Olen tainnut pilata kasvatuksellani tuon 5-vuotiaan ujon lapsen :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mude"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";27671987]Aloitusviestistäsi ei todellakaan saa sellaista kuvaa. Saa kuvan huolehtivasta äidistä, joka on huomannut, ettei hänen hyvää tarkoittava toimintatapansa olekaan sopiva lapselle ja yrittää nyt korjata tilanteen. Kaikki tekevät jotakin, minkä olisivat voineet tehdä toisin/paremmin, mutta vain ne välittävät tekevät jotain korjatakseen tilanteen. Tsemppiä- ja tulihan täältä jo oikeitakin neuvoja.[/QUOTE]

kiitos tästä.
 
[QUOTE="vieras";27672012]Voithan jossakin vaiheessa, lapsellesi sopivalla tavalla, selittää, että toiselle tulee hyvä mieli, kun moikkaa takaisin, ja voi tuntea itsensä nolatuksi, jos ei. Että se ettei moikkaa takaisin on vähän niin kuin nauraisi toisen moikkaamiselle.[/QUOTE]

tätäkin olen yrittänyt. Olen sanonut että kaverille tulisi hyvä mieli kun moikkaa takaisin... Mutta ei sekään ole auttanut. Varmasti haluaisi mutta ei vaan saa sanottua sitä.
 
[QUOTE="aloittaja";27670516]kiitos kun kerroit kokemuksesi. Mikä olisi sinun neuvosi minulle,mitenkä toimisin että toimisin oikein lapseni kanssa?[/QUOTE]

Mietin pitkään tätä, ja tulin siihen tulokseen, että olisin kaivannut hienovaraista opastusta miten toimia erilaisissa tilanteissa. Olisin myös halunnut saada tunteen, että kelpaan myös ujona. Myös tieto, että minäkin kasvan ja rohkaistun kasvaessa olisi auttanut pääsemään eroon ujoudesta.

Eli sinuna varmaan lähtisin luomaan kiireetöntä ilmapiiriä. Ei siis suoranaista käytölsen korjaamista, tai tuuppimista kehittymään. Ehkä jättäisin asian hetkeksi kehittymään, ja pyrkisin tarjoamaan mahdollisimman paljon tilanteita jo tutumpien ihmisten kanssa, joissa harjoittelu tulisi luonnostaan.

Se, että tervehtimisestä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä tehtiin minulle pienenä iso juttu siitä jauhamalla ja harmittelemalla, sai minut pelkäämään edes yrittämään. Kaikki huomio on pahasta, ja jos muutan käyttäytymistä, niin jokuhan saattaisi huomata sen ja olisin taas keskipisteenä. Eli en myösnkään lähtisi välttämättä kovasti kehumaan jos ja kun tyttäresi seuraavan kerran itse ottaa kontaktia ihmisiin ympärillänne. Pelkkä "olips kiva jutella kaisan kanssa" riittää. :)
 
Hieman off topic, mutta mielenkiintoinen tuo ajattelutapa, että lasta pitäisi moittia, jos tervehtii kaikkia vastaantulijoita. Näin pitkään ulkomailla asuneena se tuntuu ihan luonnolliselta asialta eikä ainakaan sellaiselta asialta, mitä pitäisi kitkeä. Lapsen moikkaaminen tuo varmasti hyvää mieltä muille ihmisille.

Sitten alkuperäiseen aiheeseen: Mielestäni paras keino on tuo, että hellävaraisesti opettaa ja harjoittelee lapsen kanssa erilaisia tilanteita ja miten niissä toimitaan. Jos toisen nauraminen pelottaa, sitä voi harjoitella esimerkiksi niin, että sinä mokaat tervehdyksen ja lapsi nauraa sille ja sitten yhdessä pohditte miten siihen voisi reagoida. Sitä voi sitten harjoitella myös toisinpäin ja lapsi saa kertoa, että miltä se tuntui.
 
Minä ehkä kannustaisin lasta sanomalla, että ei haittaa, jos ujostuttaa eikä uskalla moikata, ja että joskus myöhemmin varmasti uskaltaa. Vähän tähän tyyliin olen yrittänyt kannustaa lasta toisessa tilanteessa, kun häntä harmitti oma uskaltamattomuutensa. Ja sehän on jo oikeasti ihan hyvin, jos lapsi kuitenkin tohtii hymyillä vastaukseksi tervehdykseen.
 

Yhteistyössä