Noloa.Purskahdin itkuun,kun anoppi puhui lapseni ujoudesta(tilanne tänään)

[hävettää:(]

Kerron ihan lyhyesti taustaa..eli tyttö alle 2v. Olen palannut 1kk sitten osa-aikaisesti töihin ja anoppi halusi hoitaa tyttöä pientä korvausta vastaan. Olen raskaana ja jään taas alkukeväästä äitiyslomalle.

Tyttö on ollut vauvasta asti tosi hitaasti lämpenevä ja ujo. Kavereillani ei ole vielä lapsia eikä kummallakan meidän sisaruksella (siis miehen tai minun). Olen käynyt muskarissa ja perhekerhossa, aina olen pyrkinyt että lapsi näkisi ikäisiään ainakin kerran-pari viikossa.

Varmaan 2/3 ihmisistä joita tapaamme on kommentoinut lapseni ujoutta. Lapsi on siis aluksi tosi arka. Katsoo poispäin, takertuu syliin jne.. Kuitenkin JOS hänelle antaa aikaa tarpeeksi, menee hän vähitellen mukaan leikkeihin. Mutta pelkää esim. "päällekäyviä" lapsia ja aikuisia. Olen saanut ihmettelyä lapsen ujoudesta, kommentteja "ujopiimä tyttö".. Vaikka ihmiset ei varmasti tarkoita mitään pahaa niin tulee korvista ulos tuo jatkuva kommentonti. Kyllä tiedän että lapsi on ujo mutten sille mitään voi. Olen ajatellut että ajan kanssa lapsi varmaan rohkaistuu kun ikää tulee lisää ja kunhan häntä ei pakoteta. Oikeasti TODELLA moni on kommentoinut ujoutta.. esim. vertaillut joihinkin muihin lapsiin "jotka on niin reippaita eikä pelkää ketään".

No tänään hain tytön anopilta 5h työpäivän jälkeen. Anoppi siinä sitten jutteli jotakin ja alkoi kertoa kuinka hänen ex-työkaveri kävi kahden lapsenlapsen kanssa pikavisiitillä. Anoppi siinä sitten hirveän säälivällä, tosi pahoittelevalla äänellä sanoi että "**** raukka oikein pelkäsi niitä lapsia... vaikka toinen oli melkein saman ikäinen".. Tässä vaiheessa vielä olin hiljaa, mutta sitten anoppi lisäsi "ajattelin alkaa sosiaalistaa tuota lasta ettei se pelkäisi niin kamalasti lapsia, vien huomenna lapsen *** luo jossa on lapsia".

Edelliselläkin kerralla kun anoppi oli jossain piipahtanut lapsen kanssa hän mainitsi ujoudesta. mutta jotenkin nyt tuo kommentti tuli niin "pahoittelevalla" ja ihmettelevällä äänellä että en kestänyt. Ja niinpä aloin vollottaa. Tilitin että en voi luonteelle mitään ja miksi kaikki tätä ihmettelee toinen toisensa perään. Tilitin että olen yrittänyt lapselle tarjota mahdollisuuksia rohkaistua jne.. ja kyyneleet vaan valui. Anoppi ihmetteli reaktiotani. Sanoi ettei pahaa tarkoittanut. olen raskaana, mikä voi ehkä lisätä herkkyyttä. voi hemmetti


Hävettää :`( .. ja yhä vieläkin meinaa itkettää. Taidan aika paljon ylireagoida? Minua vain harmittaa kun tuntuu että olen epäonnistunut äitinä, ja harmittaa lapsenikin puolesta kun kaikki hänen kuullen kommentoi ujoudesta ja pelokkuudesta. Tuntuu että kaikkien lasten pitäisi olla reippaita ja sosiaalisia pienestä pitäen. Tuntuu vaan pahalta kuulla jatkuvasti tuota kommentointia ja ihmettelyä.

 

[---]

Voi sua Ymmärrän, että olet herkässä tilassa mutta lukemani perusteella ei anoppi minusta mitään pahaa tarkoittanut.

Pirautapa anopille vielä ja jutelkaa

 

[Möppöläinen]

:hug:Turhaan häpeilet.
Toiset ovat yltiöreippaita ja toiset taas hitaasti lämpiviä. Et todellakaan ole epäonnistunut.

 

[eiih!]

Ai että ylireagoitko? Kyllä. Anteeksi, mutta mikä teitä naisia vaivaa? Miten tullaan tuollaiseksi? MÄ en kestä yhtään tuollaista ihan viimeisen päälle naismaista käytöstä. Kaikesta loukkaannutaan ja itketään. Yritähän nyt selvitä ja olla reippaampi, elämä on.

