Olen 26-vuotias ja minulla ei ole ''mitään''.

[TeylaEmmagan]

Se on vaikea saada itsensä uskoman, että on nuori ja aikaa vaikka muille jakaa. Mutta tottahan se on.

Multa on jäänyt koulu (lukio) kesken, työpaikka hommaamatta ja ystävätkin menetin vuosia sitten eikä uusia ole tullut... Kaikki tämä vaikean masennuksen vuoksi.
Mieheni tapasin pari vuotta sitten ja nyt meillä on pieni tytär. Hetkessä ne asiat muuttuu ja mä jaksan nykyään vahvasti uskoa tulevaisuuteen; mä olen saanut syyn elää ja voimia parantua.

Tsemppiä tulevaan :flower:

 

[:)]

onhan sulla 26 vuotta elettyä elämää!! Vieelä keerkee

 

[no mitäs siitä]

Mitä sit olisi pitänyt saada aikaan? Mä olen myös 26, opiskelen vasta toista vuotta yliopistossa, kun muut on jo valmistuneet, asun vuokralla, elän opintotuella ja satunnaisilla hanttihommilla, kun muut ovat vakipaikoissa ja ostelevat asuntoja. Käyn haahuilemassa kaupungilla, istuskelemassa kahvilla, kiertelen erilaisissa paikoissa, kattelen telkkaria ja lueskelen yksiössäni, opettelen soittamaan banjoa ja pelaan pleikkaria, näen muutamia kavereitani ja vain olen, kun muut lisääntyvät ja elävät "aikuisten elämää".

Tosin meillä on ehkä erona se, että mä olen tosi tyytyväinen elämääni, enkä koe jääväni mistään paitsi, vaikka jotkut ihmettelevät, että miten tämän ikäinen, fiksu ja nätti mimmi näin tuhlaa elämäänsä, kun pitäisi jo olla sormus sormessa ja pullat uunissa ja stressata taloprojektin kanssa Eikä ole kyllä suunnitelmiakaan, ainakaan vielä.

Taloa tuskin ikinä haluankaan, tai naimisiin, vaikka mies onkin ja lapsista en tiedä. Nyt ollaan näin ja jos joskus haluaa jotain muuta, niin sitten on muiden juttujen aika. Mitään noista en kuitenkaan aio tehdä, ellen oikeasti halua, sen olen luvannut itselleni.

 

[x]

Minusta se, että 26-vuotiaalla ei ole perhettä tai korkeakoulututkintoa, omistusasunnista puhumattakaan ei ole millään tavalla huolestuttavaa. Mutta se, ettei opiskele edes ammattiin, ei ole ystäviä tai harrastuksia - se kuulostaa huolestuttavalta.

Niin no elämä ei aina suju kuten haluaisi... se on varmaan ihan kiva, jos voi lukea ammattiin / harrastaa jne. eikä ihmissuhteissakaan ongelmia eli ts. pääkoppa kunnossa.

 

[x]

Mitä sit olisi pitänyt saada aikaan? Mä olen myös 26, opiskelen vasta toista vuotta yliopistossa, kun muut on jo valmistuneet, asun vuokralla, elän opintotuella ja satunnaisilla hanttihommilla, kun muut ovat vakipaikoissa ja ostelevat asuntoja. Käyn haahuilemassa kaupungilla, istuskelemassa kahvilla, kiertelen erilaisissa paikoissa, kattelen telkkaria ja lueskelen yksiössäni, opettelen soittamaan banjoa ja pelaan pleikkaria, näen muutamia kavereitani ja vain olen, kun muut lisääntyvät ja elävät "aikuisten elämää".

Tosin meillä on ehkä erona se, että mä olen tosi tyytyväinen elämääni, enkä koe jääväni mistään paitsi, vaikka jotkut ihmettelevät, että miten tämän ikäinen, fiksu ja nätti mimmi näin tuhlaa elämäänsä, kun pitäisi jo olla sormus sormessa ja pullat uunissa ja stressata taloprojektin kanssa Eikä ole kyllä suunnitelmiakaan, ainakaan vielä.

Taloa tuskin ikinä haluankaan, tai naimisiin, vaikka mies onkin ja lapsista en tiedä. Nyt ollaan näin ja jos joskus haluaa jotain muuta, niin sitten on muiden juttujen aika. Mitään noista en kuitenkaan aio tehdä, ellen oikeasti halua, sen olen luvannut itselleni.

No oletko nyt ap:n tilanteessa?
Et.
Että ehkä kuitenkin aika iso ero....

