oikea suhtautumistapa?

[hmmmm...]

Ei minun vauvojeni suuhun kukaan ole yrittänyt tunkea mitään ja muutenkin sukulaiset, sekä omalta puoleltani että miehen puolelta, ovat kunnioittaneet meidän tapaamme hoitaa lapset. Isovanhemmat jopa kyselevät pilkuntarkasti hoito-ohjeet jotta eivät tekisi mitään 'väärää' kun ovat hoidossa.

En usko että vauvani suuhun kukaan edes onnistuisi tunkemaan mitään. Nostaisin sellaisen äläkän että pois alta! Ja mieheni myös.

 

[hmmmm...]

Ap nimenomaan on tuonut monesti esiin että ovat pilkuntarkasti noudattaneet vanhempien toiveita, ja silti miniällä menee herne nenuun herkästi. Ap tuntuu täyspäiseltä mummolta ja tilanne miniän kanssa tulehtuneelta, olivat syyt mitkä tahansa.

Ajattelen että olisi ap: lle ehkä nyt järkevintä vetäytyä taka-alalle odottelemaan että tilanne hellittäisi jos on hellittääkseen. Ehkä on kyse vain tuoreen äidin herkkyydestä ja äitiyteen totuttelemisesta

 

[iogaähoäsboäzn d]

Meille ehdoteltiin esikoisen kanssa samaa selvästi alle 6 kk ikäisenä. Tuo on valitettavasti ihan arkea minessa suvussa vielä, että pikkuvauvojen pitäisi kahvipöydässä "päästä maistamaan" ties mitä. Koska "eihän pienestä maistiaisesta mitään haittaa ole ja vauvalle tulee paha mieli, kun muut syövät eikä hän saa mitään hyvää.." jne.

Ja ihan ymmärrettävää tämä on siinä valossa, että monen mummon lasten ollessa pieniä mahdollisesti 30+ vuotta sitten kiinteät aloitettiin jo alle 3 kk iässä muutenkin ja lisäruoka hyvässä lykyssä 2 viikon iässä normaalisti kasvavilla imetetyilläkin. Monella mummolla unohtuu, että asiat ovat sittemmin selvästi muuttuneet. Lisäksi he voivat olla yhtä lailla kärsimättömiä päästä kokeilemaan aina sitä seuraavaa vaihetta kuin monet tuoreeta vanhemmatkin ovat.

Lisätietoa:
Imetystukilista.net - Imetysopas isovanhemmille

Kiitos, Modesty. Taas kerran Vai että vielä valehtelijaksikin ehdotellaan, jopas nyt jotakin...

 

[Alkuperäiselle anopille]

Ap nimenomaan on tuonut monesti esiin että ovat pilkuntarkasti noudattaneet vanhempien toiveita, ja silti miniällä menee herne nenuun herkästi. Ap tuntuu täyspäiseltä mummolta ja tilanne miniän kanssa tulehtuneelta, olivat syyt mitkä tahansa.

Ajattelen että olisi ap: lle ehkä nyt järkevintä vetäytyä taka-alalle odottelemaan että tilanne hellittäisi jos on hellittääkseen. Ehkä on kyse vain tuoreen äidin herkkyydestä ja äitiyteen totuttelemisesta

Samaa mieltä!

Oikein harmittaa alkuperäisen erittäin täyspäiseltä kuulostavan anopin puolesta hänen saamansa kommentit. Toki ne ovat kommentoijien omia kokemuksia omista tilanteista ja useat aiheellisiakin ko. isovanhempisuhteessa. Tajusin juuri, että kaikissa kommenteissa kritiikki taitaa kohdistua anoppiin, ei omaan äitiin - mielenkiintoista? Mutta eikö noitakin tilanteita voisi hoitaa toisin, esim. pyykkärimummolle sanoa seuraavalla kerralla käydessä, kiitos että pesit pyykit, mutta käyttäisitkö lapsen vaatteisiin tätä pesuainetta - passelin pyykinpesupullon ojentaen hymyn kera.

Jos äiti hermostuu ja kiukuttelee siitä, että lapsi myöhästyy 0,5 tuntia force majouren takia, oltuaan isovanhemmillaan hoidossa (ja rivien välistä ymmärsin, että vielä vanhempien pyynnöstä), niin silloin anoppi ei kyllä ole tehnyt mitään väärää. Paikallaan olisi ollut ennemmin kiitos hoidosta, ja kysymys saitteko tärkeän asian hoidettua.

Tsemppiä alkuperäiselle anopille! Kuulostat hyvältä, ajattelevalta ja toiset huomioon ottavalta ihmiseltä!

 

[rrr]

Niinpa edellinen vei sanat suustani: omat aidit tekevat ilmeisesti asiat oikein anopit eivat?
Tsemppia ap:lle uskon, etta asia ajan kanssa paranee, kun lapsi kasvaa/saa sisaruksia.

Yksi asia kylla sarahti kommentissasi korvaan oli" minun ollessa aiti perhe hoidettiin ensin ja sitten ura" jos annat ymmartaa miniasi kuullen, etta olet tuota mielta, voin ymmartaa, etta han ei ensimmaisena halua jutella paivahoitoratkaisusta sinun kanssasi. Itsestani se ainakin olisi tuntunut tosi pahalta. Ja vaikkei sita suoraan sanoisi voi asenteesi paistaa lapi varsinkin jos tilanne on myos minialle vaikea ja han siis on herkkana asian suhteen. Tanapaivana osa aideista voi joutua menemaan toihin, vaikka valtion tarjoamia tukimuotoja olisikin tarjolla (isot menot, tilanne tyopaikalla, patkatyot...).

 

[Jospa sattuisit]

Nyt en enää jaksa asiaa kommentoida tästä eteenpäin. Kukin ajatelkoot miten haluaa, en sen enempää hae mitään huomiota tai sympatiaa asian kanssa. Halusin vaan kuulla mielipiteitä kirjoittajilta.[/QUOTE]

...lukasemaan vielä tätä palstaa. Täällä toinen mummeli.
Minusta sinä kuulostat varsin rakastavalta mummolta, hienotunteinenkin olet, vaikka sinua kohdellaan joskus ikävästi.