 

[bud]

Jos tämä yhtään lohduttaa, olin itse kuivailemasi kaltainen lapsi. Itkenyt kyllä en, mutta todella ujo ja hiljainen, pelkäsin myös "päällepäsmäri-lapsia". Sitten mut laitettiin päiväkotiin 2-vuotiaana, eikä se mua mikskään muuttanut. Vasta yläasteen lopussa pääsin kuorestani ja musta onkin tullut aikamoinen hölösuu. Onhan se kurjaa, että ujous on ei-toivottu luonteenpiirre.

 

[tuuva]

Kaikki lapset ovat yksilöitä ja omaavat tietyn tempperamentin. Olet toiminut juuri oikealla tavalla ja olet hyvä äiti. Koska oman lapsen arvostelu nostaa sinussa tunteita. Ujot lapset tarvii juuri sinunlaisen ymmärtävän äidin. Hitaasti vaan lapsen omaantahtiin uusiin tilanteisiin ja uusien ihmisten pariin. Kaikki järjestyy, kun lapsi kasvaa.

 

[Voi ei]

Kovasti jaksamista sinulle. Ymmärrän niin hyvin. Tosi mautonta tuollainen huomauttelu kaikilta ihmisiltä!! Ajatelkaa nyt sitä lasta kun vahvistaa tuota käytöstä sen päivittely - eihän lapsi kuuro ole. Voi että toivon että pysyt tytön rinnalla lujana. Sano vaikka seuraavalle ihmettelijälle että se on tällanen äidin muru, viihdytään niin kovasti yhdessä. Mitä se muille kuuluu.

Kyllä se rohkeus lapsella kasvaa kun on valmis! oikeasti se on vielä tosi pieni. Voisi 4-vuotiaskin olla tuollanen.

 

["vieras"]

Mä olin kans ujo lapsi ja kyl ujo teinikin. Ja aina siitä sai kuulla "Sanna on niin ujo", "Sanna sanonu nyt jotakin",, ujoudesta tuli suorastaan rooli jota oli lopulta äärimmäisen vaikea murtaa "Oho osaako se Sanna puhuakkin" . Nykyään olen edelleen aluksi vähän varuillaan outojen ihmisten seurassa mut paljon sosiaalisempi kuin ennen.

 

["miiuli"]

Et ole huono äiti Lapset ovat eri luonteisia. Mulla on kolme lasta, joista esikoinen (tyttö) on todella sosiaalinen. Voi siis mennä vaikka kaupassa juttelemaan ventovieraille ihmisille. Keskimmäinen (poika) taas on ujo, kertomasi perusteella hyvin samanlainen kuin tyttösi. Nuorin on vasta 10kk, mutta hänestä näyttäisi tulevan aika sosiaalinen myös. Ottaa paljon kontaktia vieraisiin ihmisiin. En ole ottanut paineita keskimmäisen ujoudesta, perusluonnetta kun on aika vaikea muuttaa. Jokainen lapsi olkoon omanlaisensa. Onhan meitä aikuisiakin eri luonteisia

 

[lentoemo-76]

Voi kurjuus tuollaista kommentointia Siis ymmärrän hyvin, jos purskahdit itkuun, tuleehan sitä nyt vähemmästäkin paha mieli. Ja siis tuskin itkit vain anoppisi vuoksi, vaan se kaikki kommentointi, jota olet tähän saakka saanut kuulla, varmaan purkautui tuolla tavalla.

Joka tapauksessa todella ajattelematonta käytöstä ihmisiltä kommentoida tuolla tavalla. Varsinkin, jos lapsi itse kuulee sen Ujoudessa tai hitaasti lämpiämisessä EI ole mitään VIKAA, se on vain yksi temperamenttiominaisuus muiden joukossa.

Ei tosin yltiösosiaalisenkaan lapsen kanssa aina niin helppoa ole, vaikkakin varmasti helpompaa. Mutta oma tyttöni menisi suinpäin halaamaan ja pussaamaan vasta tapaamiansa ikäisiään, mutta eihän muut lapset sellaisestakaan välttämättä tykkää. Ja sitten tyttö saattaa pahastua siitä, ettei hänen hellyydenosoituksiinsa vastatakaan samanlaisella lämmöllä, ei ymmärrä oikein eroa sillä, miten käyttäydytään perheen ja hyvien kavereiden tai vasta tavattujen kanssa. Hänkin vielä alle 2-vuotta. Mutta iän myötä sosiaalinen kanssakäynti sitten tasoittaa näitä eroja, mielestäni tärkeää vain on olla pakottamatta ujoa lasta mihinkään, olet tehnyt just niin kuin pitääkin, eli antanut lapselle tarvitsemansa ajan sopeutuakseen uusiin sosiaalisiin tilanteisiin.

