B
babypink
Vieras
Minusta tuntuu, että olen jotenkin outo, kun olen ainoastaan ja vain nauttinut tästä äitiyslomasta ja kotona olemisesta. Lapsemme on nyt 7kk ja minulla ei ole vielä mitään kiirettä takaisin työelämään. Olen nyt 28-vuotias ja ehdin ennen lapsen syntymää hankkia amk-koulutuksen ja olla työelämässä 5 vuotta.
Rakastan sitä tunnetta, ettei aamuisin tarvitse meikata ja laittaa itseään, eikä ole kiire bussiin tai junaan, vaan saamme jäädä vauvan kanssa kotiin. Toki yöheräilyt joskus väsyttävät, mutta mielestäni ne eivät ole mitään verrattuna siihen ainaiseen työelämän stressiin. Nyt minulla on vihdoinkin mahdollisuus päättää itse omista aikatauluistani. Käymme joka päivä vauvan kanssa esim. kaupoilla, kirjastossa, jne., joten en ole kokenut sitä kauheaa tylsistymistäkään, josta monet valittavat.
Tämä on ihanaa aikaa!