Olenko huono äiti? :-(

[I.S.W.]

Iltaa kaikille
Tää on varmaan vaan huono päivä mutta kauheeta kun itkettää... Ihanista ihanin vauvani on 5kk, aivan mahtava ja mielestäni suht helppo. Olen siis kotosalla ja mies duunissa tekee pitkää päivää. Kaikki menee hyvin mutta musta tuntuu joskus että mä sekoan, vaikka vauva on ihana ja niiiiin rakas. En vaan jaksa itkua, nukuttamista, kiukuttelua, kateellinen koira seuraa aivan jokaista askeltani......aaaarrrgggghhhhh tekee pahaa edes ajatella etten siis nauttisi jokaisesta hetkestä täysillä nyt kun olen vihdoin äiti :-(((
Mies ei tajua. Pyysin TUNTIA eilen että olisin voinut rentoutua yksin kylvyssä. Siitä tuli riitaa ja hoidin vauvan kylvyn ja nukutuksen yksin. Olen pyytänyt että mies auttaisi totuttamaan vauvaa tuttipulloon jotta saisin edes vähän taukoa imetyksestä mutta mies ei halua "pakottaa" pulloa kun vauva ei sitä halua, luovutti noin minuutin jälkeen.
Tulee ihan kamala olo ja vaan itkettää. Tekee pahaa etten selviä kiltin vauvan kanssa 24/7 ilman tauon taukoa (vauva nukkuu päivässä 2 X 30min). Mies on käynyt baarissa joskus ja harrasteiden parissa ja viikonloppuisin kyllä auttaa. Olenko huono äiti kun en joskus vaan jaksa... sitten katson vauvani ihaniin silmiin ja itkeä vollotan entistä enemmän :-((
Ja nää "kohtaukset" menee tietty ohi siihen mennessä kun mies tulee kotiin, ja sanoo "häh, eihän sua mikään vaivaa!?" ja sitten taas kaduttaa vollotus ja valitus...

 

[Sirenia]

Et tosiaan ole Melkein kun olisin omaa tekstiäni lukenut, tosin koiraa meillä ei ole ja lapsikin on kohta jo vuoden Meilläkään ei oikein mies ole tajunnut että omaa aikaakin ois kiva saada. Ja noi nukutukset ym. jää aina kans mulle. En oikein osaa muuta sanoa kuin että voimia, ja toivottavasti miehesi alkaa ymmärtää vähitellen... Meillä ainakin on vähän parempaan suuntaan menossa!

 

[venla]

täällä samanlaista alussa. teki pahaa katsoa koiraa joka siinä vierellä kaipasi rapsutusta kun minä yritin saada lasta nukkumaan, onneksi lapsi kasvanut niin voin taas käydä koiran kanssa pitkillä lenkeillä, mieheni saa olla lapsen kanssa kahden sen aikaa. mutta kaikki helpottui kun lapsi rupesi kehittymään ja liikkumaan, mieheni viihtyi hyvin lapsen kanssa ja nykyään hoidamme yhdessä, minä tietysti yksin mieheni ollessa töissä. onhan se alku joillekkin miehille vähän vaikeaa, kaikki on niin uutta ja jotenki 'vaikeaa'. helpolta se näyttää kun äiti hoitaa mutta jos yksin jää, paniikki iskee ja itsevarmuus katoaa.

 

[~~]

Et ole huono äiti! Olen sitä mieltä, että miehesi on huono isä . Kyllä se nyt hitto soikoon pitää isänkin osallistua vauvanhoitoon iltaisin. Vauva tarvitsee aikaa iskän kanssa kahden ja äiti tarvitsee ihan yhtä lailla omaa aikaa. Minusta esim. lapsen kylvetys on isän hommia, samoin nukutus (olettaen, ettei vauva tarvitse nukahtamiseen nimenomaan tissiä). Tai ylipäänsä kaiken muun paitsi imetyksen voi isä hoitaa aivan hyvin tarvittaessa. Eikä noita hommia isäkään opi, jos ei nimenomaan tee ja opettele. Puhu miehellesi järkeä ja voimia sinulle itsellesi!

