nyt oikeesti sanokaa mitä mä teen?

[emilja harmaana]

tossa vuos sitten melkein erottiin.
en tiedä mistä alottaa...
no mies on kotihiiri mikä ei käy koskaan missään, joten en saisi käydä minäkään.
kertaakaan en aihetta ole antanut epäilyyn että valehtelisin menoni.
nyt paloi käämit kun suunnittelin mesessä työkaverinkanssa että mitä lajeja otetaan työpaikan liikuntapäivässä.
mies tokaisi " minnehän olet oikeesti menossa?" siis jumalauta
:kieh:
ja se ei ollut vitsi, sen näki jo naamasta.
hänhän ei sitten ymmärtänyt muka yhtään miksi otin pultit, no siis ihan asiallisesti kysyin että "anteeksi mitä?"
mä en käy baarissa kun ehkä 3-4 kertaa vuodessa! ihan vaan tiedoksi et en ole mikään alvariinsa bileissä ravaaja... eikä mun illat ole kauheaa ryyppäämistä ja myöhään kotiutumista.
niin, no, sittenhän ukko taas veti ne vanhat asiat ja riitahan siitä tuli, siis alkoi setviä mun lapsuutta, haukkua mun äitiä, verrata mua siihen.
aivan naurettavaa.
ja minä saan kaiken syyn niskoilleni, minä tunnen itseni epäonnistujaksi, huonoksi äidiksi, huonoksi ihmiseksi.
mä olen positiivinen, ilonen ja mukava, jos kavereilta kysytään.
musta on kiva käydä kylässä, kiva käydä reissussa, sukulaisten luona jne.
mies ei halua.
mitään ei tartte tehdä. muuta kun istua kotona, tai käydä hänen kotonaan jurnuttamassa.
mies on kyllä tasanen, kiltti ja rauhallinen, ei lyö eikä juurikaan juo.
mutta kun alkaa #&%?$!* niin sen kyllä osaa.
eikä ollenkaan tajua kuinka pahasti satuttaa.
ei kertaakaan ole pyytänyt sanojaan anteeksi.
minä olen joka kerta ollut se joka on antanut periksi, eli perunut risteilyn, jättänyt menemättä jonnekin....
uskotellut ettei äitini ole hyvää seuraa, NYT SAA RIITTÄÄÄ!!!
olen 25v. ei mun elämä voi olla tässä?!!?
me on käyty perheneuvolassa vuosi sitten pari kertaa, no ei se mitään auttanut.
nyt sinne on turha aikaa varata kun se menisi jonneki kuukausien päähän ja se on myöhäistä jo.
Minä en tahdo rikkoa lapselta kotia!!!
mitä minä teen????
mun työ on toisella paikkakunnalla missä nyt asutaan.
jos minä lähtisin (asunto on miehen).
jäisinkö vanhalle paikkakunnalle? että laspella olisi tuttu ympäristö ja vanha hoitopaikka?
miten se päätetään kuka lapsen "saa"? siitä ei kahdestaan sopuun päästä, sen tiedä. mä en jaksa tätä, en jaksa :'(
ei se ole mitään elämää että lapsi ravaa kahden kodin välillä.
itse tiedän sen, olen sen kokenut. ja siitähän mies aina syyttää minua!!!!
että kun oon tollasen mallin saanu ni elän sen mukaan.
ei ota kuuleviin korviin sitä että olen aina ollut sitä mieltä että oma lapseni saa ehjän perheen.
no, mies ei ole naimisiin halunnut, se on kuulema turhaa...
hitto :'(

 

[Huopatossu]

En osaa neuvoa mutta itse en tuollaista sietäisi yhtään vaan lähtisin.

 

[kyllästyn]

mä en jaksa lukea kysymystä. turhaan avasin kun otsikko ei taas kertonu aihetta.