 

["Emmu"]

Olet toiminut lapsesi kanssa ihan oikein. Meidän tyttömme oli vähän yli 2-vuotiaaksi myös samanlainen takertuja, ja annoin ollakin. Lapsen luonnetta kun ei voi muuttaa, eikä ujoa lasta voi opettaa väkisin sosiaaliseksi. Kun tyttäremme oli noin 2,5-vuotias, hän muuttui yllättäen rohkeammaksi. Uskalsi leikkipuistossa lähteä monen metrin päähän minusta toisten lasten kanssa ja avoimessa päiväkodissa uskalsi heti lähteä katselemaan leluja ym. Ajattelin sen niin että kun annoin lapsen rauhassa aikansa tukeutua minuun kun hän sitä tarvitsi, hän sai siitä sellaisen perusturvan että rohkaistui sitten. En tiedä onko tässä perää, mutta meillä kävi näin.

 

[emmulle]

on tuossa perää! Juuri noin täytyy tehdäkin. Lapsi pystyy rohkaistumaan vasta kun ITSE on valmis, ei silloin kun äiti. Eli ap:lle edelleen tsemppiä ja kaikki tuki vaan lapselle.

 

[hp]

Olen itsekin ollut lapsena tosi ujo, ja tuollainen ap:n anopin meinaama "pakkososialistaminen" on ehkä pahinta mitä lapselle voi tehdä

 

[Dina*]

tuon ikäselle lapselle täysin normaalia käyttäytymistä, voi mennä ohi tai olla menemättä. Luonne-erot näkyy meissä lapsista alkaen, ja ujous ei ole missään nimessä heikkous tai huono asia. Anoppis on väärässä ja todella hölmö jos puhuu tuosta lapsen kuullen.

 

["liinis"]

Rohkeaksi ei voi karaista. Jokainen saa tietyissä rajoissa olla sellainen kuin on. Tue lasta sosiaalisissa tilanteissa, mutta älä karaise. Se ei ole kenenkään ujoutta karistanut.

Kaikki sympatiani sinulle. Olen itse ollut ujo lapsi ja ujoja ovat lapsenikin olleet ainakin pieninä. Ujoudesta on kuitenkin monessa asiassa hyötyä: eivät ole lapset olleet suuna päänä pahanteossakaan.

 

[heihei hei]

Oikeastaan kannattaa olla onnellinen että olet saanut lapsesi anopille hoitoon! Tuttu ihminen lapselle, joka kärsisi vieraista ympärilään! Hän tulisi kärsimään paljon jos joutuisi päiväkotiin tavalliseen ryhmään.

Pää pystyyn ja ota asioista niiden positiivinen puoli

 

[.]

Heh, mäkin oon itkenyt anopin hyväntahtoisuuden takia monet itkut. Varsinkin väsyneenä ja stressaantuneena otan jotenkin henkilökohtaisena loukkauksena mun äitiyttäni kohtaan tietynlaiset avuntarjoamiset. Joka hiton syksy ruvetaan vääntämään kättä siitä että montako villapipoa päällekkäin riittää.

 

[heihei hei]

Olen itsekin ollut lapsena tosi ujo, ja tuollainen ap:n anopin meinaama "pakkososialistaminen" on ehkä pahinta mitä lapselle voi tehdä

No tuskin tuo anoppi minään hurjana sitä lasta vieraiden sekaan änkeää! Ylireagointia sekin, ettei tajuta, kuinka tutun mummin kanssa elämään opettelu on aivan uskomattoman ihanaa verrattaessa siihen, mitä monet joutuvat kokemaan aivan kokonaan vieraiden keskellä.

 

[KS]

Olet toiminut lapsesi kanssa juuri oikein! Anopille vaan sellaisia terveisiä, että ujoa lasta ei voi eikä kannata karaista.

 

[vieras ymmärtää]

Itseäni ärsyttää kun lapsiin ikään kuin lyödään leimoja se on NIIIIIN UJO, meilläkin on lapsi ns. hitaasti lämepenevä ja kun vain jaksetaan odotella (10-15 min.) ilman erityistä huomion kiinnittämistä touhuaa lapsi jo muiden lasten kanssa täyttä päätä. Itse ole ollut samanlainen pienenä ja oma isäni tämän varmaan muistaakin, kun osaa hyvin ottaa huomioon ujostelun.

6 v. vieläkin muistaa kuinka hänen setänsä vaimo sanoi lapsesta "ettei se uskalla tulla tänne kun se pelkää"... lapsi oli 4 v. kun tuon "totuuden" kuuli. Miksi se niin sanoi enhän minä pelkää... ihmetteli tyttö.

