Nyt tarttisin vinkkejä, kokemuksia.... ihan mitä vaan.... ( 9-vuotiaasta )

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja -äiti-
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

-äiti-

Vieras
Meidän esikoinen on nyt tokaluokkalainen, 9-vuotias poika. En enää tiedä mitä mun pitäisi tehdä tai sanoa tuon pojan suhteen. :/

Hänellä on kaksi nuorempaa sisarusta joiden kanssa ei meinaa sujua millään. Siskolleen valittaa koko ajan; mollaa, haukkuu, vänkyttää, kiusaa.... ei suostu istumaan samalla puolen pöytää, syyttää aina siskoaan joka asiasta, ym. Olen niin totaalisen väsynyt ensinnäkin jo tuohon etten tiedä mitä tehdä. Olen sanonut pojalle miljoona kertaa ettei tuo ole oikeanlaista käyttäytymistä ja kysynyt tuntuisiko hänestä kivalle jos häntä kohtaa käyttäydyttäisiin samalla tavalla. Ei silti muuta käytöstään.

Minulle räkyttää joka päivä jostain; vääntelee naamaa, tupisee, marisee, ei tottele. Joka asiasta saan sanoa miljoona kertaa eikä siltikään tottele. :/ Yleensä vasta sitten kun hermostun, saattaa jotain totella, samalla mutisten jotain. Isäänsä kyllä tottelee.

Koulusta tuli viestiä että häiriköi tunnilla, pulisee kavereidensa kanssa eikä anna työrauhaa. Otettiin käyttöön palkkiosysteemi; jos viikko menee hyvin, saa palkkioksi aikaa liikuntasalissa, tmv. Alku meni loistavasti, pari viikkoa meni melkein pelkästään hyvin. Nyt taas tällä viikolla on vaan yhtenä päivänä tullut positiivista palautetta. Jutellut taas kavereidensa kanssa, oli joutunut poikaporukalla puhutteluunkin tunnilla juttelusta. :/

Kuitenkin.... jos on esimerkiksi jonkun toisen aikuisen seurassa, ilman minua, on kuin eri ihminen. Tottelee, on ystävällinen ja auttavainen, nöyrä ja kiltti. Ei vääntele naamaa, tottelee heti jos jotain vaikkapa pyydetään tekemään, ei marise, ei vankuta eikä puhu inhottavasti. Esimerkiksi oli muumulassa lomalla käymässä - mummu kehui kuinka tottelevainen poika on eikä ollenkaan samanlainen kuin silloin kun minä olen paikalla.... tai kun oli kaverillaan viikonlopun kyläilemässä - kaverin äiti kehui että harvoin nähnyt niin herrasmiesmäistä nuorta poikaa.

Missä siis menee vikaan? En vaan tiedä enää mitä mun pitäisi tehdä.... :/
 
Ihan ensimmäisenä tulee mieleen, että käytös on vain huomion hakua. Mummulassa ja kaverin äidiltä saisi huomiota ilman pelleilyäkin. Mutta noi vähäisestä mitä kerroit on vaikea mennä mitään sanomaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja piina:
Ihan ensimmäisenä tulee mieleen, että käytös on vain huomion hakua. Mummulassa ja kaverin äidiltä saisi huomiota ilman pelleilyäkin. Mutta noi vähäisestä mitä kerroit on vaikea mennä mitään sanomaan.

Niin, vaikeahan se toki on sanoa mitään kummempaa kun ei tunne lasta. Mietin myös että onko muilla yhtä "hankalia" 9-vuotiaita; onko tämä myös ikään liittyvää vai onko vaan mennyt jossain pieleen? :ashamed:

 
Missään ei ole mennyt vikaan vaan kuuluu tuohon ikään, uhmaikää veikkaan.

