olenko sekoamassa???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mulla kans ollu samaa kuin teillä muilla..sairastuin vakavaan masennukseen helmikuussa 2006, odotin esikoistani silloin..oli mm. pakkoajatukset, apniikkikohtausket yms..Mullakaan ei oo kavereita..sisko asuu samalla kadulla, mutta koskaan ei silti nähdä.Mies on ihana ja ymmärtäväinen, muttei silti ihan täysin voi ymmärtää hormooneja jotka hyppii ja pomppii laidasta laitaan..Nyt neiti 6kk, ja ihan hyvin olen hänen kans jaksanut..kaipaan vaan joskus aikuista seuraa, juttukaveria, kelle vois kahvit keittää, ja jutella naisten juttuja...

mulla ollu lääkitys huhtikuusta asti, eikä vieläkään kauheen ihana olo ole...oma seksuaalisuus on ihan utopiaa, ja oma vartalo yleensä.Kiloja tuli 20 odotusaikana, enkä ennen sitäkään ollu mikään mallinmitoissa..raskauden aikanen sokeritauti yms...

Jos joku haluu meilata, laittakaa osotteenne. Y-nä!

voimia!!

ps. olen siis turusta ja 24v. :xmas:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.12.2006 klo 00:26 viivuri kirjoitti:
Moi !
Oon 1984 synt. kahden lapsen äiti. esikoinen on 1v9kk ja toinen 6kk.
pääni tuntuu et hajoo. menetän hermoni jatkuvasti ja välil hakkaan itseäni seinään kun hermot menee. mies on töissä mut ei huomaa pahaa oloani. välil oon hyväl tuulel mut välil tosi huonol ja mieli alat vaihtelee koko ajan. välil tuntuu et kaik vahtaa mua pelkästään. en tykkää käydä ulkona kuin pakosta esim kun pitää ulkona käydä yms. ahdistaa vain kaikki koko ajan. yhtään ystävääkään mulla ei oo vaik neuvolas ovat sanoneet et mee sinne niin tutustut muihin. mut mulla on ongelma et en kehtaa sil häpeän itseäni. olin ala asteella koulu kiusattu voisiko johtua tästä ? olen monesti ajatellut että jos mul ei olis lapsia ja miestäni niin olisin varmaan tehnyt itsarin. tekis vaan mieli sulkeutua johonkin tyhjään huoneeseen ja kuunnella musiikkia isolla. joku voi aatella et hitto toi on hullu. mut kerroinpahan oman stoorini. asun tääl etelä suomes. vasta muutime tänne lahden kupeeseen
voi hitsi,mullakin on kaksi lasta,muutettiin kuukausi sitten lahdesta pois...olin siellä myös tosi yksinäinen,asuttiin kolme vuotta enkä tuntenu oikeen ketään sieltä.Jos haluat juttuseuraa niin mulle voit laittaa yy:tä
 
Ottakaa rohkeasti vaan yhteyttä neuvolaan tai lääkäriin! He ovat ammattilaisia ja ovat nähneet vastaavaa paljon, ja osaavat myös suhtautua asiaan asiallisesti.

Oma tarinani: Tuntemukset hyvin pitkälle samanlaisia kuin teillä, pitäis ja pitäis, kaikki on pakko, joka suuntaan revitään ja vaaditaan.. Mies on aina mennyt ja tullut miten tahtoo. On ollut myös paljon reissutöissä, eli itse yksin lasten kanssa. Omia harrastuksia minulla ei enää ole lainkaan, koska ei ole lapsenvahtiapua jotta niihin säännöllisesti pääsisin. Viimeiset 2 vuotta olen lähestulkoon haaveillut itseni tappamisesta, ja pelännyt että teen lapsille jotain.. Sitten tapahtui eräs asia, joka herätti, ja sai minut hakemaan apua. Lääkärille purkauduin, annoin tulla kaikki mustimmatkin ajatukseni ja vaikka häpesin, lääkäri ymmärsi. Minulla todettiin vaativa persoonallisuus ja siitä johtuneen pitkäaikaisen stressin aiheuttama keskivaikea masennus, sain lääkityksen ja käyn terapiassa.
Ja elämä alkaa pikkuhiljaa hymyillä!! Lääkkeet auttaa, jaksaa lapsia paremmin ja alkaa löytyä jo hieman mielenkiintoa asioiden tekemiseen. Suurin apu on silti minusta terapia. Ihanaa kun voi puhua ihmiselle joka ymmärtää eikä todellakaan leimaa, jaksaa kuunnella, ja kannustaa.

Rohkeasti vain apua hakemaan, älkää jääkö odottamaan että jotain pahaa tapahtuu!! :hug:
 
Jaksaisinhan toki!!
En minä ole muuten saanut varsinaista virallista diagnoosia (kai?), terapeutti teki minulle testin jonka mukaan olen todella vaativa persoona itseäni kohtaan.. Perfektionisti viimesen päälle. Ja lääkitys on nyt tähän masennukseen Sepram 20mg 1xpv. Vasta aloitettu jokin aika sitten, mutta helpotusta on jo nähtävissä! Sitä en tiedä voiko vaativuutta muuten lääkitä pelkästään, ei ole kokemusta.. Mutta terapia auttaa ainakin minua lisänä, missään nimessä ei pidä suostua pelkkään lääkehoitoon! Terapia rinnalla helpottaa takuulla oloa. Voimia! :hug:
 

Yhteistyössä