 

[Jeps vanhempi]

Samaa mieltä kuin edelliset. Et todellakaan ole huono äiti. Mielestäni tuon nyt pitäisi olla lähes itsestäänselvää, että voisit rauhassa käydä kylvyssä tai muuta.

 

[Thelma]

Minä olen varmasti sitten tämän ketjun huonoin äiti. Meillä on tosin tuo koira, joka on kateellinen ja tunkee ihan joka paikkaan. Mutta minulla mies osallistuu paljonkin vauvan hoitoon, jopa päivisin, kun tekee joskus kotoa töitä. Olen aloittanut kilpatreenaamisen, joten olen joka ilta 1-2,5 h treenaamassa. Joskus teen treenin myös päivisin, kun vauva nukkuu ja mies on kotona.

Meillä tyttö nukkuu 4-6h päikkäreitä ja on aina yhtä naurua päivisin. Syö reippaasti ja viihtyy myös itsekseen lelujensa kanssa.

Ainoa raskas juttu on tuo yövalvominen. Vaövoo käytännössä yöt läpeensä, unikoulu yrityksistä huolimatta. Viime yönä nukkui yhden kahden tunnin pätkän. Imetyksen hoisin kuusi kuukautta ja siitä vielä näitä yhä pahenevia yöheräilyjä pari kuukautta, mutta nyt mulla tuli niin totaalinen stoppi, että mies on joutunut astumaan yö remmiin. Siitä huolimatta, että aloitti juuri uuden työs, ja tekee tmän kuun kahta päätoimista ja yhtä sivutoimista työtä... Mies ei edes pahemmin valita, vaikka moitin häntä varmaan joka päivä, kun ei tee kotona hommia...

Ja vauvalle kiukuttelu on astunut uutena kuvioihin. Pukemiset ja syöttämiset, joissa vaatisi hiukan enemmän kärsivällisyyttä menevät ihan käsille. Omia hommia en saa tehtyä, kun vauva nukkuu, päivittelen vain kun pitäisi siivota, ommella, saatella remonttia loppuun jne. En saa mitään tehtyä, enkä edes yhtä söpöä vauvaa hoidettua! Ja lapsia tosiaankin on vain yksi...

 

[mä]

Ja minähän se vasta huono äiti olenkin,kun on tullut miehen kanssa riitaa mun omasta ajasta. Pari kertaa tehnyt niin,että vaatteet päälle ja ulos lenkille,mitään sen kummempia kyselemättä. Mutta taas meillä mies muuten osallistunut vauvan hoitoon ja näin voin luottaa että hän sen myös hoitaa sillä aikaan kun käyn päästämässä höyryt pihalle. Raskausaikana tein asian selväksi että minähän en yksin hoida ja myös minä haluan omaa aikaa.

 

[-]

Jee, teki hyvää lukea näitä kommentteja! Tsemppiä kaikille!

 

[muumi]

thelma: Oletko kokeillut ettet antaisi vauvan nukkua niin paljon päivisin? luultavasti olet mutta aattelin vaan ehdottaa.

 

[NN]

Kuule, sovi nyt heti vaikkapa joka viikkoiset vakipäivät, jolloin mies hoitaa vauvaa pari tuntia ja sinä teet jotain omaa, oli se sitten kylpy tai kävelylenkki, shoppailu tai kaverilla vierailu tai ihan mitä hyvänsä. Mies ei sitä itse tule sinulle varmastikkaan ehdottamaan, ja mitä kauemmin hän tottuu siihen että hoitovastuu on kokonaan sinulla, sen hankalammaksi menee se oman ajan järjestely. Pyri siis sopimaan miehen kanssa vakiintunut järjestely, niin ennen pitkää kaikki ovat tyytyväisiä.

