T
tievaloon
Vieras
Toisessa ketjussa oli uskoon tulemisesta keskustelua, joten kerronpa omista taustoistani.
Olen 23-vuotias, lähtöisin ateistisesta/uskonnonvastaisesta perheestä. Olen pienestä saakka kärsinyt isäni alkoholismista ja väkivallasta (niin fyysisestä, kuin henkisestäkin). Lapsuudessani ja nuoruudessani olen kokenut paljon pahaa, mutta en viitsi niitä kovin tarkasti tässä kertoa koska pelkään, että minut on helppo tunnistaa...
Minulla on pienestä saakka ollut jonkinlainen salattu usko sisälläni, mutta en ole voinut siitä puhua kenellekään. Varsinaisen uskoontulemisen koin 18-vuotiaana, kun elin ehkä vaikeinta aikaa elämässäni; Odotin esikoistani, eräs minulle todella tärkeä ihminen oli kuollut, pitkäaikainen parisuhde oli päättynyt ja olin juuri muuttanut omilleni toiseen kaupunkiin. Minulla ei ollut ketään auttamassa ja tukemassa.
Pienessä ajassa tapahtui niin paljon mullistavia asioita, että aloin rukoilla. Olo oli todella helpottunut ja tunsin uskon korvaavan puuttuvat ystävyyssuhteet ja tuovan jotain pysyvyyttä elämääni. Tutustuin sattumalta erääseen lahkolaiseen ja hän kertoi minulle omasta uskoontulemisestaan. Sain jonkinlaisen kipinän ja aloin etsiä netistä tietoa ja kokemuksia uskoontulemisesta.
Sain voimaa jaksaa ja aloin uskoa asioiden järjestyvän. Paloin halusta kertoa uskostani jollekin, mutta sisarukseni ja vanhempani halveksuivat ja alkoivat kiusata minua asiasta.
Enää en puhu uskostani muille, koska en halua kuunnella nimittelyä ja muuta epämukavaa, mutta salaa suren läheisiäni, koska niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...
Rukoilen ja luen joskus Raamattua, mutta en kuulu kirkkoon, enkä käy kirkossa kuin joskus kuuntelemassa joululauluja.
Olen lukenut paljon eri uskonnoista ja etsinyt omaani ja koen olevani uuskreationisti.
En kuitenkaan pidä muita uskovaisia/uskontoja sen huonompina ja olen löytänyt ystäviä niin lestadiolaisista, helluntalaisista, juutalaisista, muslimeista, kuin jehovan todistajistakin.
Kerron uskostani vain jos asiasta kysytään, eikä kovin moni edes tiedä minun olevan uskossa. Uskoontulo sai minut kuitenkin lopettamaan kokonaan alkoholin käytön, hiustenvärjäämisen, meikkaamisen, ylensyönnin ja kaiken muun turhuuden.
Elän nykyään paljon parempaa elämää ja koen todella uskoontulemisen olleen pelastus. En usko, että olisin elänyt näin pitkään, ellen olisi löytänyt oikealle tielle. Olen pystynyt uskon ansiosta antamaan anteeksi kaiken vääryyden mitä olen kokenut ja yritän olla parempi ihminen ja auttaa muita.
Kysymyksiä?
Olen 23-vuotias, lähtöisin ateistisesta/uskonnonvastaisesta perheestä. Olen pienestä saakka kärsinyt isäni alkoholismista ja väkivallasta (niin fyysisestä, kuin henkisestäkin). Lapsuudessani ja nuoruudessani olen kokenut paljon pahaa, mutta en viitsi niitä kovin tarkasti tässä kertoa koska pelkään, että minut on helppo tunnistaa...
Minulla on pienestä saakka ollut jonkinlainen salattu usko sisälläni, mutta en ole voinut siitä puhua kenellekään. Varsinaisen uskoontulemisen koin 18-vuotiaana, kun elin ehkä vaikeinta aikaa elämässäni; Odotin esikoistani, eräs minulle todella tärkeä ihminen oli kuollut, pitkäaikainen parisuhde oli päättynyt ja olin juuri muuttanut omilleni toiseen kaupunkiin. Minulla ei ollut ketään auttamassa ja tukemassa.
Pienessä ajassa tapahtui niin paljon mullistavia asioita, että aloin rukoilla. Olo oli todella helpottunut ja tunsin uskon korvaavan puuttuvat ystävyyssuhteet ja tuovan jotain pysyvyyttä elämääni. Tutustuin sattumalta erääseen lahkolaiseen ja hän kertoi minulle omasta uskoontulemisestaan. Sain jonkinlaisen kipinän ja aloin etsiä netistä tietoa ja kokemuksia uskoontulemisesta.
Sain voimaa jaksaa ja aloin uskoa asioiden järjestyvän. Paloin halusta kertoa uskostani jollekin, mutta sisarukseni ja vanhempani halveksuivat ja alkoivat kiusata minua asiasta.
Enää en puhu uskostani muille, koska en halua kuunnella nimittelyä ja muuta epämukavaa, mutta salaa suren läheisiäni, koska niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...
Rukoilen ja luen joskus Raamattua, mutta en kuulu kirkkoon, enkä käy kirkossa kuin joskus kuuntelemassa joululauluja.
Olen lukenut paljon eri uskonnoista ja etsinyt omaani ja koen olevani uuskreationisti.
En kuitenkaan pidä muita uskovaisia/uskontoja sen huonompina ja olen löytänyt ystäviä niin lestadiolaisista, helluntalaisista, juutalaisista, muslimeista, kuin jehovan todistajistakin.
Kerron uskostani vain jos asiasta kysytään, eikä kovin moni edes tiedä minun olevan uskossa. Uskoontulo sai minut kuitenkin lopettamaan kokonaan alkoholin käytön, hiustenvärjäämisen, meikkaamisen, ylensyönnin ja kaiken muun turhuuden.
Elän nykyään paljon parempaa elämää ja koen todella uskoontulemisen olleen pelastus. En usko, että olisin elänyt näin pitkään, ellen olisi löytänyt oikealle tielle. Olen pystynyt uskon ansiosta antamaan anteeksi kaiken vääryyden mitä olen kokenut ja yritän olla parempi ihminen ja auttaa muita.
Kysymyksiä?
