Olen hajoamispisteessä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Marikka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Marikka

Uusi jäsen
24.09.2004
5
0
1
Pakko kirjoittaa "jonnekin", elämä meni sirpaileiksi yhdessä päivässä, ja jostain olisi revittävä voimia jatkaa eteenpäin.

Taustaa: rakastuin vuosi sitten mieheen, se oli molemminpuolista rakkautta siitä hetkestä lähtien (olimme tunteneet 5v. mutta jotain tapahtui), muutin erilleen (mies muutti pois) aviomiehestäni 7kk sitten, uusi mieheni muutti vaimonsa luota samaan aikaan, rakkautta riitti vaikka vaikeaa olikin, (molemmilla on lapsia, eikä ero ollut helppo, mutta lasten tapaamiset ovat sujuneet sovussa, ei mitään ongelmia) On meillä ollut välillä liiankin rankkaa mutta myös aivan ihanaa, mutta eteenpäin on menty, koska molemmat ovat olleet sitä mieltä, että toinen on se oikea. Emme asu yhdessä, eikä ole tarkoituskaan ollut muuttaa yhteen, kuin ehkä joskus.

Tähän astisista kolauksista toiseksi suurin tuli eteen kuukausi sitten, hän joutui muuttamaan viikonloput eri järjestykseen, eli meillä ei käytännössä ollut yhteistä vapaa-aikaa, ajattelin ettei tästä selvitä, luulen että oltaisiin selvitty, koska vuoden alusta olisin itsekin voinut vaihtaa vkl, ajateltiin lopulta että kyllä rakkaus kestää tämänkin.

Mutta, joku oli lähettänyt nimettömänä hänen vaimolleen kirjeen meistä (vaimo ei tiennyt että miehellä on toinen, koska ko. mies ei halunnut loukata vaimoaan, vaikka ovatkin jo yli 6kk asuneet asumuserossa..) Nyt mies syyttää minua siitä kirjeestä, että MINÄ olen sen kirjoittanut!!!!!! En todellakaan ole, mutta hän ei usko minua. Ja ei tiedä enää mitä tahtoo, erota vai jatkaa, ja jos jatkaa niin haluaa olla ainakin kuukauden rauhassa ja miettiä tätä. En rupea ruikuttamaan mitään, jos hän kuvittelee minusta tuollaista niin en voi mitään, en pysty puhdistamaan "mainettani" millään, vaikka miten tahoisin! Tuntuu niin väärältä että joudun kärsimään asiasta, johon minulla ei ole osuutta. Mutta jos hän minua rakastaisi, tekisikö hän minulle näin?? Hän on kuin jäätä. Ja itsestä tuntuu että hajoan pirstaleiksi, olen ajatellut että tämä oli hinta siitä että laitoin ihmisiä kärsimään itsekkyyteni ja onneni takia, ja nyt on maksun aika.

Aika varmaan parantaa haavat, mutta luulen että se tulee kestämään, kuitenkin yli vuosi yhdessä on pitkä aika, ei sitä niin vaan voi unohtaa. Olen koettanut psyykata itseni inhoamaan tätä miestä, mutta en vaan voi.

Onko kenelläkään neuvoja miten tästä jatkaa, että jotenkin edes pysyy kasassa? Ruoka ei maistu, en saa nukuttua, töitä en voi tehdä (olen nytkin töissä) en jaksa mitään. Tästä on nyt viikko kun tämä tapahtui.
 
Kuulostaa siltä, että ensihuuma on ohi ja mies alkaa ajatella tarkemmin tekemisiään. Tuskin hermostuisi sinulle vaikka olisitkin lapun kirjoittanut, ellei
a) hänellä olisi vielä suurempia tunteita jäljellä vaimoaan kohtaan (olisi halunnut pitää kotiin paluun vielä avoimena vaihtoehtona)
b) hän olisi nyt kyllästynyt suhteeseenne ja käyttää tekosyytä päästäkseen siitä eroon.

Ikävä kyllä tältä kuulostaa. Ulkopuolisena ei voi täysin tilannetta ymmärtää. Mutta noista viikonloppuvuorojen vaihtamisistakin päättelisi näin vieraana, että hän pyristelee irti. Jos hän ei ole entiselle vaimolleenkaan sanonut suoria sanoja eron syistä ja kertonut seurustelevansa, on varmasti turha odottaa että hän sinulle sanoisi suoraan haluavansa eroa. Pistä mies kova kovaa vasten ja vaadi selitystä.

:hug:
 
Sinun asemassasi hoitaisin ensin itseni kuntoon. Varaa aika psyk.polilta tai perheneuvolasta (kumpaan nyt nopeammin saat ajan järjestymään), se ei tarkoita sitä että olisit hullu, vaan sitä että tarvitset nyt ulkopuolisen ihmisen apua että saat itsesi kuntoon, eli että ruokahalu palaa ja pystyt nukkumaan. Jaksamista ja tsemppiä.
 
"Ja itsestä tuntuu että hajoan pirstaleiksi, olen ajatellut että tämä oli hinta siitä että laitoin ihmisiä kärsimään itsekkyyteni ja onneni takia, ja nyt on maksun aika."


Niimpä. Joskus se tulee maksun aika kaikista veloista. Sinulle taisi tulla vähän aiemmin vaan kuin olit ajatellut...
 
Semmoista tämä elämä on. Mitä aikanaan kylvää sen myös joskus niittää...

Hoidappa itsesi kuntoon ja pidä itsestäsi ja lapsista huolta. Aika näytää miten hommassa käy...
 
Empä ole enää!

Olipa tuossa ilmanpuhdistus operaatio, ja tein stopin tälle kaikelle, ja kuinkas kävikään, vaimo oli sanonut suorat sanat miehelle, ettei halua nähdä enää kuin pakosta ja "salarakas" :) otti ja jätti.. voi voi...

Niimpä, niin makaa kuin petaa..

Raastavinta minulle oli tuo epävarmuus, mutta nyt on hyvä olo, helpottunut. Ja mies parka ruinaa, säälittävää.

Mitä tästä jäi käteen, minulle: hyvät välit ex-puolisoon, olemme paremmissa väleissä nyt kuin avioliiton aikana, emme palaa yhteen, näin on hyvä! "Hänelle": menetti kaiken, no, sai hän vapauden, joka ei kuitenkaan kiehdo, hän on yksinäinen nyt..

 

Similar threads

P
Viestiä
26
Luettu
3K
S
I
Viestiä
4
Luettu
536
Perhe-elämä
lillerilalleri10
L
V
Viestiä
6
Luettu
3K
Perhe-elämä
Virheen tehnyt
V

Yhteistyössä