V
"vieras"
Vieras
V
"vieras"
Vieras
Tääläkin yksi...en vain ymmärrä. Mielestäni olen kohtelias,avoin ja ystävällinen ja silti aina yksin. Kukaan ei halua olla kanssani missään tekemisissä. Onko se niin että joistain ihmisistä lähtee vaan sellasia "pahoja viboja"..?
M
myös näkymätön
Vieras
[QUOTE="vieras";23447085]Tääläkin yksi...en vain ymmärrä. Mielestäni olen kohtelias,avoin ja ystävällinen ja silti aina yksin. Kukaan ei halua olla kanssani missään tekemisissä. Onko se niin että joistain ihmisistä lähtee vaan sellasia "pahoja viboja"..?[/QUOTE]
Minä olen myös näkymätön, tai ainakin yksinäinen. En tiedä johtuuko se siitä, että olen "erilainen", mutta en kuitenkaan kuulu mihinkään selkeään vähemmistöön.
Minä olen myös näkymätön, tai ainakin yksinäinen. En tiedä johtuuko se siitä, että olen "erilainen", mutta en kuitenkaan kuulu mihinkään selkeään vähemmistöön.
Kurja tilanne :/ Tärkeintä ihmisten kanssa on se, ettei mieti "hyväksyykö tuo ihminen minut". Ole rohkeasti oma itsesi ja arvosta itseäsi. Varmasti on ihmisiä, jotka haluavat sinuun tutustua. Hymy on hyvä keino piristää toisen päivää. Ja ihan tosi, älä ajattele että sinussa olisi vikaa! Sinulla on yhtäläinen oikeus elää ja tallustaa maanpäällä, kuin kellä tahansa muullakin. tsemppiä ja pää pystyyn! 
V
"vieras"
Vieras
Täällä myös yksi näkymätön. Mulla on kaksi ystävää, toinen tosin on melko etäinen tällähetkellä erilaisten elämäntilanteiden vuoksi. Lapsuudenperheelleni en onneksi ole näkymätön. Luulen, että mulla tuo näkymättömyys johtuu siitä, että mua ei juuri kiinnosta tutustua ihmisiin ja se näkyy sitten naamasta. Ystävystyn vain sosiaalisten ja puheliaiden ihmisten kanssa, jotka jaksavat aluksi viedä sitä tutustumista eteenpäin ja ylläpitää keskustelua. Ystävystyminen vaatii aitoa kiinnostusta toista ihmistä kohtaan ja mulle yleensäki vieras ihminen on yhdentekevä. En ymmärrä miten tutustua ihmiseen joka ei kiinnosta ennenkuin on häneen tutustunut? 
Lisäksi mua erityisesti ärsyttää ihmisten taipumus puhua toisista ihmisistä ja heidän tekemisistään. Mua ei kiinnosta toisten ihmisten asiat enkä jaksa heistä puhua saati kuunnella juttuja ihmisistä joita en edes tunne.
Toisaalta, mun sosiaalisen kanssakäymisen tarve tyydyttyy jo töissä ja lasten kanssa, lopun ajan viihdyn mainiosti itsekseni. Hermot kiristyvät nopeasti, jos joudun olemaan kokoajan toisen ihmisen seurassa.
Jo ala-asteella mulla oli vain yksi kaveri enkä koskaan ole ns. kuulunut joukkoon. Yläasteella kavereita oli enemmän ja lukiossa taas vain yksi, enkä edes halunnut enempää. Yleensä olen ihan tyytyväinen tilanteeseen, mutta välillä kaipaisi enemmän ystävän läsnäoloa ja sitä, että voisi jakaa asioita jonkun kanssa.
Lisäksi mua erityisesti ärsyttää ihmisten taipumus puhua toisista ihmisistä ja heidän tekemisistään. Mua ei kiinnosta toisten ihmisten asiat enkä jaksa heistä puhua saati kuunnella juttuja ihmisistä joita en edes tunne. Toisaalta, mun sosiaalisen kanssakäymisen tarve tyydyttyy jo töissä ja lasten kanssa, lopun ajan viihdyn mainiosti itsekseni. Hermot kiristyvät nopeasti, jos joudun olemaan kokoajan toisen ihmisen seurassa.
