H
harmaa
Vieras
Vietettiin aikaa eilen appivanhempien kanssa, käytiin myös syömässä. Appiukko oli kai ottanut vähän pohjia, ravintolassa joi muistaakseni vain yhden tai kaksi lasia viiniä, en niin tarkkaillut häntä kun istuin toisessa päässä pöytää. Ravintolan jälkeen appivanhemmat tulivat meille. Meillä ollessa appiukko ei juonut muuta kuin kahvia, en tiedä oliko tissutellut autossa matkalla meille vai ei.
No kuitenkin, siinä kun olivat meiltä lähtemässä, niin appiukko hyvästeli kaikki, ja minulle teki niin että laittoi kätensä poskelleni ja silitti sitä. Tilanne kesti muutamia sekunteja, ehkä viisi sekuntia, minusta liian pitkään.
Mulla jäi jotenkin paha mieli siitä, musta se ylitti jotenkin jonkin rajan, en osaa sen paremmin eritellä että miksi. Mies ei nähnyt tilannetta, eikä anoppi, ainoastaan yksi meidän lapsista.
Kerroin miehelle myöhemmin, mutta en jotenkin kehdannut kertoa että kuinka pahalta se minusta tuntui. Minua itketti vielä illalla, kun jotenkin se vaan tuntui niin epämiellyttävältä tilanteelta.
Olenko vaan vähän yliherkkä? Ei olla niin läheisiä kuitenkaan, että tuollainen olisi ollut luontevaakaan.