Neuvoton

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Moi,

Ajattelin nyt kysyä täältäkin mielipiteitä tilanteeseeni.
Pohdin eroa lapseni isästä. Olemme olleet kuusi vuotta yhdessä ja olen pohtinut eroa nyt jo neljä vuotta. Ainoa syy miksi emme ole eronneet, on lapsemme. Emme halua rikkoa 5-vuotiaan lapsemme kotia. Lapsen isä on esimerkillisen hyvä isä ja lapsemme on hänelle tärkein maailmassa.

Suurin ongelma on se, että meillä ei ole lainkaan seksielämää. Ei ole ollut seksiä kolmeen vuoteen lainkaan, siis kertaakaan. Mieheni on lihonut kovasti ja hänen valtaisa vatsansa ja olemuksensa inhottaa minua. En kykene tuntemaan häntä kohtaan mitään seksuaalista vetovoimaa. En kuitenkaan haluaisi elää näinkään, täysin ilman seksiä. Näivetyn tähän tilanteeseen ja olen täysin neuvoton.
Toinen suuri onglma on se, että meillä ei ole lainkaan yhteistä ystäväpiiriä. Minä olen kovin sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut ihminen ja kaipaisin ympärillemme ystäviä.
Nyt tilanne on se, että minulla on tuttuja ja kavereita, mutta meillä ei ole siis tosiaan yhtään yhteistä ystäväpiiriä. Tämä tilanne johtuu suurelta osin siitä, että tapasimme aikoinaan netissä eikä meillä ollut lähtökohtaisesti ainuttakaan yhteistä tuttua. Olen yrittänyt saada meille yhteisiä ystäviä, laihoin tuloksin.

En kaipaa haukkuja enkä arvosteluja nyt. Kaipaan mielipiteitä tilanteeseeni ja jos jollakulla on ollut samankaltaisia ongelmia, niin voisi kertoa.
 
Suurimmalla osalla on samankaltaisi ongelmia. Kuulostaa siltä, että ette ehtineet luoda kunnollista parisuhdetta ennen kuin saitte lapsen, koska olet ilmeisesti tulltu raskaaksi jo heti ensimmäisten kuukausien aikana, käytännössä tuntemattomalle miehelle.
Kaikki ongelmat joita sulla on, ovat normaaleja parisuhteen ongelmia. Toinen ei sitten näytä tai toimi kuten itse haluaisi. Ja itse jää sitten niin jumiin siihen omaan pettymykseen, ettei halua eläytyä puolison asemaan ja tukea ja rakastaa häntä sellaisena kuin hän on. Se on lapsellista kiukuttelua ja siitä täytyy ainakin yrittää kasvaa ulos, mut monethan ei siihen vaan kykene ja sekin on inhimillistä.

Ero voi olla vaihtoeto, mutta sitä ennen täytyy yrittää se toinenkin polku. Minä en näe että teillä ois tässä mitään hirveitä ongelmia loppupeleissä, ei siis sellaisia joista muutkin parit ei olisi päässeet yli. Ensinnäkin, te olette kaksi erillistä ihmistä. Teillä ei tarvitse olla samaa ystäväpiiriä. Ei edes yhden yhtä yhteistä tuttua. Näette omia ystäviänne kuten suuri osa muistakin pariskunnista ja olette onnellisia. Sinulla on itselläsi vastuu siitä että näet ystäviäsi ja saat tyydytettyä sen sosiaalisuuden tarpeen. On täysin kohtuutonta vaatia, että toinen ihminen viettäisi aikansa ihmisten kanssa, joista ei välitä, siis säännöllisesti, vain sinun mieliksesi. Aikuisella perheellisellä on niin vähän vapaa-aikaa että se kannattaa käyttää asioihin joista saa itselle voimia, ja pakkoseurustelu ei niitä tuo vaan vie niitä.

Useimmissa parisuhteissa toisen keho muuttuu parisuhteen aikana. Toinen lihoo tai laihtuu tai sairastuu tai on raskaana tai valuu maitoa tai verta. Hyvin harvassa on ne parisuhteet, joissa toisen keho olisi aina esteettisesti viehättävä ja aina sellainen kuin mitä itse haluaisi. Koska jälleen kerran siinä kaksi erillistä ihmistä elää omaa elämäänsä. Silloin, jos haluaa olla yhdessä, täytyy vain hyväksyä se, että ne omat mielikuvat ei vastanneetkaan todellisuutta. Koska todellisuutta ei voi muuttaa, kannattaa ehkä uhrata pieni hetki sen miettimiselle, voisko niitä omia mielikuviaan muuttaa. ETtä kummasa sitten on se vika, niissä omissa ennakkoasenteissa vai toisessa ihmisessä. Ja kumpi vika on helpompi korjata.
 