Lohduksesi tiedän sanoa, että aika tasoittaa noita jyrkimpiä kulmia ja ehdottomuuksia myös lapsen hoidossa - tai sitten ei. Täydellisyyden tavoittelijoilla on tarkat kaavat ja rutiinit, heidän tulee olla täydellisiä ja erehtymättömiä, parhaita. Niin tässä lapsenhoitojutussakin.

Työssäkäyvällä äidilla voi olla vähän ongelmia näiden täydellisyystavoitteidensa kanssa, toisaalta taas lapsen kanssa pärjää paremmin aikataulujen ristipaineissa, kun rutiinit pidetään tiukasta rajattuina. Siitä luulisin miniälläsi olevan kysymys. Hän pelkää, että arki tai jopa seuraava aamu on hankala, jos pikkuisenkin luistetaan rutiineissa. Sukulaisellamme on yksi tällainen "rutiiniperhe" ja voi kamala, että heidän elämänsä on rajallista! Ei juuri mitään voida tehdä, kun lapsen aikataulut sekoavat. -Täysin ymmärtämätöntä minulle, joka olin työssäkäyvä äiti aikanani myös ja touhusimme vaikka mitä, kävimme mummuloissakin tuon tuosta junalla. Ei siinä tiukat aikataulut olisi onnistuneet, mutta ihan rauhallisia lapsia meillä silti oli. Sopeutuvaisia.

Miniäsi kilpailee itsensä kanssa. Kyllä elämä vielä opettaa hänet pyöristelemään noita kulmiaan, mutta se tapahtuu pikkuhiljaa hänen itsetuntonsa ja elämänkokemuksensa kasvaessa. Lapsi opettaa.

 

[Eräs miniä]

Nyt en enää jaksa asiaa kommentoida tästä eteenpäin. Kukin ajatelkoot miten haluaa, en sen enempää hae mitään huomiota tai sympatiaa asian kanssa. Halusin vaan kuulla mielipiteitä kirjoittajilta.

...lukasemaan vielä tätä palstaa. Täällä toinen mummeli.
Minusta sinä kuulostat varsin rakastavalta mummolta, hienotunteinenkin olet, vaikka sinua kohdellaan joskus ikävästi.

Lohduksesi tiedän sanoa, että aika tasoittaa noita jyrkimpiä kulmia ja ehdottomuuksia myös lapsen hoidossa - tai sitten ei. Täydellisyyden tavoittelijoilla on tarkat kaavat ja rutiinit, heidän tulee olla täydellisiä ja erehtymättömiä, parhaita. Niin tässä lapsenhoitojutussakin.

Työssäkäyvällä äidilla voi olla vähän ongelmia näiden täydellisyystavoitteidensa kanssa, toisaalta taas lapsen kanssa pärjää paremmin aikataulujen ristipaineissa, kun rutiinit pidetään tiukasta rajattuina. Siitä luulisin miniälläsi olevan kysymys. Hän pelkää, että arki tai jopa seuraava aamu on hankala, jos pikkuisenkin luistetaan rutiineissa. Sukulaisellamme on yksi tällainen "rutiiniperhe" ja voi kamala, että heidän elämänsä on rajallista! Ei juuri mitään voida tehdä, kun lapsen aikataulut sekoavat. -Täysin ymmärtämätöntä minulle, joka olin työssäkäyvä äiti aikanani myös ja touhusimme vaikka mitä, kävimme mummuloissakin tuon tuosta junalla. Ei siinä tiukat aikataulut olisi onnistuneet, mutta ihan rauhallisia lapsia meillä silti oli. Sopeutuvaisia.

Miniäsi kilpailee itsensä kanssa. Kyllä elämä vielä opettaa hänet pyöristelemään noita kulmiaan, mutta se tapahtuu pikkuhiljaa hänen itsetuntonsa ja elämänkokemuksensa kasvaessa. Lapsi opettaa.[/QUOTE]



Korostat olevasi rakastava, hyvää tarkoittava mummeli, jota itsekäs miniä kohtelee huonosti.

Silti rivien välistä ja suoraan lainaten sanojasikin (esim. "Sukulaisellamme on yksi tällainen "rutiiniperhe" ja voi kamala, että heidän elämänsä on rajallista!" )laitat miniöitä alas ja vähättelet heidän rytmejään ja lapsenhoitoaan. JOKAISELLA äidillä on oikeus määrittää ITSE miten juuri hänen lastaan hoidetaan. Jos joku muu tätä ko lasta, silloin hänen on ymmärrettävä ja kunnioitettava äidin ohjeita parhaansa mukaan. Se ei aina onnistu, mutta kunhan yrittää, se riittää. Niin sen pitäisi mennä. Asian ydin on tajuta että äidillä ja isällä on valta määrätä millä periaatteilla lasta hoidetaan. Jos isoäiti ei noudata ohjeita, tulee äidille tunne ettei häntä arvosteta ja kunnioiteta. Silloin se on isoäidin täysin oma vika. Enkä siis puhu AP:n tilanteesta, vaan siitä miten tämä "Jospa sattuisit" kirjoituksessaan puhuu alentavasti äidistä, jolla on rytmi lapselleen ja haluaa pitää siitä kiinni.

Pientä kunnioitusta lapsen äitiä kohtaan ja kaikki voi sujua paljon sujuvammin. Vaikka moni asia on sinulle "täysin ymmärtämätöntä", se ei oikeuta ohittamaan lapsen äidin tahtoa lapsen hoidollisissa asioissa.

Teksistäsi huokuu ylemmyyden tunne nykyäitejä ja näitä kutsumiasia "rutiiniperheitä" kohtaan. On olemassa -onneksi- myös isoäitejä jotka haluvat auttaa ja tukea perhettä ja kunnioittavat vanhempien mielipiteitä.