Meidän perheen kolmasluokkalainen poika on käyttäytynyt monessa asiassa kuten kirjoitit. Pikkusiskon kanssa on lähes jatkuvasti kärhämää, minä olen hänelle se "kaatopaikka" jolle marmattaa kaikki, muualla osaa käyttäytyä erittäin hyvin. Meillä tuo käyttäyminen on aaltoilevaa - välillä menee paremmin, välillä hermot riekaleina.

Tiedän ettei aina meinaa jaksaa. Minua on auttanut, että iltaisin saan hetken omaa aikaa milloin voin nollata itseni ja jaksan taas seuraavana päivänä. (Ja uskomalla ja toivomalla että lapsen kasvaessa tietyt asiat helpottuu.)
 
Vaikuttaa siltä että ois jonkinasteinen auktoriteettiongelma, järeemmät konstit käyttöön... Jos kerran isäänsä tottelee niin voisko ajatella jonkinmoista yhteistyötä isän kanssa, eli isä komppais sua ja sun päätöstä silloin kun poika venkoilee? Tuntuu siltä että sä taidat olla liian lepsu, eikä poika ota sua tosissaan. Hakee rajojaan tietyllä tapaa, koulussa sama juttu. Tarvis saada jonkun sellaisen rangaistuksen mikä todella harmittais että jäisi mieleen esim. tietsikka pois käytöstä, ei kavereita esim. viikkoon muuten kuin mitä koulussa näkee tmv, koulussa rehtorin puhuttelu... Meidän nuoruudessa uhattiin aikanaan jopa kasvatuslaitoksilla ym. mitä nykyään ei saa edes kait mainita, mutta kyllä oltiin kurissa ja ojennuksessa kanssa! Kannattaa toimia nyt ennenkuin varsinainen murrosikä alkaa, silloin oot ihmeessä jos poika vielä venkoilee. Sä oot sentään aikuinen ja pojan äiti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Uusperheen äiti:
Missään ei ole mennyt vikaan vaan kuuluu tuohon ikään, uhmaikää veikkaan.

Meidän perheen kolmasluokkalainen poika on käyttäytynyt monessa asiassa kuten kirjoitit. Pikkusiskon kanssa on lähes jatkuvasti kärhämää, minä olen hänelle se "kaatopaikka" jolle marmattaa kaikki, muualla osaa käyttäytyä erittäin hyvin. Meillä tuo käyttäyminen on aaltoilevaa - välillä menee paremmin, välillä hermot riekaleina.

Tiedän ettei aina meinaa jaksaa. Minua on auttanut, että iltaisin saan hetken omaa aikaa milloin voin nollata itseni ja jaksan taas seuraavana päivänä. (Ja uskomalla ja toivomalla että lapsen kasvaessa tietyt asiat helpottuu.)

Kiitos vastauksestasi. :hug: Minua myös auttaa nuo illat jolloin saan olla hetken ihan vaan itsekseni. Välillä vaan on näitä hetkiä että tuntuu ettei vaan jaksa.... muttahelpottava kuulla että muillakin on tällaista eikä tässä välttämättä mitään "vikaan ole mennyt".

 
Alkuperäinen kirjoittaja n:
Vaikuttaa siltä että ois jonkinasteinen auktoriteettiongelma, järeemmät konstit käyttöön... Jos kerran isäänsä tottelee niin voisko ajatella jonkinmoista yhteistyötä isän kanssa, eli isä komppais sua ja sun päätöstä silloin kun poika venkoilee? Tuntuu siltä että sä taidat olla liian lepsu, eikä poika ota sua tosissaan. Hakee rajojaan tietyllä tapaa, koulussa sama juttu. Tarvis saada jonkun sellaisen rangaistuksen mikä todella harmittais että jäisi mieleen esim. tietsikka pois käytöstä, ei kavereita esim. viikkoon muuten kuin mitä koulussa näkee tmv, koulussa rehtorin puhuttelu... Meidän nuoruudessa uhattiin aikanaan jopa kasvatuslaitoksilla ym. mitä nykyään ei saa edes kait mainita, mutta kyllä oltiin kurissa ja ojennuksessa kanssa! Kannattaa toimia nyt ennenkuin varsinainen murrosikä alkaa, silloin oot ihmeessä jos poika vielä venkoilee. Sä oot sentään aikuinen ja pojan äiti.

