Olenko liian vaativa

[katja_h_]

Olen 23 vuotias nainen ja olemme seurustelleet avomieheni (samanikäinen) kanssa noin 2 vuotta. Opiskelemme molemmat yliopistossa (eri aloilla) ja olemme asuneet yhdessä n. puoli vuotta.

Meillä menee hyvin, rakastan miestäni, haluan yhteisen tulevaisuuden ja olla hänen kanssaan aina.
Todella usein minusta vain tuntuu, että olen liian vaativa.
Löydän avomiehestäni paljon "pikkuvikoja" ja tuntuu että "mäkätän" hänelle. Tunnen itseni välillä aivan kamalaksi.
Hän taas ei huomauttele minulle lähestulkoon mistään, sanoo vain että olen täydellinen.

Tiedän että pikkuasioihin ei kannata takertua, ja yritänkin olla piittaamatta pienistä asioista, joilla tarkoitan nyt esim. pukeutumista, omien jälkien siivousta esim keittiössä, yms.
Yritän lopettaa ns. mäkätyksen.

Mutta mitkä asiat sitten ovat näitä "pikkuasioita" tai yleensäkin sellaisia asioita joiden takia ei kannata erota ja jotka kannattaa vain unohtaa?
Tuntuu, että olen kehittänyt päässäni tietyt raamit joihin mieheni täytyy mahtua.
Minun on vaikea hyväksyä hänen omista mielipiteistäni eriäviä mielipiteitään, hänen erilaista uskonnollista vakaumustaan ja erilaisia harrastuksia (esim: hän urheilee, ei harrasta kirjallisuutta, kuten minä).

Mieheni sanoo vain että erilaisuus on rikkautta, ja että on hienoa ettemme ole aivan samanlaisia.
Miksi minä en vain voi ajatella noin, sehän olisi yksinkertaista?!
Aina tuntuu löytyvän joku asia missä toivoisin hänen muuttuvan tai ajattelevan eri tavalla.

Minusta tuntuu että olen epäreilu hänelle, ja yritän "muokata" hänestä omien odotusteni mukaista miestä. Enhän itsekään ole täydellinen.
Minulla ei ole aiempia seurustelusuhteita, ja olen ollut mahdollisten ehdokkaidenkin kohdalla todella "nirso", sillä kaikistahan olen löytänyt jo valmiiksi niin paljon vikoja.
Huomaan myös usein, että vertaan miestäni omaan isääni!
En halua ajatella että oman isäni antama miesmalli on se ainoa oikea, eihän se niin kuitenkaan ole.

Kuinka pääsisin eroon tyytymättömyydestäni ja yrityksistä muuttaa miestäni?
Rakastan häntä paljon, enkä halua missään nimessä erota!

Taidan olla nykyajan lellitty lapsi jolle ei kelpaa mikään.

 

[Täti-ihminen]

Mainitsemistasi asioista ainoastaan omien jälkien siivoaminen keittiöstä on mäkättämisen arvoinen asia. Toisen jälkiä ei kannata alkaa siivota, koska saat tehdä sitä sitten lopun elämääsi, kun saavutetuista eduista ei kukaan helposti luovu

Uskonnollinen vakaumus on sellainen asia, että on heti mietittävä pystyttekö elämään sellaisen eroavaisuuden kanssa. Tämä on niitä elämän suuria kysymyksiä. Pääsettekö esim. yhteisymmärrykseen, jos menette naimisiin ja tulee lapsia? Millaiset häät? Kastetaanko lapset? Entäs rippikoulu?

Vaatevalintoihin voit ehkä jonkun verran vaikuttaa ostamalla miehelle sopivia ja mieleisiä vaatteita sekä kertomalla, mikä passaa minkäkin kanssa. Tämäkin ainoastaan, jos mies niin haluaa.

Erilaiset mielipiteet ja harrastukset mielestäni rikastuttavat parisuhdetta.

Ja muista: voit muuttaa ainoastaan itseäsi. Ja vielä lisäksi; tiputa se isä sieltä jalustalta. Se tietää vain huonoa, nimim. kokemusta on

 

[markeirmeli]

niin voit hyväksyä toisen sellaisena kuin hän on. Täti- ihminen sanoikin jo kaiken oleellisen, viisaita sanoja,

Lisään vielä, että olet aikuinen itsenäinen (toivottavasti, ainakin pitäisi) ihminen, sinun ei tarvitse enää miellyttää isääsi eikä matkia äitiäsi. Sinä olet hyvä ihminen omana itsenäsi, omine päätösinesi, elät omaa elämääsi, et vanhempiesi.

Mielestäni vain kahdesta syystä pitää erota: väkivalta ja uskottomuus.

 

[Aikuinen vanharouva]

Olet ilmeisesti vielä niiin lapsellinen...ja ehkä sinulle pitää tulla suurempia ongelmia elämääsi, jotka kasvattavat sinua.

