K
Kotiäitinä taas
Vieras
Lähdin töihin kun nuorin oli reilun vuoden ikäinen. Tunsin onnellisuutta siitä että sukulaistyttö tuli pienintä hoitamaan kotiin enkä tarvinnut niin pientä viedä päiväkotiin.
Huomasin jo muutaman kuukauden sisällä että lapsi oli saanut karkkia hoitajalta, sillä ennen ohitimme kaupassa karkkihyllyt ilman minkäänlaisia ongelmia mutta silloin lapsi alkoi osoittaa suurta halua karkkia kohtaan.
Keskustelin hoitajan kanssa. Sanoin etten halua lapsen vielä syövän karkkeja vaan herkkuhetkellä voi olla vaikka marjoja. Asia oli hoitajasta ihan ok. Kiukkukohtaukset kuitenkin karkkihyllyllä jatkui ja kotonakin lapsi alkoi kulkea isompien lasten perässä karkkipäivinä. Ajattelin että vahinko oli jo tapahtunut mutta jospa pieni unohtaisi.
Lapsen ollessa n. pari vuotias ja hyvän sanavaraston jo omaava, oli lapsen ensimmäiset sanat viikonloppu aamuisin "saanko pelata?". Hän halusi olla tietokoneella :O
Kävi ilmi että lapsihan osaa jo todellakin käyttää hiirtä ja tiesi tarkkaan mitä peliä haluaa netistä pelata.
Taas otin asian puheeksi hoitajan kanssa. Hoitaja myönsi että oli antanut lapsen olla tietokoneella pelaamassa. Kielsin sen. Ei pari vuotias tarvitse vielä nettiä käyttää!
Lapsen 2v neuvolan tarkastuksessa paino oli pompannut aika hurjasti. Olin sen itsekin huomannut, mutta kun neuvolassa alettiin kyselemään herkkujen syömisestä alkoi minulla hälyytyskellot soida. Oliko herkkujen syöttämistä sittenkin jatkettu?
Uusi keskustelu aiheesta ja hoitaja kielsi kaiken. Aloin kyselemään lapselta päivän ruokailuista ja kierrellen kaarrellen myös herkkuhetkistä. Lapsi kertoi saaneensa suklaata, muumitikkareita, sipsiä melkein joka päivä. Myös tietokoneen käyttöä harrastettiin päivittäin. Sen kertoi lapsi itse.
Hoitaja kuitenkin kielsi kaiken.
Lapsi kuitenkin lihoi ja hän lopetti leikkimisen. Hän vaati koko ajan pelivuoroa tietokoneella ja kolusi kaappeja, josko löytyisi herkkuja.
Vieraiden käydessä lapsi istui kahvipöydässä pitkään ja hartaasti syöden herkkuja.
"Tuolle ne herkut on näyttäneet maistuvan" tuumasi yhä useammat tuttavat ja sukulaiset kun lapsi lihoi.
Pidimme itse miehen kanssa tiukkaa linjaa herkkujen syönnistä ja pelaamisesta. Molemmat oli ehdottoman kiellettyjä. Lapset vatsanseutu oli jo siinä mittakaavassa että oli vaikeaa löytää hänelle sopivia housuja.
Viikonloput panostimme leikkeihin, joskus lapsi lähti leikkeihin mukaan, mutta silloinkin välillä hän kysyi "joko saan pelata?" tai sitten hän yritti tehdä kauppaa, "jos leikin niin sitten saan muumitikkarin".
Istuimme jälleen hoitajan kanssa keskustelemaan. Ensin hän jälleen kielsi kaiken.
Loppujen lopuksi kuitenkin myönsi että tämä kaikki oli tapahtunut että HÄN EI PYSTY SITÄ LOPETTAMAAN! Siitä oli kuulema tullut rutiini. Lapsen kiukut sai loppumaan kun lupasi pelaamista tai herkkuja. Lapsi söi ruokansa kun lupasi jälkiruuaksi herkkuja.
Ja koska lapsi ei suostunut leikkimään, hoitaja antoi lapsen pelata koneella.
Hoitajan ei tarvinnut enää palata töihin.
Mummo hoitajaksi siksi aikaa että sanoin itseni irti töistä ja tein ne kaksi kuukautta töitä mikä oli irtisanomisaika.
Mummo vahvisti arjen kulkua että jollei lapselle koko ajan kehitellyt tekemistä, hän vaan istui ja vaati pelaamista ja ehdotteli keksien syöntiä tmv.
Meidän lapsesta oli tullut pelaamisesta ja herkuista riippuvainen.
Nyt kun olen ollut kohta puoli vuotta kotona, on tilanne edelleen huono.
