Nyt kun hautajaisista oli puhe niin mullakin ois kysymys..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Fleur de la Cour
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
F

Fleur de la Cour

Vieras
Lauantaina on siis mummuni hautajaiset. Olivat päättäneet sitten, että kukat lasketaan kappelissa. Kyseessä kuitenkin perinteinen hautaus eikä mikään polttohautaus eli arkku kannetaan kappelista ulos ja lasketaan hautaan. Eli minua mietityttää minkälainen sähläys mahtaa olla kukkien kanssa. Ja muutenkin ärsyttää kun kukkien lasku tapahtuu tavallaan kahteen kertaan. Olen kyllä ollut hautajaisissa, jossa kukat on laskettu kappelissa tai kirkossa, mutta kaksissa hautajaisissa oli mahtihautajaiset ja toisissa partiolaiset hoitivat kirkossa lasketut kukat haudalle, toisissa oli viralliset poliisihautajaiset ja niissä poliisit siis hoitivat kukat haudalle ja yksissä hautajaisissa oli polttohautaus siunaamisen jälkeen joten arkku jäi paikoilleen eikä sitä kannettu mihinkään. Nyt on kyseessä pienemmät hautajaiset lähinnä sukulaisten kesken ja itse mietin, että miten ihmeessä kantajat saa arkun kukkien keskeltä edes pois?? Onko joku ollut hautajaisissa jossa kukat on laskettu kappelissa, mutta arkku on kuitenkin kannettu hautaan?
 
Ensin lasketaan kukat. Ja kun kaikki kukat on laskettu kukin hakee kukkansa, arkku kannetaan hautaan ja haudalla sitten kukaan vain lasketaan maahan (ei siis enään toista kertaa lueta niitä)
 
Ennenkuin arkkua lähdetään siirtämään, jokainen ottaa laittamansa kukan arkun päältä pois. Kun arkku on laskettu maahan je peitelty, jokainen viel hiljaisuudn vallitessa kukan kummun päälle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Myräkkä:
Ensin lasketaan kukat. Ja kun kaikki kukat on laskettu kukin hakee kukkansa, arkku kannetaan hautaan ja haudalla sitten kukaan vain lasketaan maahan (ei siis enään toista kertaa lueta niitä)

Näin minustakin.
 
meillä oli noin vuosi sitten mummin hautajaiset ja meillä toimittiin näin. Vieraat ottivat sitten kirkosta lähtiessä vain jonkun hautavihon, eivätkä etsineet omaansa. Arkun laskun jälkeen sitten vietiin kukat kuvun päälle uudestaan.. ei siis omia vihkoja vaan se mikä oli kirkosta mukaan tullut. Mielestäni ei suurta sählinkiä syntynyt!

Otan osaa suruusi!
 
Joko kukkien lasku ja muistosanojen lukeminen vasta hautaanlaskun jälkeen ollut. Toinen missä oli polttohautaus kyseessä ja autoon kannettiin, niin arkun molemmin puolin oli pitkät teräksiset ''penkit" joihin kukat laskettiin eikä siis arkun päälle.
 
Kukat lasketaan arkulle. Toimituksen jälkeen, ennenkun arkkua lähdetään kantamaan JOKAINEN HAKEE OMAT KUKAT POIS ja ne lasketaan vaan äkkiä takaisin hautakummulle kun arkku on maassa.
 
Meniskö toi sitten niin, että ne muistovärssyt luetaan siellä kirkossa ja se kukka laitetaan arkun päälle. Sitten ennen kuin arkku kannetaan pois, niin kukin taas ottaa sen oman kukkansa, ja kantaa sen mukanaan haudalle ja laskee sitten sinne haudalle ilman mitään sen kummempia seremonioita. Aika hankalaa, mutta luulisin, että ainoa tapa.
 
