Olen vissiin lapsellinen. Haluaisin että mies on kotona.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "yksinäinen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

"yksinäinen"

Vieras
Taas tuli itkut väännettyä kun mies lähti kotoa kaverinsa luokse. En tajua miksi. Mulla on ikävä sitä. Kai meidän suhde on ihan perseellään vaikka ollaan yritetty puhua.
Mies sanoi viimeksi että se olen minä joka ajan sen pois kotoa. Mutta miten. Ilmeisesti siten että haluaisin sen olevan täällä?
Olen lasten kanssa kotona koko ajan, ei mulla ole kavereita eikä juttuseuraa. Kärsin masennuksesta johon syön lääkkeitä. Onko se rikos jos haluisin viettää aikaa oman mieheni kanssa??
Nykyään olen ihan tämän takia miettiny että olis parempi jos minua ei olis edes olemassa. Enpä olis estämässä kenenkään menemisiä ja aiheuttais pahaa mieltä.
 
Masennus on semmoinen piru,joka vaatii läheisiltä todella paljon.Se voi olla,että se on vain liikaa miehellesi välillä.Ei se hänen syynsä ole eikä sinunkaan.Nyt olisi tärkeää,että saisit pidettyä mielessäsi sen,että miehesi todella saattaa tarvita eroa siitä sinun masennuksesta.Tiedän,että se kuulostaa kovalta,mutta niin se voi olla.Sun on paha olla,mutta silti sun pitäisi kyetä antamaan miehelle se aika jotta hän voi sitten taas olla sinun tukenasi paremmin.

Jos se yhtään lohduttaa niin mä myös kaipaan miestäni aina kun hän ei ole kotona.Itse olen lasten kanssa kotona ja mies käy töissä ja voi niitä ihania päiviä viikonloppuisin kun hän on vain meidän aamusta iltaan.

Kovasti tsemppiä sinulle ja miehellesi.
 
Meillä mies ei pahemmin viihdy kotona töiden jälkeen, viikonloppuisin, eikä edes lomillaan. Olisin onnellinen jos hän edes näyttäisi siltä että haluais olla kotona, eikä siltä että tuli on perseen alla ja levottomat jalat. :(
 
Miten te toimitte ja miten te olette illat ja elämänne ja kotinne järjestäneet jos mies ei viihdy perheensä kanssa? Vai menikö se ukon valinta taas kerran vituralleen?
 
Teidän tilanteessa pyrkisin miehen kanssa vaikka ihan paperille hahmottelemaan ajankäyttöä; siihen tulisi käytettävissä olevasta vapaa-ajasta jaettavaksi teidän yhteinen kotiaika, miehen oma aika ja sinun oma aika. Jos se olisi jaettuna "mustaa valkoisella" niin saisitte molemmat puolueettoman käsityksen siitä, onko ajankäyttö reilua ja tasapuolista kaikkia kohtaan.

Ymmärrän hyvin tuskasi masennuksen ja yksinäisyyden kanssa, mutta sairaus kuormittaa yhtälailla myös perheenjäseniä. Hekin tarvitsevat välillä aikaa hengähtää ilman huolta toisesta.
 
[QUOTE="aapee";25374981]Meillä mies ei pahemmin viihdy kotona töiden jälkeen, viikonloppuisin, eikä edes lomillaan. Olisin onnellinen jos hän edes näyttäisi siltä että haluais olla kotona, eikä siltä että tuli on perseen alla ja levottomat jalat. :([/QUOTE]

No ei ole kuule normaalin kuuloista ollenkaan, eli vika taitaa olla siellä miehessä eikä sinussa.
Ihme jos masentaa tommonen meno!

Normaalia on, että ihmisillä on ystäviä joita tavataan silloin tällöin kun se perhe-elämään sopii, yhdessä tai erikseen omia ystäviä. Normaalia on harrastaa 2-3 krt viikossa jotakin, edelleen perheen ehdoilla.
Normaali perhe viettää lomat yhdessä, koska HALUAA tehdä niin. Voi olla myös satunnaisia omia lomia molemmilla puoliskoilla.

Voimia sinulle, tarvitset tukea joltain muulta läheiseltä kun miehesi ei osaa.
 
Miehellesi on varmaan tosi raskasta olla sun ainoa sosiaalinen kontakti. Siksi hän kaipaa ja ansaitsee välillä hengähdystauon. Se, mikä määrä hengähdystaukoja on kohtuullista, onkin jo toinen juttu.

