No nyt mä oon rikki :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Miehistä viis
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Miehistä viis

Vieras
Olen ollut sinkkuna kohta kuus vuotta. Odottanut kärsivällisesti Sitä Oikeeta. Kohdannut satoja vääriä, elänyt selibaatissa viimeiset pari vuotta. Ja jaksanut odottaa.

Vuosi sitten menin uuteen työpaikkaan, ja kuljin laput silmillä. Muutaman kuukauden jälkeen heräsin huomaamaan erään miehen käytöksen. Oli katseita, flirttiä, kosketuksia ohimennen. Tuli eräs ilta, joka avasi silmäni. Tapasin sattumalta tuon miehen ravintolareissullani. Mies sanoi olevansa ihastunut muhun, ja vietinkin sitten loppuillan hänen kanssaan. Olin hämmentynyt mutta myös otettu miehen kiinnostuksesta. Mies pyysi luokseen yöksi loppuillasta, en mennyt, joten vaihdettiin vain suudelmia.

Sen illan jälkeen olin entistäkin hämmentyneempi. Mies jatkoi piiritystään, oli kohtelias ja kiltti, loi katseitaan ja tuli lähelle ja kosketti.. Pikkuhiljaa munkin tunteet heräsi ja sai vallan. Ihastuin ihan täysillä. Nautin jokaisesta huomionosoituksesta jonka mies muhun loi. Muistan jokaisen sanan, jonka hän on sanonut, palaan jokaiseen kosketukseen jonka hän on minulle suonut. Muistelen niitä suudelmia jotka vaihdettiin joskus.

Olin epävarma kuitenkin, voisiko tuossa olla mies minua varten? Kunnes tuli se aamu, jolloin heräsin vakuuttuneena siitä, että tunteeni eivät ole yksipuoliset. Että minulla on elämässäni mies, jota olen odottanut. Hän on kiltti, huumorintajumme osuvat yhteen, arvomaailmamme ovat samat. Hänellä itsellään ei ole lapsia, mutta mies on todella lapsirakas ja tulee toimeen erittäin hyvin lasten kanssa. Mies on kaikinpuolin juuri sellainen ,josta olen haaveillut.

Ja sitten mä menin tekemään jotain todella typerää. Käännyin erään selvännäkijän puoleen, joka on aiemminkin nähnyt täysin oikein minulle. Tämä näkijä kertoi minulle, että miehellä on paha alkoholiongelma, eikä mies ole keskittynyt minuun vaan ongelmaansa ainoastaan.

Kyllähän minä tiedän, että joskus mies ottaa enemmän kuin yhden illan kerrallaan. Mutta minusta ei ole kuitenkaan alkoholisti, pystyy hoitamaan työnsä ja on siinä hyvä. Ei tissuttele joka ilta, ei edes joka viikonloppu. Vapaa-aikoinaan tekee joko toista työtä tai sitten harrastaa ulkoilua, kalastusta, vaellusta, ylipäänsä luonnossa liikkumista. Mutta tottahan hänellä on joskus aikoja, kun ottaa alkoa parikin iltaa peräkkäin.

Ja nyt, mä tyhmä idiootti oon ihan rikki. Uskonn tuon näkijän sanoja ja olen varma siitä, että mies ei minua halua eikä minua ajattele :( Että miehellä onkin oikeasti todella paha ongelma juomisen kanssa, enkä minä sovi enkä haluakaan siihen kuvioon :( Joten olen valmis luovuttamaan.

Että se siitä. Se siitä rakkaudesta ja siitä oikeasta. Ei mua varten kai edes ole ketään oikeaa, mut on vaan tarkoitettu olemaan ikuisesti yksinö Kaikki ne miehet, jotka ovat vaikuttaneet hyviltää, ovat lopulta osoittautneet erittäin huonoiksi vaihtoehdoiksi. Näin siis taas tämäkin :(

Mä oon niin rikki. Niin totaalisen rikki :(

http://www.youtube.com/watch?v=FiOvAMiSXNY
 
:hug: Minäkin varoisin alkoholistia, mutta selvännäkijöihin en luota. Älä sellaisia kuuntele, vaan päätä asioistasi itse. Näkijöistä ei tule lopulta kuin harmia. Pahimmissa tapauksissa mt.ongelmia.
 
Ja lisään vielä, että jos sillä perusteella on alkoholisti että ottaa parina iltana peräkkäin, niin taitaa 90 prosenttia tuntemistani miehistä sitten olla alkoholisteja. Hyvin ne osaa kyllä sen sitten peittää, kun kuitenkin käyvät töissä ja elävät ihan normaalia elämää.
 