 

[jatkan]

niin siis vuos sitten syyt miksi halusin lähteä, tuo että mies ei ollenkaan halua tehdä mitään kivaa kanssani koskaan, ei halua lisää lapsia, huonot välit äitiini. Aikoo varmaan lopun ikäänsä asua kerrostalossa.
ei katsoisi hyvällä jos päättäisinkin lähteä opiskelemaan....
viikon olin pois, mies tuli vinkumaan takaisin, lupasi kaikkea, sovittiin...
no nyt on taas samassa tilanteessa melkeinpä asiat.
mä vaan en taida sopia sen muottiin :/
mä olen perkuleen pettynyt, itseeni :attn:

 

[nooo]

\

mä en jaksa lukea kysymystä. turhaan avasin kun otsikko ei taas kertonu aihetta.

miksi edes avasit jos ei otsikko kertonut aihetta :kieh:
sori, vaan, en tienny tän palstan sääntöjä...

 

[RouvaRajatapaus]

Mun ex-mies yritti hallita ja kahlita mua, missään ei olisi saanut käydä. Ei lenkillä, ei edes lasten kanssa ulkona. Epäili mun pettävän. Siksipä onkin ex-mies.

 

[Aaban]

No sinuna juttelisin vielä miehen kanssa, että nyt on tosi kyseessä. Tilanteen on muututtava tai... Eihän kukaan voi jättää omaa elämäänsä "elämättä" sen takia, että toinen määrää mitä saa tehdä ja mitä ei. Tietenkin parisuhteessa täytyy tehdä kompromissejakin ja kuunnella myös toisen mielipidettä, mutta rajansa kaikella.

 

[RouvaRajatapaus]

\

mä en jaksa lukea kysymystä. turhaan avasin kun otsikko ei taas kertonu aihetta.

Jaksoit sitten heittää tuollaisen kommentin. Otsikkoon ei kovin pitkää stooria mahdu.

 

[Aniida]

siis erositte jo ja ootte edelleen yhdessä?, tää jäi multa vähän epäselväks...jos selität?

Mutta muuten tollanen kuittailu ja toisen vahtiminen ja äidin haukkuminen ym vainoharhaisuus ei tuu koskaan muuttumaan; itseasiassa tollaset piirteet vaan pahenee iän myötä. että en anna neuvoa, mutta kehotan harkitsemaan, onko tämä sitä elämää jota haluat elää? ja mä kuitenkin uskon että jos olet hyvä äiti ja jos miehesi on hyvä isä niin lapsesta tulee ehjä vaikka asuisikin kahdessa kodissa. enemmän lapsi vahingoittuu teidän ainaisesta riitelystä.

 

[pikanen]

Jos kerran olette tosissanne yrittäneet paikata suhdetta, ja taas olette samassa pisteessä niin onko siinäkään mitään järkeä sahata ees taas? :/
Kyllä mun mielestä lapsellakin on parempi olla, kun asuu sellaisessa perheessä missä ei tapella alituiseen, vaan näkyy sitä rakkauttakin.
Lapsi sopeutuu kyllä uuteen ympäristöön ja uusiin ihmisiin, noipeammin kuin me aikuiset.
rakkaus on vaikeaa, ja varsinkin silloin jos ei tule toisen kanssa toimeen arkisesti.
nostahan kystkintä ja suuntaa uuteen elämään. anna miehelklesikin mahdollisuus aloittaa uutta, eikä jäädä jankkaamaan vanhaa, kun se kerran häntä noin riivaa.
Nenä pystyyn, ja niskasta kiinni. =)

 

[mupeli]

Mä olen ollut tuollaisessa parisuhteessa, tai ainakin kovin samalta kuulostaa.(meillä ei ollut lapsia) Meillä tilanne kärjiistyi sitten siihen että miehellä ei enää sanat riittänyt niin löi sitten. Mielestäni suhde jossa mies ei anna naisen tehdä "mitään", ei ole oikea suhde.

:hug:

Sori jos sekavaa tekstiä, mulla on vielä vähän unihiekkaa silmissä.

 

[Murmeli]

Minun mies on myös sellainen koti-ihminen. Haluaisi vaan olla kotona vapaapäivät, lomat jne. Ollut ihan pienestä asti sellainen, ettei haali kavereita ja puhuu vaan silloin kun on asiaa, hiljainen älykkö. Minä taas olen aivan vastakohta, puhelias, ystävystyn helposti, olen meneväinen jne. Meillä elämä sujuu, koska mies ei kiellä minua menemästä eikä epäile mistään...hän viihtyy lasten kanssa kotona ja on sen sanonut. ei kaipaa muuta. En minä jaksaisi jos tilanne olisi tuo, että mies aina vettuilisi menemisistä eikä luottaisi jne. Kyllä meilläkin olisi varmaan ero sitten edessä.

