I
ilopilli
Vieras
Olen tässä viikon verran ollut ihastunut ihmiseen, jonka olen tuntenut jo vuosia. Meillä tuntuu synkkaavan niin hyvin. Hän on aivan erilainen kuin kukaan aiemmin kohtaamani. Lisäksi en muista koska viimeksi olisin ollut rakastunut, ehkä yli 10 vuotta sitten? Suhteissa olen kyllä ollut, vaikkei minulla ole ollut tunteita suhteen toista puolikasta kohtaan. Tällä tavoin siksi, koska olen aina valinnut seurustelukumppanini järjellä. He ovat olleet hyviä kunnollisia miehiä ja suhteet ovat myös päättyneet nätisti eri asioiden tahtomiseen.
Tämä on aivan kamalaa, mutta silti niin ihanaa. En vain pysty kunnolla heittäytyä rakkauden tunteen valtaan. Minut tunnetaan yleisesti melko kylmänä ja etäisenä, eikä tällainen ole lainkaan tapaistani. Löydän äkkiä itsestäni kokonaan uudenlaisen tunteen. Menettämisen pelon. En ole ikinä pelännyt aiempien suhteideni loppumista, koska ne miehet eivät ole merkinneet minulle paljoa. Pelkään pilaavani ensimmäisen kunnollisen suhteeni, koska pelkään rakastaa.
Samalla tietysti mieleeni tulee tuo täälläkin pyörinyt "Näitä ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan". Niistä kolahti se miten ihmiset katuivat sitä, etteivät näyttäneet tunteitaan, eivät uskaltaneet tuntea. En tahtoisi joskus kokea katumaan samaa.
Onko samanlaisia kokemuksia? Erityisesti tämä, etten tosiaan ole rakastunut yli 10 vuoteen. En osaa käsitellä tätä asiaa. Hienoa silti nähdä, ettei tämä kurppa ihan täysin kyynistynyt ole elämän kuopissa, vaan vielä toivonkin menetettyään voi löytää rakkauden vaikka olen elänyt jo pitkään välttäen tietoisesti rakkautta.
Tämä on aivan kamalaa, mutta silti niin ihanaa. En vain pysty kunnolla heittäytyä rakkauden tunteen valtaan. Minut tunnetaan yleisesti melko kylmänä ja etäisenä, eikä tällainen ole lainkaan tapaistani. Löydän äkkiä itsestäni kokonaan uudenlaisen tunteen. Menettämisen pelon. En ole ikinä pelännyt aiempien suhteideni loppumista, koska ne miehet eivät ole merkinneet minulle paljoa. Pelkään pilaavani ensimmäisen kunnollisen suhteeni, koska pelkään rakastaa.
Samalla tietysti mieleeni tulee tuo täälläkin pyörinyt "Näitä ihmiset katuvat kuolinvuoteellaan". Niistä kolahti se miten ihmiset katuivat sitä, etteivät näyttäneet tunteitaan, eivät uskaltaneet tuntea. En tahtoisi joskus kokea katumaan samaa.
Onko samanlaisia kokemuksia? Erityisesti tämä, etten tosiaan ole rakastunut yli 10 vuoteen. En osaa käsitellä tätä asiaa. Hienoa silti nähdä, ettei tämä kurppa ihan täysin kyynistynyt ole elämän kuopissa, vaan vielä toivonkin menetettyään voi löytää rakkauden vaikka olen elänyt jo pitkään välttäen tietoisesti rakkautta.
Milloin viimeksi sinusta tuntunut joltain vähän samankaltaiselta?