Ajattele näin: aikansa mies kuuntelee mäkättämistäsi turhista ja yrittää kestää sitä kuinka yrität tehdä hänestä juuri sellaista mikä hänen pitäisi mielestäsi olla. Sitten hän vain kerää tavaransa ja etsii uuden ystävän, joka hyväksyy hänet sellaisena kuin on.

Mies on sinulle liian kiltti! Hänen pitäisi ärähtää turhista sanomisistasi, muuten et varmaan opi. Miksei hänellä saisi olla omia mielipiteitä, jotka eroavat omistasi? Minä en ainakaan katselisi miestä jolla ei ikinä olisi omia ajatuksia, vaan myötäilisi aina minua.

Meillä minä luen jatkuvasti, mies ei ole elämässään lukenut ikinä yhtäkään kirjaa, mutten ota siitä "paiseita", jos ei tykkää lukea niin mitä sitten, muuten kyllä on tietävämpi kuin minä. Mieheni polttaa tupakkaa, en siitä pidä ja olen pari kertaa ehdottanut lopettamista...ei ilmeisesti pysty, siis en enää siihen puutu, oma asiansa jos pilaa keuhkonsa, kun vaan pilaa ne ulkona.

Itse inhoan yli kaiken jos asioista jankuttaa ja mäkättää moneen kertaan, olen siitä hänelle huomauttanut, että mäkättää kuin joku nalkuttava akka, aikansa se vei ennenkuin tajusi etten kerta kaikkiaan siedä sitä.

Ehkä joskus tulevaisuudessa kun sinulla on jo kymmenes mies menossa opit elämään parisuhteessa.

 

[katja_h_]

Kiitos vastauksista!

Pitänee yrittää kasvaa ja hyväksyä oma itseni...

Ehkäpä seurustelusuhde on minulle vain niin uusi asia. Etenkin nyt kun olemme asuneet saman katon alla, olen ottanut niitä ns. "paiseita" huomattavasti useammin kuin ennen.
Aiemmin minulla ei ole ollut näin läheistä ja intiimiä ihmissuhdetta. Jospa tässä on oppimisvaihe kesken...

Aikuinen vanharouva: Mielipiteitä kyllä löytyy mieheltäkin, eikä hän ole tossuni alla tai hissukka. Se on tietenkin hyvä juttu, en kestäisi jos hän vain myötäilisi.
Keskustelumme menevät kuitenkin usein inttämiseksi ja pointti unohtuu.
Ja uskon että vika on minussa, muiden kanssa onnistun keskustelemaan asiallisesti ja sovussa, vaikka mielipiteet eroaisivatkin paljon.

Tiedostan, että usein todellakin vaadin toiselta liikoja, ja että toisen "muuttamis-yritykset" ovat turhia ja ärsyttävät vain.
Välillä on minun on kuitenkin vaikea hahmottaa että tuliko nyt vedettyä vähän yli vai oliko aivan hyväksyttävää huomauttaa/tms.
Pakkohan sitä välillä on joistakin asioista sanoa...?

No onneksi löysin tuon miehen nyt enkä vasta myöhemmällä iällä.
Vanhempana olisi varmasti vielä vaikeampaa "sopeutua" parisuhteeseen, kun omat yksineläjän elämänurat ja -tavat olisivat jo syntyneet.

 

[iisopppi]

Erilaisuuden sietäminen, arjen kestäminen, perfektionismista luopuminen kohti keskivertoa yms. ovat asioita, joita opetellaan ihan lapsesta alkaen. Näin "vanhasta" ihmisestä on hauskaa kuunnella julkisissa kulkuneuvoissa teinien ja juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneiden nuorten puheita, koska he ovat mielipiteissään niin ehdottomia ja kaikki on mustaa tai valkoista. Käytännön elämä kyllä opettaa, että harvoin asiat ovat selkeästi hyvää tai pahaa, vaan suurin osa asioista on sellaisia, että riippuu ihan näkökulmasta, onko kyse positiivisesta vai negatiivisesta asiasta. Sinulla kasvu aikuiseksi on varmasti vielä osittain kesken.

Luulenpa, että ihailemasi isäkin rupeaisi ärsyttämään, jos joutuisit elämään yhtäkkiä puoli vuotta hänen kanssaan kahdestaan. On ihan hienoa, että arvostat isääsi, mutta ei kannata tehdä hänestä mitään ainoaa oikeaa miehen mallia. Muuten menetät paljon hyvää muissa ihmisissä, jos vain kapeiden kriteerien läpäisemisellä pisteytät ihmisiä. Avomiehesi on jo hoksannut sen, että turhia stressaamatta asiat sujuvat paljon paremmin. Varmasti sinussakin on ärsyttäviä piirteitä, mutta miehesi kääntää katseensa, menee toiseen huoneeseen rauhoittumaan tai yksinkertaisesti vain pitää niitä hauskoina harmittomina oikkuina, jotka korostavat persoonallisuuttasi.