 

[närppä]

Tekee mieleni vaan tulla kertomaan, että kaikkien lasten kanssa ei niin vaan matkustella. Vaativan lapsen äiti voi väsyä eikä jaksa itsekään joustaa miten vain. Aikataulut helpottavat arkea, kun mahdollistavat esim. nukkumisen tai ainakin helpottavat sitä. Meillä pidetään melko tarkasti kiinni tietyistä jutuista, muuten elämä on itkua ja valvomista. Eikä sitä jaksa ja silloin ei aina kukaan auta. kokemusta on. Kuka vaan äiti tietääkin sitten, että varsinkin pikkulapsiperheissä ne aikataulut myös muuttuvat koko ajan, joten välillä joustaminen vaatii tarkkuutta ja tapojen tuntemista. Enkä nyt puhu edes mistään pikkutarkoista kunnianhimoisista ennakkosuunnitelmista, vaan ihan kokemuksen kautta tulleesta tavasta elää helpoimmin vaativan tai suuritarpeisen lapsen kanssa. Vaihtoehto on väsyä loppuun asti eikä sitä voi juuri elämiseksi sanoa, koko perhe kärsi. Nyt eletään niin, että jaksetaan. Joistain asioista pidetään kiinni, muuten ollaan kuin ellun kanat. Mutta vaikea se on ollut joillekin ymmärtää eikä aina jaksaisi selitellä ja puolustella henkilökohtaisia asioita. Vieläkään ei olla nukuttu yhtään kokonaista yötä, valvotaan myöhään, syödään huonosti ja matkustaminen ei aiheuta pikku kitinää vaan usein melko pahannäköisen kohtauksen, joka ei mene ohi. Sen arvoinen ei monikaan kyläpaikka ole, vaan virkistys etsitään muilla tavoin.

 

[!!?!]

Nyt en enää jaksa asiaa kommentoida tästä eteenpäin. Kukin ajatelkoot miten haluaa, en sen enempää hae mitään huomiota tai sympatiaa asian kanssa. Halusin vaan kuulla mielipiteitä kirjoittajilta.

...lukasemaan vielä tätä palstaa. Täällä toinen mummeli.
Minusta sinä kuulostat varsin rakastavalta mummolta, hienotunteinenkin olet, vaikka sinua kohdellaan joskus ikävästi.

Lohduksesi tiedän sanoa, että aika tasoittaa noita jyrkimpiä kulmia ja ehdottomuuksia myös lapsen hoidossa - tai sitten ei. Täydellisyyden tavoittelijoilla on tarkat kaavat ja rutiinit, heidän tulee olla täydellisiä ja erehtymättömiä, parhaita. Niin tässä lapsenhoitojutussakin.

Työssäkäyvällä äidilla voi olla vähän ongelmia näiden täydellisyystavoitteidensa kanssa, toisaalta taas lapsen kanssa pärjää paremmin aikataulujen ristipaineissa, kun rutiinit pidetään tiukasta rajattuina. Siitä luulisin miniälläsi olevan kysymys. Hän pelkää, että arki tai jopa seuraava aamu on hankala, jos pikkuisenkin luistetaan rutiineissa. Sukulaisellamme on yksi tällainen "rutiiniperhe" ja voi kamala, että heidän elämänsä on rajallista! Ei juuri mitään voida tehdä, kun lapsen aikataulut sekoavat. -Täysin ymmärtämätöntä minulle, joka olin työssäkäyvä äiti aikanani myös ja touhusimme vaikka mitä, kävimme mummuloissakin tuon tuosta junalla. Ei siinä tiukat aikataulut olisi onnistuneet, mutta ihan rauhallisia lapsia meillä silti oli. Sopeutuvaisia.

Miniäsi kilpailee itsensä kanssa. Kyllä elämä vielä opettaa hänet pyöristelemään noita kulmiaan, mutta se tapahtuu pikkuhiljaa hänen itsetuntonsa ja elämänkokemuksensa kasvaessa. Lapsi opettaa.[/QUOTE]


Onneksai et ole meidän mummo. Olet tosi ilkeämielinen ja juuri tuollainen selän takana puhuja.

Terveisin, se rutiiniperhe jolle naureskelet.

Meidän arjesta ei tulisi yhään mitään ilman todella tarkkaa säännöllistä rytmiä. Meillä on omat syymme siihen, mutta sitähän sinä et edes ajattele.

 

[2x]

Samaa mieltä!

...Tajusin juuri, että kaikissa kommenteissa kritiikki taitaa kohdistua anoppiin, ei omaan äitiin - mielenkiintoista?...

...Tsemppiä alkuperäiselle anopille! Kuulostat hyvältä, ajattelevalta ja toiset huomioon ottavalta ihmiseltä!...

Tällainen tilastollinen outous pistää kummasti silmään niin tässä kuin lukuisissa muissa plaza- ja kakspluskeskusteluissa. Miten voi olla mahdollista? Asia tulisi ehdottomasti saattaa tiedemiesten pohdintaan, tulokset voisivat olla mielenkiintoisia!

Tsemppiä myös täältä!

 

[hellanduudeli]

...lukasemaan vielä tätä palstaa. Täällä toinen mummeli.
Minusta sinä kuulostat varsin rakastavalta mummolta, hienotunteinenkin olet, vaikka sinua kohdellaan joskus ikävästi.

Lohduksesi tiedän sanoa, että aika tasoittaa noita jyrkimpiä kulmia ja ehdottomuuksia myös lapsen hoidossa - tai sitten ei. Täydellisyyden tavoittelijoilla on tarkat kaavat ja rutiinit, heidän tulee olla täydellisiä ja erehtymättömiä, parhaita. Niin tässä lapsenhoitojutussakin.