Aamupalan jälkeen on lapsi (nyt yli 3v) vailla pelaamista. Lähdemme kuitenkin ulkoilemaan tai uimahalliin ja pelaaminen unohtuu kunnes tulemme kotiin.
Lapsi ei edelleenkään leiki oma-aloitteisesti. Nyt uusin "himon kohde" on telkkari ja sieltä lasten ohjelmat. Yhtenään laittaa televisiota päälle.
Askartelemme, maalaamme, ulkoilemme, teemme ruokaa jne. yhdessä. Lapsi leikkii vain jos hänelle on siihen kaveri.
Herkkuhetket korvataan marjoilla, rahkoilla, porkkana ja kurkkutikuilla. Ne onneksi maistuu lapselle. Isompien pitää pitää karkit piilossa niin kauan kunnes pääsemme tästä pahimmasta sokeririippuvaisuudesta eroon.
Niin se sokeripurkkikin pitää pitää piilossa ja lapsi lappaa lusikalla sokeria suuhunsa.
Ehkä tämä joskus helpottaa ja saan takaisin iloisen, nauravaisen lapseni joka leikkii ja käyttää mielikuvitustaan.
Nyt kuvailisin lastani stressaantuneeksi, äkäiseksi, kulmat kurtussa kulkijaksi joka etsii kaapeista herkkuja ja käy välillä kokeilemassa saisiko tietokoneen auki. Ei saa kun siinä on nyt sellaiset estot että vaatii salasanat.
Onko muita joiden lapset ovat jämähtäneet johonkin, ihan mihin vaan näin totaallisesti kiinni? Tämä on uutta minulle vaikka kyseessä onkin jo kolmas lapsi.
Huolettaa mutta osaan myös iloita jos menee parikin tuntia hyvin enkä tarvitse olla kieltämässä pelaamista ja herkkuja.
Huomasin jo muutaman kuukauden sisällä että lapsi oli saanut karkkia hoitajalta, sillä ennen ohitimme kaupassa karkkihyllyt ilman minkäänlaisia ongelmia mutta silloin lapsi alkoi osoittaa suurta halua karkkia kohtaan.
Keskustelin hoitajan kanssa. Sanoin etten halua lapsen vielä syövän karkkeja vaan herkkuhetkellä voi olla vaikka marjoja. Asia oli hoitajasta ihan ok. Kiukkukohtaukset kuitenkin karkkihyllyllä jatkui ja kotonakin lapsi alkoi kulkea isompien lasten perässä karkkipäivinä. Ajattelin että vahinko oli jo tapahtunut mutta jospa pieni unohtaisi.
Lapsen ollessa n. pari vuotias ja hyvän sanavaraston jo omaava, oli lapsen ensimmäiset sanat viikonloppu aamuisin "saanko pelata?". Hän halusi olla tietokoneella :O
Kävi ilmi että lapsihan osaa jo todellakin käyttää hiirtä ja tiesi tarkkaan mitä peliä haluaa netistä pelata.
Taas otin asian puheeksi hoitajan kanssa. Hoitaja myönsi että oli antanut lapsen olla tietokoneella pelaamassa. Kielsin sen. Ei pari vuotias tarvitse vielä nettiä käyttää!
Lapsen 2v neuvolan tarkastuksessa paino oli pompannut aika hurjasti. Olin sen itsekin huomannut, mutta kun neuvolassa alettiin kyselemään herkkujen syömisestä alkoi minulla hälyytyskellot soida. Oliko herkkujen syöttämistä sittenkin jatkettu?
Uusi keskustelu aiheesta ja hoitaja kielsi kaiken. Aloin kyselemään lapselta päivän ruokailuista ja kierrellen kaarrellen myös herkkuhetkistä. Lapsi kertoi saaneensa suklaata, muumitikkareita, sipsiä melkein joka päivä. Myös tietokoneen käyttöä harrastettiin päivittäin. Sen kertoi lapsi itse.
Hoitaja kuitenkin kielsi kaiken.
Lapsi kuitenkin lihoi ja hän lopetti leikkimisen. Hän vaati koko ajan pelivuoroa tietokoneella ja kolusi kaappeja, josko löytyisi herkkuja.
Vieraiden käydessä lapsi istui kahvipöydässä pitkään ja hartaasti syöden herkkuja.
"Tuolle ne herkut on näyttäneet maistuvan" tuumasi yhä useammat tuttavat ja sukulaiset kun lapsi lihoi.
Pidimme itse miehen kanssa tiukkaa linjaa herkkujen syönnistä ja pelaamisesta. Molemmat oli ehdottoman kiellettyjä. Lapset vatsanseutu oli jo siinä mittakaavassa että oli vaikeaa löytää hänelle sopivia housuja.
