Nyt se naapurisota sitten alkoi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vii
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vii

Vieras
Hieman taustaa. Muutimme puoli vuotta sitten nykyiseen rivitalo asuntoomme. Meitä on minä, mieheni sekä 15v tyttö ja 9v poika... Ja mastiffimme Max. Heti muutostamme asti naapurimme teki selväksi että koira on vaarallinen ja kirppuinen ällötys.

Näin kävi. Tyttäreni on monta kertaa sanonut että kyseisen naapurin 3 pikkulasta kiusaavat Maxia sen olessa pihalla. Itse olen muutaman kerran nähnyt lapset pihamme lähellä tehdessäni esim. pihatöitä. Tänään noin kello 18 naapurimme soitti ovikelloa ja oli raivoissaan siitä että tyttäreni olisi kohdellut väkivalloin hänen lapsiaan, tästä järkyttyneenä kutsuin naapurin odottamaan sisälle siihen asti että tyttäreni tulee treeneistä jotta voimme selvittää asian. No, tyttö saapui ja selvittely alkoi... Oli kuulemma päivällä minun ollessa töissä nähnyt lapsien olevan heittämässä Maxia kävyillä ja pikkukivillä sekä huutelemassa sille että "tuu tänne typerä piski ni me näytetää sulle kuka on kingi tääl". Tämän huomatessaan tyttäreni oli mennyt lapsien luo ja alkanut huutamaan jotain että "v***u ette koske mun koiraan ja puhu sille tolleen!" ja ottanut käpyjä maasta ja heittänyt lapsia niillä heidän juostessaan omalle pihalleen ja huutanut vielä että "tältä se tuntuu Maxista että samalla mitalla takasin!". Lapsien äiti oli kuulemma nähnyt kaiken tämän ikkunasta ja päätti odottaa että tulen töistä. Mitään siitä että naapurin lapset olisivat koiraa kiusanneet he eivät myönnä ja nyt heidän äitinsä on raivoissaan ja uhkaa meitä oikeudella:( Mitä teemme?

Lapsien ikä on siis 8-10v
 
Naapurisovitteluun yhteys ajoissa. Älkää vastatko samalla tavalla. Etsikää netistä tietoa sovittelutoimistosta ja sitä kautta puratte tilanteen eikä mitään höpöhöpö oikeusjuttuja.
 
Jo on ikävät naapurit teillä. Teidän tyttö teki ihan oikein, kyllä ton ikästen lasten pitää ymmärtää ettei mitään eläimiä saa kiusata. Älä välitä siitä uhkailusta tuskin ne mitään tekee.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ehdotitko, että molemmat osapuolet voisivat pyytää toisiltaan anteeksi typerää käytöstä?

Ehdotin kyllä mutta tähän naapurilta tuli että hänen lapsensa eivät pyydä sitä anteeksi että tulivat HAKATUKSI O.O
 
Aika mahdoton tilanne, heillä on nyt oikeen sotakirveet ojossa enkä usko että he kovin helpolla luovuttaa. anna niiden viedä paskasesti oikeuteen, ota vastaan mitä tulee. eikös sekin jo puhu kiusaamisen puolesta jos lapset ovat olleet teidän pihassa koiran lähellä? sanotte vaan että ootte monesti nähny lasten kiusaavan koiria että millainen äiti se naapurin äiti on jollei tuon vertaa tiedä lastensa asioista :D ai että, voinko muuttaa teille että pääsen tappelemaan? =D
 
En nyt sanoisi, että teidän tyttö oikein teki. Isompana tytön pitäisi ymmärtää olla alentumatta 8-10-vuotiaan tasolle. Eikös tuossa iässä ole jo vastuussa oikeudellisestikin teoistaan. Ymmärrän kyllä, että suututtaa, mutta eikö voisi asiaa suullisesti hoitaa. Eikös tyttö voisi vaikka isompana pyytää ensin anteeksi, niin ei tarvitse välttämättä oikeuteen asti mennä ja sielläkin se katsottaisiin ehkä hyväntahdon eleenä. Tietysti kannattaa tehdä selväksi, ettei hyväksy koiran kiusaamista jatkossakaan. Voi kai siitäkin tehdä ilmoituksen. Eläinrääkkäyskin on kiellettyä. Yrittäisin kyllä itse sovitella jotenkin.
 
Anteeksi nyt vain, mutta kyllä mikään oikeusistuin ei ala käsitellä tapausta jossa yksi lapsi on heitellyt kävyillä toista lasta... Sen sijaan minä kyllä harkitsisin rikosilmoituksen tekemistä eläinrääkkäyksestä, varsinkin jos asiasta on todisteita/todistajia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ohis:
Anteeksi nyt vain, mutta kyllä mikään oikeusistuin ei ala käsitellä tapausta jossa yksi lapsi on heitellyt kävyillä toista lasta... Sen sijaan minä kyllä harkitsisin rikosilmoituksen tekemistä eläinrääkkäyksestä, varsinkin jos asiasta on todisteita/todistajia.

kyllähän sitä oikeuteen asti on menty siitäkin kun mies haukkunut naista huoraksi..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
En nyt sanoisi, että teidän tyttö oikein teki. Isompana tytön pitäisi ymmärtää olla alentumatta 8-10-vuotiaan tasolle. Eikös tuossa iässä ole jo vastuussa oikeudellisestikin teoistaan. Ymmärrän kyllä, että suututtaa, mutta eikö voisi asiaa suullisesti hoitaa. Eikös tyttö voisi vaikka isompana pyytää ensin anteeksi, niin ei tarvitse välttämättä oikeuteen asti mennä ja sielläkin se katsottaisiin ehkä hyväntahdon eleenä. Tietysti kannattaa tehdä selväksi, ettei hyväksy koiran kiusaamista jatkossakaan. Voi kai siitäkin tehdä ilmoituksen. Eläinrääkkäyskin on kiellettyä. Yrittäisin kyllä itse sovitella jotenkin.

se ikäraja on 15v
 
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Aika mahdoton tilanne, heillä on nyt oikeen sotakirveet ojossa enkä usko että he kovin helpolla luovuttaa. anna niiden viedä paskasesti oikeuteen, ota vastaan mitä tulee. eikös sekin jo puhu kiusaamisen puolesta jos lapset ovat olleet teidän pihassa koiran lähellä? sanotte vaan että ootte monesti nähny lasten kiusaavan koiria että millainen äiti se naapurin äiti on jollei tuon vertaa tiedä lastensa asioista :D ai että, voinko muuttaa teille että pääsen tappelemaan? =D

Tervetuloa vaan nostan hattua jos sen voitat:D
 
Furthermore, it is possible to purchase these investments by means of launching a merchant account with from any of the online brokerage corporations. http://www.youtube.com/watch?v=5bdws6y4VBI Don't be fooled in thinking that the experience involving dollars is just with regard to young adults which obtain almost all looking forward to it. Money has no age group restriction, and since an older person, you are just like in a position seeing that dazzling is usually prosperous when compared with a few small person in a very expensive developer match. Whether you are outdated or perhaps small, you are likely to end up being looking at collection administration, along with you will anticipate this specific man or women that may help you. Here are a few suggestions in which you will learn concerning from the portfolio supervisor: michael zimmerman prentice You will discover many of these solutions without cost or perhaps you can join an internet website marketing firm and also advertise on your own for content composer pertaining to use.
 

Yhteistyössä