Työssäkäyvällä äidilla voi olla vähän ongelmia näiden täydellisyystavoitteidensa kanssa, toisaalta taas lapsen kanssa pärjää paremmin aikataulujen ristipaineissa, kun rutiinit pidetään tiukasta rajattuina. Siitä luulisin miniälläsi olevan kysymys. Hän pelkää, että arki tai jopa seuraava aamu on hankala, jos pikkuisenkin luistetaan rutiineissa. Sukulaisellamme on yksi tällainen "rutiiniperhe" ja voi kamala, että heidän elämänsä on rajallista! Ei juuri mitään voida tehdä, kun lapsen aikataulut sekoavat. -Täysin ymmärtämätöntä minulle, joka olin työssäkäyvä äiti aikanani myös ja touhusimme vaikka mitä, kävimme mummuloissakin tuon tuosta junalla. Ei siinä tiukat aikataulut olisi onnistuneet, mutta ihan rauhallisia lapsia meillä silti oli. Sopeutuvaisia.

Miniäsi kilpailee itsensä kanssa. Kyllä elämä vielä opettaa hänet pyöristelemään noita kulmiaan, mutta se tapahtuu pikkuhiljaa hänen itsetuntonsa ja elämänkokemuksensa kasvaessa. Lapsi opettaa.

Korostat olevasi rakastava, hyvää tarkoittava mummeli, jota itsekäs miniä kohtelee huonosti.

Silti rivien välistä ja suoraan lainaten sanojasikin (esim. "Sukulaisellamme on yksi tällainen "rutiiniperhe" ja voi kamala, että heidän elämänsä on rajallista!" )laitat miniöitä alas ja vähättelet heidän rytmejään ja lapsenhoitoaan. JOKAISELLA äidillä on oikeus määrittää ITSE miten juuri hänen lastaan hoidetaan. Jos joku muu tätä ko lasta, silloin hänen on ymmärrettävä ja kunnioitettava äidin ohjeita parhaansa mukaan. Se ei aina onnistu, mutta kunhan yrittää, se riittää. Niin sen pitäisi mennä. Asian ydin on tajuta että äidillä ja isällä on valta määrätä millä periaatteilla lasta hoidetaan. Jos isoäiti ei noudata ohjeita, tulee äidille tunne ettei häntä arvosteta ja kunnioiteta. Silloin se on isoäidin täysin oma vika. Enkä siis puhu AP:n tilanteesta, vaan siitä miten tämä "Jospa sattuisit" kirjoituksessaan puhuu alentavasti äidistä, jolla on rytmi lapselleen ja haluaa pitää siitä kiinni.

Pientä kunnioitusta lapsen äitiä kohtaan ja kaikki voi sujua paljon sujuvammin. Vaikka moni asia on sinulle "täysin ymmärtämätöntä", se ei oikeuta ohittamaan lapsen äidin tahtoa lapsen hoidollisissa asioissa.

Teksistäsi huokuu ylemmyyden tunne nykyäitejä ja näitä kutsumiasia "rutiiniperheitä" kohtaan. On olemassa -onneksi- myös isoäitejä jotka haluvat auttaa ja tukea perhettä ja kunnioittavat vanhempien mielipiteitä.[/QUOTE]


Tässä on hyvä esimerkki siitä miten asioita halutaan nähdä väärin ja miten oma asenne vääristää koko asetelmaa. Nyt puhuu miniä joka kuvittelee TIETÄVÄNSÄ miten asiat oikeasti ovat. Mutta jos on vähänkin sisälukutaitoa ei voi tehdä noin jyrkkiä päätelmiä ja laukoa noin naurettavia väitteitä ap; stä ja jostain kokeneemmasta joka kommentoi ja rohkaisee ap; tä.

 

[toinen hellanduudeli]

"Työssäkäyvällä äidilla voi olla vähän ongelmia näiden täydellisyystavoitteidensa kanssa, toisaalta taas lapsen kanssa pärjää paremmin aikataulujen ristipaineissa, kun rutiinit pidetään tiukasta rajattuina. Siitä luulisin miniälläsi olevan kysymys. Hän pelkää, että arki tai jopa seuraava aamu on hankala, jos pikkuisenkin luistetaan rutiineissa. Sukulaisellamme on yksi tällainen "rutiiniperhe" ja voi kamala, että heidän elämänsä on rajallista! Ei juuri mitään voida tehdä, kun lapsen aikataulut sekoavat. -Täysin ymmärtämätöntä minulle, joka olin työssäkäyvä äiti aikanani myös ja touhusimme vaikka mitä, kävimme mummuloissakin tuon tuosta junalla. Ei siinä tiukat aikataulut olisi onnistuneet, mutta ihan rauhallisia lapsia meillä silti oli. Sopeutuvaisia.

Miniäsi kilpailee itsensä kanssa. Kyllä elämä vielä opettaa hänet pyöristelemään noita kulmiaan, mutta se tapahtuu pikkuhiljaa hänen itsetuntonsa ja elämänkokemuksensa kasvaessa. Lapsi opettaa. "

Hellanduudelille, että ehkäpä tämä toinen jyrkemmin vastannut pystyy lukemaan rivien välistä paremmin kuin sinä....

Ja siiitä toisesta "mummelista", että asenteesi on IKÄVÄ! Taidat olla itse aika rajoittunut ajatuksissasi. Nimittäin sellaiset perheet, jotka pystyvät ylläpitämään turvalliset rutiinit yllä antavat paljon paremman pohjan lapsen elämälle kuin sellaiset, jotka elävät "kuin pellossa"... "ollaan joustavia, eikä välitetä aikatauluista, ollaan sopeutuvaisia". Rajat ja rutiinit ovat kaiken perusta pienille lapsille, vanhemmilla on kova työ ylläpitää hyvää rutiinia lapsille ja yrittää sovittaa kaikki menemiset ym. jotta elämä sujuisi mahdollisimman hyvin pienten lasten kanssa. "Helppojen lasten" vanhemmat pääsevät tietenkin helpommalla oli sitten miten päin vain, mutta "vaativampien lasten" joutuvat miettimään aikatauluja yms. paljon tarkemmin kuin muut.

Aika hauskaa, että juuri tämä mummeli mainitsi itsetunnon tässä keskustelussa, kun nimenomaan nuo turvalliset päivittäin tapahtuvat rutiinit antavat erinomaisen pohjan lapsen itsetunnon kehittymiselle!

