Nuorimmat, jotka isästään eivät juuri mitään muista ovat vapautuneempia ja avoimempia ihmisten suhteen.

Uusi mieheni on tarjonnut minulle mahdollisuuden normaaliin ja tasapainoiseen elämään ja olen siitä hänelle kiitollinen. Saan rakkautta ja voin sitä antaa. Tunnen olevani turvassa hänen kanssaan. Narsisti ex mieheni on ollut eromme jälkeen hoidossa ja tutkimuksissa. Hän oli pitän aikaa sairaalassa ja diagnoosi on todellakin narsismi. Lisäksi hänellä on psykoottisia piirteitä, joka teki hänestä väkivaltaisen. Hän oli eron jälkeen niin väkivaltainen ja pakkomielteinen halujensa kanssa, että olisi voinut todellakin vaikka tappaa jonkun saadakseen tahtonsa läpi tajuamatta siinä olevan mitään väärää. Hänhän vai ajoi omia oikeuksiaan omasta mielestään.

Sain vuosia kuulla nimittelyä, alentavaa kommentointia, piikittelyä, lauseisiin piilotettua halveksuntaa ja ties mitä. Sama koski lapsia. He eivät osanneet tehdä mitään oikein, olivat tyhmiä, ilkeitä, saamattomia, luusereitak oko sakki joka tulee typerään äitiinsä joka ei koskaan osaa tehdä mitään oikein. Tätä oli aviovuodet alun hehkutuksen jälkeen.

Enää en ole tekemisissä exän kanssa, mutta painajaisissa tuppaa kaikki tulemaan vielä esille. Milloinkahan tästä pääsee kokonaan yli? Juttu voi olla sekava, muuta asian käsittely on vieläkin niin vaikeaa, etten pysty parempaan. Narsistien tukiryhmässä kävin muutaman kerran, mutta en pystynyt käymään enempää, koska asiiden kaivelu toi kaikki liian elävästi mieleen. Parempi näin, kulke päivä kerrallaan uutta parempaa elämää miehen rinnalla, joka ei todellakaan ole narsisti.

Tajusin tilanteen missä ollaan ehkä liian myöhään, mutta siitäkin hetkestä tuntui kuluvan ikuisuus, ennen kuin uskalsin irrottaa ja lähteä. Omia voimia ei enää ollut ja sain tukea naapureilta, jotka hoksasivat asiat ennemmin kuin minä. Kiitän heitä edelleen siitä. Heidän kanssaan sentään sain olla tekemisissä, koska exäni luuli pystyneen manipuloimaan heidätkin puolelleen, mutta hepä näkivätkin tämän läpi. Aivan hetkessä hekään eivät tajunneet missä mennään, mutta huomasivat kuitenkin. Ne kaksi ihmistä ovat ikuisesti minun sydämessä. Heidän avullaan uskalsin lähteä. Yksin ei voimat olisi riittäneet. He asuivat meistä puolen kilometrin päässä ja heidän luokseen silloin yöllä lähdin. Sieltä vielä samana yönä lähdin lasten kanssa turvakotiin, sillä exä olisi osannut meitä sieltä ensimmäiseksi etsiä ja etsikin. Häntä odotti siellä kuitenkin muut ihmiset ja se onkin jo toinen tarina se. Siitä alkoi hänen pakkohoito, mutta siitä ei sen enempää.

Jaksamista kaikille narsismin uhreille, sitä tarvitaan. :hug:

 

[Tuulianne]

Lievän narsismin voi tunnistaa helposti. Itse tunnistan oireet jo aika nopeasti, sillä lähisuvussa on jopa kaksi narsistia (toinen ihan diagnosoitu tapaus, joka tunnustaa itsekin narsistisen persoonallisuushäiriönsä).

Lievä tapaus on esimerkiksi sellainen, joka näkee kaiken elämässä ja muiden elämässä ennen kaikkea oman napansa kautta. Aidosti hän ei osaa asettua toisen saappaisiin. Keskusteluissa hän jaksaa olla mukana todella sydämestään vain, jos se koskee häntä tai jos hän jollakin tavalla voi linkittää jutun itseensä, kokemuksiinsa ja/tai elämäänsä. On hyvin raskasta käydä sellaista keskustelua, jos itsellä todellakin olisi jotakin sydämellään, josta haluaa puhua. Narsisti ei osaa vain kuunnella ja lohduttaa, hän alkaa heti neuvomaan ja ohjailemaan. Jos käy kevyempää keskustelua narsistin kanssa, se on helppoa, kun antaa hänen ohjailla juttuja ja pitää omat puheenvuorot lyhyinä (hänellä on kiire päästä jo kertomaan omasta kokemuksestaan tai mielipiteestään). Narsisti voi olla hyvin viehättävä (he ovat usein erityisen vetovoimaisia ihmisiä) ja hän voi olla hyvin sydämellinen ja huomioiva. Mutta hyvyys on narsistille ehdollista ja itseensä liittyvää ('ah, ostinpa ihanan lahjan ystävälleni, kylläpä olenkin erityisen hyvä tyyppi ja ystävä'). Tyypillistä narsistille on kuvitella olevansa juuri se, joka on erityisen hyväsydäminen ja auttaa ja uhrautuu eniten muiden puolesta -ja myös mainitsee tämän ajoittain sopivaksi ajattelemassaan yhteydessä. Itseironia ja -huumori on narsistilla hyvin rajallista eikä koske kuin pintaa.

Yksi narsismin jo oire on se, että narsisti on myös usein omasta mielestään uhri. Väärinymmärryksen uhri, kumppanin ymmärtämättömyyden uhri, tilanteen uhri, jne. Vaikka hän olisi itse aiheuttanut pahan tilanteen tai mielipahaa, hän onnistuu kääntämään syyllisyyden itsestään johonkin muuhun asiaan tai toiseen ihmiseen -tai sitten hän kerrassaan ajattelee olleensa oikeutettu jollakin sanomaan tai toimimaan näin. Sitten on asteittain yhä pahenevia narsismin muotoja. Tuntemani narsisti ei esimerkiksi ole koskaan pystynyt olemaan uskollinen yhdessäkään suhteessa. Silti yhäkin asian tullessa jossakin tilanteessa esille, hän surkuttelee sitä kuinka kumppanit ovat hänet jättäneet yksi toisensa jälkeen ja kuinka hän nyt onkaan yksin. Syy-yhteyttä jatkuvaan pettämiseen hän ei osaa tunnetasolla tehdä.

Monet narsistit pärjäävät työelämässä erittäin hyvin. Hehän eivät ole -ainakaan aidosti- vaatimattomia ihmisiä! Joten esimerkiksi liike-elämän huipulta heitä erityisesti löytää! Monet alkoholistit ovat myös narsisteja ja terrorisoivat perhettä tavalla tai toisella. Narsismi lisääntyy, sillä länsimainen yhteiskunta on voimakkaasti individualistinen. Välimatka muihin ihmisiin on kasvanut ja itsenäisyyttä, itsellisyyttä ja omillaan pärjäämistä elämässä alleviivataan. Eikä nykyajan lastenkasvatuskaan ole samalla tavalla yhteisöllistä kuin ennen, esimerkiksi perheet ovat kovin pieniä eikä ole muita yhteisöjä tukena. Muiden huomioon ottaminen on nykyään hyve eikä itsestäänselvyys tai elinehto.

Tällaisia ajatuksia ja kokemuksia minulla. Tsemppiä narsistien uhreille (sillä kuten edellisen kirjoittajan kokemus osoittaa, uhreja he todellakin ovat)!