 

[Thelma]

Muumille: päikkärit oli ennen näitä merkittäviä univaikeuksia 2h+2h. Sitten alkoivat väsyttävän yön myötä pidentymään. Olen parina päivänä koittanut, että olen herätellyt aina parin tunnin päikkäreiden jälkeen. Ei yhtään mitään vaikutusta yöhön.

 

[tiipii]

Meillä on samanlaista. Mies tekee kyllä, jos käsken. Joskus myös pyytämällä mutta pitkin hampain. Ja sitten mutisee, että minä ahdistelen ja syyllistän häntä. Tämä minusta aika outoa, koska itse halusi lasta enemmän kuin minä...Hän ei kuulemma nyt just tykkää kun vauvaa pitää viihdyttää kokoajan (6kk vanha) että on niin rankkaa. Aijaa, että minulle pitää kertoa, että on rankkaa, enpäs olekkaan huomannut! Sitten se sanoi kerran, että kunhan poika vanhenee niin kyllä hän sitten on sen kanssa enemmän...niitä aikoja odotellessa vaan sitten. Mutta siis monilla äideillä tulee varmaan tuommosia ap:n ajatuksia joskus mieleen. Varsinkin ekan lapsen kohdalla kun ei tiedä mitä odottaa. Minua kun vituttaa miehen käytös tai väsyttää vauvan hoito niin yritän vaan ajatella, että eihän tämä ole pysyvää. Ei se niitä öitä valvo koko loppuelämää, eikä sitä tarvi viihdyttää loppuelämää tai syöttää tai vaihtaa vaippaa. Sisulla vaan tämä hetki niin pian on taas parempi. Tsemppiä! Kyllä te pärjäätte!

 

[vivi]

Tiipii, sanoppa miehellesi että kun lapsi tuosta kasvaa niin sitten sitä pitää viihdyttää vielä enemmän! Tosin ainakin minun mieheni kohdalla kävi niin että mitä isommaksi poika on kasvanut sitä enemmän on tullut niitä isä-poika juttuja. Tosin mieheni on alusta asti patistanut mua harrastuksiin ja ollut pojan kanssa. Poika on nyt 1v 7kk.

Thelmaan voin kyllä samaistua helposti. Mä olen saanut omaa aikaa mielestäni tosi hyvin kun vertaan monen muun ystäväni tai tuttuni tilanteeseen. Lapsi on myöskin ollut mielestäni helppo, ei koliikkeja ja on aina nukkunut yönsä hyvin. Mutta silti kotona ollessani mä kärsin ajoittain ns. masennuskausista. Meni hermot eikä mikään huvittanut, en jaksanut siivota yms. näitä tämän ketjun muidenkin äitien tuntemuksia. Joku joskus tällä palstalla sanoikin että se ei ole ns. masennusta vaan puutumista siihen päivärytmiin, siihen että päivät ovat aina sitä samaa lastenhoitoa ja siivoomista. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee sitä enemmän "sitä pitää viihdyttää" jne. Olenkin nyt tämän lapsen toisen ikävuoden aikana vasta päässyt näistä fiiliksistä eroon, olen myös päässyt siitä eroon kun usein huomasin ajattelevani että "vielä xx tuntia siihen kun lapsi nukahtaa ja mä saan hetken huilata". Mies myönsi tässä jokupäivä vieläkin toisinaan sortuvansa tuollaseen ajatteluun. Nyt mä aina yritän touhuta lapsen kanssa jotain mielekästä, sellasta mikä on kivaa sekä lapselle että aikuiselle. Ettei se pieni aika mitä saan olla lapsen kanssa mene telkkaria tuijottaessa, odotellen että kello tulee kahdeksan illalla ja lapsi menee nukkumaan. Jos huomaan taas tylsistyväni lähden ulos tai ystäville.