Sanotaampa, että minulla on aika korkea itseluottamus ja hyvä itsetunto, mutta olen silti kuvailemasi "rutiiniperhe"... ja elämänkokemustakin minulla on ja mielestäni enemmänkin tämä elämänkokemus on vasta auttanut minua kykenemään noudattamaan säännöllisiä rutiineja elämässäni. Nykyään koko perhe elää melko tasapainoista ja onnellista elämää, meillä on säännölliset ruoka-ajat, syömme yhdessä, puuhailemme yhdessä kaikkea mukavaa, menemme nukkumaan yleensä samoihin aikoihin ja lapsen päiväunet tapahtuvat suunnilleen samaan aikaan joka päivä ja niistä ei jousteta kuin erittäin harvoin ja kotiin tullaan nukkumaan päiväunet.
Ajoitamme kaupassakäynnit ja treffit aamupäivään ja iltaan, niihin aikoihin, kun pienin lapsi on hereillä. Näin tekee nykyään aika moni tuntemani lapsiperhe

En oikein usko tuota lausettasi "Ei juuri mitään voida tehdä, kun lapsen aikataulut sekoavat." koska vaikka he noudattaisivat erittäin tarkkaa kellonlyömältään samaa aikataulua päivästä toiseen niin päivään jää kyllä aikaa tehdä vaikka mitä (jos ei ole burn-outtia ja haluaa tehdä jotakin) varsinkin iltapäivän jälkeen, kun lapsen unet ovat ohi. Mummothan monesti haluavat kahvitella juuri iltapäivällä useimpien lasten päiväunien aikaan, mikä on kyllä harmi, onneksi omat mummot ymmärtävät lapsen tarpeet ja haluavat kahvitella myös muina aikoina kuin tasan kello 14.

 

[hmmm...]

Kylläpä nyt mennään kauas varsinaisesta aiheesta kun ihan mummojen kahvihetkiäkin puidaan! Ei voi kun nauraa.

 

[ikiot]

"
Ja siiitä toisesta "mummelista", että asenteesi on IKÄVÄ! Taidat olla itse aika rajoittunut ajatuksissasi. Nimittäin sellaiset perheet, jotka pystyvät ylläpitämään turvalliset rutiinit yllä antavat paljon paremman pohjan lapsen elämälle kuin sellaiset, jotka elävät "kuin pellossa"... "ollaan joustavia, eikä välitetä aikatauluista, ollaan sopeutuvaisia". Rajat ja rutiinit ovat kaiken perusta pienille lapsille, vanhemmilla on kova työ ylläpitää hyvää rutiinia lapsille ja yrittää sovittaa kaikki menemiset ym. jotta elämä sujuisi mahdollisimman hyvin pienten lasten kanssa. "Helppojen lasten" vanhemmat pääsevät tietenkin helpommalla oli sitten miten päin vain, mutta "vaativampien lasten" joutuvat miettimään aikatauluja yms. paljon tarkemmin kuin muut.

Aika hauskaa, että juuri tämä mummeli mainitsi itsetunnon tässä keskustelussa, kun nimenomaan nuo turvalliset päivittäin tapahtuvat rutiinit antavat erinomaisen pohjan lapsen itsetunnon kehittymiselle!

Sanotaampa, että minulla on aika korkea itseluottamus ja hyvä itsetunto, mutta olen silti kuvailemasi "rutiiniperhe"... ja elämänkokemustakin minulla on ja mielestäni enemmänkin tämä elämänkokemus on vasta auttanut minua kykenemään noudattamaan säännöllisiä rutiineja elämässäni. Nykyään koko perhe elää melko tasapainoista ja onnellista elämää, meillä on säännölliset ruoka-ajat, syömme yhdessä, puuhailemme yhdessä kaikkea mukavaa, menemme nukkumaan yleensä samoihin aikoihin ja lapsen päiväunet tapahtuvat suunnilleen samaan aikaan joka päivä ja niistä ei jousteta kuin erittäin harvoin ja kotiin tullaan nukkumaan päiväunet.
.

Nama minuuttitarkat rytmit aina mainitaan valttamattomiksi lapsen itsetunnon ja itseluottamuksen kehitykselle. Voisiko joku minuuttirytminen aiti antaa minulle kirjallisuusviitteita ja mieluusti akateemisista tutkimuksista asian tiimoilta. Kiinnostaa siksi, etta rytmien tarpeellisuus aina mainitaan, mutta miten/miksi tahan on paadytty jaa epselvaksi. Toisaalta lasten hoidossa aina hoitajan kanta asiaan on se AINOA oikea, joten ehka tama rytmijuttu menee sen piikkiin. Meilla lasta lukien kylla eletaan varsin rytmin mukaisesti (koska lapsi on vasynyt laitetaan nukkumaan etc), mutta toisaalta pieni venyma silloin talloin "aikataluista" ei kylla muuta elamaamme mihinkaan suuntaan (no ehkapa lapseni sitten parinkymmenen vuoden kuluttua syyttaa huonosta itsetunnosta??). Mielestani nama ylitarkat rytmit suojaavat lahinna aitia: tuoden turvallisuudentunnetta siita, etta kaikki sujuu hyvin (vaikka voisi nain olla vahemmallakin stressaamisella). Ja mina pidan tarkeana sita, etta lapsi kykenee nukkumaan paivaunensa muuallakin kuin kotonaan esim. rauhallisessa paikassa mummolassa. Mielestani se, etta lapsella on kyky sopeutua pieneen vaihteluun (harjoiteltu sen kaikkein tarkeimman eli aidin kanssa) auttaa sitten myohemmin, kun tayttyy sopetua uusiin stressaaviin tilanteisiin kuten hoitoon ja kouluun menoon. Samapa tuo silti miten muut hoitavat lapsensa, mutta suosittelen, etta lapsi saisi myos anopin kanssa hyvan mummosuhteen ei vain aidinaidin kanssa. Mummo voi ollakin ihan ok, vaikka minian ja anopinvalit eivat olisi taydelliset. Myos aidit voivat olla itsekkaita anoppien tapaan.
Ja sitten viela sellainen kommentti, etta vaikka kuinka rytmittaisi, kaikkea ei voi elamassaan saadella: voi tulla kotiin putkirikko, auto hajota etc. Mita sanoo siihen vauvan kasvava itsetunto vai onko itsetunnon mureneminen ko. tapauksessa riippuvainen siita, etta tapahtuuko tapahtuma aidin tai anopin lasnaollessa?
Rauhoittukaa aidit jos ne anopit eivat ole taysia psykopaatteja tai alkkiksia tai hoidoltaan tasapainottomia niin kylla se isoaiti on lapselle tarkeaa.