Luulenpa niin että olen liian lepsu, se on varmaan totta.... isänsä kun kerran sanoo niin silloin on myös toteltava ja poika sen tietää. Mutta tietää myös sen että vaikka minä sanon kovastikin, ei siitä mitään tule muuta kuin marmatusta vaikkei tottelekaan. :ashmaed: En vaan oikein tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Isänsä kyllä sanoo aina kun on kotona ja jos poika marmattaa vastaan että äitiä ON toteltava ja nyt kuuntelet. Mutta ongelma onkin lähinnä silloin kun isä on töissä tai jossain muualla. Tai sitten silmät kirkkaina isälleen sanoo että "juu, tottelen äitiä" ja kun selkänsä kääntää, alkaa mulle se naaman vääntely.... :/

 
meillä on vähän samanlainen kolmasluokkalainen neiti! Tuntuu että jatkuvasti ollaan napit vastakkain. Pomottelee pienempiään ja koittaa olla niin näsäviisasta että huh! On myös koulussa ollut vähän ongelmia, ne nyt jo helpottanut kun oli vähän väliä kotiarestissa.
Välillä menee hyvin, välillä kuohuu....
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kata:
meillä on vähän samanlainen kolmasluokkalainen neiti! Tuntuu että jatkuvasti ollaan napit vastakkain. Pomottelee pienempiään ja koittaa olla niin näsäviisasta että huh! On myös koulussa ollut vähän ongelmia, ne nyt jo helpottanut kun oli vähän väliä kotiarestissa.
Välillä menee hyvin, välillä kuohuu....

Kyllä meilläkin niitä hyviä hetkiä ja hyviä päiviä on. Tänään taas hermoja koetellaan.... :/ Mutta jospa tämä tästä; helpotti jo kun sai kirjoittaa tänne ja lukea että muillakin on samanlaista. Joskus olen kuullut että jos lapsuudessa on kovia tunnekuohuja, teini-ikä menisi helpommin.... en tiedä, pitääkö paikkansa mutta toivossa on hyvä elää.

 
Oletko koittanut tehdä pojan kanssa jotain pojan mieleistä hommaa yhdessä. Siitä saisi sitä positiivista huomiota ilman jatkuvaa komentamista. Tai kun käytätte sitä palkkiosysteemiä niin palkkiona voisi olla vaikka leffareissu kahden sinun kanssasi tms.

Lisäksi pyydä tosiaan (niinkuin tuolla ylempänä luki) miestäsi tukemaan päätöksiäsi. Voitte vaikka ottaa käyttöön perheneuvottelut: jos poika ei tottele sinua ja vänkää vastaan niin sitten käsittelette sitä asiaa isän kanssa kun isä palaa kotiin. Siinä isä sitten vahvistaa toistamiseen pojalle käyttäytymissäännöt yms.

Sun on myös oltava jämäkkä ja keksittävä sellainen "rangaistus" mikä tehoaa. Et saa antaa periksi: sinulle EI väännellä naamaa, sanota vastaan tai olla tottelematta. Jos ei mene perille niin rangaistus käyttöön. Poika on nyt oppinut että sinulle voi venkoilla ja siitä pääsee pälkähästä. Ansaitse auktoriteettisi takaisin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Blue:
Oletko koittanut tehdä pojan kanssa jotain pojan mieleistä hommaa yhdessä. Siitä saisi sitä positiivista huomiota ilman jatkuvaa komentamista. Tai kun käytätte sitä palkkiosysteemiä niin palkkiona voisi olla vaikka leffareissu kahden sinun kanssasi tms.