Jo ala-asteella mulla oli vain yksi kaveri enkä koskaan ole ns. kuulunut joukkoon. Yläasteella kavereita oli enemmän ja lukiossa taas vain yksi, enkä edes halunnut enempää. Yleensä olen ihan tyytyväinen tilanteeseen, mutta välillä kaipaisi enemmän ystävän läsnäoloa ja sitä, että voisi jakaa asioita jonkun kanssa.
M
myös näkymätön
Vieras
Kurja tilanne :/ Tärkeintä ihmisten kanssa on se, ettei mieti "hyväksyykö tuo ihminen minut". Ole rohkeasti oma itsesi ja arvosta itseäsi. Varmasti on ihmisiä, jotka haluavat sinuun tutustua. Hymy on hyvä keino piristää toisen päivää. Ja ihan tosi, älä ajattele että sinussa olisi vikaa! Sinulla on yhtäläinen oikeus elää ja tallustaa maanpäällä, kuin kellä tahansa muullakin. tsemppiä ja pää pystyyn!
Minä kyllä olen oma itseni ja arvostan itseäni. Eipä se silti estä minua olemasta yksinäinen ja tuntemasta itseäni usein näkymättömäksi kun minulla ei ole ystäviä eikä kukaan tunnu olevan kiinnostunut mistään mitä minulla on sanottavaa tai yleensäkään minusta. Vaikka kuinka arvostaisin itseäni, ei se muuta sitä, että ihminen tarvitsee myös muiden hyväksyntää ja seuraa, koska se on kuuluu ihmisluonteeseen. Ei se kieltämällä tai vähättelemällä miksikään muutu.
No yritin auttaa, en kieltää tai vähätellä tuntemuksiasi. Ymmärrän, että yksinäisyys tuntuu pahalta. Tarkoitin sitä, että kun tapaa uusia ihmisiä, niin ei heti lähde miettimään hyväksyykö ne ihmiset sinut. Eli ei etukäteen suhtaudu niin, että he pitäisivät sinua näkymättömänä tms. Oletko kokeillut netissä tutustumista ensin?
Y
yksinäinen näkymätön myös
Vieras
Täällä myös näkymätön...
Olen myös lapsuudenperheelleni näkymätön.
Samoin perhekerhoissa, puistoissa ym. missä ihmisiä tapaa, on todella epämukavaa käydä, kun on saanut kokea monesti sielläkin sen, että alkututustumisen jälkeen ihmiset siirtyvät vaivihkaa juttelemaan toisten kanssa ja jään yksin. Enää en edes yritä tutustua kehenkään vaan olen suosiolla yksin.
En haise, olen huoliteltu ja ihan tavallinen ihminen omasta mielestäni. En ole mitenkään tyrkky ja en halua huomiota itselleni. Olen varustettu ihan tavallisella maalaijärjellä ja luotan itseeni ja esimerkiksi tapaani kasvattaa ja hoitaa lapsiani. Minulla on myös kaikki muut elämän perusasiat ok ja huolistani/murheistani en puhu "vieraille" ihmisille.
Muutenkaan minulla ei ole ystäviä. Olen
päivittäin yksin. Viikot vierivät, kuukaudet myös ja ehkä kerran puolessa vuodessa näen pikaisella kahvikäynnillä yhtä "ystävääni". Toinen ystäväni unohti minut kun kerran kerroin rehellisesti olevani kaiket päivät yksin lasten kanssa ja ainut aikuiskontakti on kaupan kassa...
Olen myös lapsuudenperheelleni näkymätön.
Samoin perhekerhoissa, puistoissa ym. missä ihmisiä tapaa, on todella epämukavaa käydä, kun on saanut kokea monesti sielläkin sen, että alkututustumisen jälkeen ihmiset siirtyvät vaivihkaa juttelemaan toisten kanssa ja jään yksin. Enää en edes yritä tutustua kehenkään vaan olen suosiolla yksin.