 

[mielenkiintoinen aihe]

Nama minuuttitarkat rytmit aina mainitaan valttamattomiksi lapsen itsetunnon ja itseluottamuksen kehitykselle. Voisiko joku minuuttirytminen aiti antaa minulle kirjallisuusviitteita ja mieluusti akateemisista tutkimuksista asian tiimoilta. Kiinnostaa siksi, etta rytmien tarpeellisuus aina mainitaan, mutta miten/miksi tahan on paadytty jaa epselvaksi. Toisaalta lasten hoidossa aina hoitajan kanta asiaan on se AINOA oikea, joten ehka tama rytmijuttu menee sen piikkiin. Meilla lasta lukien kylla eletaan varsin rytmin mukaisesti (koska lapsi on vasynyt laitetaan nukkumaan etc), mutta toisaalta pieni venyma silloin talloin "aikataluista" ei kylla muuta elamaamme mihinkaan suuntaan (no ehkapa lapseni sitten parinkymmenen vuoden kuluttua syyttaa huonosta itsetunnosta??). Mielestani nama ylitarkat rytmit suojaavat lahinna aitia: tuoden turvallisuudentunnetta siita, etta kaikki sujuu hyvin (vaikka voisi nain olla vahemmallakin stressaamisella). Ja mina pidan tarkeana sita, etta lapsi kykenee nukkumaan paivaunensa muuallakin kuin kotonaan esim. rauhallisessa paikassa mummolassa. Mielestani se, etta lapsella on kyky sopeutua pieneen vaihteluun (harjoiteltu sen kaikkein tarkeimman eli aidin kanssa) auttaa sitten myohemmin, kun tayttyy sopetua uusiin stressaaviin tilanteisiin kuten hoitoon ja kouluun menoon. Samapa tuo silti miten muut hoitavat lapsensa, mutta suosittelen, etta lapsi saisi myos anopin kanssa hyvan mummosuhteen ei vain aidinaidin kanssa. Mummo voi ollakin ihan ok, vaikka minian ja anopinvalit eivat olisi taydelliset. Myos aidit voivat olla itsekkaita anoppien tapaan.
Ja sitten viela sellainen kommentti, etta vaikka kuinka rytmittaisi, kaikkea ei voi elamassaan saadella: voi tulla kotiin putkirikko, auto hajota etc. Mita sanoo siihen vauvan kasvava itsetunto vai onko itsetunnon mureneminen ko. tapauksessa riippuvainen siita, etta tapahtuuko tapahtuma aidin tai anopin lasnaollessa?
Rauhoittukaa aidit jos ne anopit eivat ole taysia psykopaatteja tai alkkiksia tai hoidoltaan tasapainottomia niin kylla se isoaiti on lapselle tarkeaa.

Hyvin ja järkevästi kommentoitu asiaa.


Mielestäni näissä rytmitysjutuissa on enemmänkin kyse siitä että äiti haluaa helpomman ja HALLITTAVAMMAN elämän. Joskus tulee mieleen sekin että miksi vauva ei saa itkeä ja kränätä. Olen huomannut nuoremmilla äideillä tämän piirteen että heti on mukamas joku kovasti pielessä jos vauva itkee. Joku lastenpsykiatri sanoi kerran että vauvalla on aina runsaasti "negatiivista energiaa" ja se kuuluu asiaan. Itse muistan kun oma esikoiseni oli vauva niin sukulaiset sanoivat että vauvan kuuluukin välillä itkeä ja se vahvistaa keuhkojakin. Eli vauvan itkuun suhtauduttiin jotenkin rauhallisemmin. Nyt huomaan etttä moni suorastaan hätääntyy jos "rytmi menee sekaisin" tai "vauva itkee"- lähdetään saman tien muualle ja pois ihmisten ilmoilta tai ollaan paniikissa kun vauva ei rauhoitukaan.

Jos nyt muistelen omaa lapsuuttani 70-luvulta niin silloin mentiin pitkiä matkoja autolla tai linja-autolla taikka junalla mummolaan ja sukulaisten luokse maalle ja liikuttiin hyvin paljon pienen vauvan kanssa ja isommat sisarukset mukana. Silloin tietenkin äidit olivat kotona enemmän kuin nykyään, mutta paljon oltiin menossa ja viivyttiin sukulaisissa pitkään. Nyt tuntuu kovin vaikealta tämä monille vauvaperheille.

Kysyin äidiltä tästä rytmiasiasta ja kerron mitä näistä puhutaan, hän oli ihmeissään. Siihen aikaan kun minä ja sisarukseni olimme vauvoja ja lapsia, ei rytmitystä korostettu. Sen sijaan hoidon tasoa ja imettämistä ja ruokavaliota yms.

Ja todellakin, elämässä ei kaikki mene kaavojen mukaan ja arkeenkin mahtuu monenlaista yllätystä joista vaan on selvittävä.

 

[masentunut äiti]

Hyvin ja järkevästi kommentoitu asiaa.


Mielestäni näissä rytmitysjutuissa on enemmänkin kyse siitä että äiti haluaa helpomman ja HALLITTAVAMMAN elämän. Joskus tulee mieleen sekin että miksi vauva ei saa itkeä ja kränätä. Olen huomannut nuoremmilla äideillä tämän piirteen että heti on mukamas joku kovasti pielessä jos vauva itkee. Joku lastenpsykiatri sanoi kerran että vauvalla on aina runsaasti "negatiivista energiaa" ja se kuuluu asiaan. Itse muistan kun oma esikoiseni oli vauva niin sukulaiset sanoivat että vauvan kuuluukin välillä itkeä ja se vahvistaa keuhkojakin. Eli vauvan itkuun suhtauduttiin jotenkin rauhallisemmin. Nyt huomaan etttä moni suorastaan hätääntyy jos "rytmi menee sekaisin" tai "vauva itkee"- lähdetään saman tien muualle ja pois ihmisten ilmoilta tai ollaan paniikissa kun vauva ei rauhoitukaan.