 

[äidiksi]

sinun on selvästi paha olla suhteessa. ja niin on miehesikin. ja niin on varmasti lapsesikin. ei kukaan lapsi ansaitse lapsuutta jossa isä ja äiti ei ole toistensa puolella. ei se ole perhe.

lapsella on parempi olla kaksi onnellista kotia kuin yksi onneton. älä kuvittele että jos jäät niin teet jotain hyvää lapsellesi. Ero on varmasti vaikea, mutta mieti haluatko kuvitella itsesi samaan suhteeseen, ja samaan tilanteeseen kymmenen vuoden päähän. jos et, niin ratkaisu on parempi tehdä heti kuin myöhemmin. ei kai meillä ole koko elämää tuhlattavaksi epätyydyttävään elämään.

voimia!

 

[kiitos]

Vuosi sitten mies yritti. Ja antoi ymmärtää että on ihan ok, että mä käyn joskus jossain, mutta sainpa taannoin kuulla että se onkin paha asia hänen mielestä.
saan kokoajan olla varuillani. Ihan oikeasti, mä en ole mikään huithapeli. Hoidan kodin, käyn töissä, olen ihan tavallinen normaali äiti ihminen.
Mä olin vuosi sitten liian heikko pitämään pääni ja palasin miehen luokse.
Huomasin että olen nyt tässä taas jonkun aikaa miettinyt että minne muuttaisin. Sitten oli tuo riita siitä mun työpaikan liikunta päivästä.
Mä olen ehdottanut miehelle yhdessä menemistä ja tekemistä, mutta ei se mitään halua.
Musta tuntuu että mä olisin onnellisempi yksin. Mutta se tuntuu liian itsekkäältä, tuntuu että pitää ajatella lasta ja pysyä suhteessa, vaikkakin se on vaikea.
Ajattelen ihan liikaa että mitä mies ajattelee jos teen niin ja niin....
tai mtiä muuta ajattelee.

 

[Aaban]

Jos sinä olisit onnellisempi yksin, luulen että se on parempi vaihtoehto myös lapselle! Ei huonossa liitossa kannata pysyä lapsen vuoksi. Ajattele myös itseäsi. Kerranhan täällä vain eletään. Voimia tulevaan!

 

[mamaria]

kaikki taas kehottaa eroamaan, mutta niin kyllä minäkin. ei tuo ole oikeanlaista elämää sinulle ja lapsellesi. komppaan siis monia kirjottaneita..

joku voisi linkittää sen narsistien uhrit-sivun. mulle tuli sellanen ajatus että saattaisit sinäkin siihen sakkiin mahtua...


minäkin saattaisin. mutta nyt kun olen lasten kanssa reissussa niin mies taas kirjottelee romanttisia viestejä ja lupailee kahden keskistä aikaa.. saa nähä paraneeko tilanne.. olen mielessäni antanut meidän suhteelle vuoden paranemisajan... jos ei asiat muutu niin ei auta ku erota. ei sitä jaksa elää miehen kanssa joka ajattelee vain itseään eikä ollenkaan tajua toisen näkökulmia...

 

[kysymystä vielä]

Jos nyt sitten lähden, onko parempi että jään vanhalle paikkakunnalle, lapsella säilyisi vanha hoitopaikka...
kuin että lähtisin työni takia 20 km päähän?
en vaan tiedä miten rahat riittää kaikkeen :/
tarvin ihan kaiken, huonekalut jne.
ja miten se lapsen huoltajuus? tuntuisi että 2vk ja 2 vk, mutta eikö se ole kamalaa ravaamista kahden kodin välillä?
mä en kyllä taida jaksaa töissäkään, itku meinaa tulla ja ajatukset sekoilee.