 

[Rieputarallaa]

Minusta se, että 26-vuotiaalla ei ole perhettä tai korkeakoulututkintoa, omistusasunnista puhumattakaan ei ole millään tavalla huolestuttavaa. Mutta se, ettei opiskele edes ammattiin, ei ole ystäviä tai harrastuksia - se kuulostaa huolestuttavalta.

Niin no elämä ei aina suju kuten haluaisi... se on varmaan ihan kiva, jos voi lukea ammattiin / harrastaa jne. eikä ihmissuhteissakaan ongelmia eli ts. pääkoppa kunnossa.

Ei suju, ei. Mutta nuo on ensimmäiset asiat, joiden toivoisi muuttuvan.

 

[x]

Niin ja en siis pahalla tarkoittanut.
Mietin vain tuota: "Tosin meillä on ehkä erona se, että mä olen tosi tyytyväinen elämääni..."

Et aika iso ero, koska sulla kavereita, opiskelet yliopistossa, harrastat, mies jne.
Ap:lla ei noista mitään.

 

[kolmevitonen]

Kaikki me edetään omaan tahtiimme, eikä kaikki edes tee samoja asioita.
Älä suotta huoli. Parilla kaverilla oli tuon ikäisenä riitaisa avioero menossa, rintamamiestalo myynnissä, ei koulutusta, ei työpaikaa, 1 tai 2 lasta, tulevaisuus yhteiskunnan elättinä.
Itse ostin ekan oman asunnon vasta 32 vuotiaana ja esikoistani aloin odottamaan 34 vuotiaana. Sitä ennen olin hankkinut sekä AMK-tutkinnon, että oikean korkeakoulututkinnon ja 10 vuotta työkokemusta siinä rinnalla. Omaa tietäni hidasti kamppailu kroonisen masennuksen ja kohtuullisen ujouden kanssa. naimisiin en ole mennyt, ja nyt viimeisilään oleva raskaus on tuonut avopuolisosta esiin sellaisia piirteitä, että alan nähdä tulevaisuuden yksinhuotajana melko houkuttelevalta vaihtoehdolta. Harmillista, mutta ei pelkoa, kyllä minä selviän vaikka sitten yksinkin jos on pakko. Minulla on koulutus ja säästöjä. Asunto on minun maksamani ja minun nimissäni, en jää taivasalle, jos epätasapainoiseksi (jopa agressiiviseksi) muuttunut mies saa kengänkuvan ahteriinsa.

 

[juu]

mulla on 9 vuotta avioliittoa takana, 3 lasta, uusi omakotitalo, korkeakoulututkinto, kaksi suht uutta autoa ja olen 29v. Mihn olet aikasi tuhlannut?

Ja tälläset viestit varmasti parantavatkin ap:n oloa. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka tilannetaju puuttuu täysin joiltain ihmisiltä.

Kysymys tosin ei ollut huono. Totakin voisi miettiä kun on vielä aikaa kääntää kelkka. Pelkällä paijaamisella ei kaikki herää.

Miten niin? Mihin tuonkaltaista elämää elävän pitäisi herätä? Miksi kaikkien pitäisi elämässä tehdä ja haluta samoja asioita ja mielellään mahdollisimman nuorena? Mun mielestä on typerää, kun kaikkien pitäs haluta omakotitalo, 2-3 lasta, aviomies, farmariauto ja sit pienempi auto kakkosautona jne. Jos noita ei ole 26 vuotiaana, on tuhlannut aikaansa. Bullshittiä.

 

[oooo]

Minä täytän tänä vuonna 28 ja olen vasta vajana vuoden ajan opiskellut peruskoulun jälkeisiä opintoja.

 

[x]

Minusta se, että 26-vuotiaalla ei ole perhettä tai korkeakoulututkintoa, omistusasunnista puhumattakaan ei ole millään tavalla huolestuttavaa. Mutta se, ettei opiskele edes ammattiin, ei ole ystäviä tai harrastuksia - se kuulostaa huolestuttavalta.

Niin no elämä ei aina suju kuten haluaisi... se on varmaan ihan kiva, jos voi lukea ammattiin / harrastaa jne. eikä ihmissuhteissakaan ongelmia eli ts. pääkoppa kunnossa.

Ei suju, ei. Mutta nuo on ensimmäiset asiat, joiden toivoisi muuttuvan.

Miksi? Siis jos joku haluaa ennemminkin perheen, korkeakoulututkinnon sekä omistusasunnon, niin miksi tulisi ennemmin hommata harrastus + ystävä.