Jos nyt muistelen omaa lapsuuttani 70-luvulta niin silloin mentiin pitkiä matkoja autolla tai linja-autolla taikka junalla mummolaan ja sukulaisten luokse maalle ja liikuttiin hyvin paljon pienen vauvan kanssa ja isommat sisarukset mukana. Silloin tietenkin äidit olivat kotona enemmän kuin nykyään, mutta paljon oltiin menossa ja viivyttiin sukulaisissa pitkään. Nyt tuntuu kovin vaikealta tämä monille vauvaperheille.

Kysyin äidiltä tästä rytmiasiasta ja kerron mitä näistä puhutaan, hän oli ihmeissään. Siihen aikaan kun minä ja sisarukseni olimme vauvoja ja lapsia, ei rytmitystä korostettu. Sen sijaan hoidon tasoa ja imettämistä ja ruokavaliota yms.

Ja todellakin, elämässä ei kaikki mene kaavojen mukaan ja arkeenkin mahtuu monenlaista yllätystä joista vaan on selvittävä.

Kiitos tiedosta.

nimim. suuritarpeisen lapsen masentunut ja väsynyt äiti

 

[ytee]

Joku kysyi miksi anoppeja haukutaan muttei omia äitejä? Ainakin siksi,että omalle äidille on helpompi antaa negatiivista palautetta. Anopit haukkuu selän takana,mutta oma äiti ei.

Minä inhoan anoppia,hän on hyvä mihelleni ja lapsilleni,mutta me emme ole koskaan tulleet toimeen. ennen lapsia olimme yhdessä mieheni kanssa 8,5 vuotta. Sinä aikana anoppi ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, eikä edes raskausajalla koskaan kysynyt vointia. Yht`äkkiä piti mummille pitää seuraa ja viedä lapsen lapset sinne,kun vauvat syntyivät.itselleni outo tilanne,kun ei pahemmin oltu tekemsissä anopin kanssa ennen lapsia.

Anoppi palvoo omia lapsiaan.tämä vääristää hänen maailman kuvaansa,koska hänellä ei ole yhtään ikäistään ystävää.Vain lapsissan hän on kiinni,muut ei ole mitään.

No minä annan silti anopin hoitaa lapsiani,tiedän että hän palvoo myös lapsen lapsiaan. Mutta inhoan häntä varmaan aina.

 

[no hei]

Kylläpä on taas pysytty aiheessa... Ap:lle sanoisin, että jos on noin hankalaa miniän kanssa ettekä hänen mielestään osaa hoitaa lasta ollenkaan, niin älä ota lasta hoitoon ainakaan vähään aikaan. Syyksi voit ihan hyvin ilmoittaa, että koska ette osaa miniän mielestä hoitaa lasta, niin hoitakoot sitten itse. Näin yksinkertaista. Pojalle voitte ilmoittaa saman syyn sitten kun lapsen äiti alkaa mankumaan, ettei teitä kiinnosta lapsenlapsi. Jotain käytöstapoja pitää olla.

 

[toinen hellanduudeli]

Nama minuuttitarkat rytmit aina mainitaan valttamattomiksi lapsen itsetunnon ja itseluottamuksen kehitykselle. Voisiko joku minuuttirytminen aiti antaa minulle kirjallisuusviitteita ja mieluusti akateemisista tutkimuksista asian tiimoilta. Kiinnostaa siksi, etta rytmien tarpeellisuus aina mainitaan, mutta miten/miksi tahan on paadytty jaa epselvaksi. Toisaalta lasten hoidossa aina hoitajan kanta asiaan on se AINOA oikea, joten ehka tama rytmijuttu menee sen piikkiin. Meilla lasta lukien kylla eletaan varsin rytmin mukaisesti (koska lapsi on vasynyt laitetaan nukkumaan etc), mutta toisaalta pieni venyma silloin talloin "aikataluista" ei kylla muuta elamaamme mihinkaan suuntaan (no ehkapa lapseni sitten parinkymmenen vuoden kuluttua syyttaa huonosta itsetunnosta??). Mielestani nama ylitarkat rytmit suojaavat lahinna aitia: tuoden turvallisuudentunnetta siita, etta kaikki sujuu hyvin (vaikka voisi nain olla vahemmallakin stressaamisella). Ja mina pidan tarkeana sita, etta lapsi kykenee nukkumaan paivaunensa muuallakin kuin kotonaan esim. rauhallisessa paikassa mummolassa. Mielestani se, etta lapsella on kyky sopeutua pieneen vaihteluun (harjoiteltu sen kaikkein tarkeimman eli aidin kanssa) auttaa sitten myohemmin, kun tayttyy sopetua uusiin stressaaviin tilanteisiin kuten hoitoon ja kouluun menoon. Samapa tuo silti miten muut hoitavat lapsensa, mutta suosittelen, etta lapsi saisi myos anopin kanssa hyvan mummosuhteen ei vain aidinaidin kanssa. Mummo voi ollakin ihan ok, vaikka minian ja anopinvalit eivat olisi taydelliset. Myos aidit voivat olla itsekkaita anoppien tapaan.
Ja sitten viela sellainen kommentti, etta vaikka kuinka rytmittaisi, kaikkea ei voi elamassaan saadella: voi tulla kotiin putkirikko, auto hajota etc. Mita sanoo siihen vauvan kasvava itsetunto vai onko itsetunnon mureneminen ko. tapauksessa riippuvainen siita, etta tapahtuuko tapahtuma aidin tai anopin lasnaollessa?
Rauhoittukaa aidit jos ne anopit eivat ole taysia psykopaatteja tai alkkiksia tai hoidoltaan tasapainottomia niin kylla se isoaiti on lapselle tarkeaa.