 

["tiramisu"]

Harmittaa tollainen ujouteen takertuminen. Onko se niin iso asia,ettei sen takaa nähdä enää lasta, jossa on paljon muitakin ominaisuuksia kuin ujous? Jos jatkuvasti kuulee tollaista kommentointia, niin eikö tosta voi tulla itseään toteuttava ennuste: eli kun kaikki valmiiksi pitävät ujona, niin on kovin vaikea päästä sen ujouden yli. Tuntuu pahalta lapsesi puolesta, jos saa jatkuvasti kuulla tällaista leimaavaa kommenttia.

Toisaalta ei ujous ole ongelma ellei se ole ihmiselle itselleen sitä ja ala rajata elämää liikaa (2 vuotiaan kohdalla tällasta on tarpeetonta alkaa arvioida). Oikeastaan mun mielestä sopivan ujo seura on jopa miellyttävämpää kuin sellaisen päällekäyvän joka paikan turhan hölöttäjän, joka säntää sinne tänne.

Muista ettei sun lapsesi ole yhtään vertaa huonompi kuin kukaan muukaan ja anna myös lapsesi tuntea joka päivä sanoin, teoin ja elein, että hän on arvokas omana itsenään ja ilman mitään paineita muuttua suuntaan tai toiseen. Sun ei tarvii anteeksipyydellä lapsesi luonteenpiirteitä tms tai kuvitella, että oot epäonnistunut jossakin. Yritä jämäkästi lopettaa tollaiset keskustelunaiheet ainakin tytön kuullen ja älä ainakaan ala voivotella muiden mukana, vaan pidä lapsesi puolia. (ei sillä, ettetkö varmasti pitäisikin..) Tollaisissa tilanteissa ei aina välttämättä löydy sanoja ja ne parhaat sanat tulee vasta jälkikäteen. Ehkä voisit etukäteen miettiä muutamat sopivat kommentit näihin valittajien puheisiin.

Halaukset.

 

[kkkkkkkkkk]

MEillä myös nyt 3-vuotias ujo tyttö. En ole itse pitänyt asiaa mitenkään häiritsevänä, koska tyttö on luonteeltaan sellainen, mutta mutta...harmittaa valtavasti tytön puolesta juuri nämä ihmettelijät, jotka pitävät ujoutta jotenkin outona asiana. Siskon ylisosiaalista samanikäistä kyllä kehutaan suureen ääneen ja samaan aikaan kummastellaan meidän tyttöä, että miten joku voi ollakkin niin ujo. Tuntuu pahalta, koska varmasti lapsikin alkaa jossain vaiheessa miettiä, että onko hänessä jotain vikaa. Toki yritän itse kehua ja kannustaa lasta parhaani mukaan, mutta en jaksa ymmärtää miten ujous on monen mielestä niin paha asia.

 

[Dina*]

Oikeastaan kannattaa olla onnellinen että olet saanut lapsesi anopille hoitoon! Tuttu ihminen lapselle, joka kärsisi vieraista ympärilään! Hän tulisi kärsimään paljon jos joutuisi päiväkotiin tavalliseen ryhmään.

Pää pystyyn ja ota asioista niiden positiivinen puoli

jos joku päiväkodin hoitajatäti ois sanonu jonku lapsesta noin, nousis karmea haloo ja meteli. Miksi se mummi ois yhtään oikeutetumpi tollaseen, en ymmärrä? lapsi on sellainen kuin on, ja sen pitäis olla sellaisenaan riittävän hyvä. Ja tosiaankin tuo jos on vielä lapsen kuullen puhunut noita asioita, joo lapsi on vielä pieni mutta ei tyhmä! Tuon ikäiset osaa jo ottaa itseensä ja kokee häpeän tunteita voimakkaasti, ihan kasvatuspsykologiasta poimittua.

 

["laurelll"]

Mä muistan ainakin itse lapsuudesta joitakin "kivoja" kommentteja. Esim. kerhotädit ihmetteli ääneen, että "joo kyllä ne hiljaisimmat on näköjään sitten muutenkin hitaampia". Kun olin jäänyt viimeiseski piirtelemään jotain piirustusta ja muut olivat ehtineet jo leikkimään. Muistan vieläkin että kyllä ihmettelin silloin. Olin varmaan vaan niin keskittynyt siihen piirtämiseen etten edes huomannut että muut on jo menneet.

 

[sunflower20]

Tuossa ap:lle linkki joka kannattaa lukaista. Sopii myös anopille luettavaksi ja ehkäpä paremminkin hänelle.
Akuutti
Mulla itsellä on poika n. 3 v ja on todella ujo. Jännittää tilanteita ihan hirveästi, mutta pikkuhiljaa kun ollaan keskenämme asiasta puhuttu, mietitty tilanteita etukäteen ym. niin poika on vähän reipastunut.
Mutta eihän koskaan pakolla saa muuta kuin huonoja asioita aikaiseksi. Varsinkaan tällaisessa asiassa, joka on luonnekysymys.
Tsemppiä ap:lle.