H
hyödytön vaimo?
Vieras
Mies ei halua tehdä työpäivän jälkeen kuin käydä muutaman kerran viikossa kuntosalilla ja tulleessan kotiin, avaa television ja rysähtää sohvalle kaukosäädin kädessään. Kotitöitä ei tee jos en erikseen mainitse, ruokaa kokkailee silloin tällöin. Omasta mielestään osallistuu kotitöihin ja lasten kasvatukseen (soittaa teineille että ruoka valmista mutta ei huolehdi että tulevat syömään jos olen esim. iltavuorossa). Kun valitan tekemättömistä kotitöistä saan vastaukseksi etten minäkään mukamas tee kotona mitään. Siivoan joka päivä, pesen pyykkiä jne mutta mies ei ole huomaavinaan. Eilen jätin tahallaan keittiön jäljeltäni siivoamatta kun lähdin iltavuoroon, mies jaksoi siitä valittaa kun tulin väsyneenä kotiin!
Mies ei halua kanssani seksiä, ei jutella, ei katsoa edes telkkaria. Itsekin harrastan urheilua ja käyn töissä ja silti jaksan ja haluan tehdä muuta kuin maata sohvalla. Lasten kanssa hän ei koskaan tee mitään.
Eroa olen miettinyt, viimeksi eilen kun mies sanoi ettei meistä ole hänelle mitään hyötyä. Oliko kivasti sanottu? Henkistä väkivaltaa? Ei kai ihmisen kanssa olla että olisi jotain hyötyä? Tunnen itseni ihan arvottomaksi tässä suhteessa. Miehen mielestä hän on aina oikeassa ja muut väärässä.
Mittani on nyt täynnä.