Olen totaalisen yksinäinen

[nuoriäiti myös]

Nuori äiti kun kyselit niin olen mä jo 23v mutta itse en kyllä koe ikää ongelmaksi, mulle kelpais minkä ikäinen vaan jos kemiat kohtaa keski-suomessa asun.

Itse täytän pian 20, asutaan pohjoisessa Suomessa.

 

[Moi]

Nuori äiti kun kyselit niin olen mä jo 23v mutta itse en kyllä koe ikää ongelmaksi, mulle kelpais minkä ikäinen vaan jos kemiat kohtaa keski-suomessa asun.

Itse täytän pian 20, asutaan pohjoisessa Suomessa.

aina se menee niin, että toinen on kaukaa :/ jos haluat, niin laita sähköposti osoite niin voin kirjoitella. Tai jos joku muu haluaa.

 

[HänEiNää]

Täällä vähän sama tilanne. Nykyään ollaan enimmäkseen perheen kesken ja ystäviä nähdään kun on joku "syy" esim synttärit.

 

[Me kolme]

Tutulta kuulostaa. Kavereita on, mutta monet niin etäällä ja jotenkin elämä on vaan heittänyt etäämmälle ne lähelläkin asustelevat... On hyvä olla ihan vaan perheen kesken, mutta ei kuitenkaan loputtomiin... :/

 

[ja vielä yksi]

Koska tälläistä ystävää itsekin toivoisin.

Ennekaikkea sitä että ei tarvitsisi esittää mitään, ystävä hyväksyisi minut juuri tälläisenä, vikoineni ja puutteineni ja silti (tai ehkä juuri siksi?) tykkäisi minusta. Uskon että lapsillekin olisi upeaa nähdä että aikuisenakin voi olla joku sydänystävä, sellainen joka pysyy rinnalla elämäntaipaleella.
*huokaus*

Kuten varmaan kaikki tytöt mä haluaisin tosi ystävän. Ja yksi riittää mulle. Mä haluan oman ystävän jonka kanssa voisin jakaa niin hömpät kuin tärkeet henkiset asiat. Olla oma itteni ja se hyväksyis mut ja perheeni. Tietäisi että usein meillä on paikat vinksin vonksin ja tietäisi että mä yritän parhaani. Voisi lähettää turhia tekstiviestejä. Tietäis kenen seurassa juhlapyhät voisi viettää. Keneltä voisi pyytää neuvoo, vaikka ei oikeeta neuvoo saisikaan.

Suoraan sanoen alkoi melkein itkettää kun luki tän ketjun kirjoituksia. Kaamee tilanne.

Ja ei, ei kukaan kysele. Vain harvoin sähköpostiviestin saan. Kutsunut olen vieraita, mutta kutsua en ole saanut.

Niin,
Tässä 3-kympin iässä on todella vaikeeta löytää ystävä. En kyllä todellakaan tiedä mistä se johtuu. Perhekerhossa viimeksi kun kävin kukaan ei ollu kiinnostunut ja ulkopuolisena ne näytti musta aika snobeilta, vaikka tapanani ei ole luokitella ihmisiä etukäteen.

 

[ap]

Onko kukaan teistä saanut ystäviä tuolta Tapaillaan-palstalta?

Voiko ystävyyttä ylipäätään syntyä ilman yhteistä historiaa? Tuntuu että lapset eivät riitä ainoaksi yhteiseksi tekijäksi, siksi esim. äiti-lapsi- kerhoista en itse ole ystäviä löytänyt.
Kenties pitäisi kehittää tämän kotishow:n lisäksi itselleen vielä joku sosiaalinen harrastus, jospa siellä kävelisi vastaan uusi kaveri!

Hyvää yötä kaikille!

 

[mulish]

Onko kukaan teistä saanut ystäviä tuolta Tapaillaan-palstalta?

Voiko ystävyyttä ylipäätään syntyä ilman yhteistä historiaa? Tuntuu että lapset eivät riitä ainoaksi yhteiseksi tekijäksi, siksi esim. äiti-lapsi- kerhoista en itse ole ystäviä löytänyt.
Kenties pitäisi kehittää tämän kotishow:n lisäksi itselleen vielä joku sosiaalinen harrastus, jospa siellä kävelisi vastaan uusi kaveri!

Hyvää yötä kaikille!

Yhden ystävän sain. Muutettiin vaan toiselle paikkakunnalle ja nyt nähdään harvoin.

