E
En osaa itse ajatella
Vieras
En jotenkin ymmärtänyt ennen lasta ettei se riitä, että meillä on säännöllinen päivärytmi, selkeät säännöt, ulkoillaan, tehdään kotitöitä yhdessä ja muutenkin vietetään aikaa ja puuhaillaan kaikenlaista yhdessä. Lapsi on nyt 6 vuotta ja pelottaa ja ahdistaa, että olen pilannut lapsen koko elämän. Kotioloissa lapsi on iloinen, auttavainen ja kohtelias. Tykkää jutella tuntemattomille kaupassa ja bussissa. On aika itsepäinen eli säännöt on oltava selkeät ja niistä on pidettävä kiinni esim silloin kun on iltasadun aika ei enää hääräillä muuta, ruokapöytään ei tuoda leluja ja jos jollain tavaralla huiskitaan tai jotain heitellään niin lelu lähtee ensimmäisestä kerrasta takavarikkoon jne. Mutta pääasiassa lapsi ei edes tällaista tee kotona.
Päiväkodissa lapsi aloitti 2,5 vuotiaana ja koko ajan vain menee hankalammaksi ja huonommin. Lapsi uhmaa siellä sääntöjä, puhuu todella rumasti ja irvistelee hoitajille, ei ole kiinnostunut muiden lapsien seurasta vaan puuhailee yksikseen, häiriköi ryhmätilanteissa, heittelee ruokaa, koittaa karata. Siis täysin typerää ja käsittämätöntä käytöstä minkä lapsi tietää vääräksi mutta silti virnuilee ja tekee.
Olen jotenkin täysin voimaton ja ahdistunut. Jotainhan tilanteelle pitäisi nopeasti tehdä mutta mitä. Olemme puhuneet asiasta ties vaikka kuinka paljon kotona mutta se on täysin tehotonta. Lapsi ymmärtää tehneensä väärin mutta ei osaa kertoa miksi käyttäytyy siellä niinkuin käyttäytyy. Lapsi on aivan erilainen päiväkodissa, muuttuu täysin eri lapseksi. Lapsen käytös alkaa olla jo todella vaarallista hänelle itselleen (karkailut, kiipeilyt). Päiväkodissa myöntävät, että lapsi tarvitsisi sinne oman avustajan mutta sellaiseen ei ole resursseja emmekä me vanhemmat voi kuulemma mitenkään asiaan vaikuttaa.
Toimintaterapeutin kanssa on käyty läpi meidän vanhempien toimintatavat lapsen kanssa läpi ja niissä ei ollut parannettavaa. Lasten neurologilta ei apua herunut vaan hän suositteli lapselle pienryhmää koska keskittymis- ja hahmottamisvaikeudet kuulemma pahenevat isossa 23 lapsen ryhmässä. Mutta tätä pienryhmää ei ole eli lapsi on saatava sopeutumaan isoon ryhmään ilman sitä avustajaa. Tunnen itseni täysin epäonnistuneeksi. Miten hotossa olen voinut pilata lapseni näin totaalisesti. Viime viikolla oli päiväkodilla palaveri eikä kenelläkään ollut mitään konkreettisia ideoita mitä asialle voisi tehdä. Lastentarhanopettajan mielestä lapsen käytöksen pitää muuttua koska heillä ei ole resursseja hoitaa lasta, kiertävällä erityislastentarhanopettajalla ei ollut mitään ratkaisua kun tilaa ei ole muualla eikä resursseja lisähenkilökuntaan voida myöntää. Psykologilta ei oikein tullut mitään kommenttia.