"Mielestani nama ylitarkat rytmit suojaavat lahinna aitia: tuoden turvallisuudentunnetta siita, etta kaikki sujuu hyvin (vaikka voisi nain olla vahemmallakin stressaamisella). "

Näin voi olla joillakin, mutta epäilempä, että suurimmalla osalla näin ei ole, vaan rytmitys lähtee lapsen hyvinvoinnin ajatuksesta. Voit ottaa käteesi lähes minkä vaan lastenhoidon oppaan ja siellä todennäköisesti mainitaan rytmien tärkeys lapsen kehitykselle, tuttuun tapaan joka päivä tapahtuvat tapahtumat auttavat lasta kehittämään ajantajua ja luottamusta siihen, että hän tietää, mitä minkäkin tapahtuman jälkeen tapahtuu, tällä on yhteys hyvän itseluottamuksen kehittymiselle, samoin kuin sillä, että annetaan lapsen itse määritellä, milloin hän on kylläinen, eikä pakottaa syömään ruokaa loppuun.

Joku mainitsi, että "ennen vanhaan" painotettiin laadukkaaseen hoitoon... no ei se ihan noin ole, silloin varsinkin lapset pakotettiin syömään ja nyt yritetään puolestaan saada vanhemmat ymmärtämään, että lasta ei saa pakottaa syömään eikä kurittaa ruumiillisesti, koska se ei ole hyväksi lapsen kehitykselle. Neuvolan psykologi kertoi, että Suomessa on itseluottamuksen ja itsetunnon ongelma todella suurella osasta väestöä, koska heitä on hoidettu väärin lapsena.

Lisäyksenä se, että tuttavapiirissäni ja puistoissa käyvät muut lapsiperheet ovat myös tällaisia "rutiiniperheitä", että itselle on tullut sellainen kuva, että se on enemmänkin normaalia nykyään, että lapsiperheellä on tietyt päivärutiinit, jotka suoritetaan lähes samaan aikaan päivittäin. Vaatii itsekuria vanhemmilta, mutta toisin kuin sanoit, ei ole stressaavaa, koska lapsi on tyytyväinen ja elämä soljuu kivasti

 

[Helena]

Joku mainitsi, että "ennen vanhaan" painotettiin laadukkaaseen hoitoon... no ei se ihan noin ole, silloin varsinkin lapset pakotettiin syömään ja nyt yritetään puolestaan saada vanhemmat ymmärtämään, että lasta ei saa pakottaa syömään eikä kurittaa ruumiillisesti, koska se ei ole hyväksi lapsen kehitykselle. Neuvolan psykologi kertoi, että Suomessa on itseluottamuksen ja itsetunnon ongelma todella suurella osasta väestöä, koska heitä on hoidettu väärin lapsena.

Menee kyllä todella off topicin, mutta menköön kun muillakin on mennyt eikä ap kirjoittaja enää jaksa käydä aiheesta keskustelua.

Olen asunut eteläisessä euroopassa perheeni kanssa kun lapset olivat pieniä. Olin todella hämmentynyt siitä huomion ja kehujen ja ihailun määrästä mitä pienet lapset saivat tutuilta ja jopa tuntemattomilta. Siellä myös koskettiin lasta, suukoteltiin, halattiin ja oltiin hyvin lähellä.
Suomessa kasvatuksen ja lapsuuteni eläneenä voin sanoa että aivan erilainen ilmapiiri lasten suhteen. Suomessa ei helposti mennä koskemaan vieraiden lasta tai kehumaan häntä kauniiksi tai vaikkapa huomioimaan miten on hienosti laitetut hiukset. Ei kukaan välttämättä huomaa vaikka kulkisit missä, eikä moni pidä sitä mitenkään edes outona. Mutta uskallan väittää että meidän kylmäkiskoinen ylisuojeleva ja hyssyttelevä kasvatustapamme on omiaan luomaan arkuutta ja itsetunnon ongelmia. Ehkä huono hoitokin, tiedä häntä. Mutta kyllä ainakin minua on hyvin hoidettu ja kaikkia sukulaisiakin, silti on haurautta itsetunnossa ja tietynlaista epävarmuutta.

Kun asumme nyt taas Suomessa, on aika hauskaa nähdä miten omat lapseni ovat erilaisia kuin tällä kasvaneet. Osaavat tervehtiä ihmisiä reilusti, juttelevat naapurin tädin kanssa ja kysyvät kuulumisia yksinäiseltä vanhukselta jne. Ja aina saan samaa palautetta, että lapseni ovat niin reippaita ja avoimia ja kohteliaita. Olen heistä ylpeä. Mutta myönnän, en ehkä olisi itse tajunnut kasvattaa heitä kuin suomalaisin vähän hiljaisemmin perintein ellen olisi saanut muutaman vuoden kokemusta toisen euroopan maan tavoista ja nähnyt miten ihania ihmiset siellä ovat.

 

[popius]

Yhden edelliseen. Asun ulkomailla. Lapseni saa paljon huomiota ja kun han mm. harjoittelee portaissa kavelya aivan tuntemattomatkin ihmiset kehuvat suoritusta. Samoin lasten hoidossa lapsia kehutaan ja kannustetan kaiken aikaa. Luulen etta on itseenikin tarttunut ja saatan olla taalla kannustavampi aiti kuin mita Suomessa olisin ollut. Sitapaitsi osittain suomalainen huono itsetunto on myytti: suomalaiset tekevat, mita haluavat ja perustelevat sen suomalaisuudella ja nyt en puhu mistaan juopputuristeista vaan mm. suomalaisesta busineksen tekotavasta.

Taalla muuten otetaan lapsia ulos mukaan syomaan illallakin-ihan pienia taaperoitakin. En tieda kuinka heidan rytminsa siita karsii viikon vaiko kaksi kk mutta oppivatpahan hyvat ruokailutavat.

Ja edelleen mummot ovat tarkeita lapsille myos anoppi-mummot.