I
Iltaeläjät
Vieras
Eli kopioin tähänkin aihealueeseen kirjoitukseni.
mielipiteitä!!!!
Meillä poika 1v9 kk. On ollut aina hyvät unenlahjat, mutta eri asia onkin sitten nuo nukkumisajat.
Olen kotona pojan kanssa ja mies käy töissä. Olemme mieheni kanssa molemmat illan virkkuja ja tottuneet valvomaan aina myöhäseen (yleensä n.23-01). Meidän myötä myös poikamme on oppinut iltaeläjäksi.
Onko muita, joiden alle 2 vuotias lapsi valvoo yhdessä vanhempiensa kanssa myöhään?
Olemme kokeilleet viedä pojan nukkumaan siinä noin klo 22 aikaan tai aiemmin, mutta se on jäänyt sit vaan yritykseksi. Poika pyörii sängyssä levottomasti,touhuaa kaikenlaista ja "puhuu" omia juttujansa, niin nukahtamisesta ei sit tule kerta kaikkiaan yhtään mitään.Valotkin on huoneesta sammutettu ja tehty tutut iltarutiinit.Poika on tottunut nukahtamaan isin ja äidin sänkyyn ja mieluiten molempien vanhempien keskelle. Kun poika on sitten nukahtanut hyvin, olen nostanut pojan jatkamaan uniansa omaan sänkyyn. Yleensä kyllä sitten nukkuu yön todella hyvin, kunhan tosiaan vaan ensin malttaa alkaa nukkumaan. Mies herää arkiaamuisin puoli 6 töihin. Minä ja poika sitten nukumme aika pitkään, kun ei ole mihinkään kiirettä tai menoa. Heräilemme yleensä siinä noin 10 maissa. Poika saattaa nukkua jopa 11 saakka...
Sama homma toistuu sitten päiväunissa. Noin kk sitten poika sai jatkettavan sängyn pinnasängyn tilalle. Pinnasänkyyn kyllä nukahti itsekseen päiväunille, mutta nyt kun on tuo jatkettava sänky, niin kiipeää itse aina pois sängystään päiväuniaikaan ja sanoo, että ei uku eli ei nuku. Nyt tilanne on mennyt siihen että poika saattaa alkaa päiväunille vasta klo 16-17 maissa! Olen kokeillut aikaisemmin viedä poikaa unille, mutta ei ole onnistunut. Sitten onkin jo niin väsynyt tuossa klo 16-17 aikaa, että saattaa nukahtaa syliin tai sohvalla alkaa nuokkumaan, ja siitä kannan sitten unten maille omaan sänkyynsä. Poika nukkuu yleensä noin kahden tunnin päiväunet.
Ulkoillaan päivittäin ainakin reilun tunnin ajan.
Miten saisin rytmin muuttumaan? Vai onko hyvä etis alkaa muuttamaan yhtäkkiä radikaalisti unirytmiä?
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?
Mietin vain, että kun olen tässä pikkuhiljaa palailemassa takaisin työelämään, niin viimeistään silloin rytmi tulee kyllä olemaan aivan erilainen...
t:iltaeläjät