Yleisesti ottaen miehiä ärsyttää naisessa shoppailu, jatkuva vaatteiden kanssa tuskailu, meikkaamisen yms. lähtemisen hitaus, jatkuva ylikriittisyys omaa kehoa ja ulkonäköä kohtaan, päivittäinen jaarittelu parisuhteen nykytilasta, PMS-oireet jne. Ne asiat, joita me naiset pidämme itsestään selvinä, voikin olla miehelle juuri niitä asioita, jotka ärsyttävät eniten. Mies yleensä kyllä muistaa olla sanomatta niistä mitään, koska siitä seuraisi taas uusi riita ja parisuhteen analysointia vielä lisää...

Kannattaa miettiä niitä asioita, joista mäkätät. Jos mies esimerkiksi siivoaa vähän erilailla kuin sinä, niin onko sillä mitään merkitystä, jos lopputulos on kuitenkin kelvollinen? Jos oikeasti haluat muuttaa miehen siivoustyyliä, niin sano siitä asiallisesti tai vähän oveluutta käyttäen esim. "Ai sä siivoatkin tollain, mutta ootko kuule koskaan kokeillut, että tekisit näin, koska sillä tavalla säästää aikaa/pesuainetta/tulee parempi lopputulos" tms. Uskon, että suurimmalla osalla miehistä suurin syy kotitöiden tekemisen vähyyteen on juuri siinä, että nainen osaa mielestään ne asiat paremmin ja vaatii, että asiat pitää tehdä pilkulleen hänen käskemällään tavalla. Jos vielä uuden tyylin omaksunnasta ei saa kehuja, vaan korkeintaan arvostelua lisää, niin kyllä itsekin heittäisin hanskat naulaan.

Anna ajan kulua. On ihan mahdollista, että et vain yksinkertaisesti ole vielä valmis vakavaan parisuhteeseen, vaan tarvitset vielä parit seurustelukuviot, ennenkuin olet kypsynyt ja osaat katsoa puolison pikkuvikoja läpi sormien.

Ehkä sinun kannattaa ajan kanssa miettiä, että mitkä asiat ovat sellaisia, joita voit yrittää opetella sietämään ja mitkä asiat ovat niitä, jotka oikeasti ovat sellaisia, jotka ovat ratkaisevan erilaisia. Yleensä riidellään parisuhteissa seksistä, rahasta tai siivouksesta, koska ne koskettavat pariskunnan osapuolia jos ei nyt päivittäin niin yleensä viikoittain.

Ensimmäinen parisuhteeni johti eroon, koska mieheni ei oppinut hyväksymään minun erilaisuuttani. Mies rupesi pikkuhiljaa halveksimaan ja vähättelemään minua. En kokenut, että voin elää enää sellaisen miehen kanssa, joka ei rakasta eikä arvosta minua enää. Tämä toinen parisuhteeni menee joiltakin osin paremmin. Kyllä minuakin ärsyttää älyttömästi mieheni tupakointi ja toivoisin todellakin, että mieheni harrastaisi urheilua, koska HÄN on nimenomaan koko ajan vain kirjoja lukemassa tms.

 

[sohvis]

Olen 23 vuotias nainen ja olemme seurustelleet avomieheni (samanikäinen) kanssa noin 2 vuotta. Opiskelemme molemmat yliopistossa (eri aloilla) ja olemme asuneet yhdessä n. puoli vuotta.

Meillä menee hyvin, rakastan miestäni, haluan yhteisen tulevaisuuden ja olla hänen kanssaan aina.
Todella usein minusta vain tuntuu, että olen liian vaativa.
Löydän avomiehestäni paljon "pikkuvikoja" ja tuntuu että "mäkätän" hänelle. Tunnen itseni välillä aivan kamalaksi.
Hän taas ei huomauttele minulle lähestulkoon mistään, sanoo vain että olen täydellinen.

Tiedän että pikkuasioihin ei kannata takertua, ja yritänkin olla piittaamatta pienistä asioista, joilla tarkoitan nyt esim. pukeutumista, omien jälkien siivousta esim keittiössä, yms.
Yritän lopettaa ns. mäkätyksen.

Mutta mitkä asiat sitten ovat näitä "pikkuasioita" tai yleensäkin sellaisia asioita joiden takia ei kannata erota ja jotka kannattaa vain unohtaa?
Tuntuu, että olen kehittänyt päässäni tietyt raamit joihin mieheni täytyy mahtua.
Minun on vaikea hyväksyä hänen omista mielipiteistäni eriäviä mielipiteitään, hänen erilaista uskonnollista vakaumustaan ja erilaisia harrastuksia (esim: hän urheilee, ei harrasta kirjallisuutta, kuten minä).

Mieheni sanoo vain että erilaisuus on rikkautta, ja että on hienoa ettemme ole aivan samanlaisia.
Miksi minä en vain voi ajatella noin, sehän olisi yksinkertaista?!
Aina tuntuu löytyvän joku asia missä toivoisin hänen muuttuvan tai ajattelevan eri tavalla.