Kukin tavallaan... jos haluaa vaikka tehdä kaikkensa korkeakoulututkinnon eteen, saattaa jättää harrastukset vähemmälle, etenkin jos perhekin siinä arjessa pyörimässä (lapsia, mies jne).

Ja toisethan sanoo, etteivät harrasta mitään, kun taas osa lukee harrastuksiksi kaiken ruoalaitosta ulkona käymiseen kerran vkossa...

 

[maiji]

aivan! onni löytyy sisältä, ihan jokaisesta meistä. eikä se kysele tullessaan onko päänpäällä vuokra-asunnon katto vai lainalla hankittu. se kysyy, oletko valmis vai tulenko joskus toiste?

minä olen 22-vuotias, parisuhteessa, 8kk:n lapsen äiti. asun opiskelija-asunnossa tämänhetkisen tilanteen vuoksi ja onnellisempi en voisi olla.

toki tavallaan oma koti olisi kiva, saisi remontoida jne mielensä mukaan, mutta en vielä edes tiedä mille paikkakunnalle haluaisin pysyvästi muuttaa, ja koko se velkataakka + huoli omaisuudesta olisi liikaa..

 

[kannanottaja]

No huhhui. Mulla oli tuossa iässä maisterin tutkinto, mutta myös opintolainaa. Ja nuorempi poikaystävä, yhteinen vuokrayksiö ja tulevaisuus edessä. Edelleen vuokrakämppä, ammatinvaihtopäällä (eli opiskelijana), ei miestä eikä lapsia. Ikää 32-v. ei velkaa eikä sitoumuksia, hallussa monimuotonen akateeminen tutkinto työkokemuksineen, uusi suunta ja mikä tärkeintä - se vapaus tehdä mitä vaan elämä tuo. En vaihtaisi velkataakkaan, (työtävaativaan) parisuhteeseen, vaipparalliin, vatsatautirumbaan tai muihin lapsiperhe-elämän merkintöihin cv:ssä. Meillä on vaan yksi elämä ja sitä on monella elettävänä kasikymppiseksi, joten nauti siitä et kaikki ovet on vielä avoinna!

 

[Rieputarallaa]

Minusta se, että 26-vuotiaalla ei ole perhettä tai korkeakoulututkintoa, omistusasunnista puhumattakaan ei ole millään tavalla huolestuttavaa. Mutta se, ettei opiskele edes ammattiin, ei ole ystäviä tai harrastuksia - se kuulostaa huolestuttavalta.

Niin no elämä ei aina suju kuten haluaisi... se on varmaan ihan kiva, jos voi lukea ammattiin / harrastaa jne. eikä ihmissuhteissakaan ongelmia eli ts. pääkoppa kunnossa.

Ei suju, ei. Mutta nuo on ensimmäiset asiat, joiden toivoisi muuttuvan.

Miksi? Siis jos joku haluaa ennemminkin perheen, korkeakoulututkinnon sekä omistusasunnon, niin miksi tulisi ennemmin hommata harrastus + ystävä.

Kukin tavallaan... jos haluaa vaikka tehdä kaikkensa korkeakoulututkinnon eteen, saattaa jättää harrastukset vähemmälle, etenkin jos perhekin siinä arjessa pyörimässä (lapsia, mies jne).

Ja toisethan sanoo, etteivät harrasta mitään, kun taas osa lukee harrastuksiksi kaiken ruoalaitosta ulkona käymiseen kerran vkossa...

No joo, totta noinkin.

 

[fff]

Niin ja en siis pahalla tarkoittanut.
Mietin vain tuota: "Tosin meillä on ehkä erona se, että mä olen tosi tyytyväinen elämääni..."

Et aika iso ero, koska sulla kavereita, opiskelet yliopistossa, harrastat, mies jne.
Ap:lla ei noista mitään.

Niin, no varsinaisesti mulla ei ole harrastuksia, samanlaista puuhailua kuin ap:llakin, opiskelupaikka on ehkä se merkittävin juttu, mutta mullakin on pääaineen vaihto edessä vielä ja kavereita on aika vähän. Kunhan nyt vain kerroin tilanteeni, kun eihän mullakaan ole taloa, lapsia ja hirveetä lainaa tai tutkintoa. Ikävää on tietysti se, että haluaisi noita asioita, mulla ei nyt ole kaipuuta tuollaiseen toistaiseksi tullut, kun vapautin itseni siitä typerästä elinkaari-ajattelusta virstanpylväineen.

 

[Ei pahalla lain]

mulla on 9 vuotta avioliittoa takana, 3 lasta, uusi omakotitalo, korkeakoulututkinto, kaksi suht uutta autoa ja olen 29v. Mihn olet aikasi tuhlannut?