Lisäksi pyydä tosiaan (niinkuin tuolla ylempänä luki) miestäsi tukemaan päätöksiäsi. Voitte vaikka ottaa käyttöön perheneuvottelut: jos poika ei tottele sinua ja vänkää vastaan niin sitten käsittelette sitä asiaa isän kanssa kun isä palaa kotiin. Siinä isä sitten vahvistaa toistamiseen pojalle käyttäytymissäännöt yms.

Sun on myös oltava jämäkkä ja keksittävä sellainen "rangaistus" mikä tehoaa. Et saa antaa periksi: sinulle EI väännellä naamaa, sanota vastaan tai olla tottelematta. Jos ei mene perille niin rangaistus käyttöön. Poika on nyt oppinut että sinulle voi venkoilla ja siitä pääsee pälkähästä. Ansaitse auktoriteettisi takaisin!

Ihan liian vähän meillä on pojan kanssa kahdenkeskistä aikaa. Nuorimmat on yleensä aina mukana jos jotain tehdään. Ja miehen vuorotyön vuoksi on hieman hankala järjestääkään. Ehkä kuitenkin alku olisi jo sekin jos vaikka iltaisin kahdestaan luettaisiin hetki kirjaa tmv....

Auktoriteetti pitäisi ansaita takaisin mutta miten; hyviä vinkkejä - kunhan saisi vielä käytännössä toteutumaan.... :ashamed:
 
hakee rajoja ja huomiota. tarttee selkeät rajat ja mulle ei kyllä yksikään lapsi räkytä tai nimittele. koulussa oleviin ongelmiin suosittelen käyntiä koulupsykologilla, ilmainen palvelu, ja poika voi siellä ruotia tuntojaan.
 
Meillä kanssa kohta 9 v poika. Siskon kanssa nahistelee. Mutta kaipa se omalla tavallaan kuuluu asiaankin. Kyllä tietenkin puutun siihen aina.

Miulle poika välillä yrittää isotella. Siinä vaiheessa ärähdän kyllä takaisin (kait turhankin kovaa). Ettei ole mitään asiaa sanoa äidille noin/käyttäytyä noin äitiä kohtaan. Se menee meillä ohi tuolla. Eli taitaa tuo äidille isottelu kuulua ikään.

Me muutettiin kesken lukukauden. Joten poika joutui uuteen kouluun. Alussa oli ongelmia. oli kaikessa typeryydessä mukana. Mutta asiasta puhuttiin paljon kotona. Ja myös koulussa opettajan kanssa. Poika onneksi tajusi itsekkin, ettei ole fiksua lähteä kaikkeen tyhmään mukaan mitä kaverit ehdottelee. Nyt ei ole koulusta tullut piiiiitkään aikaan mitään negatiivista palautetta koulultakaan.

Meillä koulussa auttoi kun opettaja puuttui asiaan myös. Istumajärjestystä muutettiin. Ja meillä on onnellinen tilanne siinä, että luokassa on oma kouluavustaja myös.

Mutta kova kovaa vasten. Vaikka se voimia vaatiikin. Se on taas vain yksi ikävaihe elämässä. :hug:
 
Kiitos teille vastauksista.... kun nyt vaan muistaisi/osaisi/jaksaisi olla itse tässä aikuisen ja äidin roolissa eikä laskeutuisi samalle tasolle kiukkuamaan lapsen kanssa. Sehän ei auta mitään vaikka siihen välillä tulee sorruttuakin.... :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja -äiti- :
Ihan liian vähän meillä on pojan kanssa kahdenkeskistä aikaa. Nuorimmat on yleensä aina mukana jos jotain tehdään. Ja miehen vuorotyön vuoksi on hieman hankala järjestääkään. Ehkä kuitenkin alku olisi jo sekin jos vaikka iltaisin kahdestaan luettaisiin hetki kirjaa tmv....

Mä luulen, että tässä on ongelman ydin. Anna pojalle kahdenkeskistä aikaa. Tokaluokkalaiset ovat vielä aika pieniä ja kaipaavat äitiä :) .
 

Yhteistyössä