Nyt vertaistuke UHMASTA!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hämillääm-
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hämillääm-

Vieras
Sanokaa että muillakin on näin. Meillä 2,5v. lapsi saa järkyttäviä huuto-karjumis-itkukohtauksia. Juoksee ympäri asuntoa, polkee jalkaa ja huutaa/karjuu/itkee. Ja ne kohtaukset alkaa yleensä ihan tyhjästä ja kestävät n. tunnin. Niitä saattaa tulla parikin päivässä. Ja huuto siis on aivan hysteeristä. Voiko tämä olla oikeasti sitä uhmaa? :O Kohtahan meillä on lastensuojelu ovella.

Eikä tosiaan ole pahoinpidelty tai kaltoinkohdeltu lapsi.
 
Tuttua kauraa. Nyt 3v4kk ja edelleensaa hepuleita, ei ehkä enää hysteeristä huutoa, mut sellaista ärsyttävää vikinää JOJA asiasta. kaikki pitäs tehdä kuten Prinsessa tahtoo, tai alkaa jumalaton kitinä ja valitus.
 
Meillä oli tuota tytön kanssa, onneksi poika on vielä ainakin ollu vähän helpompi. Ja voin kertoa, että meillä 4-v. edelleen saa tunninkin kestäviä uhmakohtauksia. :snotty: Uhmaamisen aiheet tosin on muuttunu matkan varrella. Välillä on seesteisempää, sit taas rytisee..
 
minkälaisia raivo/uhmakohtauksia saa 6v poika. =( Varmaan naapurit kuunteli ihastellen tämäniltaista konserttia ( vaikka asumme omakotitalossa niin kaikki meteli kuuluu ulos ja naapureita pihoillaan. ) Kyllä on taas niin ylpeä olo pojastaan.
 
Ja tuo meidän poika on muuten todella rauhallinen ja kiltti. Päiväkodissakin kehuvat. Ei ikinä pure ketään, lyö tai mitään muutakaan. Mummolassa saattaa vähän kiukutella, mutta ei mitään tällaista. Ainoastaan kotona pääsee piru irti. Oikeasti jo odottelen päivää, että naapurit soittaa poliisit ovelle.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ja tuo meidän poika on muuten todella rauhallinen ja kiltti. Päiväkodissakin kehuvat. Ei ikinä pure ketään, lyö tai mitään muutakaan. Mummolassa saattaa vähän kiukutella, mutta ei mitään tällaista. Ainoastaan kotona pääsee piru irti. Oikeasti jo odottelen päivää, että naapurit soittaa poliisit ovelle.

Meidänkin tyttö perusluonteeltaan kilti ja rauhallinen. Mutta "kohtauksissa" puhtia ja ääntä kyllä löytyy :(
 
Kuvailit meidän keskimmäisen (2v7kk) lähes jokapäiväistä eloa, tosin sillä erotuksella ettei huuda tuntia kerrallansa, vaan tempasee noita repäisyjään useasti päivän aikana. Milloin mistäkin tai sitten ei mistään. Hiiltyy nollasta sataan hetkessä, ettei perässä kestä. Ja kaikki lentää - tavarat, jos sattuu käsissään jotain pitämään tai itse poika. Kiljuu, karjuu, hyppii tasajalkaa, huutaa, itkee. Ja sit - aivan ykskaks - ei mitään. Loppuu seinään. Siinä se. Jo helpotti. Välillä on itellä pokassa piteleminen, välillä saan tehdä töitä, etten itsekin pimahda. Työlästä on.
 
Meillä kans, alkoi n. 2 v 9kk ja jatkuu edelleen, nyt 3 v 5 kk. Ei sinänsä saa itkukohtauksia vaan raivoo suureen ääneen jos ei vaikka saa jotain, paiskoo ovia ja lällättelee kun komentelee. Kyllä siinä on välillä kestämistä, mut tääkin auttaa kun tietää, ettei oo ainut :) Osaltaan tuota on voinut pahentaa pikkusiskon syntymä, vaikkei uhmaansa onneksi siihen siskoon kohdistakaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ja tuo meidän poika on muuten todella rauhallinen ja kiltti. Päiväkodissakin kehuvat. Ei ikinä pure ketään, lyö tai mitään muutakaan. Mummolassa saattaa vähän kiukutella, mutta ei mitään tällaista. Ainoastaan kotona pääsee piru irti. Oikeasti jo odottelen päivää, että naapurit soittaa poliisit ovelle.