Ihan hyvä,että pohdiskelet asioita pitkäjänteisesti. Mietin tässä sitä miksi sitten miehesi on niiin paljon lihonut,onko se laiskuuta vai mikä? Josko koittaisit saada miehesi liikkumaan sinun ja lapsesi kanssa ja tekisitte pienen elämäntapa remontin,josko sitten pääsisi suhde uusille urille? Mutta jos oikeasti tilanne on sellainen ettei miehesi ole kiinnostunut omasta hyvinvoinnistaan ja ennenkaikkea sinusta niin en jäisi itse suhteeseen. Koska jos elää parisuhteessa noinkin kauan ilman seksiä ei sitä voi kutsua prisuhteeksi,eikä edes lapsen takia kannata jäädä suhteeseen jossa et itse saa mitään.
Kannattaa kokeilla puhua avoimesti miehesi kanssa asioista mitä olet itse ajatellut ja miksi
 
Aivan normaaleja parisuhteen ongelmia.
Oletko yrittänyt kaikkesi parisuhteen eteen vai oletko jäänyt "pitää erota"-ajatukseen jumiin?

Parisuhteessa molempien kehot muuttuvat, joskus hyvään ja joskus huonoon suuntaan. Mikäli asia häiritsee, siihen pitää puuttua. Älä sano miehellesi, että hän on lihonut holtittomasti vaan kannusta terveellisiin elämäntapoihin: tee terveellistä ruokaa, jota koko perhe syö ja houkuttele kanssasi liikkumaan (kävely, lenkkeily, pyöräily, uinti eivät edes maksa maltaita). Esimerkiksi kävelyn aikana pystyy hyvin puhumaan, joten se on hyvää parisuhteen hoitoaikaa samalla.

Yhteisiä ystäviä on aika harvalla pariskunnista. Monesti ystävät ovat sinkkuajoilta, joten puolisolla ei ole heidän kanssaan mitään yhteistä. Ei kannata pakottaa. Molemmat käyvät omien ystävien luona eikä siitä kannata tehdä ongelmaa.
 
Te joile ulkonäkö on syy olla tai olla olematta suhteessa; oletteko aina joka hetki sille kumppanille mieliksi omalla olemuksellanne juuri sillä tavalla kuin hän haluaa teidän olevan, sekä ulkonäöllisesti että muuten? Jos kerran hyväksytte sen, että esimerkiksi kymmenen kilon lihominen on hyväksytävä syy pistää koko yhteinen elämä, ja kaikki mitä yhdessä on vuosien aikana rakenettu, täysin uusiksi. Pukeudutteko aina kuten kumppani haluaa, leikkaatteko hiukset kuten hän haluaa, opiskelette ja käytte töissä jotka hän on nähnyt teille parhaaksi, syötte ja liikutte kuten hän haluaa ja puhutte vain asioita joita hän haluaa kuulla? Kestääkö tuollainen suhde yhden yhtä oma tahdon osoitusta ja minkäänlaista ristiriitaa? Vai onko ulkonäkö siinä niin tärkeä, että jos se on ok (eli kuten kumppani haluaa) niin muista asioista kestää olla eri mieltä ilman että toinen heti hylkää?
 
Kuutonen siis jatkaa, että tämä ei ollut aloittajalle kettuilua. Pohdin asiaa näin yleisesti, ei ole tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä. Koska jotenkin itse ajattelen, että jos suhde on jo kunnon parisuhde, niin sille toisellekin pitää sallia vähän sitä omannäköistä elämää. Vaikka se itseä rasittaiskin. Itsekin kun ainakin teen asioita miettmättä joka hetki että olenko puolisolle mieliksi.
 
Kiitos teille kaikille viisaista vastauksistanne. Olen tosiaan jäänyt jumiin tuohon "täytyy erota"- ajatteluun.
Ja minä en tosiaankaan ole itsekään aina mieliksi miehelleni. En käytökseltäni enkä ulkoiselta olemukseltani.
Ehkä yritän nyt vielä omalta osaltani saada tätä suhdetta paremmaksi.
Lapsemme takia. Ja myös minun ja mieheni takia.
 
Te joile ulkonäkö on syy olla tai olla olematta suhteessa; oletteko aina joka hetki sille kumppanille mieliksi omalla olemuksellanne juuri sillä tavalla kuin hän haluaa teidän olevan, sekä ulkonäöllisesti että muuten? Jos kerran hyväksytte sen, että esimerkiksi kymmenen kilon lihominen on hyväksytävä syy pistää koko yhteinen elämä, ja kaikki mitä yhdessä on vuosien aikana rakenettu, täysin uusiksi. Pukeudutteko aina kuten kumppani haluaa, leikkaatteko hiukset kuten hän haluaa, opiskelette ja käytte töissä jotka hän on nähnyt teille parhaaksi, syötte ja liikutte kuten hän haluaa ja puhutte vain asioita joita hän haluaa kuulla? Kestääkö tuollainen suhde yhden yhtä oma tahdon osoitusta ja minkäänlaista ristiriitaa? Vai onko ulkonäkö siinä niin tärkeä, että jos se on ok (eli kuten kumppani haluaa) niin muista asioista kestää olla eri mieltä ilman että toinen heti hylkää?