En haise, olen huoliteltu ja ihan tavallinen ihminen omasta mielestäni. En ole mitenkään tyrkky ja en halua huomiota itselleni. Olen varustettu ihan tavallisella maalaijärjellä ja luotan itseeni ja esimerkiksi tapaani kasvattaa ja hoitaa lapsiani. Minulla on myös kaikki muut elämän perusasiat ok ja huolistani/murheistani en puhu "vieraille" ihmisille.
Muutenkaan minulla ei ole ystäviä. Olen
päivittäin yksin. Viikot vierivät, kuukaudet myös ja ehkä kerran puolessa vuodessa näen pikaisella kahvikäynnillä yhtä "ystävääni". Toinen ystäväni unohti minut kun kerran kerroin rehellisesti olevani kaiket päivät yksin lasten kanssa ja ainut aikuiskontakti on kaupan kassa...
M
myös näkymätön
Vieras
En tarkoittanut, että sinä olisit vähätellut tai kieltänyt sitä, että muiden hyväksyntää tarvitsee, vaan sitä, että monesti yksinäiset itsekin yrittävät ajatella, että siitä ei saisi välittää. En oleta etukäteen, että ihmiset pitävät minua näkymättönä. En tiedä miksi, oikeastaan pitäisi, koska yleensä siinä käy niin, mutta jotenkin olen aina toiveikas. Olen tutustunut ihmisiin kyllä myös netissä. Olen netissä varmaan yhtä näkymätön kuin muuallakin.
Olen joskus ajatellut, että yksinäisyyteni voi johtua siitä, että minulla ei tunnu olevan juuri mitään yhteistä "tavallisten" suomalaisten kanssa enkä ole vain onnistunut tapaamaan "oikeanlaisia" ihmisiä. Minua se ei haittaa, että olen erilainen, mutta se tuntuu haittaavan muita... En tiedä miksi, enkä minä siihen voi vaikuttaa. Enkä minä voi itseäni muuttaakaan, tai en ainakaan aio, koska pidän itse itsestäni. Onkin ironista, että sanotaan, että "ole oma itsesi, niin ihmiset pitävät sinusta". En usko, että se oikeasti pitää paikkansa, vaan on niitä lällyjä sanontoja, joita tietyt tyypit jakelevat mielellään...
V
"vieras"
Vieras
Y
yksinäinen näkymätön myös
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja myös näkymätön;23447354:
Itku, sulla on ihan samanlaisia kokemuksia kuin mullakin ja olisin voinut itse kirjoittaa tuon. samalla tavalla koen itsekin kuin kirjoitat
V
vieras2
Vieras
[QUOTE="vieras";23446893]Mulle ei kukaan mukava ihminen ole näkymätön![/QUOTE]
Mulle kukaan ihminen ei ole näkymätön, mukava tai ei.
Mulle kukaan ihminen ei ole näkymätön, mukava tai ei.
S
"sini"
Vieras
Suosittelen olemaan ihan oma itsesi, kun tapaat uusia ihmisiä. Itse henkilökohtaisesti huomaan yltiöystävällisyyden ja pidän sitä teeskentelynä, mitä taas en voi sietää. Ole ihan normaali itsesi, voit olla ystävällinen, mutta älä vedä sitä yli!
V
"vieras"
Vieras
[QUOTE="sini";23447435]Suosittelen olemaan ihan oma itsesi, kun tapaat uusia ihmisiä. Itse henkilökohtaisesti huomaan yltiöystävällisyyden ja pidän sitä teeskentelynä, mitä taas en voi sietää. Ole ihan normaali itsesi, voit olla ystävällinen, mutta älä vedä sitä yli![/QUOTE]
Sini ei tainnut lukea paria aikaisempaa viestiä, tai sitten Sinillä on kiero huumorintaju.
Sini ei tainnut lukea paria aikaisempaa viestiä, tai sitten Sinillä on kiero huumorintaju.
H
"hiphei"
Vieras
Onpas surullinen ketju 
Mä en henkilökohtaisesti tiedä miten suhtautua ihmisiin, joilla ei ole mitään sanottavaa, tai vastaavat asioihin yhdellä sanalla. Työpaikan kahvipöydässä on näitä, jotka todennäköisesti kokevat olevansa näkymättömiä ja ovatkin. Jos eivät reagoi keskusteluun ilmeillä tai eleillään saati osallistu, niin silloin sitä helposti jättää huomaamatta. Esim. kahvipöytäkeskustelu on kaikille avoin. Välillä siellä on aiheita, joia en ymmärrä tai joihin en kuulu ja se siitä. Kaikilla välillä ulkopuolisuuden kokemuksia.