Ja tälläset viestit varmasti parantavatkin ap:n oloa. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka tilannetaju puuttuu täysin joiltain ihmisiltä.

Kysymys tosin ei ollut huono. Totakin voisi miettiä kun on vielä aikaa kääntää kelkka. Pelkällä paijaamisella ei kaikki herää.

Miten niin? Mihin tuonkaltaista elämää elävän pitäisi herätä? Miksi kaikkien pitäisi elämässä tehdä ja haluta samoja asioita ja mielellään mahdollisimman nuorena? Mun mielestä on typerää, kun kaikkien pitäs haluta omakotitalo, 2-3 lasta, aviomies, farmariauto ja sit pienempi auto kakkosautona jne. Jos noita ei ole 26 vuotiaana, on tuhlannut aikaansa. Bullshittiä.

Eikös tässä ollut kyse siitä, että AP i t s e ei ole tyytyväinen tilanteeseensa. Nuo mitä tuohon listasit on pelkkää oletusta. Sanoin, että itse kysymys on hyvä. Ei kysymys sisältänyt mitään mainitsemistasi asioista. Joskus on vaan hyvä herätä hetkeen kun tuntuu siltä, että elämä ei mene oikeilla uomilla siihen suuntaan johon itse toivoisi. Silloin kannattaa miettiä mihin on elämä mennyt ja mihin se olisi hyvä jatkossa suunnata, ettei vaikkapa kymmenen vuoden päästä tunnu entistäkin kurjemmalta.

Aloittaja itse on tyytymätön. Sille vamaan kannattaisi tehdä jotain? Aloittaja itse ilman muuta määrittelee mitä elämältään haluaa, jotta se tuntuisi hyvältä. Edelleen, kysymys ei ollut huono. Se sisältää vastauksen siihen miksi AP tuntee noin ja ratkaisut jopa siihen, miten sen voi muuttaa.

 

[joo]

Mulla vähän samanlainen tilanne, paitsi että olen jo 29 ja mulla on yliopistotutkinto sekä tällä hetkellä vakituinen työpaikka. Asun vuokrayksiössä ja erosin juuri pitkästä parisuhteesta. Jotain harrastuksia ja yksi hyvä ystävä löytyy. Lähinnä miehen ja lasten puuttuminen saa aikaan sen tunteen, että "ei ole mitään", kun nuo asiat on niitä, joita elämääni eniten kaipaisin ja jotka jotenkin oletuksena tämän ikäisenä "kuuluisi" olla. Omistusasuntoa ja muuta materiaa en kaipaa, ne ehtii aikanaan hankkia, jos niikseen tulee..

 

[voi kuule...]

Tuon ikäisenä olin eronnut avioliitosta kolme vuotta sitten, jossa minua pahoinpideltiin niin etten voi saada lapsia enää. Olin haudannut esikoiseni, saanut kuusi keskenmenoa pahoinpitelyjen vuoksi ja elänyt kodittomana yhteensä kaksi vuotta. Pakoilin siis eksääni.
Minulla ei ollut mitään ammattia, olin opiskelemassa kun tapasin eksäni ja opinnot jäivät sille tielleen.

Olin pahasti traumatisoitunut, en ollut itkenyt moneen vuoteen. Olin hoitojaksolla lapseni kuoleman jälkeen koska en enää puhunut enkä syönyt.

Olin drop-out, yhteiskunnan ulkopuolella, eksän maalaama hullu ja sosiaalitoimiston asiakas.
Olin nolla, mitätön.

Aloin seurustelemaan 27-vuotiaana uudelleen ja osuin samanlaisen hullun kohteeksi.
Sen jälkeen kun kämppäni pistettiin palasiksi ja lähdin pakoon satojen kilometrien päähän, hankin toiselta paikkakunnalta asunnon ja töitä.

Nyt olen opiskelemassa.
Minä jonka sanottiin olevan ehkä ikuisesti työkyvytön, olen jatkamassa opintoja mihin jäin.
Uusi elämä on alkamassa, vaikka vieläkin minua ahdistaa muistot, koen edelleen kipuja enkä koskaan tule enää saamaan lapsia, pelkään eksääni vieläkin. Joskus epäilen kykyäni sopeutua normaaliin elämään, olen vieläkin syrjäänvetäytyvä ja uuvun helposti. Poden kroonista unettomuutta, ahdistun helposti ja syömiseni on vieläkin huonoa.

Kyllä jokaiselle tulee se oma mahdollisuuden hetki, älä huolehdi.
Elämä kantaa, tavalla tai toisella. Sinä olet nuori ja sinulla on vielä mahdollisuus vaikka mihin.