 

[lisko]

Anna itsellesi ja miehelle aikalisä. Suuria päätöksiä kannattaa miettiä tarkkaan, mieluiten silloin kun ei ole juuri aivan kypsähtänyt jonkun riidan jälkeen. Ero on aina iso päätös kaikille, varsinkin kun mukana on molemmille rakas lapsi. Ja sanoithan että miehessä on myös hyviä puolia. Hyvä olis jos mies pääsis yksikseen terapiaan miettimään, minkätakia pelkää noin kauheasti pettämistä. Jokin syyhän siihen on. Enkä tarkoita sinuun liittyviä syitä . Voi liittyä pelkästään hänen omaan historiaansa ja päähänsä. Ja jos sen jälkeen olette vielä sitä mieltä etä erotaan, niin erotkaa sitten. Pari paritapaamista vuosi sitten tuntuu vähän laihalta lohdulta. Ehkä myös sitä kannattaa yrittää vähän enemmän. Ja tosiaan tärkeintä on, että ei mitään isoja pulmia kannata ratkaista voimakkaiden tunteiden vallassa, kiukkuisena.

 

[emilja harmaana]

No en mä ole kikkuinen, vaikka tekstistä ehkä niin voi päätellä, tai no olen mä kiukkuinen ja itkuinen tietysti kun asioita ajattelen, mutta kuitenkin rauhallinen.
vuosi sitten tein kaiken rytinällä.
nyt tiedän vähän jarruttaa ja miettiä.
mutta ei voi olla normaalia miettiä näitä asioita taas.
miestä ei terapiaan saa yksin varmaan millään, koska hän pitää minua hulluna ja idioottina. kun näytän tunteeni, eli puhun, itken ja joskus vähän huudankin :ashamed:
olen myös erittäin herkkä...
mieheltä ei halauksen halausta ole tullut aikapäiviin.
ei vaikka itkin tässä yks päivä kun kerroin hänelle yhdestä rakkaasta läheisestä joka makaa sairaalassa.
niin ei, siinä vaan istuu ja jurnuttaa.

 

[Aaban]

Sinuna vaihtaisin myös paikkakuntaa lähemmäksi työpaikkaa; saisi myös ihan konkreettisesti välimatkaa mieheen. Tuosta lapsen asumisjärjestelyistä mietin sellaista, että se riippuu niin paljon lapsen iästäkin. Pienelle lapselle 2 viikkoa toisen luona ja sitten toisen on aika pitkä aika puolin ja toisin. Toisaalta olen aina ihmetellyt sellaisia asumisjärjestelyjä, että lapsi asuu kahta kotia ihan yhtä paljon... Jos aikuisen pitäisi tehdä samoin niin olisiko se mukavaa? Minusta ei. Mutta jokainen perhehän tietenkin päättää nämä asiat siten, kun heille parhaiten sopii.

 

[Gluteus maximus]

Riippuu varmaan lapsen iästä tuo asumisjärjestely. toisaalta, jos muutat lähemmäksi työpaikkaasi niin se voisi olla edullisempi vaihtoehto, jos mies osallistuu sitten lapsen hakemis-ym. kustannuksiin ja 20km ei kauhean pitkältä välimatkalta kuulosta. En tiedä, vaikea tilanne. Voimia kovasti. Itse en jäisi tuollaiseen suhteeseen. Ainakin pieni tauko olisi tarpeen. Voisitko mennä vaikka jonkun sukulaisen luokse hetkeksi miettimään ja mies saisi miettiä myös?<br><br>

 

[manta76]

Ikävä kuulla, et teil on asiat menneet solmuun.

Toi vanhojen kaivelu ja syyttely tuntuu olevan aika yleistä ja tosi ikävä tapa. Oon joskus itsekin siihen syyllistynyt, mutta yritän nykysin pitää ns "mölyt mahassa". Jos teillä on kotona silminnähden paha olla niin kyllä lapsikin sen näkee/vaistoaa ja alkaa oirehtimaan jotenkin.

Jos sie oot sitä muuttamista miettiny nii mie kannattaisin et muutat samalle paikkakunnalle niin lapsi saa sitten tavata isäänsä niin usein kuin haluaa (mikäli asuu sun luona) plus et hoitopaikka pysyy samana. Lastenvalvoja auttaa näissä asioissa.