Lisäksi piiloagressiivuuden vaistoaa ja se pelottaa ihmiset. "Älkää huoliko, mulla on suunnitelma..." Eli olet tappamassa itseäsi? "Mähän selviän tästä itse". No hyvä, selvitä sitten. Me muut tavalliset ihmiset tarvitsemme aina silloin tällöin muiden apuam joskus ammattiapua ja lääkkeitäkin erilaisiin vaivoihimme.
Jos joku puhuu loukkaavia asioita sinusta sinun kuullesi niin silloin sanotaan, että "anteeksi, että keskeytän. Sä et varmastikaan tarkoituksella ole ilkeä, mutta tuo tuntuu todella pahalta".
Ja omalle äidille luulisi voivan sanoa myöskin, että "Musta tuntuu, että mua ei ole sulle olemassakaan ja se tuntuu todella pahalta. Jos et kykene olemaan läsnä niin sitten ei voida olla tekemisissä".
Pidä puolesi! Jos aivan kaikki ihmiset ovat perseestä niin silloin kannattaa myös miettiä, että miksi. Kaikkea hyvää! Mutta jos yhtään helpottaa niin maailma on kyllä ihan kiva paikka ja ihmiset mukavia ja tavallisia jos heihin niin suhtautuu.
Mä en henkilökohtaisesti tiedä miten suhtautua ihmisiin, joilla ei ole mitään sanottavaa, tai vastaavat asioihin yhdellä sanalla. Työpaikan kahvipöydässä on näitä, jotka todennäköisesti kokevat olevansa näkymättömiä ja ovatkin. Jos eivät reagoi keskusteluun ilmeillä tai eleillään saati osallistu, niin silloin sitä helposti jättää huomaamatta. Esim. kahvipöytäkeskustelu on kaikille avoin. Välillä siellä on aiheita, joia en ymmärrä tai joihin en kuulu ja se siitä. Kaikilla välillä ulkopuolisuuden kokemuksia.
Lisäksi piiloagressiivuuden vaistoaa ja se pelottaa ihmiset. "Älkää huoliko, mulla on suunnitelma..." Eli olet tappamassa itseäsi? "Mähän selviän tästä itse". No hyvä, selvitä sitten. Me muut tavalliset ihmiset tarvitsemme aina silloin tällöin muiden apuam joskus ammattiapua ja lääkkeitäkin erilaisiin vaivoihimme.
Jos joku puhuu loukkaavia asioita sinusta sinun kuullesi niin silloin sanotaan, että "anteeksi, että keskeytän. Sä et varmastikaan tarkoituksella ole ilkeä, mutta tuo tuntuu todella pahalta".
Ja omalle äidille luulisi voivan sanoa myöskin, että "Musta tuntuu, että mua ei ole sulle olemassakaan ja se tuntuu todella pahalta. Jos et kykene olemaan läsnä niin sitten ei voida olla tekemisissä".
Pidä puolesi! Jos aivan kaikki ihmiset ovat perseestä niin silloin kannattaa myös miettiä, että miksi. Kaikkea hyvää! Mutta jos yhtään helpottaa niin maailma on kyllä ihan kiva paikka ja ihmiset mukavia ja tavallisia jos heihin niin suhtautuu.
Y
yksiö
Vieras
[QUOTE="vieras";23447151]Täällä myös yksi näkymätön. Mulla on kaksi ystävää, toinen tosin on melko etäinen tällähetkellä erilaisten elämäntilanteiden vuoksi. Lapsuudenperheelleni en onneksi ole näkymätön. Luulen, että mulla tuo näkymättömyys johtuu siitä, että mua ei juuri kiinnosta tutustua ihmisiin ja se näkyy sitten naamasta. Ystävystyn vain sosiaalisten ja puheliaiden ihmisten kanssa, jotka jaksavat aluksi viedä sitä tutustumista eteenpäin ja ylläpitää keskustelua. Ystävystyminen vaatii aitoa kiinnostusta toista ihmistä kohtaan ja mulle yleensäki vieras ihminen on yhdentekevä. En ymmärrä miten tutustua ihmiseen joka ei kiinnosta ennenkuin on häneen tutustunut? Lisäksi mua erityisesti ärsyttää ihmisten taipumus puhua toisista ihmisistä ja heidän tekemisistään. Mua ei kiinnosta toisten ihmisten asiat enkä jaksa heistä puhua saati kuunnella juttuja ihmisistä joita en edes tunne.