Minusta tuntuu että olen epäreilu hänelle, ja yritän "muokata" hänestä omien odotusteni mukaista miestä. Enhän itsekään ole täydellinen.
Minulla ei ole aiempia seurustelusuhteita, ja olen ollut mahdollisten ehdokkaidenkin kohdalla todella "nirso", sillä kaikistahan olen löytänyt jo valmiiksi niin paljon vikoja.
Huomaan myös usein, että vertaan miestäni omaan isääni!
En halua ajatella että oman isäni antama miesmalli on se ainoa oikea, eihän se niin kuitenkaan ole.

Kuinka pääsisin eroon tyytymättömyydestäni ja yrityksistä muuttaa miestäni?
Rakastan häntä paljon, enkä halua missään nimessä erota!

Taidan olla nykyajan lellitty lapsi jolle ei kelpaa mikään.

Pikku vinkki.Et ole "toivoton " tapaus.Hankkikaa omakotitalo.Te kaksi sydänkäpystä puuhaatte yhdessä yhteistä elämää,ei tarvi narista.Sinä olet aito nainen ja sinulla hyvä mies,käykää toimeen käsiksi.Oma tupa,oma koti oman kullan kanssa.Muuta ei tarvi.

 

[sohvis]

Taidan olla liian vaativa.Pikku perusvaatimuksia,toivomuksia.Ykkössijalla ammattimuusikki,naispuolinen.Ulkonäöllä väliä kunhan on nätti ja sopivan kokoinen.Luonnekysymys,ei silläkään niin väliä,pääasia ette on fiksu,älykäs,niin,kaikkea tällasta tavallista.Oikeastaan en ole vaativa.Nämä ominaisuudet ovat pesiytyneet itseeni 60v.sitten vanhempieni myötävaikutuksella.Minulta ei kysytty mitään.Siks mä oon suruinen......

 

[ensimmäisessä suhteessa]

Minä en suhteeni alussa nalkuttanut ollenkaan. Sainkin kuulla usein olevani täydellinen tyttöystävä. Jonkun aikaa yhdessä asuttua aloin vähitellen nalkuttamaan. Syynä yksinkertaisesti se, ettei miehille näytä menevän perille jos kerran tai pari kauniisti sanoo. Minua ärsyttää se, että miehet näin itse ajavat naiset nalkuttamaan (kun eivät kuuntele tai tee niinkuin kauniisti pyydetään). En haluaisi nalkuttaa.

Kyse ei ole omalla kohdallani siitä, että esim. mies ei tee asioita juuri minun tavallani, vaan lähinnä ihan perussiisteydestä. Varsinkin se klassinen "sukat lattialla" saa minut näkemään punaista. Sukkia jää mieheltä olohuoneen ja makuuhuoneen lattialle koko ajan, eikä ne tunnu löytävän sinne pesukoriin. Monta kertaa asiasta huomautettuani mies sanoi, että on aina ollut sellainen eikä siis opi muuttamaan käytöstään tässä. No, minä en silti alkanut alistuneesti poimia sukkia miehen jäljiltä, sanoin vaan että lopetan sitten asiasta sanomisen ja hän poimikoon sukkansa kun puhtaat loppuu. Minä nimittäin pesen perheessä pyykin, ja jos sukat eivät ole pesukorissa en niitä pese. On ne sukat (ja muutkin lojumaan jäävät vaatteet) alkaneet vähitellen löytää tiensä sinne pesukoriin...

Sama koskee astioiden keruuta, jos mies on vaikka syönyt olohuoneessa. Useimmiten astiat seisovat siinä jonkun aikaa, mutta minä en korjaa pois. Joskus jätän muutenkin siivoamatta, ja jos mies valittaa epäsiisteydestä saatan huomauttaa että sinun jäljiltäsi astiat on tuossa, sukat lattialla jne., ja en voinut imuroida kun sukkia on niin paljon lattialla tiellä. Usein tällöinkin mies vihdoin siivoaa jälkensä.

Mieheni mielipiteitä en yritä muuttaa, vaikka kyllä meilläkin väitellään joskus aika kiivaastikin tietyistä aiheista. Harrastukset saa olla mitä vaan kummallakin, toisinaan tosin toivon että meillä olisi enemmän yhteisiä harrastuksia. Yhdessäkin voi toki aloittaa jonkun uuden harrastuksen jos sitä kaipaa... Koska miehen rahankäyttö ärsyttää toisinaan, olen minä alkanut hoitaa raha-asioita. Se onkin ainoa asia jota haluan kontrolloida, koska mies on impulsiivinen ostoksissaan ja huono suunnittelemaan rahankäyttöä.