ehkäpä juuri siksi, koska on "kiltti ja rauhallinen" aina muualla, niin kotona nuo toisenpuolen tunteet sitten pyrskähtävät rajummin esille. kun on päivät ensin ns. skarpannut.
voimia ja pitkää pinnaa. kyllä se siitä helpottaa! =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tuulia:
Kuvailit meidän keskimmäisen (2v7kk) lähes jokapäiväistä eloa, tosin sillä erotuksella ettei huuda tuntia kerrallansa, vaan tempasee noita repäisyjään useasti päivän aikana. Milloin mistäkin tai sitten ei mistään. Hiiltyy nollasta sataan hetkessä, ettei perässä kestä. Ja kaikki lentää - tavarat, jos sattuu käsissään jotain pitämään tai itse poika. Kiljuu, karjuu, hyppii tasajalkaa, huutaa, itkee. Ja sit - aivan ykskaks - ei mitään. Loppuu seinään. Siinä se. Jo helpotti. Välillä on itellä pokassa piteleminen, välillä saan tehdä töitä, etten itsekin pimahda. Työlästä on.

No meilläkin tosiaan nämä kohtaukset saa välillä itkun kurkkuun ja välillä tuntuu, että nauruun purskahdan. Siis pojan liikkeet ja jalan polenta on kuin jostain koreografiasta.
Ja meillä nämä kohtaukset myös loppuvat kuin seinään, mutta kestävät kyllä aikansa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja endie:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ja tuo meidän poika on muuten todella rauhallinen ja kiltti. Päiväkodissakin kehuvat. Ei ikinä pure ketään, lyö tai mitään muutakaan. Mummolassa saattaa vähän kiukutella, mutta ei mitään tällaista. Ainoastaan kotona pääsee piru irti. Oikeasti jo odottelen päivää, että naapurit soittaa poliisit ovelle.

ehkäpä juuri siksi, koska on "kiltti ja rauhallinen" aina muualla, niin kotona nuo toisenpuolen tunteet sitten pyrskähtävät rajummin esille. kun on päivät ensin ns. skarpannut.
voimia ja pitkää pinnaa. kyllä se siitä helpottaa! =)

Tämä voi olla :D Vieraskorea, säästelee ne paukut sitten vanhemmilleen.
 
Näitä kohtauksia pitää todellakin olla, lapsen myöhempää elämää ja kehitystä silmälläpitäen. Nyt on hyvä kuitenkin pitää rajat selvillä, kuka talossa määrää, voi olla että säästyy sitten pahemmilta kohtauksilta teii-iässä. Harvassa on sellaiset kuuliaiset ja kiltit lapset, joista on tullu kuuliaisia ja kilttejä aikuisia. Tai ne harvat joita on, niiden yli kyllä kävellään mennen tullen. Lapsella pitää ollakin luonnetta.

Kohtaukset kyllä vähenee ja muuttaa muotoaan ajan kanssa. Lapsi oppii ymmärtämään, että ei raivokohtauksilla saa koko perhettä varpailleen ja toimimaan tahtonsa mukaan. Hyvä silti että uskaltaa näyttää ne negatiivisetkin tunteensa.
 
oli tytöllä vähän yli 2v ja kesti jonkin aikaa. Ja tosiaan niitä kohtauksia tuli aina välillä yksi tai kaksi päivässä. Isänsä monesti yritti pidellä kiinni ja rauhoitella ettei satuta itseään. Muuten tosi rauhallinen ja kiltti. Nyt kun on 2,5v ja osaa hyvin puhua on kohtaukset jääneet. Nyt vaan on kiukkuinen mutta kurtistaa kulmia ja polkee jalkaa :D Tempperamenttinen neiti! Ja mummu sanoi että samanlainen oli äitinsä pienenä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Loistavaa!:
Näitä kohtauksia pitää todellakin olla, lapsen myöhempää elämää ja kehitystä silmälläpitäen. Nyt on hyvä kuitenkin pitää rajat selvillä, kuka talossa määrää, voi olla että säästyy sitten pahemmilta kohtauksilta teii-iässä. Harvassa on sellaiset kuuliaiset ja kiltit lapset, joista on tullu kuuliaisia ja kilttejä aikuisia. Tai ne harvat joita on, niiden yli kyllä kävellään mennen tullen. Lapsella pitää ollakin luonnetta.

Kohtaukset kyllä vähenee ja muuttaa muotoaan ajan kanssa. Lapsi oppii ymmärtämään, että ei raivokohtauksilla saa koko perhettä varpailleen ja toimimaan tahtonsa mukaan. Hyvä silti että uskaltaa näyttää ne negatiivisetkin tunteensa.

Tämä oli kyllä kannustavaa tekstiä :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja meillä:
oli tytöllä vähän yli 2v ja kesti jonkin aikaa. Ja tosiaan niitä kohtauksia tuli aina välillä yksi tai kaksi päivässä. Isänsä monesti yritti pidellä kiinni ja rauhoitella ettei satuta itseään. Muuten tosi rauhallinen ja kiltti. Nyt kun on 2,5v ja osaa hyvin puhua on kohtaukset jääneet. Nyt vaan on kiukkuinen mutta kurtistaa kulmia ja polkee jalkaa :D Tempperamenttinen neiti! Ja mummu sanoi että samanlainen oli äitinsä pienenä.