 

[HänEiNää]

Onko kukaan teistä saanut ystäviä tuolta Tapaillaan-palstalta?

Voiko ystävyyttä ylipäätään syntyä ilman yhteistä historiaa? Tuntuu että lapset eivät riitä ainoaksi yhteiseksi tekijäksi, siksi esim. äiti-lapsi- kerhoista en itse ole ystäviä löytänyt.
Kenties pitäisi kehittää tämän kotishow:n lisäksi itselleen vielä joku sosiaalinen harrastus, jospa siellä kävelisi vastaan uusi kaveri!

Hyvää yötä kaikille!

Luulen että jos on samanlaiset kiinnostuksen aiheet ja samanlainen huumori niin voi ystävyys syntyä siitäkin. Ei tarvii välttämättä olla yhteistä historiaa.

 

[mää]

Nuori äiti kun kyselit niin olen mä jo 23v mutta itse en kyllä koe ikää ongelmaksi, mulle kelpais minkä ikäinen vaan jos kemiat kohtaa keski-suomessa asun.

Itse täytän pian 20, asutaan pohjoisessa Suomessa.

missä päin pohjoista? täällä olis yks nuoriäiti pohjoisesta myös vailla kavereita!

 

[ap]

Pakko vielä sanoa että oli aikamoisen lohdullista luettavaa, että en ole ainoa yksinäinen.

Odotin saavani aloitukseeni vastauksia tyyliin Sussa on kyll jotain vikaa tai Katso Peiliin..
Peiliin olen kyllä katsonut hirmu monta kertaa ja sieltä en ole vastausta löytänyt miksi ystävää/ystäviä ei ole.

Mutta nyt nukkumaan jotta lapsilla on aamulla virkeä ja iloinen (edelleen tosin yksinäinen) äiti!

 

[mää]

minä myös saan toisinaan kavereista/tutuista/sukulaisista seuraa jos olen itse aktiivinen ja pyytelen kylään ja ehdotan jotain tekemistä. Mutta oikeastaan ikinä ei kukaan mulle ehdota mitään ja tosi harvoin soittelee itse Tähän oon nyt kyllästynyt, lopettanut ja luovuttanutkin oikeastaan jo. Masentaa vähän tällainen tilanne ja välillä olo on katkerakin. Nyt sitten on kans tuntunut et itsetuntokin on alkanut laskea ja syyttelen alitajuisesti itseäni; olen tylsä kotiäiti joka ei harrasta mitään, ei käy missään. hoitaa vain lapsiaan hyviä kavereita on muutama, kaikki vain asuu niin kaukana, liian kaukana.

 

[up]

up

 

[äiti]

Heippa! Minäkin olen ystäviä vailla, keski suomessa asun.

 

[ja vielä yksi]

Tänään sitten otin taas yhteyttä erääseen ystävään. Soitin, mutta ei vastannut. Eikä ole vieläkään soittanut perään. No tietysti hän on sellaisessa tilanteessa ettei voi soittaa vaikka lomalla onkin. Tuntuu vaan pahalta silti.
Tämä ihminen tuntui olevan samalla aaltopituudella kanssani. En tiedä, kalusimmeko toisemme loppuun vai mikä kun ei enää olla oltu yhteyksissä.

 

[mie vain]

tässä on ajan kuluessa ollut montakin *hyvää ystävää*.. muttamutta.. noh. minun ongelmani on se, että olen niin kovasti kaveria vailla, että kun viimein jonkun kanssa ystävystyn, teen kaikkeni että hän pysyy ystävänä: lainaan rahaa, olen kuskina iltaisin, muuttoapuna, kuuntelen huolet, kyselen miten menee.... Mutta yksikään näistä ystävistä ei ole tehnyt näitä asioita minulle
jaksan tuota juoksupojan roolia noin kuukauden, kunnes lopulta petyn kun huomaan, että minuun otetaan yhteyttä vain silloin kun tarvitaan jotain. omaa vikaahan se on, koska annan heidän käyttää minua hyväksi ja ja oikein tarjoudun siihen...

Vasta ostettiin asunto ja tuparit pidettiin miehen kanssa: kutsuin 8 omaa kaveria, 1 saapui lopulta, ja kertoi että oli hänkin melkein unohtanut.

vasta 20vuotias olen, joten eiköhän tässä ole toivottavasti aikaa etsiä näitä ystäviä.. :/

 

[nuoriäiti myös]

Nuori äiti kun kyselit niin olen mä jo 23v mutta itse en kyllä koe ikää ongelmaksi, mulle kelpais minkä ikäinen vaan jos kemiat kohtaa keski-suomessa asun.

