H
Hermot meneeeeeeeeee!
Vieras
Toistaiseksi on ihan täysin vapaaehtoista jokaisen kansalaisen kohdalla, mitä sinne suuhunsa tunkee ja laihduttaako vaiko eikö. Ja jos laihduttaa, niin aivan vapaasti saa itse päättää millä tavalla laihduttaa.
Niin mistä hel*etistä se sitten johtuu, että laihdutusryhmään ihan vapaaehtoisesti liittyy nillittäjiä, joille ei mikään oikein sovi eikä mikään oikein onnistu. Vaikka on saatu selkeät ruokailuohjeet, niin ei, ei ne kelpaa. Nillitetään siitä että ruoka on vääränlaista, se on pahaa, sitä on liikaa, sitä on liian vähän, raaka-aineet on pahoja, sovelletaan ruokaohjeita oman mielen mukaan, lisäillään vähän juustoja ja voita ja sokeria -"kun muuten mä sekoon ja kuolen". Epäillään dieetin toimivuutta, koska siinä on liian paljon/liian vähän kaloreita/hiilareita/rasvaa/proteiineja/suolaa/sokeria yms.
Entäs sitten liikunta. Joo, ei pysty ei kykene. Sattuu ja koskee ja huimaa ja pyörryttää. Ei oo aikaa, ei pysty, ei jaksa.
Siis jumalauta! Aikuiset ihmiset! Mikä ihmeen takia sitten on osallistunut MAKSULLISEEN laihdutusryhmään, jos kuitenkin elelee ihan omasta päästä revästyillä ruokaohjeilla ja liikunnoilla? Mikä järki? Ja ihan sama mulle jos noin tekee, mutta MIKSI sitten pitää tulla julkisesti valittamaan miten paska koko dieetin ruokavalio-ohjeistus on, epäillään kaikkea mitä ohjaajat sanoo jne. Musta tuo on jo törkeää.
Ja mua ottaa päähän kuunnella tuota valitusta, etenkään kun perusteluista huolimatta näille tyypeille ei mene mikään jakeluun. Lisäksi ihan nopea googlen käyttö antaisi näille epäilijöille sata ja yksi tutkimusta, joka tukisi näitä kyseisen ruokavalion valintoja. Mut kun ei. Huijausta koko ruokavalio ja koko laihdutus. Kivaa ois vaan tietää miksi ihmeessä kyseiset tyypit on sitten siihen rahansa laittaneet? Yllärinä ei varmasti tullut mikään. Paitsi näille vissiin se, ettei voikaan vetää pizzaa, sipsiä, karkkia, munkkia, pullaa, jäätelöä, limsaa tai se, että ruokana on jotain muutakin kuin vain yksi porkkana päivässä. Idiootit.