V
väsynyt
Vieras
Eli meillä sellanen tilanne, että mies on ilmeisesti järjettömän mustasukkainen kaikesta menosta, mitä mulla on, johon ei sisälly lapsia. Huomenna ois tarkoitus mennä toiselle paikkakunnalle tapaamaan lukioaikaisia ystäviä, kokoonnumme näin n. 1-2 kertaa vuodessa ja yleensä tapaaminen kestää yön yli. Niin siis nytkin.
Keskiviikkona se alkoi. "Minä AAMUNA tuut kotiin sieltä?" Eli heti aamusta olisi oltava kotona, vaikka matkaan toiselle paikkakunnalle on 200km ja varmaan illan aikana jonkin verran alkoholia kuluukin. Ja sama vaikkei kuluisikaan, asiaa ainakin on.
Hirveää vittuilua, huokailua, ilmeilyä ollut siitä lähtien heti, jos olen vähän puhelimessa tai teen jotain muuta etten pysty lapsia katsomaan täysipainotteisesti samalla. Itse kyllä on joka ikinen päivä useita tunteja puhelimessa eikä kukaan saisi hengittäkään silloin samassa huoneessa.
Sitten toinen mitä tekee, niin ottaa oikein kunnon marttyyriasenteen! "En minä vain tee mitään muuta kun käy töissä" Ei varmaan juu, jos töissä menee helpostikin 16h/vrk. Ja eihän se MUN syy oo, jos ite ei sovi koskaan mitään tapaamisia omien kavereidensa kanssa.
Hirveä marmatus on siitäkin, että varasin meille loman yllätyksesi miehelle, joka on paljon tehnyt töitä. Jotta saataisiin sitä kahden keskistä aikaa joskus. "Miksei lapset tuu mukaan?" "Miksi pitää mennä ilman lapsia?" Näitä kysymyksiä kuulee koko ajan. Miestä suorastaan vituttaa lähteä kanssani lomalle. Voitte arvata, kuinka "innolla" tuota lomaa odotan.
Ja varasin kahden hengen loman siksi, että ei olla kuin muutama yö, kaupunkilomalla. Lapset vielä sen verran pieniä, etteivät viihdy ja lisäksi mies itse stressaantuu aivan yltiöpaljon jos lapsien kanssa joutuu johonkin mennemään, vaikka vain kauppaan. Aina tulevat takaisin niin, että mies karjuu "Ei enää koskaan" ja lapset itkee. Lapsilla ei ole mitään ongelmaa kaupassa minun kanssani, koskaan ei olla kotiin tultu kesken kauppareissun siten, että lapset itkevät. (tätä tapahtuu miehelle usein)
Muille tuo mies näyttää oikein unelmalta: touhuaa paljon lasten kanssa, osallistuu kotitöihin mukisematta, tekee töitä, siisti ja kunnollinen kaikin puolin. Alkoholia ei käytä kuin muutaman kerran vuodessa (tosin silloin yleensä menee överiksi (ei nyt ihan aina) ja saan raahata miehen kotiin, kun ei itse pääsisi).
Onko muiden miehet tälläisiä? Valitanko turhasta? Musta tuntuu ettei meillä oo koskaan kovin montaa päivää ilman riitoja vaikkei siis mistään "isoista" asioista riidellä. En kuitenkaan haluaisi lasten kasvavan kodissa, missä vanhemmat huutaa toisilleen harva se päivä. :/
Olenko "hullu", jos jätän miehen noiden asioiden takia vaikka ulkoisesti kaikki on meillä ok? Rakastan kyllä miestä ja hänkin kai minua. Raha-asioista ei riidellä, myöskin kasvatusasioista ollaan yhtä mieltä. Luottamuskaan ei ole kärsinyt mistään. Jotenkin tuntuu, että tämä kaikki on vain niin helvetin hankalaa. Ei jaksaisi. Ja lapsiakin ajattelen. Kumpi on heille pahempi vaihtoehto, ero vai riidat?
Silloin kun menee hyvin, niin meillä on ihan ihanaa yhdessä. Ongelma on se, ettei meillä mene koskaan kovin pitkään hyvin. Muutamia viikkoja korkeintaan. Ja tietysti on nuo ongelmat, jotka jo purin tuonne ylemmäs.
KIITOS, jos jaksoit lukea näinkin pitkälle.