Niin ja minä olen myös nirso, ja tämä on ensimmäinen suhteeni. Opettelen siis vähitellen, miehessä on kuitenkin niin paljon hyvää etten häntä pois heittäisi lattialle jäävien sukkien vuoksi. Toisinaan kun minä olen sanonut miehelle etten haluaisi nalkuttaa ja että se tuntuu pahalta, mies on sanonut että tietyistä asioista minun pitääkin nalkuttaa. Ei hän muuten tajua. Jos olen hiljaa kun joku asia vaivaa niin se tulee sitten esiin vain turhana ärtymyksenä. Mieluummin mies siis haluaa hieman nalkuttavan, hyväntuulisen tyttöystävän, kuin sellaisen joka on koko ajan ärtynyt jostain mutta miesparka ei tiedä minkä vuoksi. Ja nalkuttavanakin saan vieläkin kuulla olevani täydellinen tyttöystävä

 

[sohvis]

Ole hyvilläsi että olet tollanen.Kyllä me miehetkin opimme pala palalta.Sopuisasti nalkuttava akka on seksikäs.Hyvää sukankeruu seksiä naiselle,nalkutus muuttuu nautinnon ininäksi.Sukista viis.

 

[Sivupersoona.]

Sopivassa määrin nalkuttaminen tuntuu hyvälle, sillä silloin mies saa sen totuudenmukaisen mielipiteenne selville. Tiettyyn rajaan asti sitä on jopa hauska kuunnella. Mielipiteen ilmaisua se nalkutus vaan on.

 

[ex-nalkuttaja]

Miesten pukeutumiseen sun muuhun ei kannata puuttua ollenkaan.
Muistele ap sitä että hänellä oli ihan itsevalitut vaatteet päällä silloin kun kelpasi sinulle ekan kerran (jos oli, ellei sitten äitinsä valitsemat)

Minusta sinun ongelmasi kertoo etäisyyden puutteesta, riittämättömästä etäisyydestä.
teidän ei ehkä pitäisi asua yhdessä, koska näet miehen liian läheltä ja sinua vain yksinkertaisesti ärsyttää.
Täydellistä miestä ei ole, yleensä mies kuin mies osaa kaikki kotitalous asiat huonommin kuin nainen, ja jos osaa paremmin niin tilanne on äkkiä toisinpäin: mies natkuttaa naiselle.

Mutta jos mies on sinulle ennenkin kelvannut, ja nalkutus on nyt vain lisääntynyt, se varmasti johtuu siitä että olette liian lähellä ja liian usein.

 

[ex-nalkuttaja]

muista myös se, että jos olet jonkun asian sanonut YLI VIISI KERTAA, niin silloin se että mies ei muutu ei johdu ainakaan siitä ettet olisi sanonut, eikä miehen mahdollinen muuttuminen tule koskaan tapahtumaan sinun sanomisesi vuoksi.
jos ei sanominen auta, niin sitte auttaa tekeminen ja jos ei tekeminenkään auta niin silloin kannattaa ne konstit jo luovuttaa ettet turhaan väsytä itseäsi.

MInulla meni parisuhde poikki sen takia, että lakkasin rakastamasta miestä kun ei sitä yhteistä säveltä käytännön asioissa löytynyt, rasitin itseäni kiristelemällä hampaitani ja taistelin nalkutushalua vastaan, lopputulos oli että aloin räjähdellä miehelle, enkä kestä enää pikkuriikkistäkään epäloogisuutta miehen kodinhoidossa ja ero tulee nyt.

 

[Osa-aikaduunari]

Varmasti kaikista löytyy "pikku vikoja", myös sinusta itsestästi. Miehesi hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, joten hyväksy sinäkin hänet. Itse olen sitä mieltä, että toista ihmistä ei voi muuttaa mieleisekseen. Tietysti voi esittää hienovaraisia toiveita esimerkiksi kodin siisteydestä tai kertoa oman mielipiteensä vaikkapa pukeutumisesta, mutta varsinaisen muutoksen on lähdettävä ihmisestä itsestään. Asiat voi sanoa myös kauniisti, nalkuttamatta.

Minä ja avomieheni olemme myös monella tapaa erilaisia. Meillä on erilainen perhetausta, uskonnollinen vakaumus, harrastukset, kiinnostuksen kohteet, siisteyskäsitys, vuorokausirytmi jne. Monella tapaa olemme myös samanlaisia, emmehän muutoin voisi elää yhdessä. Ja täytyy myöntää, että kyllä toisen tavat aina joskus ärsyttävät - puolin ja toisin. Tuossa ensimmäisessä kappaleessa laitoin kuitenkin "pikku viat" lainausmerkkeihin, koska eiväthän nämä todellisuudessa mitään vikoja ole. Ne ovat vain erilaisuutta, jota parisuhteessa on opittava ymmärtämään. Ainakin omassa parisuhteessani on kuitenkin niin paljon hyviä puolia, että en edes haaveile "täydellisestä" puolisosta. Enkä missään nimessä haluaisi itselleni puolisoa, joka olisi aivan samanlainen kuin minä!