Toisaalta, mun sosiaalisen kanssakäymisen tarve tyydyttyy jo töissä ja lasten kanssa, lopun ajan viihdyn mainiosti itsekseni. Hermot kiristyvät nopeasti, jos joudun olemaan kokoajan toisen ihmisen seurassa.
Jo ala-asteella mulla oli vain yksi kaveri enkä koskaan ole ns. kuulunut joukkoon. Yläasteella kavereita oli enemmän ja lukiossa taas vain yksi, enkä edes halunnut enempää. Yleensä olen ihan tyytyväinen tilanteeseen, mutta välillä kaipaisi enemmän ystävän läsnäoloa ja sitä, että voisi jakaa asioita jonkun kanssa.[/QUOTE]
Olisin voinut kirjoittaa tän.
Mä olen aika nihkee ihmisten suhteen ja valitsen tooosi tarkkaan kuka mulle kelpaa. Keneenkään en täysin luota. Minusta ei ole läpä-läpä-kerhoihin joissa puhutaan vaan puhumisen vuoksi, mä tervitsen asiaakin sekaan. Siksi mulla ei ole kuin pari naispuolista ystävää. Töissä mua suorastaan öklöttää kahvihuone keskustelut ja se typerä ilmapiiri mikä vallitsee, kun on paljon naisia samassa tilassa.
Olen siis näkymätön enkä jaksa asiaa korjata turhan takia, ei maksa vaivaa.
Lisäksi mua erityisesti ärsyttää ihmisten taipumus puhua toisista ihmisistä ja heidän tekemisistään. Mua ei kiinnosta toisten ihmisten asiat enkä jaksa heistä puhua saati kuunnella juttuja ihmisistä joita en edes tunne. Toisaalta, mun sosiaalisen kanssakäymisen tarve tyydyttyy jo töissä ja lasten kanssa, lopun ajan viihdyn mainiosti itsekseni. Hermot kiristyvät nopeasti, jos joudun olemaan kokoajan toisen ihmisen seurassa.
Jo ala-asteella mulla oli vain yksi kaveri enkä koskaan ole ns. kuulunut joukkoon. Yläasteella kavereita oli enemmän ja lukiossa taas vain yksi, enkä edes halunnut enempää. Yleensä olen ihan tyytyväinen tilanteeseen, mutta välillä kaipaisi enemmän ystävän läsnäoloa ja sitä, että voisi jakaa asioita jonkun kanssa.[/QUOTE]
Olisin voinut kirjoittaa tän.
Mä olen aika nihkee ihmisten suhteen ja valitsen tooosi tarkkaan kuka mulle kelpaa. Keneenkään en täysin luota. Minusta ei ole läpä-läpä-kerhoihin joissa puhutaan vaan puhumisen vuoksi, mä tervitsen asiaakin sekaan. Siksi mulla ei ole kuin pari naispuolista ystävää. Töissä mua suorastaan öklöttää kahvihuone keskustelut ja se typerä ilmapiiri mikä vallitsee, kun on paljon naisia samassa tilassa.
Olen siis näkymätön enkä jaksa asiaa korjata turhan takia, ei maksa vaivaa.
H
"hmmm"
Vieras
No mussa on varmasti paljon samaa kuin teissä muissa näkymättömissä, mutta minua tämä ei haittaa Tai siis on minulla muutama kaveri, mutta en todellakaan tapaa heitä usein, koska tuntuu ihan riittävältä tavata vaikka puolen vuoden välein (nyt äitiyslomalla nähdään jopa kuukauden välein ja se tuntuu siltä että nähdään hirveen usein 
) Kotona minäkin olen usein lapsen kanssa ihan kahdestaan, mutta aika harvoin se tuntuu mitenkään ahdistavalta.