Joo, kyllä mä oon niin typerä että näkijän sanat vaikuttaa :( Muuten ei, mutta hän on aiemminkin nähnyt tulevaani täysin oikein :(
Mä oon ihan täysin hämmentynyt.. mitä uskon, itseäni vai ihmistä joka on aiemminkin kertonut asioita aivan oikein?

Pelottaa, että mä vähättelen miehen alkon käyttöä. Kai mä tunnistaisin alkoholistin..? En tiedä. Mun aiemmat kaks pitkää suhdetta on olleet kauheita. Eka oli krooninen pettäjä, toinen krooninen pahis joka tuhosi mun itseluottamukseni täysin. En halua enää koskaan löytää itseäni suhteesta, jossa olen altavastaaja ja alistuja. Haluan tasapainoisen ja oikean parisuhteen. Ottaa päähän :(
 
Kun mä tapasin mun miehen, se oli lähes alkkis. Oltiin siis tunnettu jo n. 10v, ja tiesin että ottaa tosi paljon. Kuitenkin mies ilmoitti lähes heti, että tätä suhdetta hän ei viinalla pilaa, ja lupauksensa on pitänyt. Yhdessä ollaan oltu jo melkeen 6v ja naimisissa kohta 4v. Ottaa kyllä kaljaa joskus, mutta hyvin harvoin mitään överikännejä, ja nekin mun kanssa silloin kun ollaan yhdessä liikenteessä.

Eli jos se mies nyt juokin paljon, voi se johtua ihan siitä että sillä ei ole mitään miksi olla juomatta. Hoitaa kuitenkin työnsä, joten ei silloin mikään rapajuoppo ole. Miksi et katsoisi edes tuleeko hommasta mitään.
 
vartenko me naiset täällä eletään? Kuinka monta vuotta elämästään ap ja moni muu on miesten takia menettänyt. Etitään miestä, odotetaan miestä vuosi tolkulla. Yritetään ja erehdytään. Jatkuvaa sydänsurua. Voi hyvänen aika keskittykään nyt hyvät naiset välillä johonkin muuhunkin kun niihin miehiin. Elämässä on niin paljon muutakin ihanaa kuin miehet. Nauttikaa elämästänne muutenkin kuin niiden miesten kautta.
 
Kaipa ne selvännäkijätkin voi erehtyä. Vaikka onkin osannut sulle aikasemmin oikein ennustaa, ei tarkoita että joka kerta osuis oikein. En usko, että ite ton selvännäkijän sanomisien vuoksi jättäisin miestä sikseen. Jos sillä miehellä oikeasti on alkoholiongelma eikä sua oikeasti haluis, luulis et se kävis aika pian selville.
 
Mä oon nauttinut elämästäni ilman miehiä! Viimeisimmän eron jälkeen mä jouduin kokoomaan itteni täysin uudelleen, mun oli pakko keskittyä itteeni ja opetella tuntemaan itseni pohjamutia myöden ja ihan vaan sen takia, etten koskaan enää löytäisi itseäni samanlaisesta suhteesta kuin exän kanssa.

Mä voin täysin rehellisesti sanoa, että olen itsenäinen ihminen, tunnen itseni, välitän ittestäni ja pystyn elämään ilan ensimmäistäkään miestä. Mutta mun on sanottava myös se, että mua ei ole luotu elämään ihan yksin. Mä pärjään näin ja olen onnellinen näin, mutta valehtelisin josa sanoisin että en olisi onnellinen hyvässä parisuhteessa. Se on kuitenkin mun haaveeni, se ihana, täysipainoinen, kahden aikuisen välinen rakkausliitto. Mä haluan kokea oikean rakkauden, huolimatta siitä, että olen onnellinen ja kykenevä olemaan yksinkin.

Onko siis väärin toivoa ja odottaa rakkautta saapuvaksi munkin elämään?

Jotenkin mä kallistun "kinuskin" puoleen. Oletan ja tiedän (jotenkin, en tiedä että mistä) että kyseinen mies joisi vähemmän jos hänellä olisi parisuhde. Kauheaa, kuulostan tosi kieroutuneelta. Ei, mä en oleta olevani mikään pelastava enkeli enkä sitä edes halua, mutta musta tuntuu että sitoutuessaan tää mies ei jois sitäkään mitä nytten. Ei se nyttenkään juo joka vkl, ei edes joka kk. Mä niin mielelläni olisin osa noita sen harrastuksia, mäkin rakastan luontoa, vaellusta, luonnossa liikkumista. Mihin me silloin alkoa tarvittais?