Itse täytän pian 20, asutaan pohjoisessa Suomessa.

missä päin pohjoista? täällä olis yks nuoriäiti pohjoisesta myös vailla kavereita!

Asun Oulussa, missä sinä?

 

[nuoriäiti myös]

Nuori äiti kun kyselit niin olen mä jo 23v mutta itse en kyllä koe ikää ongelmaksi, mulle kelpais minkä ikäinen vaan jos kemiat kohtaa keski-suomessa asun.

Itse täytän pian 20, asutaan pohjoisessa Suomessa.

aina se menee niin, että toinen on kaukaa :/ jos haluat, niin laita sähköposti osoite niin voin kirjoitella. Tai jos joku muu haluaa.

Mulla näkyy sähköpostissa kokonimeni, mutta voin tehdä uudenkin. Laitan illalla jos kerkeän vielä käymään.

 

[vieras]

Eipä niitä ystäviä niin vain saada ja itsekkin paikkakuntaa vaihtaneena niitä tuttavia haluaisin, mutta perhekerhossa oli/on sisäpiirinjuttuja eikä muutenkaan olleet kovin kiinnostuneita meikäläisestä, että ei ainakaan sieltä ketään löydy!

 

[vieras]

Täällä ystäviä vailla 23v äiti Vantaalta. Mielenkiinnon kohteina käsityöt ja ulkoilu (vaikka sitten hiekkalaatikon laidalla..).

 

[mais ku]

:wave: Hei ap! Teksteistäsi ei tainnut käydä ilmi, mistä päin Suomea kirjoittelet? Täällä myös yksi ystävää kaipaava +30 äiti Lounais-Suomesta. Rekisteröidy ja laita vaikka yksityisviestiä. =)

 

[mais ku]

:attn: nostelen, jos vaikka huomaisit...

 

[tll]

Ihmettelen, miten voi hoitaa asiansa niin, ettei ole yhtään ystävää? Siis oikeasti? En tiedä, vaikka minulla on kaksi lasta ja olen vasta muutaman vuoden nykyisellä paikkakunnalla asunut on ystäviä, kavereita ja tuttuja vaikka millä mitalla. Kaikki viikonloputkin on täynnä häitä, grillikemuja, tyttöjen iltoja,polttareita, huvittelumatkoja, perheviikonloppuja mökillä ystävien ja lasten kanssa ja joka päivä soi puhelin väsyttävyyteen asti, kun milloin kukakin soittelee juoruja/vakavampia asioita/lenkkiseuraa/höpinöitä...Kaason hommiakin on tänä kesänä kahdet häät ja 2009 jo kysyttiin yksiin häihin. Lapsuudenystäviä kaikki.

Suurin osa kavereistaon yläasteelta ja sitten tottakai opiskelu- työ- ja miehen mukana tulleet ystävät. No, yleensä naiset tekee sen virheen, että kun mies löytyy ja lapsia tulee, ystävät jää. Mä olen aina arvostanut tyttökavereita ja ystävyys on säilynyt lapsettomien sinkkukavereidenkin kanssa samanlaisena. Tosiasia on, ettei ystävät vaan "katoa"

 

[vieras]

Mutta on se vähän niinkin, että ystävyys vaatii vaivannäköä, yhteydenpitoa, aktiivisuutta. Mulla on onnekseni monta hyvää ystävää, on ystäväperheitä ja tuttavia, tiivis suku ja niin edelleen. Mutta mä yritän huolehtia niistä tärkeimmistä suhteista laittelemalla viestejä, käymällä, pyytämällä juhliin tai lenkille, harrastuksiin tai leffaan tai syömään, muistamalla merkkipäiviä. Vastavuoroisesti ystävät muistaa mua. Sitten mulla on kyllä sellaisia kavereita, esim. opiskelukaverit ja entiset työkaverit, joiden kanssa oltiin aiemmin hyvin tiiviisti yhdessä, mutta aika ei ole puolin tai toisin riittänyt yhteydenpitoon vaikka ihan hyvällä heitä muistankin.