Viikonloput panostimme leikkeihin, joskus lapsi lähti leikkeihin mukaan, mutta silloinkin välillä hän kysyi "joko saan pelata?" tai sitten hän yritti tehdä kauppaa, "jos leikin niin sitten saan muumitikkarin".
Istuimme jälleen hoitajan kanssa keskustelemaan. Ensin hän jälleen kielsi kaiken.
Loppujen lopuksi kuitenkin myönsi että tämä kaikki oli tapahtunut että HÄN EI PYSTY SITÄ LOPETTAMAAN! Siitä oli kuulema tullut rutiini. Lapsen kiukut sai loppumaan kun lupasi pelaamista tai herkkuja. Lapsi söi ruokansa kun lupasi jälkiruuaksi herkkuja.
Ja koska lapsi ei suostunut leikkimään, hoitaja antoi lapsen pelata koneella.
Hoitajan ei tarvinnut enää palata töihin.
Mummo hoitajaksi siksi aikaa että sanoin itseni irti töistä ja tein ne kaksi kuukautta töitä mikä oli irtisanomisaika.
Mummo vahvisti arjen kulkua että jollei lapselle koko ajan kehitellyt tekemistä, hän vaan istui ja vaati pelaamista ja ehdotteli keksien syöntiä tmv.
Meidän lapsesta oli tullut pelaamisesta ja herkuista riippuvainen.
Nyt kun olen ollut kohta puoli vuotta kotona, on tilanne edelleen huono.
Aamupalan jälkeen on lapsi (nyt yli 3v) vailla pelaamista. Lähdemme kuitenkin ulkoilemaan tai uimahalliin ja pelaaminen unohtuu kunnes tulemme kotiin.
Lapsi ei edelleenkään leiki oma-aloitteisesti. Nyt uusin "himon kohde" on telkkari ja sieltä lasten ohjelmat. Yhtenään laittaa televisiota päälle.
Askartelemme, maalaamme, ulkoilemme, teemme ruokaa jne. yhdessä. Lapsi leikkii vain jos hänelle on siihen kaveri.
Herkkuhetket korvataan marjoilla, rahkoilla, porkkana ja kurkkutikuilla. Ne onneksi maistuu lapselle. Isompien pitää pitää karkit piilossa niin kauan kunnes pääsemme tästä pahimmasta sokeririippuvaisuudesta eroon.
Niin se sokeripurkkikin pitää pitää piilossa ja lapsi lappaa lusikalla sokeria suuhunsa.
Ehkä tämä joskus helpottaa ja saan takaisin iloisen, nauravaisen lapseni joka leikkii ja käyttää mielikuvitustaan.
Nyt kuvailisin lastani stressaantuneeksi, äkäiseksi, kulmat kurtussa kulkijaksi joka etsii kaapeista herkkuja ja käy välillä kokeilemassa saisiko tietokoneen auki. Ei saa kun siinä on nyt sellaiset estot että vaatii salasanat.
Onko muita joiden lapset ovat jämähtäneet johonkin, ihan mihin vaan näin totaallisesti kiinni? Tämä on uutta minulle vaikka kyseessä onkin jo kolmas lapsi.
Huolettaa mutta osaan myös iloita jos menee parikin tuntia hyvin enkä tarvitse olla kieltämässä pelaamista ja herkkuja.
Mutta oikeasti kukaan äiti ei voi olla noin tyhmä, että pitää jotain sukulaistyttöä vuosikausia hoitamassa, kun päiväkodissa tai pph.lla on ammattitaitoista hoitoa halpaan hintaan tarjolla. Ja vielä irtisanoi itsensä, jooo...
Ensimmäisessä paikassa täti lukitsi meidät lapset makuuhuoneeseen "nukkumaan" ja ilmeisesti katseli itse tv:tä tms... laiskotteli. Hän ei vahtinut mitenkään makkarin menoa, ei siis nukuttanut, lukenut tai mitään vaan jätti meidät sinne. Jos kuului ääntä hän kävi huutamassa ja ronskein ottein laittoi meidät sänkyihin. Toisessa paikassa kurittomuudesta seurasi lukitseminen pimeään komeroon. En tiedä rangaistus aikaa, mutta lapsesta se tuntui tunneilta ja oli todella pelottavaa. Kolmannessa paikassa hoitajan työtön luuserimies aukaisi päivän ensimmäisen bissen heti kun kaikki lapset olivat saapuneet aamulla. Päivän mittaan hän humaltui ja päivästä riippuen joko örvelsi "lastenhoitoapuna", riiteli vaimon kanssa tai vähän koulutti meitä lapsia mm. koskettelemalla, kertomalla kaikkea inhottavaa mistä nyt vain humalaiset voivat puhua. Äijä oli toisessa huoneessa piilossa tai lähtenyt jo baariin kun lapsia haettiin kotiin. 