Kappelissa kukat lasketaan värssyjen kera, kaikki ei niitä lue jos ei pysty jolloin arkun ääressä vain seistään ja sitten kummarretaan (en tiedä onko tuo tapa kaikkialla käytössä.. siis kumartaminen). Haudalla kukat on vain laskettu maahan suuremmilla kokoonpanoilla ja sitten siinä vieressä on hetken seisottu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Myräkkä:
Ensin lasketaan kukat. Ja kun kaikki kukat on laskettu kukin hakee kukkansa, arkku kannetaan hautaan ja haudalla sitten kukaan vain lasketaan maahan (ei siis enään toista kertaa lueta niitä)

Jep, jep.. saa sitten pyllistellä siellä innokkaasti parikin kertaa. Taidanpa katsoa tarkkaan mihin päin pyllistän (kuten huomaatte, en ihan pidä kaikista sukulaisistani). Vai kipaistaanko hakemaan kuin unohtunut maito kaupasta, että yks hakee äkkii kukat vai meneekö koko perhe, no mulla vaan ihan pikkuinen perhe, mutta entäs ne kun on neljä lasta tai viis lasta niin kaikkiko vaan hakemaan kukkia yhdessä. En pidä yhtään tästä ajatuksesta. Kun nyt saatais vaan mummu hautaan..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kappelissa kukat lasketaan värssyjen kera, kaikki ei niitä lue jos ei pysty jolloin arkun ääressä vain seistään ja sitten kummarretaan (en tiedä onko tuo tapa kaikkialla käytössä.. siis kumartaminen). Haudalla kukat on vain laskettu maahan suuremmilla kokoonpanoilla ja sitten siinä vieressä on hetken seisottu.

Juu siis vieraammat nyökkää lähiomaisille, sehän on se etikettitapa. Minä olen itse lähiomaisia, en aio nyökätä kyllä kenellekään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Fleur de la Cour:
Jep, jep.. saa sitten pyllistellä siellä innokkaasti parikin kertaa. Taidanpa katsoa tarkkaan mihin päin pyllistän (kuten huomaatte, en ihan pidä kaikista sukulaisistani). Vai kipaistaanko hakemaan kuin unohtunut maito kaupasta, että yks hakee äkkii kukat vai meneekö koko perhe, no mulla vaan ihan pikkuinen perhe, mutta entäs ne kun on neljä lasta tao viis lasta niin kaikkiko vaan hakemaan kukkia yhdessä. En pidä yhtään tästä ajatuksesta. Kun nyt saatais vaan mummu hautaan..

No, meidän suvussa on tehty niin. Että jos kyseessä on suuri porukka joilla on yhteinen adressi niin arkun äärelle menevät vaikka perheen äiti ja isä jotka laskevat seppeleen. Sen aikaa penkkirivissä seisovat lapset kunnioittaen vainajaa. Pois lähtiessä yksi hakee seppeleen käteensä. Hautausmaalla seppeleen voi laskea koko perhe tai taas pari perheestä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Eeva:
meillä oli noin vuosi sitten mummin hautajaiset ja meillä toimittiin näin. Vieraat ottivat sitten kirkosta lähtiessä vain jonkun hautavihon, eivätkä etsineet omaansa. Arkun laskun jälkeen sitten vietiin kukat kuvun päälle uudestaan.. ei siis omia vihkoja vaan se mikä oli kirkosta mukaan tullut. Mielestäni ei suurta sählinkiä syntynyt!

Otan osaa suruusi!

Kiitos. Vaikea tilanne tässä, mummu oli hyvin, hyvin läheinen. Muu laaja suku ei niinkään ole. Siskoni sanoi juuri eilen, että ottaa päähän kun joutuu tällaista suruaan suremaan sellaisten kanssa joiden kanssa sitä ei haluais surra. No onneks on siskoni ja veljeni siellä ja isä ja äiti.

Mut auta armias jos joku mun kukkavihkooni koskee! Minusta ihan kamala järjestely tämä! Ja yks ihminen vaan päätti näin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Fleur de la Cour:
Juu siis vieraammat nyökkää lähiomaisille, sehän on se etikettitapa. Minä olen itse lähiomaisia, en aio nyökätä kyllä kenellekään.