Mikä sitten on auttanut? Ison asia mikä on auttanut on AIKA! Mä olen kyllä itse kasvanut tämän puolentoista vuoden aikana ihan hirmusesti, kasvukipujen kanssa. Toki se että menin takaisin töihin ja lapsi on kasvanut ovat vaikuttaneet asiaan + se ihana mies joka todella ottaa osaa arjen askareisiin (tosin ei kyllä ikinä siivoa =). Se että sain tulla äidiksi n. 30 vuotiaana ei ollut helppoa, en ollut jo valmiiksi se vastuuntuntoinen, säännöllistä elämää viettävä ihminen vaan minun on pitänyt kasvaa sellaiseksi. Odotusaika ei minun kohdallani riittänyt vaan siihen meni kyllä koko lapsen ensimmäinen vuosi. Luulin että lapsi ei muuta elämää mutta näköjään se sen tekee... =)

En tiedä kuinka mettään menin ap. aiheesta mutta halusin vain sanoa että mielestäni nuo kaikki tuntemukset kuuluvat siihen vauva / taapero aikaan. Ja aina se miehen tukikaan ei auta, tosin kyllä siitä iso apu on!

 

[Mamma]

Tutulta kuulostaa kirjoituksesi. Minäkin hoidan yksin vauvamme 24 / 7. Välillä väsyttää ankarasti, mutta ei auta. Jaksettava on! Silloin tällöin saan omaa aikaa kun vien vauvan mummolle ja papalle hoitoon. Pääsen hetkeksi yksin kaupungille edes kerran viikossa.. : )
Omia harrastuksia ei ole, niitä välillä kaipaan. Ja sitä että saisi edes joskus lukea rauhassa tai katsoa jonkun leffan.
Mies ei paljon osallistu vauvan hoitoon, koska päivät töissä, illat ja viikonloput rakentaa taloa. Joten senkään puoleen ei passaa useasti valittaa!! : )
Kai tämä joskus helpottaa???

 

[samma här]

Täällä sama juttu. Joskus kun tuntuu etten jaksa ja että seinät kaatuu päälle, lähden jonnekin. Menen vaikka isoon kauppaan huvikseen jotta näen ihmisiä ja on vähän muutakin kuin vain kotia. Kyllä se aina vähän piristää, vaikkakin joutuu vauvan ottamaan mukaan. Koetan tehdä pihahommia kun päikkäreillä, sekin hiukan piristää. Se on aivan varma, että kun olen kotona ja jos en ulkona käy tai vaikkapa edes kaupassa niin pää leviää. Ja mies vain kysyy: että no mikä se nyt on? Hemmetin pässi kun ei tajua!

 

[puusilmä]

Sivusta seurasin erästä pariskuntaa, jolla ap:n kanssa aika samanlainen meininki.Oli tosi inhottavaa katsoa ja kuunnella vierestä sitä miehen täysimetyspainostusta, ettei vaan olis itse joutunut olemaan vauvan kanssa pidempää aikaa kahestaan/ilman äitiä. Vetosi "terveyssyihin" ja vihjaili jollain lailla myös "hyvänä äitinä" olemisesta, jonka kuuluu uhrautua jne. iPöyristyttävintä koko hommassa oli, että ko. äiti poltti raskausaikana ja imetysaikana kyllä tupakkaa, että mies sitten sen salli, vaikka vähän paheksuikin. Koko hommassa oli ihan selvästi kyse vaan siitä, että mies ei halunnut vaimolla olevan mitään kodin ulkopuolisia menoja, joista hänelle olisi koitunut vaivaa.

Ärsyttävintä siinä miehessä on ja oli se, että hänellä on otsaa hymähdellä ylimielisesti muille esim. siitä, että antaa lapsen joskus katsoa vaikkapa Muumia, että ompas laiskoja vanhempia, kun ei leiki lapsensa kanssa, vaan laittaa telkkarin eteen...(Heillä kun vielä on tv auki aamusta iltaan itsellä ).