Mutta siis töissä olen näkymätön, vaikka en ole sitä aina halunnut. Monesti mulla ei vaan ole mitään sanottavaa kahvitauoilla ja hyvin pian uudessa työpaikassa muut jättää ulkopuolelle ja sen jälkeen on tosi vaikeaa päästä mukaan mihinkään "porukkaan" (eli siis just tietyt henkilöt istuu aina samassa pöydässä jne.). En vaan osaa mitään sellaista kevyttä jutustelua enkä tykkää olla huomion keskipisteenä joten en pysty aloittamaan itse mitään keskustelua johon saisin kaikki mukaan.. Ja meidän työpaikalla pitää olla todella äänekäs, jos ylipäätään haluat että sinut huomataan. Nykyisessä työpaikassa minulla on yksi kaveri ja on ihanaa ettei enää tarvitse viettää taukoja yksin, hänen kanssaan sitten voin puhua kotiasioista ym. mistä on helppo puhua.
En kuitenkaan koe olevani niin näkymätön kuin eräs kaverini. Hän siis ei osaa vaan jutella läheistenkään kavereiden kanssa oma-aloitteisesti mistään vaan hänestä pitää nyhtää ihan kaikki kysymyllä täsmäkysymyksiä ja jos ei vaan tajua kysyä jotakin niin hän ei kerro asiasta.. Haluaa siis olla kaveri, kyse ei siis ole siitä että välttelisi tai jotakin, mutta hänestä on vaan tosi vaikea saada mitään irti. Nuorempana lenkkeilimme melkein päivittäin ja väkisinkin se oli minun osalta sellaista minä-minä-keskustelua kun toinen ei mitään itsestään kertonut eikä aina viitsinyt pommittaa niillä kysymyksilläkään.
Tai siis on minulla muutama kaveri, mutta en todellakaan tapaa heitä usein, koska tuntuu ihan riittävältä tavata vaikka puolen vuoden välein (nyt äitiyslomalla nähdään jopa kuukauden välein ja se tuntuu siltä että nähdään hirveen usein ) Kotona minäkin olen usein lapsen kanssa ihan kahdestaan, mutta aika harvoin se tuntuu mitenkään ahdistavalta. Mutta siis töissä olen näkymätön, vaikka en ole sitä aina halunnut. Monesti mulla ei vaan ole mitään sanottavaa kahvitauoilla ja hyvin pian uudessa työpaikassa muut jättää ulkopuolelle ja sen jälkeen on tosi vaikeaa päästä mukaan mihinkään "porukkaan" (eli siis just tietyt henkilöt istuu aina samassa pöydässä jne.). En vaan osaa mitään sellaista kevyttä jutustelua enkä tykkää olla huomion keskipisteenä joten en pysty aloittamaan itse mitään keskustelua johon saisin kaikki mukaan.. Ja meidän työpaikalla pitää olla todella äänekäs, jos ylipäätään haluat että sinut huomataan. Nykyisessä työpaikassa minulla on yksi kaveri ja on ihanaa ettei enää tarvitse viettää taukoja yksin, hänen kanssaan sitten voin puhua kotiasioista ym. mistä on helppo puhua.
En kuitenkaan koe olevani niin näkymätön kuin eräs kaverini. Hän siis ei osaa vaan jutella läheistenkään kavereiden kanssa oma-aloitteisesti mistään vaan hänestä pitää nyhtää ihan kaikki kysymyllä täsmäkysymyksiä ja jos ei vaan tajua kysyä jotakin niin hän ei kerro asiasta.. Haluaa siis olla kaveri, kyse ei siis ole siitä että välttelisi tai jotakin, mutta hänestä on vaan tosi vaikea saada mitään irti. Nuorempana lenkkeilimme melkein päivittäin ja väkisinkin se oli minun osalta sellaista minä-minä-keskustelua kun toinen ei mitään itsestään kertonut eikä aina viitsinyt pommittaa niillä kysymyksilläkään.
P
"pieras"
Vieras
Parempi sekin, kuin se, että minää soitan äidilleni kertoakseni lapsettomuushoitojen tuomista terveysongelmista, niin hän nauraa ivallisesti. Niin ja en todellakaan kerro hänelle nykyään enää mitään.
