Nyt on ihan pakko arvostella yksinhuoltajia!

["vieras"]

Oma äiti oli 4 lapsen yh. Ei johtunut siitä etteikö olisi saanut pidettyä miestä, vaan siitä ettei lasten takia enää katsellut alkoholistia tai narsistia. Äiti kävi töissä ja hoiti meitä. Rahaa ei kamalasti ollut, silti äiti osti meille perustarpeet. Itse hän kulki vanhoissa vaatteissa. En ihan oikeasti ymmärrä miten äiti on jaksanut. Itse en meinaa jaksaa edes yhden lapsen kanssa, yhdessä miehen kanssa.

Eli täällä yksi yh-äidin tytär joka todella arvostaa yksinhuoltajia!!

 

[yhntytärmyös]

Äitini oli 3 lapsen YH. Isäni alkoholisti/narsisti. Nyt itselläni 2kk ikäinen vauva ja yksin olen lähinnä. Lapsen isä käy kyllä viikottain, mutta ei se ole sama asia, kuin olisi läsnä "kokoajan".

 

[Minä myös]

Asuin lapseni kanssa kahden vuoden ajan, johtuen erosta (lapsi oli tuolloin 3 kk - 1 v 3 kk). Eipä sitä apua lapsen isältäkään tuon ensimmäisen 3 kuukauden aikana tullut, mutta nyt uusperhekuviossa kaikki on toisin. Yh-ajat sen verran hyvin muistissa, että arvostan yksinhuoltajia!

 

[Minä myös]

Asuin lapseni kanssa kahden vuoden ajan, johtuen erosta (lapsi oli tuolloin 3 kk - 1 v 3 kk). Eipä sitä apua lapsen isältäkään tuon ensimmäisen 3 kuukauden aikana tullut, mutta nyt uusperhekuviossa kaikki on toisin. Yh-ajat sen verran hyvin muistissa, että arvostan yksinhuoltajia!

Siis asuin kahdestaan vuoden ajan

 

[Horuksen silmä]

Mä en arvosta yksinhuoltajia jonain persoonattomana massana. Arvostan kyllä heitä jotka arvostuksen ansaitsevat. Ja sitten on se toinen sakki, joilla miehet vaihtuu eikä työstäkään oo tietoa. Ja samalla rutistaan siitä miten rankkaa on, vaikka lapset on päiväkodissa ja viikonloput mummolassa tai isällä.

 

[Yh minäkin]

Mä en arvosta yksinhuoltajia jonain persoonattomana massana. Arvostan kyllä heitä jotka arvostuksen ansaitsevat. Ja sitten on se toinen sakki, joilla miehet vaihtuu eikä työstäkään oo tietoa. Ja samalla rutistaan siitä miten rankkaa on, vaikka lapset on päiväkodissa ja viikonloput mummolassa tai isällä.

Juuri näin. Ihmiset ovat erilaisia. Itse en koe yksinhuoltajuuden määrittelevän minua ihmisenä kauheasti. Olen vanhempana ensisijaisesti äiti, vasta jossakin viidennellä sijalla tulee se yksinhuoltajuus-osuus. Yksinhuoltajuudessa on kyllä rankkuutensa, varsinkin jos haluaa hoitaa asiansa hyvin, mutta ei se tarkoita että me kaikki yh:t olisimme samanlaisia.

Itse esimerkiksi karsastan kun ihmiset puhuvat rikkinäisistä perheistä. Oletan heidän puhuvan eroperheistä. Minun perheeni on aina ollut eheä; olin sinkku kun tulin raskaaksi. Perheemme ei ole mennyt rikki missään vaiheessa. Toinen hyvä esimerkki on usein nähty tällä palstalla: Ihmiset olettavat, että lapseni on isänsä luona joka toinen viikonloppu. Ihan kun kaikki yh-perheet olisivat tasan samanlaisia... Isä on tavannut tätä lastaan satunnaisesti. Ihan totaali-yh olen ollut.

 

[yh täälläkin]

Täälläkin totaaili yh. Käyn töissä ja lapsi on tarhassa. Helpotusta elämään tuo tukiverkko johon voi luottaa ja ihanat ystävät jotka eivät ole hylänneet raskautumiseni jälkeen. Poikani on 3-vuotta ja aika kova tekijä/menijä. Silti yritän pitää itsestäni huolta ja saada aikaa itselleni.

Edelliseen kommenttiin täytyy sen verta kommentoida, että en minäkään koe yksinhuotajuuden määrittelevän itseäni, paitsi ehkä toisten silmissä. Olen erittäin kyllästynyt olemaan yksin (jo kohta 4-vuotta) ja tahtoisin sen Herran meidän perheeseen, en elättäjäksi vaan parisuhteeseen... Kunnolliset miehet tuntuvat vaan olevan kiven alla. Mutta kaipa se tulee jos on tullakseen...

 

[en käsitä]

välillä ihmettelen sitä, että ihmiset jää jo raskausaikana yksin odottamaan ja lapsen synnyttyä isä ei ollenkaan ole kuvioissa... miten on päädytty tuollaiseen tilanteeseen, eikö merkkejä puolison epäpätevyydestä ole ollut ennen raskautumista, onko raskaus yhdessä suunniteltu ja toivottu asia.. tuntuu vaan niin uskomattomalta, että isä ei olisi kiinnostunut omien lastensa kehityksestä ja haluaisi viettää aikaa lastensa kanssa...

ehkäpä mulla on tosiaan oikea helmi itselläni ja ehkäpä tunnen vain näitä kunnolisia isejä, koska eroista huolimatta ihan yhtälailla isät lapsiaan ovat hoitaneet kuin äiditkin, nykyään vielä enemmän ja enemmän tuntuu olevan niitä perheitä, että lapset ovat vuoroviikoin isällä ja äidillä ja vanhemmat koittavat saada mahdollisimman läheltä toisiaan asunnot, jotta lapset voivat halutessaan käydä toisessakin kodissa.

 

[Ilostasurua]

Itse arvostan äitejä ja isiä (lapsien lukumäärästä riippumatta) jotka panostavat kasvatukseen, ajattelevat pitkällä tähtäimellä, eivät mene helpointa reittiä ja näkevät vaivaa lastensa eteen. Olivat yhdessä tai erikseen.