Neljä vuotta yhdessä eikä suhde etene

[Ancelina]

Täällä on toinen ketju (erota vai ei) jonka kirjoitin omasta neljä vuotta kestäneestä suhteestani, joka ei ole edennyt muuhun kuin avoliittoon. Olen kyllä itse sitä mieltä, että yksikään mies ei ole sen arvoinen, että häntä kannattaisi odottaa loputtomiin. Kyllä noita asioista (yhteen muuttamista, avioliittoa, lapsia) alkaa haluta ihan omasta tahdosta ja aloitteesta, jos toinen on oikea. Yhteen muutto on loppujen lopuksi pieni askel, ja siinähän sitä näkee tuleeko suhteesta mitään.
Lemppaa mies, jos neljässä vuodessa ei ole ollut tarpeeksi miettimisaikaa sille, haluaako asua kanssasi vai ei!! (uskaltaisinpa itse tehdä saman

 

[viilipytty]

hyviä asioita tapahtuu yleensä silloin, kun niitä vähiten odottaa niin myös tässä tapauksessa: poikaystäväni laittoi rattaat pyörimään ja osti asunnon eli muuttoa yhteiseen kotiin odotellaan. Mielessäni ei muutenkaan ole enää epäilystä siitä, etteikö hän olisi suhteessamme vakavalla aikeella mukana tai että hän ei haluaisi vielä eteenpäin: myös kihloista ja naimisiinmenosta on puhuttu, joskin molemmat haluamme sen askelen ottamista vielä odottaa

 

[Iinu -86]

Mitenkähän kauan olisi järkevää odottaa miestä, joka sanoo, ettei vielä ole valmis muuttamaan yhteen, mutta rakastaa minua enemmän kuin mitään, olen parasta mitä hänelle on tapahtunut ja haluaa viettää loppuelämänsä kanssani? Olen itse miettinyt ja pelännyt, että hän ei ole tosissaan tässä suhteessa eikä ole varma haluaako olla kanssani, mutta omien sanojensa mukaan on varma. Olemme seurustelleet nyt vajaan vuoden ja pari kuukautta sitten tuli puheeksi yhteenmuuttaminen, koska minun on pakko muuttaa pois remontin alta viimeistään vuoden lopussa. Minusta olisi järkevää jo muuttaa yhteen ja tiedän että haluan sitä aivan tosissani ja varmasti, mutta mies haluaa ensin omien sanojensa mukaan saada elämänsä kuntoon, opintonsa sujumaan (mies on jo 26-vuotias mutta vaihtoi juuri opiskelualaa, joten on ihan alkuvaiheessa opinnoissaan) ja taloudellisen tilanteesa paremmaksi. Tarkoittaako tämä siis sitä, että hän ei halua muuttaa ennen valmistumista, johon kuitenkin menee vielä ainakin 3 vuotta? En jaksaisi odottaa niin pitkään. Vai eikö hän vain ole varma suhteestamme, ja jos ei ole niin miksi hän hän sanoo minulle päinvastaista? Mietin tätä lähes koko ajan joka päivä ja se alkaa jo tosissaan vaikuttaa mielialaani ja suhteeseemme. Minusta suhteemme on muuten todella hyvä ja vietän melkein kaiken aikani miehen luona, joten olemme tavallaan jo harjoitelleet yhdessä asumista. En enää viitsisi maksaa vuokraa asunnosta, jossa en koskaan vietä aikaa tai edes halua viettää. Ja miehenikin sanoo, että haluaa minun olevan hänen luonaan, mutta ei silti näytä ymmätävän, miksi tämä kahden asunnon välillä ramppaaminen alkaa rasittaa minua. Olen kyllä kaikesta tästä hänelle puhunut, mutta asiat eivät silti etene mihinkään. Tilannetta pahentaa se, että en meinaa millään löytää asuntoa itselleni, vaikka olen etsinyt jo monta kuukautta ja siitä aiheutuu minulle ihan älytön määrä stressiä, joka voitaisiin välttää, jos mies vain haluaisi muuttaa yhteen. Olen siis ehkä alitajuisesti alkanut syyttää häntä siitä, etten saa asuntoa ja että olen stressaantunut. Mitä tässä kannattaisi tehdä?

 

[aikuinen nainen, jess]

Kummallista, vaikka mies olisi aivan ihannetapaus, mutta sitoutumishaluton, hänet pitää lempata kun hän 'ei pysty etenemään suhteessa'. Tilalle kelpaa joku sekundahemmo siittämään ja saamaan lapsia, joka sitoutuu omakotilainoihin, sisustamiseen, esi- ja kotileikkeihin kybällä. Kunhan sitoutuu ja haluaa edetä suhteessa.

Entäs sitten kun kaikki on saatu 40-50-vuotiaana? Kiinnostaako kotisohvalle torkkupeiton alle kainalokkain käpertyminen katsomaan televisiosta amerikkalaista romanttista komediaa (Meg Ryan & kumpp) sitoutumishalukkaan sekundahemmon kanssa? Eipä taida...

Sekundahemmo on juuri tyyppi, joka pitää itseään niin pahuksen erinomaisena ja esimerkillisenä ja osoittelee auliisti muiden miesten virheitä ja JOKA EI PYSTY PARISUHTEESEEN.
Kotisohvalla armaan kumppanin kanssa köllöttely voi olla nautinnollista sekin ja jotkut jopa rakastavat tavallisia, arkisia asioita. Eivätkä odota koko ajan jotain suurempaa, parempaa, ihmeellisempää, jota ei koskaan tule.

Luulenpa, että skeptikon kaltainen tyyppi on 40-50 vuotiaana pettynyt, kyyninen ihminen, joka huomaa elämän lipuneen ohi odotellessa jotain?

Ap:lle: sinusta ei ole kuulunut mitään, miten olet elämäsi ratkaissut. Ei avoliitto kenenkään opintoja sotke, päinvastoin. Säästyy turhilta juoksuilta ja voi keskittyä olennaiseen eli siihen opiskeluun. Viivyttämisen syy on jossain muualla. Kehottaisin sinua suuntaamaan energiasi muualle ja, jos et halua katkaista välejä kokonaan, ainakin pitämään breikki.