A
Auttakaaaaaa
Vieras
Ensinnäkin olen sen tyyppinen, että tulkitsen liian helposti miesten ystävällisyyden muuksi kiinnostukseksi minua kohtaan. Helposti myös ihastun.
Nyt tilanne on sellainen, että eräs tuttu mies lähetti työasioissa sähköpostia ja kysyi, mitä kuuluu. Vastailin lyhyesti ja itse asiassa sitten pyysin häntä fb-kaveriksi (mulla on muitakin työn kautta tuttuja fb kavereina, joten ei ole mitenkään ihmeellinen asia).
Tuo tuttu sitten laittoi muutaman päivän päästä pitkän sähköpostin, jossa kertoi selanneensa mun fb profiilia ja kertoi omasta hankalasta aviolittotilanteestaan, joka oli jo jatkunut pitkään. Eron partaalla ovat, mutta miehen mukaan häpeä ja taloudellinen tilanne pitää yhdessä.
No, ollaan nyt kahden viikon ajan kirjoiteltu päivittäin ajatuksia ja haaveita elämästä. Aika syvällisesti ollaan kirjoiteltu, mutta sillä tavalla kuin ystävätkin voisivat kirjoittaa.
Eilen tuo tuttu mies lähetti mulle sähköpostilla Egotripin kappaleen sanat:
Asfaltin pinta kiiltää yössä
On sade lakannut viimeinkin
Pakomatkalla jostain
lienet sinäkin
Sinä etsit turvapaikkaa täältä
Minä toivoani jonka kadotin
Olet ensimmäinen
valonpilkahdus aikoihin
Tämä voisi olla uuden alku
Mietin ja viimein nukahdan
Tilaisuus, tehdä kaikki toisin
Olit'siinä, minä silmäni ummistin
Pienen ohikiitävän hetken näin sut siivin valkoisin
Ota minut, minä hiljaa rukoilin
Ota minut, ota minut
tai kuihdun ja pois ajelehdin
Asfaltin pinta kiiltää yössä
On sade lakannut viimeinkin
Ajatella, minä melkein luovutin

Huomasin olevani onnesta ihan sekaisin ja leijuvani. Olen siis ihastumassa kovaa vauhtia tähän tuttuun. MUTTA
...mistä tiedän, etten taas ylitulkitse ystävällisyyttä muuksi?
Ja ettei hän vaan nyt hankalassa elämäntilanteessa kaipaa kainalosauvaa ja ihan oikeasti ystävää kuuntelemaan ilman mitään sen kummempia ajatuksia?