Tää kaikki vaan tuntuu niin raskaalta..
Keskiviikkona se alkoi. "Minä AAMUNA tuut kotiin sieltä?" Eli heti aamusta olisi oltava kotona, vaikka matkaan toiselle paikkakunnalle on 200km ja varmaan illan aikana jonkin verran alkoholia kuluukin. Ja sama vaikkei kuluisikaan, asiaa ainakin on.
Hirveää vittuilua, huokailua, ilmeilyä ollut siitä lähtien heti, jos olen vähän puhelimessa tai teen jotain muuta etten pysty lapsia katsomaan täysipainotteisesti samalla. Itse kyllä on joka ikinen päivä useita tunteja puhelimessa eikä kukaan saisi hengittäkään silloin samassa huoneessa.
Sitten toinen mitä tekee, niin ottaa oikein kunnon marttyyriasenteen! "En minä vain tee mitään muuta kun käy töissä" Ei varmaan juu, jos töissä menee helpostikin 16h/vrk. Ja eihän se MUN syy oo, jos ite ei sovi koskaan mitään tapaamisia omien kavereidensa kanssa.
Hirveä marmatus on siitäkin, että varasin meille loman yllätyksesi miehelle, joka on paljon tehnyt töitä. Jotta saataisiin sitä kahden keskistä aikaa joskus. "Miksei lapset tuu mukaan?" "Miksi pitää mennä ilman lapsia?" Näitä kysymyksiä kuulee koko ajan. Miestä suorastaan vituttaa lähteä kanssani lomalle. Voitte arvata, kuinka "innolla" tuota lomaa odotan.
Ja varasin kahden hengen loman siksi, että ei olla kuin muutama yö, kaupunkilomalla. Lapset vielä sen verran pieniä, etteivät viihdy ja lisäksi mies itse stressaantuu aivan yltiöpaljon jos lapsien kanssa joutuu johonkin mennemään, vaikka vain kauppaan. Aina tulevat takaisin niin, että mies karjuu "Ei enää koskaan" ja lapset itkee. Lapsilla ei ole mitään ongelmaa kaupassa minun kanssani, koskaan ei olla kotiin tultu kesken kauppareissun siten, että lapset itkevät. (tätä tapahtuu miehelle usein)
Muille tuo mies näyttää oikein unelmalta: touhuaa paljon lasten kanssa, osallistuu kotitöihin mukisematta, tekee töitä, siisti ja kunnollinen kaikin puolin. Alkoholia ei käytä kuin muutaman kerran vuodessa (tosin silloin yleensä menee överiksi (ei nyt ihan aina) ja saan raahata miehen kotiin, kun ei itse pääsisi).
Onko muiden miehet tälläisiä? Valitanko turhasta? Musta tuntuu ettei meillä oo koskaan kovin montaa päivää ilman riitoja vaikkei siis mistään "isoista" asioista riidellä. En kuitenkaan haluaisi lasten kasvavan kodissa, missä vanhemmat huutaa toisilleen harva se päivä. :/
Olenko "hullu", jos jätän miehen noiden asioiden takia vaikka ulkoisesti kaikki on meillä ok? Rakastan kyllä miestä ja hänkin kai minua. Raha-asioista ei riidellä, myöskin kasvatusasioista ollaan yhtä mieltä. Luottamuskaan ei ole kärsinyt mistään. Jotenkin tuntuu, että tämä kaikki on vain niin helvetin hankalaa. Ei jaksaisi. Ja lapsiakin ajattelen. Kumpi on heille pahempi vaihtoehto, ero vai riidat?
Silloin kun menee hyvin, niin meillä on ihan ihanaa yhdessä. Ongelma on se, ettei meillä mene koskaan kovin pitkään hyvin. Muutamia viikkoja korkeintaan. Ja tietysti on nuo ongelmat, jotka jo purin tuonne ylemmäs.
KIITOS, jos jaksoit lukea näinkin pitkälle.
Tää kaikki vaan tuntuu niin raskaalta..
Miehillä on kumma tapa ilmaista asioita mutkan kautta (vaikka siitä aina meitä naisia syytetään). Ehkä häntä vaan stressaa, miten pärjää lasten kanssa, mitä jos sairastuvat tai tulee jotain muuta yllättävää. Tai että hälle tulee ikävä sinua.