Mummu sanoi, että lähiomaiset voi kumartaa vainajalle sekin on kuulemma vanha tapa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Fleur de la Cour:
Juu siis vieraammat nyökkää lähiomaisille, sehän on se etikettitapa. Minä olen itse lähiomaisia, en aio nyökätä kyllä kenellekään.

Mummu sanoi, että lähiomaiset voi kumartaa vainajalle sekin on kuulemma vanha tapa.

Niin no siinä toimin miltä tuntuu, kosketan varmaan arkkua mieluummin, se tuntuis paremmalta kun kumartelu, sen verran läheinen mummu oli.
 
Kukat lasketaan sellaiselle telineelle arkun ympärille. Kantajat ottavat arkun siitä, ja muut vieraat ottavat kukkansa ja menevät perässä haudalle. Hyvin siinä ehtii, ei se ole kovin nopeaa liikkumista arkkua kantaa. Haudalla jokainen laski sitten kukkansa uudelleen arkun päälle. Onhan se vähän tuplatoimintaa, mutta minkäs teet jos niin on päätetty.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Fleur de la Cour:
Niin no siinä toimin miltä tuntuu, kosketan varmaan arkkua mieluummin, se tuntuis paremmalta kun kumartelu, sen verran läheinen mummu oli.

Totta kai pitää tehdä niin miten parhaalta tuntuu. Itse ajattelin lauantaina vain kumartaa isälle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Fleur de la Cour:
Jep, jep.. saa sitten pyllistellä siellä innokkaasti parikin kertaa. Taidanpa katsoa tarkkaan mihin päin pyllistän (kuten huomaatte, en ihan pidä kaikista sukulaisistani). Vai kipaistaanko hakemaan kuin unohtunut maito kaupasta, että yks hakee äkkii kukat vai meneekö koko perhe, no mulla vaan ihan pikkuinen perhe, mutta entäs ne kun on neljä lasta tao viis lasta niin kaikkiko vaan hakemaan kukkia yhdessä. En pidä yhtään tästä ajatuksesta. Kun nyt saatais vaan mummu hautaan..

No, meidän suvussa on tehty niin. Että jos kyseessä on suuri porukka joilla on yhteinen adressi niin arkun äärelle menevät vaikka perheen äiti ja isä jotka laskevat seppeleen. Sen aikaa penkkirivissä seisovat lapset kunnioittaen vainajaa. Pois lähtiessä yksi hakee seppeleen käteensä. Hautausmaalla seppeleen voi laskea koko perhe tai taas pari perheestä.

Juu siis niin voi tehdä, tiedän kyllä, mut nyt on jokaisella oma kukkalaite, ei olla kukaan missään yhteisissä kukissa mukana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Fleur de la Cour:
Juu siis niin voi tehdä, tiedän kyllä, mut nyt on jokaisella oma kukkalaite, ei olla kukaan missään yhteisissä kukissa mukana.

No tarkoitinkin sillä, että jos perheessä on vaikka äiti ja isä sekä 5 lasta. Niin lasten ei tarvitse mennä sinne eteen vain nousevat siellä penkkirivissä ylös.
 
Just juu, no se ei koske minua, minulla vaan yksi lapsi ja lapsellekin hommasin pienen kukkakimpun erikseen. Ja luulenpa, että nuo muut haluaa siltikin perheensä mukaansa. itsekin olen sitä mieltä, että läheisten hautajaisissa sellainen lämmin tunnelma ilman jäykkää etikettiä ois parempi, mutta tästä ei välttämättä nyt tule sellaista.
 
Jep. No sori jos kommentoin ketjuusi =)
 
Hei ei ollut tarkoitus kuulostaa negatiiviselta, mä vaan nyt kuulostan negatiiviselta kun asia harmittaa. Ihan asiallinen kommenttisi oli..
 
Yhteistyössä