Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Totta kai osaan. Sitä teen päivittäin. Tämä onkin se, mitä moni ei käsitä; NORMAALISSA perheessä se ruumiillinen kuritus on seuraus vain todella ns.tuhmasta teosta, todella harvinaista. Se on se viimeinen raja jolla lapselle näytetään että kieltoja ja neuvoja tulee uskoa. Ei normaalissa perheessä ketään lyödä nyrkillä. Ei irtoile hiuksia tai hampaita.
Musta on jotenkin käsittämätöntä, että tätä eroa ei käsitetä. On vain puhumaton nyrkit pystyssä -perhe ja sitten lässynlässynperhe, jossa ei ikinäkoskaanmilloinkaan edes oteta lasta tiukasti kiinni tai nipata niskavilloista. Keskustelen lasteni kanssa varmasti paljon enemmän kuin keskivertovanhempi. Aiheet vaihtelevat tietysti laidasta laitaan. Myös vaikeista asioista jutellaan. Mutta silti; tässä tietyssä iässä oleville se fyysinen rajanveto on mielestäni ok, äärimmäisen harvoin käytettynä.
Väkivallan käyttö lasten kasvatuksessa ei ole koskaan oikein. Sitä ei voi puolustella mitenkään. Ei ole olemassa niin suurta "tuhmuutta", että kurituksen käyttö rangaistuksena olisi oikein. Yhteiskunnassamme ei edes kaikkein pahimpia rikollisia rangaista fyysisesti. Lapsella on ihan samanlainen oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen kuin aikuisellakin. Tästä lähtee myös lainsäädäntömme, jonka mukaan lapsiin kohdistuva väkivalta, myös ruumiillinen kuritus, ovat rikoslain mukaan pahoinpitelyä, tai törkeää pahoinpitelyä, mikäli siitä seuraa lapsen vammautuminen. Alle 15-vuotiaaseen lapseen kohdistunut lieväkin pahoinpitely on julkisen syytteen alainen rikos. Tämä merkitsee sitä, että virallinen syyttäjä voi vaatia tekijän tuomitsemista rangaistukseen, vaikkei pahoinpitelyn uhri sitä vaatisikaan.
Ruumiillista kuristusta tai henkistä väkivaltaa käyttämällä kasvatetaan lapsia, joilta puuttuu moraalitaju ja joilla ei ole käsitystä oikeasta ja väärästä. Väkivaltaisen lapsuuden kokeneet ovat usein niitä ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä että kaikkea saa tehdä, kunhan ei jää kiiinni. Väkivallan käyttö on alistamista, ja alisteisessa asemassa heräävät viha ja uhma, eivät suinkaan nöyryys ja kunnioitus.
*********
"Ruumiillista kuritusta käsittelevä tutkimus voidaan summata lyhyesti: kurituksesta ja väkivallasta on lapselle pelkkää haittaa. Kurituksella ei saavuteta mitään kasvatuksellista hyötyä, ja sen avulla saadaan vain joko silmänpalvontaa tai sokeaa tottelevaisuutta ilman omaa harkintakykyä. Väkivalta traumatisoi, lisää nuoruus- ja aikuisiän aggressiivisuutta, ja haitat ulottuvat aikuisikään saakka."
"Väkivalta, joko fyysinen (kivun tuottaminen lapselle) tai sosiaalinen (lapsen nöyryyttäminen, pelkotilojen luominen uhkailemalla tai pelottelemalla) saa lapsessa aikaan toisaalta vihaa ja uhmareaktion, ja toisaalta ristiriitaisen signaalin: ihminen, joka muodostaa hänelle kaikkein läheisimmän ihmissuhteen, aiheuttaakin hänelle turvattomuutta ja mielipahaa. Mikäli fyysinen kipu sekä siihen liittyvä henkinen väkivalta on riittävän voimakas, tuloksena tavallisesti on kaiken oma-aloitteisuuden lannistuminen ja sokea alistuminen: lapsi katsoo, että hän on täysin vanhempansa armoilla ja tottelee tätä väkivallan pelosta. Tällä saadaan myös aikaan sokea tottelevaisuus: lapsi tottelee aikuista vain, koska aikuinen sanoo niin; hänen oma moraalintajunsa ja käsityksensä oikeasta ja väärästä jäävät täysin kehittymättä. Samoin väkivalta antaa hänelle signaalin, että on täysin sosiaalisesti hyväksyttävää, että isommat lyövät, tukistavat ja hakkaavat pienempiään. Kurittaminen vaikuttaa tuhoisasti empatiakyvyn kehittymiseen: väkivaltaisen kasvatuksen saaneet lapset syyllistyvät itse muita helpommin väkivaltarikoksiin, koulukiusaamiseen ja omaisuusrikoksiin kuin ne, joita ei ole kasvatettu ruumiillisella kurituksella. He eivät kykene eläytymään toisen ihmisen asemaan ja kokemaan, miltä heistä tuntuu, koska he ovat sisäistäneet väkivallan ikään kuin luonnollisena, asiaankuuluvan asiana, joka on täysin sallittu tapa setviä ihmissuhteita. Vanhempana (noin 10-12 vuoden iässä) kurittaminen saa aikaan sen, että lapsi omaksuu ns. spartalaisen moraalin: kaikkea saa tehdä mutta kiinni ei saa jäädä ja oikean ja väärän ymmärtämisen sijaan suuntaa henkiset resurssinsa siihen, miten ei jää kiinni tai miten kykenee välttämään rangaistuksen."
Sariola, H., Lasten väkivalta- ja seksuaalikokemukset. 1990, Helsinki: Lastensuojelun keskusliitto.
Sariola, H., Kuritus on pahoinpitelyä [H-S Vieraskynä 31.7.2004], in Helsingin-Sanomat. 2004: Helsinki. p. A4.
Haapasalo, J. Väkivallan perintö: Rikoksentekijöiden traumaattiset lapsuudenkokemukset [A Heritage of Violence: the Traumatic Childhood Experiences of Criminals]. Nuorisotutkimus, 2002. 20: p. 3-17.
Hengen vaarantaminen on kuitenkin täysin eri asia, vielä kun ko. asiasta oli kielletty ja keskusteltu monen monta kertaa. En ole ollenkaan paha ihminen, enkä syyllinen niihin sun traumoihin jotka saavat sut sanomaan noin.