Sepä siinä onkin.. mä en ole kertonut tälle ennustajalle yhtään mitään itsestäni. En tästä miehestä, en mistään. Ja hän itse kuvaili tämän miehen (hiustenvärin perusteella) ja kertoi asiansa. :(

Aiemmin on mm. kertonut eräästä miehestä jonka tapaan minulle tutussa paikassa illan vietossa.. unohdin jo tämän, kunnes todellakin vahingossa eksyin erääseen ennalta tuttuun paikkaan illanviettoon ja tapasin kuvailujen kaltaisen miehen jne.

Ja kaikki kävi kyseisen miehen kanssa, kuten hän aiemmin kertoi. Sydänsurua siitäkin seurasi, kuinkas muutenkaan.
 
Ihan sen verran kommentoin, että on paljon alholisteja jotka hoitavat silti työnsä ja elämänsä moitteettomasti.

Se, että ihminen käy töissä ei poissulje alkoholismia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Sepä siinä onkin.. mä en ole kertonut tälle ennustajalle yhtään mitään itsestäni. En tästä miehestä, en mistään. Ja hän itse kuvaili tämän miehen (hiustenvärin perusteella) ja kertoi asiansa. :(

Aiemmin on mm. kertonut eräästä miehestä jonka tapaan minulle tutussa paikassa illan vietossa.. unohdin jo tämän, kunnes todellakin vahingossa eksyin erääseen ennalta tuttuun paikkaan illanviettoon ja tapasin kuvailujen kaltaisen miehen jne.

Ja kaikki kävi kyseisen miehen kanssa, kuten hän aiemmin kertoi. Sydänsurua siitäkin seurasi, kuinkas muutenkaan.

niin varmaan kun on valmiina "ennustajan" ajatuksiin laittama epäonnistuminen. käytä omaa PÄÄTÄ.
 
Alkuperäinen kirjoittaja päätön:

Muuten mä kallistuisinkin tähän sun ajatukseen, mutta muistin koko hemmetin ennustuksen vasta sitten, kun näin oli jo käynyt..
 
mä vaan luulen että mielessä on silti ollu tappio vaikkei sitä ole muistanukkaan, eikä aina voi onnistua kuitenkaan :wave:
 
No voit tietenkin olla oikeassa. Kiitos näistä sanoista :hug:

niin varmaan kun on valmiina "ennustajan" ajatuksiin laittama epäonnistuminen. käytä omaa PÄÄTÄ.

Muuten mä kallistuisinkin tähän sun ajatukseen, mutta muistin koko hemmetin ennustuksen vasta sitten, kun näin oli jo käynyt..

mä vaan luulen että mielessä on silti ollu tappio vaikkei sitä ole muistanukkaan, eikä aina voi onnistua kuitenkaan :wave:

Alkuperäinen kirjoittaja päätön:
ei ollu tarkotus vinoilla, kirjotin vaan mitä mieleen tuli :ashamed:

Hei muru :heart:
Mä vastasin sulle aiemmin, mutta ei näköjään tullut tähän ketjuun koskaan. Painoin varmaan väärää nappia. Mutta siis kiitos sulle sanoistasi, oot varmaan oikeassa. Ihmisen alitajunta kun on mitä on. Mielelläni oisin uskomatta koko ennustajaa. Sen verran pahasti olen kuitenkin ihastunut..

:hug:
 
Äh. Eikun tuli se näköjän tuonne väliin omituisesti. No anyway, oon sanojeni takana kuitenkin ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miehistä viis:
Kyllähän minä tiedän, että joskus mies ottaa enemmän kuin yhden illan kerrallaan. Mutta minusta ei ole kuitenkaan alkoholisti, pystyy hoitamaan työnsä ja on siinä hyvä. Ei tissuttele joka ilta, ei edes joka viikonloppu. Vapaa-aikoinaan tekee joko toista työtä tai sitten harrastaa ulkoilua, kalastusta, vaellusta, ylipäänsä luonnossa liikkumista. Mutta tottahan hänellä on joskus aikoja, kun ottaa alkoa parikin iltaa peräkkäin.

Unohda se näkijä ja usko nuo asiat, mitä olet nähnyt.
Alkoholisteista vain noin 5-10% on niitä, joilla on ulospäin näkyviä sosiaalisia ongelmia (työttömyyttä, asunnottomuutta jne...)
Tärkeintä on se, valitseeko hän itse koska juo vai juoko juuri silloin kun ei pitäis? Mun mies ei koskaan ole ollut töistä pois juomisen takia, on ollu hyvä ja osallistuva isä -osallistuvampi kuin minä, joka olen ollu hyvin poissaoleva vanhempi, koska voimat ei ole alkoholistiperheen kulissien pitämisen lisäksi riittäny lasten huomioimiseen, mutta ei päästy mun mummun hautajaisiin, koska se veti matkalla lärvit.
 
Yhteistyössä