?
,
Vieras
J
Just niin
Vieras
[QUOTE="pieras";23450498]Parempi sekin, kuin se, että minää soitan äidilleni kertoakseni lapsettomuushoitojen tuomista terveysongelmista, niin hän nauraa ivallisesti. Niin ja en todellakaan kerro hänelle nykyään enää mitään.[/QUOTE]
Sinuna lopettaisin yhteydenpidon häneen. Ilkeisiin ihmisiin ei kannata pitää yhteyttä. Ei vaikka olisi oma äiti. Siinä vain itse kärsii todella paljon.
Sinuna lopettaisin yhteydenpidon häneen. Ilkeisiin ihmisiin ei kannata pitää yhteyttä. Ei vaikka olisi oma äiti. Siinä vain itse kärsii todella paljon.
Alkuperäinen kirjoittaja päätön;23447065:
Jos haluaisit, et kommentoisi mihinkään mitään. Oikeastaan haluat luultavasti olla juurikin päinvastoin, näkyvä.
P
pikkuleipä
Vieras
[QUOTE="hiphei";23450283]Onpas surullinen ketju
Mä en henkilökohtaisesti tiedä miten suhtautua ihmisiin, joilla ei ole mitään sanottavaa, tai vastaavat asioihin yhdellä sanalla. Työpaikan kahvipöydässä on näitä, jotka todennäköisesti kokevat olevansa näkymättömiä ja ovatkin. Jos eivät reagoi keskusteluun ilmeillä tai eleillään saati osallistu, niin silloin sitä helposti jättää huomaamatta. Esim. kahvipöytäkeskustelu on kaikille avoin. Välillä siellä on aiheita, joia en ymmärrä tai joihin en kuulu ja se siitä. Kaikilla välillä ulkopuolisuuden kokemuksia.
Lisäksi piiloagressiivuuden vaistoaa ja se pelottaa ihmiset. "Älkää huoliko, mulla on suunnitelma..." Eli olet tappamassa itseäsi? "Mähän selviän tästä itse". No hyvä, selvitä sitten. Me muut tavalliset ihmiset tarvitsemme aina silloin tällöin muiden apuam joskus ammattiapua ja lääkkeitäkin erilaisiin vaivoihimme.
Jos joku puhuu loukkaavia asioita sinusta sinun kuullesi niin silloin sanotaan, että "anteeksi, että keskeytän. Sä et varmastikaan tarkoituksella ole ilkeä, mutta tuo tuntuu todella pahalta".
Ja omalle äidille luulisi voivan sanoa myöskin, että "Musta tuntuu, että mua ei ole sulle olemassakaan ja se tuntuu todella pahalta. Jos et kykene olemaan läsnä niin sitten ei voida olla tekemisissä".
Pidä puolesi! Jos aivan kaikki ihmiset ovat perseestä niin silloin kannattaa myös miettiä, että miksi. Kaikkea hyvää! Mutta jos yhtään helpottaa niin maailma on kyllä ihan kiva paikka ja ihmiset mukavia ja tavallisia jos heihin niin suhtautuu.[/QUOTE]
Peesi.
Yritättekö muuten itse itseänne näkymättömiksi tituleeraavat osallistua keskusteluihin ja tehdä tuttavuutta muiden kanssa?
Mä en henkilökohtaisesti tiedä miten suhtautua ihmisiin, joilla ei ole mitään sanottavaa, tai vastaavat asioihin yhdellä sanalla. Työpaikan kahvipöydässä on näitä, jotka todennäköisesti kokevat olevansa näkymättömiä ja ovatkin. Jos eivät reagoi keskusteluun ilmeillä tai eleillään saati osallistu, niin silloin sitä helposti jättää huomaamatta. Esim. kahvipöytäkeskustelu on kaikille avoin. Välillä siellä on aiheita, joia en ymmärrä tai joihin en kuulu ja se siitä. Kaikilla välillä ulkopuolisuuden kokemuksia.
