S
"Sisko"
Vieras
Olen raskaana, lähipäivinä tulee 1. kolmannes täyteen. Kerroin uutisen perheelleni, eli vanhemmilleni ja sisaruksilleni heti kun plussasin. Toinen oli tekopirteä ja vihjaili, etten selviä raskausajasta koska olen liian heiveröinen. Minä en ole heiveröinen, vaan lyhyt, mutta rakenteeltani sporttinen. Lisäksi en ole koskaan kuullut että kenellekään kasvaisi niin isoa vatsaa, ettei sitä jaksaisi kantaa, joten kommentti taisi kertoa lähinnä kateudesta. Yritin ottaa piikin huumorilla, mutta pahalta tuntui.
No, koska asumme useiden satojen kilometrien päässä toisistamme, perustin yksityisen blogin sitä varten, että sinne voin kootusti kirjoitella merkittävimpiä vauvakuulumisia. Ei siis mitään uuvuttavaa lätinää, vaan lyhyitä päivityksiä ja kuvia n. kerran-pari viikossa. Lisäksi ajatus oli, että blogi avaisi yhteyden minun perheestäni mieheni perheeseen, koska he eivät ole koskaan tavanneet toisiaan ja olisi mukavaa jos he voisivat hieman tutustua toisiinsa vaikka lukemalla toistensa kommentteja.
Noh, kuinka ollakaan, ainoa ihminen, kenen kanssa olen aktiivisesti yhteydessä, on anoppi. Hän viestittelee ja kommentoi blogia lähes päivittäin. Oma jengini, jota olen pitänyt nykyaikaisena ja sosiaalisesti aktiivisena porukkana, ovat jättäytyneet koko odotuksen ulkopuolelle. Kumpikaan siskoistani ei ole soittanut minulle kertaakaan (olen soittanut itse heillepäin pari kertaa, mutta he eivät ole olleet kiinnostuneita esim. voinnistani. Jos olen sanonut pari sanaa raskaudesta, he ovat alkaneet kuulostaa poissaolevilta). He eivät ole kiinnostuneita myöskään blogista, tietenkään. Ajasta ei voi olla kyse, koska eihän se vie ku 5 minuuttia silloin tällöin.
Kyllä, kyseessä on ensimmäinen raskauteni ja minun puolen perheeni ensimmäinen lapsenlapsi. Toivoisin, että siskoni, tulevat tädit, osoittaisivat edes jotain mielenkiintoa. Minulla on onneksi kaksi ystävä, joka on aina iloinen kun otan yhteyttä ja haluaa kuulla kuulumisiani, mutta olen surullinen perheeni viileydestä, koska aiemmin olemme olleet siskojeni kanssa läheisiä. Olen esimerkiksi aina "tiennyt", että toisen heistä pyydän tulevan lapseni kummiksi. No, tuon "et sää sitä jaksa kantaa"-kommentin jälkeen on ainakin helppo valita, kumman, mutta toisaalta, jos toinenkaan ei yhtään halua elää mukana, en pyydä heistä kumpaakaan.
Ja korostan, etten varmasti ole mikään vaatelias maanvaiva, vaan haluan jakaa perheeni kanssa asioita, jota jakaisin kasvotusten, jos asuisin lähempänä.
Mitä minä teen? Yritänkö vielä saada siskoni, aikuisia ihmisiä siis molemmat, kiinnostumaan, vai heitänkö sikseen? Voinko sanoa heille, että tuntuu siltä, ettei tuleva tätiys tunnu heistä kovin tärkeältä?
Monet teistä varmaan ajattelee että taas yks esikoistaan odottava siellä keuhkoaa kun koko maailma ei henkeä pidätellen seuraa hänen odotustaan, mutta en minä niin ajattele. Olin vain odottanut meidän aiemman yhteydenpidon takia suurempaa mielenkiintoa.
No, koska asumme useiden satojen kilometrien päässä toisistamme, perustin yksityisen blogin sitä varten, että sinne voin kootusti kirjoitella merkittävimpiä vauvakuulumisia. Ei siis mitään uuvuttavaa lätinää, vaan lyhyitä päivityksiä ja kuvia n. kerran-pari viikossa. Lisäksi ajatus oli, että blogi avaisi yhteyden minun perheestäni mieheni perheeseen, koska he eivät ole koskaan tavanneet toisiaan ja olisi mukavaa jos he voisivat hieman tutustua toisiinsa vaikka lukemalla toistensa kommentteja.
Noh, kuinka ollakaan, ainoa ihminen, kenen kanssa olen aktiivisesti yhteydessä, on anoppi. Hän viestittelee ja kommentoi blogia lähes päivittäin. Oma jengini, jota olen pitänyt nykyaikaisena ja sosiaalisesti aktiivisena porukkana, ovat jättäytyneet koko odotuksen ulkopuolelle. Kumpikaan siskoistani ei ole soittanut minulle kertaakaan (olen soittanut itse heillepäin pari kertaa, mutta he eivät ole olleet kiinnostuneita esim. voinnistani. Jos olen sanonut pari sanaa raskaudesta, he ovat alkaneet kuulostaa poissaolevilta). He eivät ole kiinnostuneita myöskään blogista, tietenkään. Ajasta ei voi olla kyse, koska eihän se vie ku 5 minuuttia silloin tällöin.
Kyllä, kyseessä on ensimmäinen raskauteni ja minun puolen perheeni ensimmäinen lapsenlapsi. Toivoisin, että siskoni, tulevat tädit, osoittaisivat edes jotain mielenkiintoa. Minulla on onneksi kaksi ystävä, joka on aina iloinen kun otan yhteyttä ja haluaa kuulla kuulumisiani, mutta olen surullinen perheeni viileydestä, koska aiemmin olemme olleet siskojeni kanssa läheisiä. Olen esimerkiksi aina "tiennyt", että toisen heistä pyydän tulevan lapseni kummiksi. No, tuon "et sää sitä jaksa kantaa"-kommentin jälkeen on ainakin helppo valita, kumman, mutta toisaalta, jos toinenkaan ei yhtään halua elää mukana, en pyydä heistä kumpaakaan.
Ja korostan, etten varmasti ole mikään vaatelias maanvaiva, vaan haluan jakaa perheeni kanssa asioita, jota jakaisin kasvotusten, jos asuisin lähempänä.
Mitä minä teen? Yritänkö vielä saada siskoni, aikuisia ihmisiä siis molemmat, kiinnostumaan, vai heitänkö sikseen? Voinko sanoa heille, että tuntuu siltä, ettei tuleva tätiys tunnu heistä kovin tärkeältä?
Monet teistä varmaan ajattelee että taas yks esikoistaan odottava siellä keuhkoaa kun koko maailma ei henkeä pidätellen seuraa hänen odotustaan, mutta en minä niin ajattele. Olin vain odottanut meidän aiemman yhteydenpidon takia suurempaa mielenkiintoa.
