Olenko ainut jonka äidin rakkaus ei syty heti lapsen synnyttyä?

[toinen näkökulma]

Tästä oli joku aika sitten tehty tutkimus, josta paljastui, että tehokkaimman kivunlievityksen synnyttäessään saaneet äidit lämpiävät omille lapsilleen pitemmän ajan kuluttua kuin lapsensa luonnollisesti kipuineen kaikkineen synnyttäneet. Tää sama tutkimus tehtiin niin ihmisillä kuin eläimillä (nyt en valitettavasti muista, oliko hiiret vai siat kyseessä ), ja niin eläinemoissa kuin ihmisäideissä on huomattu yhtäläisyyksiä.
Eli ne kivunlievityksen saaneet emot eivät huolehtineet poikasistaan yhtä huolellisesti kuin toiset ja jotkut emot saattoivat hylätä pienet ihan kokonaan.

Tästä olisikin muuten kiva tehdä lisägallup, sellainen oma plussalaisten tutkimus, että miten kivunlievitys vaikutti siihen äidinrakkauden kehittymiseen. Voisin aloittaa kertomalla omasta kokemuksestani, että esikoista synnyttäessäni sain epiduraalipuudutuksen & ilokaasua, ja kyllä lapsi tuntui aika vieraalta ensimmäisten kuukausien ajan (siihen saattaa toki olla vaikutus silläkin, että kyseessä oli koliikkivauva ja esikoislapsi = ei kokemusta äitiydestä ). Toisen lapsen kohdalla minulle ei ehditty antaa minkäänlaista kivunlievitystä, lapsi syntyi rajusti, kivuliaasti, mutta nopeasti, ja olin pakahtumassa rakkauteen pientä kohtaan jo synnytyssairaalassa.

 

[vieras]

Paras ketju aikoihin!!
Nyt tajusin etten ole yksin ajatusteni kanssa.
Mulla just 5kk tyttö ja vasta nyt rupeen todella rakastaan häntä. Pieni vauva oli mulle jotenkin niin vieras, nyt kun molemmin puolista kontaktia löytyy, oloni on muuttunut.
Vauva on ollut 3 kertaa yökylässä, eikä mua ole yhtään haitannut. Tänään hän menee mummolle, ja musta tuntuu ettei tee mieli viedä ja olla erosssa.... :/

 

[Mutzilla]

taidat olla, minä rakastin vauvojani jo masussa ollessa ja eilen saatuani tietää heidän sydämensä sammuneen alle sydämeni, on elämä nyt pirun kipeää

 

[yks vieras vaan]

taidat olla, minä rakastin vauvojani jo masussa ollessa ja eilen saatuani tietää heidän sydämensä sammuneen alle sydämeni, on elämä nyt pirun kipeää

:hug: otan osaa, olen sanaton. Luin jo aikasemmin kesäkuisista sun tilanteen....

 

[kolmen äiti]

Kuulostaa kamalan kylmältä, kun vertaan omiin tuntemuksiini synnytyksen jälkeen. Rakastuin vauvoihini heti kun salissa syliini sain, enkä olisi raaskinut pientä antaa hetkeksikään hoitajien huomaan. Perhehuoneessa onneksi ollaan joka kerran saatu olla omassa rauhassa.

En usko että kivunlivitys minulla vaikutti tunteisiini kun yhdessä synnytyksessä en ehtinyt saamaan mitään lievitystä, toisessa se ei tehonnut ja vain yhdessä olen synnyttänyt ns suuremmitta kivuitta. Joka kerta se syntynyt lapsi on ollut heti alusta alkaen yhtä rakas.

 

[Liila]

Ehkä sinulla on synnytyksen jälkeistä masennusta. Minä rakastuin molempiin vauvoihini heti. Esikoisen jälkeen minulla taisi olla pari vuotta masennukselle vastakohtainen tila eli synnytyksen jälkeinen euforia.

 

[Liila]

Ehkä sinulla on synnytyksen jälkeistä masennusta. Minä rakastuin molempiin vauvoihini heti. Esikoisen jälkeen minulla taisi olla pari vuotta masennukselle vastakohtainen tila eli synnytyksen jälkeinen euforia.

Tämä puoltaa galluppitutkimusta eli molemmat syntyivät luomuina.

 

[ap]

taidat olla, minä rakastin vauvojani jo masussa ollessa ja eilen saatuani tietää heidän sydämensä sammuneen alle sydämeni, on elämä nyt pirun kipeää

Mulla on takana keskenmeno ja itkin kovasti kun sain tietää, olisin toivonut että lapsi saa kasvaa ja syntyä. Silti mulla vauvaa kohtaan ei vielä tunteita vaikka toivottu onkin. Mutta kunhan tutustutaan niin varmasti on rakas. Osanottoni sinulle.

 

[ap]

Paras ketju aikoihin!!
Nyt tajusin etten ole yksin ajatusteni kanssa.
Mulla just 5kk tyttö ja vasta nyt rupeen todella rakastaan häntä. Pieni vauva oli mulle jotenkin niin vieras, nyt kun molemmin puolista kontaktia löytyy, oloni on muuttunut.
Vauva on ollut 3 kertaa yökylässä, eikä mua ole yhtään haitannut. Tänään hän menee mummolle, ja musta tuntuu ettei tee mieli viedä ja olla erosssa.... :/

tää on vaan niitä asiota, että tuskin kukaan ääneen sanoo, mutta moni tuntee. Onneksi edes täällä voi keskustella asiasta.

 

[ap]

Ehkä sinulla on synnytyksen jälkeistä masennusta. Minä rakastuin molempiin vauvoihini heti. Esikoisen jälkeen minulla taisi olla pari vuotta masennukselle vastakohtainen tila eli synnytyksen jälkeinen euforia.

En usko, että on masennusta, ihmiset ja tunteet ovat erilaisia niiinkuin on tässäkin ketjussa todettu. Toiset rakastuu heti toisilla se vie hetkenaikaa ja kumpikin on varmasti lapselleen hyvä äiti.

 

[psyko]

Käyttäytymistietelijänä on kommentoitava tuota "kivunlievitys vie äidinrakkautta". Varmasti nuo tutkimukset ovat olemassa, mutta yleisempää on, että jos äiti on kahtia revittynä raadeltuna niin lapsi voi jäädä taka-alalle. Ne ketkä tarvitsevat vähemmän toipumisaikaa voivat keskittyä lapseen.

Miten muuten olette kokeneet OMAN ennakko-odotusten vaikutuksen? Itse pidin ja pidän hyvin normaalina sitä lapsi on alussa vieras ja rakkaus kehittyy ajan kanssa. Ajattelin, että miten voin koskaan rakastua tähän tyyppiin joka tulee syntymään. Minulle kävikin päinvastoin. Olin hyvin hämmentyt siitä suuresat rakkaudesta mikä iski vasten kasvoja.

Jos tuntee olevansa masentunut kannattaa oikeasti hakea apua, mutta ymmärtääkseni se, että rakkaus tulee pikkuhiljaa on normaalia ja itselle pitää antaa aikaa. Ei se tee huonoa äitiä.