Lisäksi piiloagressiivuuden vaistoaa ja se pelottaa ihmiset. "Älkää huoliko, mulla on suunnitelma..." Eli olet tappamassa itseäsi? "Mähän selviän tästä itse". No hyvä, selvitä sitten. Me muut tavalliset ihmiset tarvitsemme aina silloin tällöin muiden apuam joskus ammattiapua ja lääkkeitäkin erilaisiin vaivoihimme.
Jos joku puhuu loukkaavia asioita sinusta sinun kuullesi niin silloin sanotaan, että "anteeksi, että keskeytän. Sä et varmastikaan tarkoituksella ole ilkeä, mutta tuo tuntuu todella pahalta".
Ja omalle äidille luulisi voivan sanoa myöskin, että "Musta tuntuu, että mua ei ole sulle olemassakaan ja se tuntuu todella pahalta. Jos et kykene olemaan läsnä niin sitten ei voida olla tekemisissä".
Pidä puolesi! Jos aivan kaikki ihmiset ovat perseestä niin silloin kannattaa myös miettiä, että miksi. Kaikkea hyvää! Mutta jos yhtään helpottaa niin maailma on kyllä ihan kiva paikka ja ihmiset mukavia ja tavallisia jos heihin niin suhtautuu.[/QUOTE]
Peesi.
Yritättekö muuten itse itseänne näkymättömiksi tituleeraavat osallistua keskusteluihin ja tehdä tuttavuutta muiden kanssa?
H
hm
Vieras
Olen huomannut, että on tosi paljon ilkeitä ihmisiä, jotka dissaavat muita. Jo aivan pienet lapset opetetaan siihen.
Minä osallistun yleensä luontevasti työpaikalla keskusteluun, koska kuulun enemmistön: perheellisiin lehtiä seuraaviin ihmisiin, jolla on usein mielipide asioista tai jos ei ole, olen aika monesta kiinnostunut ja kyselen sitten, jos en jostain tiedä. Mutta tämä johtuu siitä, että työpaikallani on fiksuja ihmisiä, joilla on hyvä itsetunto. Kaikkia kohdellaan kivasti.
Usein leikkipuistoissa ja perhekerhoissa ym. on typeriä ihmisiä, joilla on heikko itsetunto ja nauttivat siitä, että tekevät toisten olon kurjaksi.
Minä osallistun yleensä luontevasti työpaikalla keskusteluun, koska kuulun enemmistön: perheellisiin lehtiä seuraaviin ihmisiin, jolla on usein mielipide asioista tai jos ei ole, olen aika monesta kiinnostunut ja kyselen sitten, jos en jostain tiedä. Mutta tämä johtuu siitä, että työpaikallani on fiksuja ihmisiä, joilla on hyvä itsetunto. Kaikkia kohdellaan kivasti.
Usein leikkipuistoissa ja perhekerhoissa ym. on typeriä ihmisiä, joilla on heikko itsetunto ja nauttivat siitä, että tekevät toisten olon kurjaksi.
V
"vieras"
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja pikkuleipä;23450967:
Mä en yleensä yritä osallistua keskusteluun, jos keskustelijoita on enemmän kuin kolme. Silloin tuntuu, että joutuu korottamaan ääntään tai puhumaan jonkun päälle, että saa sanottua asiansa. Varsinkin juuri nämä kahvipöytäkeskustelut, kun kaikki kanat kaakattaa kilpaa niin eihän siihen pääse kirveelläkään väliin. Ja usein keskustelut koskevat sellaisia aiheita, jotka mua ei kiinnosta.
En myöskään juurikaan tee tuttavuutta ihmisten kanssa. Mä en ole kovin puhelias ihminen enkä edes tykkää jutella tuntemattomien kanssa. Yleensä jos joku vieras tulee mulle juttelemaan, vastaan kohteliaasti hänen kysymyksiinsä, mutta en jatka keskustelua. Aika nopeasti tämä sitten häipyykin. Varmaan kokee sitten häiritsevänsä mua. Mulla on myös menneisyydessä paljon torjutuksi tulemisen kokemuksia, mikä tietysti haittaa tutustumista nykyään, se pelko että taas torjutaan. "Kaverit" hylänneet yhtäkkiä, sulkeneet ulkopuolelle, kertomatta syytä.