?
..
Vieras
Ensin halusi vauvaa vuosia, kun lopulta annettiin sen tapahtua niin yks on ihan muissa maailmoissa. Ei keskustele vauvaan liittyvistä asioista, ei helli mahaa tai Mua ymmärrä yleensäkään. Haukkuu itsekkääksi, kun itken yksinäistä oloani. Hän ei uskalla ajatella kuulemma asioita, niin sittenkö on oikeus jättää minut mahani kanssa oman onneni nojaan? Olen sanonut että kaipaan huomiota ja hellyyttä. Oonko nyt sitten itsekäs kun en ymmärrä että nytkin kaiken pitäisi pyöriä miehen ympärillä? Mielestäni mulla raskaana ollessa kuuluisi saada hellyyttä eikä haukkuja ja kiukuttelua mieheltä. minä en tee mitään, niin en mitään ansaitsekaan. Tuo tuntuu olevan miehen motto. Ääliö. saahan sitä olla peloissaan ja itsekin olen, mutta just siksi haluaisin puhua asioista ja tukeutua toiseen.