E
ex hoikka
Vieras
Olen tähänastisen 26-vuotta kestäneen elämäntaipaleeni ajan ollut aina hoikka.
Teini-iän olin jopa kenties hieman alipainoinen haluamattani ja siitä eteenpäin hoikka.
Noin vuosi sitten sairastuin ja lihoin viidessä kuukaudessa 17 kg.
Nyt mitat 166cm/76kg.
Tiedän ylipainoni olevan vain väliaikainen vaihe elämässä ja uskon saavani kilot karistettua melko nopeastikin, kunhan pääsen taas jaloilleni ja liikkeelle.
Siksi en suurempaa kriisiä ole ulkomuodostani päässäni tehnytkään.
Yllätyksenä tuli miten ilkeitä piilokommentteja saan painostani, pieniä vilkaisuja pikaruokapaikan jonossa, joita ennen en ole saanut.
Myös jo kahdessa vaatekaupassa olen saanut todella inhottavia kommentteja myyjiltä, ei tarkoituksellisesti,mutta selkeästi kertoen myyjän mielipiteen lihavammista ihmisistä.
Esim. Kysyessäni eräästä paidasta kokoa L, joka hyllystä oli loppu, myyjä ilmoitti ettei tuollaisesta kireästä paidasta taida niin hirveän isoa kokoa löytyä.
Muutaman viikon päästä menin samaan paikkaan etsimään farkkuja. Painoni on noussut melko nopeasti, enkä tiennyt varmasti mikä olisi kokoni. Kävin läpi rekkejä ja ilokseni huomasin melko hyvän valikoiman farkkuja näinkin pienen paikkakunnan vaateliikkeeksi.
Löysin muutamista koot 30/32 ja 31/32, myyjä tuli kysymään voiko auttaa ja kerroin etsiväni kyseisiä kokoja, pituus voi olla myös 30.
Taas sama haahka alkoi jankuttaa miten ei usko farkkuja löytyvän niin suuressa koossa, pillifarkut kun on usein hoikille tarkoitettu, mutta voi hän etsiä jos siitä yhdestä reilummasta mallista voisi löytyä.
Itse kyllä jo pikaselauksella löysin useammatkin.
Eli mitä vittua tämä nyt on?
Kohdellaanko oikeasti lihavampia julkisilla paikoilla näin?
Miksi ollessani hoikka, myyjätkin yrittävät miellyttää minua jotta kaikki rahani kuluttaisin heidän rätteihinsä, mutta lihavampaa ei kannata/tarvitse?