 

[ex-nalkuttaja]

jos olisin tajunnut että en ikinä pysty täll eomall analkutukselleni mitään tekemään, olisin päästänyt miehen vapaaksi sillloin kun meillä meni vielä hyvin ja olisin ollut rehellinen itselleni että minusta ei kertakaikkiaan tähän ole, enkä tule muuttumaan paremmaksi varsinkaan kun ei mieskään niiden siivousten kanssa tule kehittymään, jos yhtään mitään niin laiskistuu vain koko ajan.
Nyt meillä on koko asunto sekaisin, en ole pyykkikonetta tyhjentänyt vaikka pesin pyykit ne on olleet 3 päivää koneessa märkinä, en ole tiskannut en vienyt roskia en vain jaksa en ää koska olen tehnyt kaikkia niitä hommia joka päivä, aina alusta aloittaen eikä lopu ikinä, luutuan latttioita kontaten koska meilä ei ole varaa moppiin, eikä mies tajua että se tarvitaan hänen ostama pölyimuri on tuliopaloriski koska se ei ime eikä siihen ole pölyåpusseja kmissään kaupasa miehen vaatteet vain lisääntyvät ja sukat ovat aina parittamatta miehen liian isot housut ja paidat joita mahtii koneeseen vian 2 kerrallaan joudun pesemään pyykkiä kokoajan, tiskaamaan ja hakemaan astioita pitkin asuntoa haistelemaan roskista jonka miehen PITI viedä mennessään ulos

 

[sohvis]

Itse olen joutunut pakkosinkkuna tekemään kaikki asiat itse 14v.Siihen mahtuu vaikka mitä.Kukaan ei ole jakamassa tehtäviä ja auttamassa.En kyllä tarvikkaan apua,ainakaan vielä.Sekin päivä joskus tulee.Mutta teidän nalkutusasiat tuntuvat niin pieniltä sinkun kannalta katsoen.Kyllä miehille vinkkinä,osallistukaa kotiaskareihin vaimonne avuksi,näyttäkää olevanne miehiä eikä mitään SOHVIKSIA.Vaikka olen kastanut itseni sohvikseksi,en todellakaan ole mikään sohvaperuna.Ok-talon omistajana puuhaa piisaa.Vanha laulu,minä vaan tiskaan astioita,luutalla lakasen lattioita.......jne.Sellasta meikäsinkun puuhastelut ilman narinaa.

 

[Fru öö]

Asetu miehesi asemaan. Miltä sinusta tuntuisi, jos hän vaatisi sinua luopumaan lukemisesta ja tilalle tulisi urheilua? Myös kaikki arjen toiminnat ovat jo vuosia hioutuneet teidän molempien takaraivoon. Puhumattakaan uskonnollisesta vakaumuksesta. Pyydä myös miestäsi asettumaan sinun asemaasi -tehkää vaikkapa mielikuvaharjoitus tai eläkää yksi päivä matkien toistenne tapoja.

Miehelläsi on lehmän hermot, kun hän ei mäkätyksestäsi välitä. Nyt olisikin oiva aika miettiä mitä asioille tehdä. Kas, kun siinä vaiheessa, kun molemmilla on pinna kireällä jos tilanne jatkuu vuosia, silloin on enää vaikeaa alkaa puhuminen ja tapojen muuttaminen, varsinkin jos molemmat kokevat olevansa painostuksen alla.

Viettäkää kahdenkeskinen palaveri-ilta. Varatkaa hyvää naposteltavaa, viiniä, teetä tai mikä nyt sitten onkaan teidän mielestänne sopivaa. Kertokaa toisillenne toiveenne ja odotuksenn esim. kodin siisteydestä ja siitä mikä on minimitaso josta ei tingitä. Milestäni hyvä lähtökohta on se, että omat pyykit ja astiat ja muutkin tavarat laitetaan välittömästi omille paikoilleen. Se on ihan opettelukysymys ja vaati hyvin vähän tahdon voimaa. Muita kodin siisteyteen kuuluvia asioita voisitte jakaa niin, että se tekee joka vähemmän inhoaa jotakin puuhaa. Uskon, että kun kerran opiskelijoita olette, ei teillä mikään hehtaarihalli voi kotina olla, eikä näin ollen siivouskaan voi viedä kohtuutonta aikaa. Sitoutukaa tekemiinne päätöksiin.

Yrittäkää tutustua toistenne harrastuksiin tai jos sinä et urheile ollenkaan, niin miettikää josko olisi jokin laji joka edes hiukan kiinnostaisi ja jota voisitte silloin tällöin harrastaa. Vastavuoroisesti miehesi voi lukea, aloittaa voisi vaikkapa novelleista, tai häntä kiinnostavasta faktakirjallisuudesta, lukekaa molemmat teos ja keskustelette sen jälkeen mitä kukin siitä sai irti. Lukemaankin täytyy opetella, jos sitä ei ole aina tehnyt.