Kirjoitat nyt ihan asian vierestä. Jokainen tietää ettei kukaan ole täydellinen. Joissain ihmisissä on sellaisia piirteitä joko sisäisesti tai ulkoisesti mitkä ovat omasta mielestä luotaantyöntäviä ja vastenmielisiä. Ei se tarkoita sitä etteikö muut epäkohdat voisi olla siedettäviä, tai jopa miellyttäviä.
 
Kiitos teille kaikille viisaista vastauksistanne. Olen tosiaan jäänyt jumiin tuohon "täytyy erota"- ajatteluun.
Ja minä en tosiaankaan ole itsekään aina mieliksi miehelleni. En käytökseltäni enkä ulkoiselta olemukseltani.
Ehkä yritän nyt vielä omalta osaltani saada tätä suhdetta paremmaksi.
Lapsemme takia. Ja myös minun ja mieheni takia.
Minulle itselleni tulee tasaisin väliajoin koko elämän suhteen sellainen "mitä jos" - ajattelu, että mitä jos olisin valinnutkin toisin asioissa elämässä. Olisinko voinut jotenkin saada ihan kaiken mitä haluan ihan siinä muodossa mitä haluan, jos olisin valinnut eri ammatin, asuinpaikan, erilaiset ihmissuhteet jne. Omalla kohdalla on tärkeää tajuta, että ne ajatukset lähtee ihan omasta päästä eikä siitä todellisuudesta, jota elän. Sillä lailla mieli vaan toimii, että välillä sitä jää jankkaamaan niitä omia halujaan ja toiveitaan, ja ajatukset urautuu ja tuntuu että pitää tehdä jotain radikaalia että asiat muuttuisivat. Vaikka yleensä auttaa, että saa vaan katkaistua ne ajatukset jotenkin ja saa hetkeksi asioihin eri näkökulman. Se voi olla pieni matka jonnekin ihan yksin tai hyvä keskustelu jonkun kanssa, tai sitten pieni välähdys jolloin näkee itsensä jonkun toisen silmin, vaikka sitten puolison tai ystävän silmin. Yleensä se riittää siihen, että asiat alkaa loksahdella mielessä uudella tavalla paikoilleen ja sitä alkaa nähdä muitakin vaihtoehtoja kuin sen mihin alunperin jumahti.
 
Oletko puhunut asiasta miehellesi?

Tuttavani oli vastaavassa tilanteessa. Oli pyöritellyt ajatusta erosta jo vuosia, ja kun otti asian lopulta esille, tuli se täysin shokkina miehelle. Mies oli kuitenkin todella halukas tekemään työtä suhteen parantamisen eteen. He löysivät lopulta hyvin apua perheterapiasta, mutta tilanne oli haastava, kun kaikki tuttavani päässä pyörittelemät asiat vyöryivät miehen päälle kuin puskista.

Siksi itse kehoittaisin keskustelemaan asiasta ja pohtimaan yhdessä, voisiko suhdetta rakentaa tai viedä uuteen suuntaan. Yksinkään sitä muutosta kun ei saa aikaiseksi, vaikka asiaa kuinka pohtisi ja pyörittelisi. Ja vaikka esimerkiksi ulkopuoliselle jutteleminen saattaa tuntua hämmentävältä, voi siitä hyvinkin olla apua ja asioita uskaltaa ehkä ottaa eri tavoin esille. :)

Tsemppiä tilanteeseesi, asiat kyllä varmasti järjestyvät tavalla tai toisella parhain päin. :)
 
Kuutonen siis jatkaa, että tämä ei ollut aloittajalle kettuilua. Pohdin asiaa näin yleisesti, ei ole tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä. Koska jotenkin itse ajattelen, että jos suhde on jo kunnon parisuhde, niin sille toisellekin pitää sallia vähän sitä omannäköistä elämää. Vaikka se itseä rasittaiskin. Itsekin kun ainakin teen asioita miettmättä joka hetki että olenko puolisolle mieliksi.
Vierailijana itsekin kirjoittelen nykyisin, mutta nyt vasta hoksasin aiheen. Siis olisihan kamalaa älytä, että toinen olisi jo kauan harkinnut eroa--- ei mitään järkeä jatkaa sellaisen kans! Lapsikin siitä kärsii ainakin myöhemmin - ei ne tyhmiä ole!
 

Yhteistyössä