Olen itkenyt kaikki yöt torstaina olleen palaverin jälkeen ja kerännyt rohkeutta sanoa se ääneen, että ainut ratkaisu taitaa olla se, että lapsi muuttaa sellaiseen kotiin jossa asialle osataan jotain tehdä. Rakastan lasta aivan älyttömästi ja ajatuskin satuttaa mutta minun keinoni ovat loppu enkä tiedä mitä tehdä. Miten tuo reipas, iloinen, kohtelias, omatoiminen vaikkakin välillä todella itsepäinen lapsi voi muuttua päiväkodissa toiseen ääripäähän. Minulla on niin paha olo enkä voi käsittää miten olen ollut näin huono ja osaamaton äiti. Tuntuu, että olen tehnyt lähes kaikkeni mutta se ei näköjään ole riittänyt mihinkään. Omat ajatukset ovat jotenkin nyt täysin lukossa ja minua painaa vain kova syyllisyys.
Päiväkodissa lapsi aloitti 2,5 vuotiaana ja koko ajan vain menee hankalammaksi ja huonommin. Lapsi uhmaa siellä sääntöjä, puhuu todella rumasti ja irvistelee hoitajille, ei ole kiinnostunut muiden lapsien seurasta vaan puuhailee yksikseen, häiriköi ryhmätilanteissa, heittelee ruokaa, koittaa karata. Siis täysin typerää ja käsittämätöntä käytöstä minkä lapsi tietää vääräksi mutta silti virnuilee ja tekee.
Olen jotenkin täysin voimaton ja ahdistunut. Jotainhan tilanteelle pitäisi nopeasti tehdä mutta mitä. Olemme puhuneet asiasta ties vaikka kuinka paljon kotona mutta se on täysin tehotonta. Lapsi ymmärtää tehneensä väärin mutta ei osaa kertoa miksi käyttäytyy siellä niinkuin käyttäytyy. Lapsi on aivan erilainen päiväkodissa, muuttuu täysin eri lapseksi. Lapsen käytös alkaa olla jo todella vaarallista hänelle itselleen (karkailut, kiipeilyt). Päiväkodissa myöntävät, että lapsi tarvitsisi sinne oman avustajan mutta sellaiseen ei ole resursseja emmekä me vanhemmat voi kuulemma mitenkään asiaan vaikuttaa.
Toimintaterapeutin kanssa on käyty läpi meidän vanhempien toimintatavat lapsen kanssa läpi ja niissä ei ollut parannettavaa. Lasten neurologilta ei apua herunut vaan hän suositteli lapselle pienryhmää koska keskittymis- ja hahmottamisvaikeudet kuulemma pahenevat isossa 23 lapsen ryhmässä. Mutta tätä pienryhmää ei ole eli lapsi on saatava sopeutumaan isoon ryhmään ilman sitä avustajaa. Tunnen itseni täysin epäonnistuneeksi. Miten hotossa olen voinut pilata lapseni näin totaalisesti. Viime viikolla oli päiväkodilla palaveri eikä kenelläkään ollut mitään konkreettisia ideoita mitä asialle voisi tehdä. Lastentarhanopettajan mielestä lapsen käytöksen pitää muuttua koska heillä ei ole resursseja hoitaa lasta, kiertävällä erityislastentarhanopettajalla ei ollut mitään ratkaisua kun tilaa ei ole muualla eikä resursseja lisähenkilökuntaan voida myöntää. Psykologilta ei oikein tullut mitään kommenttia.
Olen itkenyt kaikki yöt torstaina olleen palaverin jälkeen ja kerännyt rohkeutta sanoa se ääneen, että ainut ratkaisu taitaa olla se, että lapsi muuttaa sellaiseen kotiin jossa asialle osataan jotain tehdä. Rakastan lasta aivan älyttömästi ja ajatuskin satuttaa mutta minun keinoni ovat loppu enkä tiedä mitä tehdä. Miten tuo reipas, iloinen, kohtelias, omatoiminen vaikkakin välillä todella itsepäinen lapsi voi muuttua päiväkodissa toiseen ääripäähän. Minulla on niin paha olo enkä voi käsittää miten olen ollut näin huono ja osaamaton äiti. Tuntuu, että olen tehnyt lähes kaikkeni mutta se ei näköjään ole riittänyt mihinkään. Omat ajatukset ovat jotenkin nyt täysin lukossa ja minua painaa vain kova syyllisyys.