Et sinä lellitty ole. Aikuisemmatkin (iällisesti) ihmiset sortuvat suhteissaan olettamaan että kumppani muuttuu omien toiveiden mukaiseksi. Alkuhuuman aikana toinen on täydellinen -sekoitus fiktiota ja faktaa. Oma pää muodostaa kumppanikuvasta mieleisekseen sen osion joka ei heti tule ilmi. Todellinen luonne paljastuu vasta alkuhuuman mentyä ohi ja edessä onkin realistinen tutustuminen kumppaniinsa.

Analysoi jatkossakin tuntemuksiasi ja jaa ne miehesi kanssa, ei siitä ainakaan haittaa ole. Onnea teidän elämäänne!

 

[katja_h_]

Kiitos kannustavista ja viisaista sanoista !

Fru öö: Olemme jo hieman aloittaneet toistemme harrastuksiin tutustumisen, kuntosalikortit on ostettu ja kesälomalla luemme yhdessä jopa kaksi kirjaa.

Mielestäni on tärkeää yrittää olla sinnikäs parisuhteessa eikä sortua ajattelemaan että ruoho on varmasti vihreämpää aidan toisella puolen.
Monet sanovat ettei seurustelua kannata aloittaa kovin nuorena, ei ennen kuin on ehtinyt "kasvaa ja kokea" elämässään.
Minullekin on sanottu suoraan ettei kannata vakiintua "vielä" parikymppisenä, vaan elää ja nauttia nuoruudesta.
Tottakai haluan elää ja nauttia ja kasvaa ja kokea, mutta miksi se pitäisi tehdä kumppania vaihtamalla tai "kokeilemalla" useita kumppaneita?
Etenkin kun hyvä tyyppi nyt on vain sattunut kohdalle nuorena.

Vai mitä mieltä olette?
Omassa tuttavapiirissäni tuntuu olevan hyväksyttyä ja ns. järkevää aloittaa "vakava seurustelu" (mikä seurustelu ei olisi vakavaa?) aikaisintaan n. 25- vuotiaana ja lapsien hankintaa sopisi miettiä sitten joskus kolmenkympin pakeilla.

 

[Sivupersoona.]

Kannattaa pitää kiinni. Voitte hyvin yhdessäkin nauttia vapaudesta halutessanne. Lapset kun tulevat, niin se on sitten vähän vaikeampaa.

 

[fatamorgana]

Kun miehesi viat alkavat oikein ärsyttää, yritä palauttaa mieleen kaikkia hyviä puolia, joita miehessäsi on. Jos aloittaa vatvomaan jotain vikaa, asia paisuu ja paisuu omassa mielessä kunnes se täyttää koko elämän. Itselleni ongelma oli, että mieheni ei useinkaan ilmaise sanallisesti miten tärkeä olen hänelle. Tein aiheesta härkäsen ja oikein kyttäämällä kyttäsin, että eipä muuten sanonut taaskaan "rakas". Ohitin täysin kaikki muut hellyydenosoitukset ja teot, kun keskityin vain tuohon yhteen puutteeseen. Lopulta olin pinna kireällä jatkuvasti ja tyytymätön muuten toimivaan suhteeseen.

Lopulta tajusin, että ongelma on minun, ei mieheni. En voi häntä muuttaa, mutta voin opetella hyväksymään erilaisen tavan näyttää rakkautta ja hellyyttä (teot, ei sanat). Huomasin, että kun aloin asiakseni ajatella kaikkia hänen hyviä puoliaan ja oikein "vaalia" niitä ajatuksia, laantui tyytymättömyyskin.

(Yksinkertaistetusti kerrotun) tarinan opetus: miehessäsi on vikoja, mutta myös paljon hyvää. Miksi keskittyä siihen, mikä on huonosti, jos voi keskittyä myös hyvään? Etenkään kun huonot puolet eivät ole tuon huonompia. Olen elänyt suhteessa myös addikti-egoistin kanssa ja voin sanoa, että kaikki miehet eivät todellakaan ole tuntemisen arvoisia. Jos miestä lähdet vaihtamaan, ei tulos ole läheskään aina parempi, vaan huonompi tai nippanappa samaa tasoa. En suosittele riskeeraamaan hyvää suhdetta vaihtoaikeilla - mitä et nähtävästi ole aikonutkaan. Tsemppiä sinulle ja teille, kyllä ne yhteiselon turhat särmät ajan kanssa hioutuvat pois, jos et annan niiden kasvaa mielessäsi tarpeettoman hiertäviksi.

vielä nuorena seurustelusta: olen samaa mieltä, että kumppanin vaihto/irtosuhteilu ei ole mikään ainoa tapa elää nuoruutta ja kasvaa ihmisenä. Itsekin seurustelin vakavasti parikymppisenä ja vaikkei se suhde kestänytkään, en koe että olisin jäänyt jotain paitsi eläessäni parisuhteessa deittailun ja irtosuhteiden sijasta. Todennäköisesti kasvoin ihmisenä enemmän tuon suhteen aikana, kuin olisin deittaillen saanut mahdollisuutta.

 

[kokemuksella...]

voin kertoa että kun ellipalstalta pitää neuvoja kysyä niin suhde on jo käytännössä ohi, ainakin sen suunta on nähty .