Kyllä tuo meidän lapsonen puhua osaa ja tekeekin sitä lähes tauotta. Ne kohtaukset vaan tulee jostain.. kärpäsestä syntyy härkänen tyyliin.
 
Meidän tytöllä (myös 2,5 v. ) tahtoa näkyy päiväkodissakin jonkin verran, mutta kyllä ne todelliset taistelut todellakin käydään kotona. Välillä on jo ihan avuton olo kun näkee, että lapsiraukka on ihan hysteerinen, eikä enää pysty mitenkään hallitsemaan kiukkuaan. Tyttö saattaa jopa hakata päätään lattiaan kun saa pahan kiukun päälle, kerrankin huuli turposi tosi ikävän näköisesti kun en ehtinyt väliin :( Mutta mielestäni lapsi on ihan normaali ja on tuntunut myös, että tukeni noissa tilanteissa on oikeasti avuksi. Joskus sitä tietysti itselläänkin meinaa hermot mennä, mutta useimmiten olen vieressä ja yritän tasaisin väliajoin pyydellä syliin ja muutenkin rauhoitella. Heti kun tyttö suostuu tulemaan syliin (ei todellakaan voi ottaa ennen "lupaa" ) niin tilanne alkaa laueta. Saattaa itkeä sylissäkin vielä jonkin aikaa, mutta musta se on selkeesti sellaista väsynyttä pahaa mieltä ja pitäähän sitä saada itkeä itkut pois. Jälkeenpäin jutellaan tilanteesta ja tyttö saattaa esim. kiertää asuntoa ja näytää, että "tässä mä vaan huusin ja huusin kun mulla oli paha mieli ja äiti halusi lohduttaa". Ei oo elämä aina pienelle helppoa :)
 
Eikä tuon meidän 2v7kk kiekumisia suinkaan vähennä erittäin uhmakas 5+- isoveli...Tekemistä siis on molempien kanssa. Miten lie molempiin onkaan tuota temperamenttisuutta siunaantunut...;)?? Mutta - viimeksi tänään, kun esikoinen järjesti karjuntakohtauksen (joka taatusti kuului ympäri seutukuntaa), niin tämä keskimmäinen meni juipin eteen ja sanoa posautti hyvin topakkana ja tomerana päin naamaa et "ole huutamatta siinä. Ihan turhaan karjut. Sillä sipuli. Piste." Ja itelläni oli taas tovi "vaikeeta" :D... Ite yritän aina tilanteiden ollessa pahimmillaan ja oman sietokyvyn ja aikuisuuden horjuessa tsempata, että josko murkkuiässä päästäis helpommalla...tosin poikkeushan se vahvistaa säännön...
 
Alkuperäinen kirjoittaja winhis:
Meidän tytöllä (myös 2,5 v. ) tahtoa näkyy päiväkodissakin jonkin verran, mutta kyllä ne todelliset taistelut todellakin käydään kotona. Välillä on jo ihan avuton olo kun näkee, että lapsiraukka on ihan hysteerinen, eikä enää pysty mitenkään hallitsemaan kiukkuaan. Tyttö saattaa jopa hakata päätään lattiaan kun saa pahan kiukun päälle, kerrankin huuli turposi tosi ikävän näköisesti kun en ehtinyt väliin :( Mutta mielestäni lapsi on ihan normaali ja on tuntunut myös, että tukeni noissa tilanteissa on oikeasti avuksi. Joskus sitä tietysti itselläänkin meinaa hermot mennä, mutta useimmiten olen vieressä ja yritän tasaisin väliajoin pyydellä syliin ja muutenkin rauhoitella. Heti kun tyttö suostuu tulemaan syliin (ei todellakaan voi ottaa ennen "lupaa" ) niin tilanne alkaa laueta. Saattaa itkeä sylissäkin vielä jonkin aikaa, mutta musta se on selkeesti sellaista väsynyttä pahaa mieltä ja pitäähän sitä saada itkeä itkut pois. Jälkeenpäin jutellaan tilanteesta ja tyttö saattaa esim. kiertää asuntoa ja näytää, että "tässä mä vaan huusin ja huusin kun mulla oli paha mieli ja äiti halusi lohduttaa". Ei oo elämä aina pienelle helppoa :)

Näin minäkin teen. Yritän houkutella syliin ja kuunnella. joskus kun itsekkin olen väsynyt poistun hetkeksi tilanteesta.
 

Yhteistyössä