Ihmettelen, miten voi hoitaa asiansa niin, ettei ole yhtään ystävää? Siis oikeasti? En tiedä, vaikka minulla on kaksi lasta ja olen vasta muutaman vuoden nykyisellä paikkakunnalla asunut on ystäviä, kavereita ja tuttuja vaikka millä mitalla. Kaikki viikonloputkin on täynnä häitä, grillikemuja, tyttöjen iltoja,polttareita, huvittelumatkoja, perheviikonloppuja mökillä ystävien ja lasten kanssa ja joka päivä soi puhelin väsyttävyyteen asti, kun milloin kukakin soittelee juoruja/vakavampia asioita/lenkkiseuraa/höpinöitä...Kaason hommiakin on tänä kesänä kahdet häät ja 2009 jo kysyttiin yksiin häihin. Lapsuudenystäviä kaikki.

Suurin osa kavereistaon yläasteelta ja sitten tottakai opiskelu- työ- ja miehen mukana tulleet ystävät. No, yleensä naiset tekee sen virheen, että kun mies löytyy ja lapsia tulee, ystävät jää. Mä olen aina arvostanut tyttökavereita ja ystävyys on säilynyt lapsettomien sinkkukavereidenkin kanssa samanlaisena. Tosiasia on, ettei ystävät vaan "katoa"

 

[vieras]

Mutta on se vähän niinkin, että ystävyys vaatii vaivannäköä, yhteydenpitoa, aktiivisuutta. Mulla on onnekseni monta hyvää ystävää, on ystäväperheitä ja tuttavia, tiivis suku ja niin edelleen. Mutta mä yritän huolehtia niistä tärkeimmistä suhteista laittelemalla viestejä, käymällä, pyytämällä juhliin tai lenkille, harrastuksiin tai leffaan tai syömään, muistamalla merkkipäiviä. Vastavuoroisesti ystävät muistaa mua. Sitten mulla on kyllä sellaisia kavereita, esim. opiskelukaverit ja entiset työkaverit, joiden kanssa oltiin aiemmin hyvin tiiviisti yhdessä, mutta aika ei ole puolin tai toisin riittänyt yhteydenpitoon vaikka ihan hyvällä heitä muistankin.

Tuon takia en erityisemmin pidä ystävistä. Oma suku riittää.

 

[ja vielä yksi]

Ihmettelen, miten voi hoitaa asiansa niin, ettei ole yhtään ystävää? Siis oikeasti? En tiedä, vaikka minulla on kaksi lasta ja olen vasta muutaman vuoden nykyisellä paikkakunnalla asunut on ystäviä, kavereita ja tuttuja vaikka millä mitalla. Kaikki viikonloputkin on täynnä häitä, grillikemuja, tyttöjen iltoja,polttareita, huvittelumatkoja, perheviikonloppuja mökillä ystävien ja lasten kanssa ja joka päivä soi puhelin väsyttävyyteen asti, kun milloin kukakin soittelee juoruja/vakavampia asioita/lenkkiseuraa/höpinöitä...Kaason hommiakin on tänä kesänä kahdet häät ja 2009 jo kysyttiin yksiin häihin. Lapsuudenystäviä kaikki.

Suurin osa kavereistaon yläasteelta ja sitten tottakai opiskelu- työ- ja miehen mukana tulleet ystävät. No, yleensä naiset tekee sen virheen, että kun mies löytyy ja lapsia tulee, ystävät jää. Mä olen aina arvostanut tyttökavereita ja ystävyys on säilynyt lapsettomien sinkkukavereidenkin kanssa samanlaisena. Tosiasia on, ettei ystävät vaan "katoa"

Mä kaipaan vain yhtä vakituista tyttökaveria. En haluakkaan jutella henk'koht asioita monien kanssa. Minulle on tärkeetä että sekä itse että ystäväni voisimme todella olla sitä mitä olemme hyvässä ja pahassa.
Minulla ei edes olisi aikaa monelle ystävälle. En ehdi/halua/viitsi/jaksa pitää yhteyttä ihmisiin jos suhde on vähänkin pinnallinen. Ja viihdyn myös yksin kotona tai siis pelkän perheen kanssa. Ei elämäni ole surkeaa. Siitä puuttuu vaan se tärkee ihminen. Arvostan kyllä tuttujani. Minulla olisi kauheen huono omatunto jos minulla olisi paljon kaveita enkä ehtisi heitä kaikkia huomioida.

En osaa tätä selittää sen paremmin...