Luulen, että minulla on Pica, mutta ei sitä ole diagnosoitu kun en ole kenellekään tunnustanut. Ainakin self-cannibalism lukee listassa. Syön siis itseäni... Kuollutta ihoa, ihoa sormista ja jalkapohjista, räkää, rähmää, aknea, rupia, valkovuotoa, verta jos tulee haava, mätää jos tulee infektio, syön jopa kuukautisvuotoani. Jostain syystä nämä vain maistuvat minusta hyville. En kuitenkaan ikinä voisi syödä kenenkään muun vastaavia "tuotteita".
Käyn jo terapiassa muista syistä ja tunnustin siellä, että pidän itseäni ällöttävänä (lähinnä tämän Pican vuoksi), mutta en saanut itseäni tunnustamaan siitä tarkemmin mitään. En vain saanut, enkä pystynyt. Ei tällaista voi kenellekään kertoa. Liian suuri häpeä. Kaikkein hirveintä taitaa olla se kun joskus jopa leikkelin oikeita palasia irti itsestäni ja söin nekin. Siis itsetuhoisuutta, josta olen onneksi päässyt eroon tuossa muodossa, etten enää käytä kuin kynsiäni. Ahdistavat muistot. Olisi varmaan hyvä lopettaa, mutta kun saan itseni syömisestä jotain nautintoa valitettavasti. Kai se jonkin sortin kontrolloimista on. Neuvoja? En ole tässä vaiheessa täysin varma haluanko luopua näistä tavoista. Ne ovat kumminkin luoneet minulle jotain tuttua ja samalla turvallista (vaikkei se olekaan) jo ihan pienestä lapsesta saakka. Oma pikku salainen, ällöttävä maailmani. Tuntuu melkein kuin nuo kaikki asiat olisi vaan pakko pistää suuhun. Tuntuu ainakin, että olisi hyvvin vaikea lopettaa.
Haukkukaa jos haluatte. Haukun jo itse itseäni tämän vuoksi varmaan pahemmin kuin mihin te pystytte. Minulla ei ole skitsofreniaa tai mitään sellaista. En toteuta näitä tapoja muiden nähden vaan pelkästään yksinäni, joten kukaan ei tiedä. Lapsena tosin äitini ihmetteli rupien repimistäni jonkin verran. Olisi vaan kiva saada edes jotain vastauksia. Vai onko niin, että ihmiset vain menevät täysin hiljaiseksi tällaisen edessä?