 

[pointtini]

...on nimenomaan siinä, että silloin kun pitää alkaa miettimään että voiko omalle miehelle sanoa sitä tai tätä, tai voiko pyytää jotain, tai pitäisi itseään muuttaa ja omia "ongelmiaan" niin joko se vika on miehessä tai naisessa mutta oli kummassa tahansa niin tulos on sama: puhua ei voi vaan pitää miettiä kenen muun puoleen kääntyä.

 

[bmad-31]

Mieheni sanoo vain että erilaisuus on rikkautta, ja että on hienoa ettemme ole aivan samanlaisia.
Miksi minä en vain voi ajatella noin, sehän olisi yksinkertaista?!
Aina tuntuu löytyvän joku asia missä toivoisin hänen muuttuvan tai ajattelevan eri tavalla.
Minusta tuntuu että olen epäreilu hänelle, ja yritän "muokata" hänestä omien odotusteni mukaista miestä. Enhän itsekään ole täydellinen.
Minulla ei ole aiempia seurustelusuhteita, ja olen ollut mahdollisten ehdokkaidenkin kohdalla todella "nirso", sillä kaikistahan olen löytänyt jo valmiiksi niin paljon vikoja.
Huomaan myös usein, että vertaan miestäni omaan isääni!
En halua ajatella että oman isäni antama miesmalli on se ainoa oikea, eihän se niin kuitenkaan ole.
Kuinka pääsisin eroon tyytymättömyydestäni ja yrityksistä muuttaa miestäni?
Rakastan häntä paljon, enkä halua missään nimessä erota!
Taidan olla nykyajan lellitty lapsi jolle ei kelpaa mikään.

Monella naisella on tilanne, joten et ole ainoa joka tuossa veneessä
matkustaa. Mieheenkin tulisi suhtautua ihmisenä. Mies ei ole peto, vaan ihminen siinä missä
toinen nainenkin.
Suvaitsemattomuus on seurausta feministisestä ideologiasta, jonka mukaan nainen on
käyttäytessään kanamaisesti aina oikeassa.

Terapeuttisesti voisi suositella sitä, että annat miehellesi piiskaa.

 

[huh]

Olen 23 vuotias nainen ja olemme seurustelleet avomieheni (samanikäinen) kanssa noin 2 vuotta. Opiskelemme molemmat yliopistossa (eri aloilla) ja olemme asuneet yhdessä n. puoli vuotta.

Meillä menee hyvin, rakastan miestäni, haluan yhteisen tulevaisuuden ja olla hänen kanssaan aina.
Todella usein minusta vain tuntuu, että olen liian vaativa.
Löydän avomiehestäni paljon "pikkuvikoja" ja tuntuu että "mäkätän" hänelle. Tunnen itseni välillä aivan kamalaksi.
Hän taas ei huomauttele minulle lähestulkoon mistään, sanoo vain että olen täydellinen.

Tiedän että pikkuasioihin ei kannata takertua, ja yritänkin olla piittaamatta pienistä asioista, joilla tarkoitan nyt esim. pukeutumista, omien jälkien siivousta esim keittiössä, yms.
Yritän lopettaa ns. mäkätyksen.

Mutta mitkä asiat sitten ovat näitä "pikkuasioita" tai yleensäkin sellaisia asioita joiden takia ei kannata erota ja jotka kannattaa vain unohtaa?
Tuntuu, että olen kehittänyt päässäni tietyt raamit joihin mieheni täytyy mahtua.
Minun on vaikea hyväksyä hänen omista mielipiteistäni eriäviä mielipiteitään, hänen erilaista uskonnollista vakaumustaan ja erilaisia harrastuksia (esim: hän urheilee, ei harrasta kirjallisuutta, kuten minä).

Mieheni sanoo vain että erilaisuus on rikkautta, ja että on hienoa ettemme ole aivan samanlaisia.
Miksi minä en vain voi ajatella noin, sehän olisi yksinkertaista?!
Aina tuntuu löytyvän joku asia missä toivoisin hänen muuttuvan tai ajattelevan eri tavalla.

Minusta tuntuu että olen epäreilu hänelle, ja yritän "muokata" hänestä omien odotusteni mukaista miestä. Enhän itsekään ole täydellinen.
Minulla ei ole aiempia seurustelusuhteita, ja olen ollut mahdollisten ehdokkaidenkin kohdalla todella "nirso", sillä kaikistahan olen löytänyt jo valmiiksi niin paljon vikoja.
Huomaan myös usein, että vertaan miestäni omaan isääni!
En halua ajatella että oman isäni antama miesmalli on se ainoa oikea, eihän se niin kuitenkaan ole.

Kuinka pääsisin eroon tyytymättömyydestäni ja yrityksistä muuttaa miestäni?
Rakastan häntä paljon, enkä halua missään nimessä erota!

Taidan olla nykyajan lellitty lapsi jolle ei kelpaa mikään.

Tapa itsesi.