Ja muutenkin toi erillään asuminen voi tehdä ihan hyvää. Kumpikin saa miettiä asioita omalla tahollaan ja parhaimmassa tapauksessa teidän välille syntyy ihan uusi keskusteluyhteys ja asiat alkaa näkemään ihan toiselta kantilta.

Koetahan jaksaa. Otahan yhteyttä jos siltä tuntuu!
:hug: <br><br>

 

[MorbidMama]

Valitettavasti en osaa neuvoja antaa, mutta ikävältähän tuo kuulostaa..ja kuulostaa myös siltä, että miehelläsi on itsellään jokin ehkä lapsuudesta peräisin oleva luottamuspula, jota hän yrittää vierittää sinun niskaasi olemalla mustasukkainen...
Ehkä hän on ahdistunut myös siitä, että on itse epäsosiaalinen, eikä mahdollisesti osaa olla ihmisten kanssa...sosiaalinen ja menevä kumppani on sellaiselle ihmiselle myrkkyä..ja vaikka minkäänlaisiin epäilyksiin ei olisi syytä, niin ehkä niitä on helppo kutoa päässä kotosalla istuen, sua odottaen.
Voi olla et miehellä on paha alemmuuskompleksi suhteessa suhun...
Mut joo, toivottavasti mies saisi apua..ja toivottavasti saisitte suhteenne toimimaan!

 

[mamaria]

\

Jos nyt sitten lähden, onko parempi että jään vanhalle paikkakunnalle, lapsella säilyisi vanha hoitopaikka...
kuin että lähtisin työni takia 20 km päähän?
en vaan tiedä miten rahat riittää kaikkeen :/
tarvin ihan kaiken, huonekalut jne.
ja miten se lapsen huoltajuus? tuntuisi että 2vk ja 2 vk, mutta eikö se ole kamalaa ravaamista kahden kodin välillä?
mä en kyllä taida jaksaa töissäkään, itku meinaa tulla ja ajatukset sekoilee.

sinuna muuttaisin työpaikkakunnalle. ei ole liian pitkä matka tapailla. minusta on aina ollu ihan sekopäistä laittaa lapsi ravaamaan joka toinen viikko toisen vanhemman luona tai vaikka kahdenkin viikon välein. lapsellahan tulee kamala ikävä sitä etävanhempaa ja aina kun ehtii juurtua yhteen paikkaan niin revitään taas toisaalle. jos meillä tulis ero niin se olis niin että mies saa viikolla käydä 2-3 iltana katsomassa lapsia ja sitte joka viikonloppu yksi päivä lasten kanssa tai joka toinen viikonloppu ottaa koko viikonlopuksi. tämä järjestely meillä oli kun oltiin esikon vauva-taapero-ikänä erossa ja toimi.lapsi näki suunnilleen yhtä paljon kumpaakin kun toinen oli töisä ja toinen opiskeli..minä en vois elää niin ettei lapsi nukkuis suurinta osaa öistään minun lähellä..
voihan teillä toimia jokin toinen järsjestely...

huonekaluista sen verran, että ettehän te aluksi tarvii ku sängyt ja ruokapöydän. osta sitte osamaksulla muita kun rahaa liikenee..


muoks. läppärissä kursori hyppii...<br><br>

 

[lisko]

Ongelmahan nyt kuitenkin on varmaan mies joka ei kykene käsittelemään eikä näyttämään tunteitaan eikä ajatuksiaankaan tunnista. Menisiköhän terapiaan jos sanoisit että se on ainoa vaihtoehto, jos aikoo sun kanssa vielä yrittää. No joo. Uskon kyllä että olet miettinyt ero asiaa aika lailla.

Jokaisessa perheessä on tietysti oma tilanne, mutta miettisin tuota 2vk ja 2vk vaihtoehtoa kyllä myös tarkasti. Päiväkoti-ikäiselle on aika pitkä aika
olla äidistä erossa edes viikkoa, vaikka olisikin isän kanssa. Pienille lapsille yksi koti ja sitten muuten paljon hoidossa toisen vanhemman luona tuntuis jotenkin lempeämmältä vaihtoehdolta.