Yritä itsekin saada elämääsi jotain muuta sisältöä lasten ja miehen lisäksi. Joku harrastus, edes tunti viikossa...se voisi piristää kovasti :)
 
[QUOTE="aapee";25375052]En minä oikeasti miehelle ees ole pääsyt puhumaan masennuksesta. Milloin puhuisin kun se ei ole täällä koskaan?[/QUOTE]

Siis onko sinulla lääkityksessä oleva masennus, josta miehesi ei edes tiedä?
Nyt olisi kyllä korkea aika puhua asioista.
Lisäksi olisi erinomaisen tärkeää, että hankit itsellesi omaa aikaa ja tekemistä. Ei sen tarvitse olla erityistä, käy kirjastossa lukemassa lehtiä, kahvilassa tai uimahallissa. Ja huolehditte siitä, että ajankäyttö jakautuu reilusti ja tasaisesti molempien kesken.
 
Siis onko sinulla lääkityksessä oleva masennus, josta miehesi ei edes tiedä?
Nyt olisi kyllä korkea aika puhua asioista.
Lisäksi olisi erinomaisen tärkeää, että hankit itsellesi omaa aikaa ja tekemistä. Ei sen tarvitse olla erityistä, käy kirjastossa lukemassa lehtiä, kahvilassa tai uimahallissa. Ja huolehditte siitä, että ajankäyttö jakautuu reilusti ja tasaisesti molempien kesken.

Siis kyllä hän tietää masennuksesta ja että syön lääkkeitä, mutta ei tiedä että mitä se on ja miltä minusta tuntuu.
Kerran puhuttiin siitä että hän haluaisi tietää mitä se masennus on. Mutta enhän minä osaa kertoa. Mutta ei mieskään ole vaivautunut netistä etsimään tietoa.
Mulla on välillä helpompaa. Jaksaa kotityöt ja lapset, mutta välillä on lääkkeistä huolimatta vaikeaa. Itkettää, ei kiinnosta mikään ja varsinkin tämä miehen poissaolo rasittaa. On mulla muutama kaveri jotka myös tietävät masennuksesta, mutta en minä heidän seuraansa kaipaa sillä tavalla. Kaipaan myös läheisyyttä ja halauksia.
 
minä kysyisin mieheltä hyvinkin tarkkaa selitystä, että miten se niin onkin, että sinä ajat. Kyllähän miehen pitäisi tehdä ihan toisella lailla yhteistyötä perheen eteen, ja puolisolla on oikeuksia joiden yli hypitään nyt mennen tullen.

Ehdottaisin semmoista, että selität miehellesi että ei siinä mitään, jos hän joskus ottaakin omaa lomaa. Mutta se pitää jotenkin hyvittää sinulle, viedä sinut johonkin, tuoda kukkia, pientä lahjaa. Mies saattaa olla miesten vapautusrintaman aktivisti, mutta tuskin hän täysin ylpeä itsestään on. Pelko ohjaa häntä, että naisen perimmäinen halu on laittaa hänet liekaan ja tukehduttaa hitaasti. Ja kun olet masennuksissasi, siihen pelkoon voi olla aihettakin. Jotkut pariskunnat valitsevat keskinäisripustautumisen tien, mutta kutistuvat lopulta yhdeksi pelokkaaksi möykyksi, joka ei uskalla enää mennä mihinkään edes kaksin. Selitä miehellesi, että et halua sellaista vaan jotain ihan kohtuullista. Sitten keskustelette siitä, missä teidän kahden kohtuuden keskiarvo mahtaisi kulkea.

Sinun täytyy onnistua vääntämään rautalangasta, että naiset on semmoisia kapistuksia, että jotain saadakseen täytyy myös olla valmis sijoittamaan jotain. Jos vain pakenee, niin toinen menee kurjemmaksi ja ripustautuvammaksi koko ajan.

Miksei sulla ole kavereita? Kehitä jostain. Onhan se liian kova painolasti kenelle tahansa, jos on täysin vastuussa toisen sosiaalisesta elämästä. Ja oletko huomannut - heti kun toinen myöntää ollenkaan osallisuuttaan teidän ongelmiin ja sinä saat nenäsi ulos ovesta ja pääset hetkeksi hengähtämään, elämä ei ole lainkaan niin raskasta.
 
Kuule sinulla pitäisi olla myös omaa aikaa yksin. Niin kuin jo sanottiin niin ei sen tarvitse ihmeellistä olla, käyt kahvilassa tai lenkillä tai jotain. Ja mies siis vahtii lapsia.

Tottakai miehesi pitää sinua tukea, mutta masentuneen omaisena voi olla tosi raskasta, etenkin jos on ainoa linkki ulkomaailmaan. Käytkö terapiassa tms?

Sairastan itsekin masennusta ja tiedän miten vaikeaa saattaa olla lähteä tekemään jotain, mutta uskon että hyötyisit siitä oikeasti. Tsemppiä!
 

Similar threads

Yhteistyössä