 

[vieras]

mulla on 9 vuotta avioliittoa takana, 3 lasta, uusi omakotitalo, korkeakoulututkinto, kaksi suht uutta autoa ja olen 29v. Mihn olet aikasi tuhlannut?

Taitaa olla rikas mies/perhe/suku tms. Koska muuten ei tuossa iässä olla tehty kolmea lasta, oltu äitiyslomalla ja opiskeltu vielä sellaista ainakin 4 vuotta ja vielä ostettu uusia taloja yms.

 

[tiiru]

No sitten vaan itteä niskasta kiinni ja toteuttamaan sitä tulevaisuutta valitsemallas "järjestyksellä"! Ei ole OLLENKAAN liian myöhästä! Eikä sun tartte saavuttaa kaikkea samaan aikaan muiden kanssa! :hug:

Aika moni saa niitä lapsiakin yli 30 vuotiaana joten jos haluat opiskella ENNEN perhettä, niin on vielä aikaa
Miestä vaan etsimään hehe!

 

[vieras2]

mulla on 9 vuotta avioliittoa takana, 3 lasta, uusi omakotitalo, korkeakoulututkinto, kaksi suht uutta autoa ja olen 29v. Mihn olet aikasi tuhlannut?

Taitaa olla rikas mies/perhe/suku tms. Koska muuten ei tuossa iässä olla tehty kolmea lasta, oltu äitiyslomalla ja opiskeltu vielä sellaista ainakin 4 vuotta ja vielä ostettu uusia taloja yms.

Ehkä mies on huomattavasti vanhempi. Tai sitten kyseessä uskovainen suku, joka on auttanut kaikessa. Tuo naimisiinmenoikä vähän viittaa siihen. Tai sitten kyseessä on yksinkertaisesti läppä.

 

[manda]

mä oon22 ja oon asunu 4vuotta omistusasunnossa omakotitalossa (lainaa tosin viela90tonnia jäljellä) käyny lukion ja opiskellu ammatin, töitä oon tehny opiskelunkin ohessa viikonloppuisin, menny naimisiin, hankkinu muutaman läheisen ystävän ja kavereita ja tällä hetkellä hoidan kotona 1v lastani. Tapasin koulussa just sun tyylisen tytön joka siis 26vuotiaana jus alkoi opiskella itselleen ammattia ja hänellä ei ketään ystäviä (valitti näistä samoista asioista). Mä päätin tutustua tähän ihmiseen koska hän asui aika lähellä meitä (ja hän ei tosiaan tehnyt itse aloitetta tutustua uusiin luokkalaisiin) mutta hän olikin sitten ihan huipputyyppi, vetäytyny vaan omaan kuoreensa säälimään itseään. Mä sanoin et nyt lakkaat valittamasta ja ku valitus loppu niin kaikki alkoi rullaa... Nyt hän on 32 valmistunut ja kun rupes käymään ulkonakin niin sai jopa poikaystävän ja käydään edelleen kerran viikossa jumpassa ja kahvilla yhdessä vaikka ei asutakaan enää vierekkäin ja elämä näyttää rullaavan. Pointti oli se et kun otat vaan niskasta kiinni ja teet vaikka paperille suunnitelman siitä mitä haluut niin lähdet vaan toteuttaa. Mä halusin talon ja miehen ja lapsia ja oon päättäny ne saada. Sä voit haluta tutkinnon auton matkustella tai mitä ikinä haluut niin rupeet vaan tekemään etkä rakenna itsellsi seinää eteen! Ehdit vielä tehdä ja saavuttaa paljon asioita !

 

[manda]

eikä tarvi olla uskovainen et haluu nuorena naimisiin, riittää et on tarpeeks rohkea ja rakastunut ps.17vuotiaana naimisiin enkä edes raskaana!

 

[vieras]

KAIKKEIN TÄRKEINTÄ olisi seuraavaksi hankkia se ammatti, mikä tahansa.
Kaikki muut ap ehtii vielä myöhemminkin.

ai niin: ei kannata sitten lähteä ensimmäisen tolpan matkaan joka osoittaa vähän kiinnostusta. Se tod. näk tahtoo vaan pimpsaa.

 

[vieras]

mulla on 9 vuotta avioliittoa takana, 3 lasta, uusi omakotitalo, korkeakoulututkinto, kaksi suht uutta autoa ja olen 29v. Mihn olet aikasi tuhlannut?

Sinulla taas on tainnut inhimillisyys kadota noissa suorituspaineissa.