Sinun russofiliasi on päivänselvä fakta, joka on tullut ilmi sekä epäsuorasti että suoraan omissa puheissasi. Olet usein myöntänyt ihailevasi venäläistä kulttuuria ja pitäväsi venäläisiä tapoja suomalaisia parempina. Sen sijaan ajatuksesi siitä, että minä olisin lähettämässä lapseni Ukrainaan ja motiivini olisivat Euroopan köyhdyttäminen ja USA:n rikastuttaminen on ihan puhtaasti omaa keksintöäsi eikä voi perustua mihinkään mitä minä tai oikeastaan kukaan muukaan on tuonut esiin.
Kuten aiemmin kirjoitin, sotapsykoosi aiheuttaa tuollaisia harhoja sinulle. Olen lukuisia kertoja kirjoittanut, että en kannata kumpaakaan korruptoitunutta valtiota, mutta kyllä näissä molemmissa hyvää on.
Eikö sinusta venäläinen kirjallisuus, baletti, klassinen musiikki tai taide ole kaunista ja koko maailmalle tärkeää?

Jos sinulta kysytään niin sinäkin varmaan löydät jotakin hyvää vähän joka kulttuurista?
Eikä se tee sinusta epäisänmaallista Putinin trollia? En ole koskaan sanonut että pidän venäläistä kulttuuria suomalaista kulttuuria parempana, mutta toki voi löytyä yksittäinen asia mikä on hyvää ja mitä toivoisi Suomeenkin.
Tekeekö se tosiaan minusta russofilisen Putinia fanittavan?
Sohvaperunasotijat ovat siis valmiita tappamaan suureen ääneen kaikki ukrainalaiset ja venäläiset sohvaltaan, mutta eivät muuten halua osallistua?
Meidän näkemykset ja toivomukset konfliktin osalta ovat hyvin erilaiset, tästä on siitä huolimatta väännetty jo ehkä vähän liikaakin.
Minä kannatan rauhaa ja ymmärrän tämän konfliktin synnyn hyvin erilailla kuin sinä, siksi meidän saattaa olla turhaa keskustella? Etenkin jos se menee niin pahasti tunteisiin että isänmaalliselle ihmiselle täytyy alkaa ehdottamaan, esimerkiksi sellaista, että fanitan Putinia tai että pidän Venäjää Suomea parempana.
Putinissakin on omat hyvät juttunsa, mutta ei se tarkoita, että häntä fanitan.